Sinne missä varjot yön
synkeänä kattaa maan,
missä palkkana on työn
puute, nälkä vaan, —
sinne tieni käy.
Siellä kova kohtalo
säälimätön, julma on,
niinkuin luola asunto,
tyhjä, valoton.
Hymy siell' on vainaja,
mieliä soi tuskan koi.
Kuuluu itku, voihkina,
kivun huudot — oi!
Epätoivo pettymys,
vallan saa, on musta yö.
Kasvaa hätä, hämmennys.
Köyhyys iskut lyö.
Haavat ah ne kirvelee,
kiroust' on elo tää! —
Siteet orjan vangitsee. —
Vapautt' ei nää.
Sinne yöhön synkeään
kalma vain luo varjojaan.
Ihmiset kuin aaveet nään
käyvän tuskissaan. —
Sinne kalman majoille,
missä toivo sammui pois,
miss' ei päivyt valkene
— ah — ken hoivaa taas? —
Sinne tieni käy?