Noin olkivuoteella sä pienoinen
nyt uinaat unta viatonta,
mut kehtos luona kasvaa tuskien
ja surun kukkasia monta.
On äitis elämä kuin synkkä syys
ja poskillaan on pilvi kalvas
ja silmää sokaiseepi hämäryys
ja rinnassa on vaiva valvas.
Kaikk' inehmoiset mua syyttelee,
ja yksin nuoruuttani itken. —
Oi laps' mä luona kurjan kehtosi
näin vaivan vainiota kitken.
Oi nuku vaan sä pikku poloinen
ja vaivu unten valkovyhteen,
mä huolieni laihon leikkelen
ja solmin surujeni lyhteen.
Ja tuntuu kuni aika vitkainen
tois vaivallani unhonlunta,
ja kerran kuolis pilkka ihmisten
— Oi nuku rauhallista unta.