Mrs Saytherin saapuminen Dawsoniin oli aivan ohimenevää -- hän ilmestyi
ja katosi kuin meteoori. Hän saapui keväällä koirilla, mukanaan
ranskalaisia erämiehiä Kanadasta. Mrs Sayther loisti häikäisevästi
lyhyen kuukauden dawsonilaisten keskuudessa ja matkusti jokea ylös
heti, kun jäät lähtivät.
Naisista köyhä Dawson ei mitenkään voinut ymmärtää tätä kiireellistä
matkaa, ja paikalliset neljäsataa olivat surullisia ja tunsivat itsensä
yksinäisiksi, kunnes seudulla tapahtui uusi kumma ja vanhat vaikutelmat
antoivat tilaa uusille. Mrs Saytheriin olivat kaikki ihastuneita ja
ottivat hänet avosylin vastaan. Hän oli kaunis, viehättävä ja
sitäpaitsi leski. Ja senvuoksi hänen kantapäillään seurasi muutamia
Eldoradon kuninkaita, arvokkaita henkilöitä, sekä eteenpäin pyrkiviä
nuoria miehiä, joiden korvat janosivat naisten hameiden kahinaa.
Vuori-insinöörit tunsivat kunnioitusta hänen miehensä, eversti
Saytherin muistoa kohtaan, ja puhuivat suurella juhlallisuudella
Saytherin toimista ja työstä: hän oli ollut Valloissa tunnettu erittäin
kykenevänä vuori-insinöörinä ja nautti Lontoossa vieläkin suurempaa
mainetta. Nousi suuri kysymys, miksikä juuri hänen leskensä, eikä
kukaan muu nainen, saapui tähän maahan. Mutta pohjoisen kasvatit ovat
käytännöllisiä, he ovat aivan välinpitämättömiä teorioista ja pysyvät
lujasti kiinni tosiasioissa. Ja monille heistä Karen Sayther oli hyvin
merkitsevä tosiasia. Hän ei kiinnittänyt huomiota tilanteen tähän
puoleen; parhaimpana todistuksena siitä oli se päättäväisyys ja nopeus,
jolla kieltäytymiset ja hylkäykset seurasivat hänen neliviikkoisen
pysähtymisensä aikana.
Yhdessä hänen kanssaan katosi tosiasia ja jäi vain kysymys.
Sen ratkaisemiseksi antoi seuraavanlainen suotuisa tilaisuus muutamia
viitteitä.
Hänen viimeinen uhrinsa Jack Coughran, asetettuaan ilman toivoa hänen
jalkoihinsa sydämensä ja oikeutensa viiteensataan jalkaan
kultavaltauksia Bonanzassa, lohdutteli itseään onnettomuudessaan
yöllisillä juomingeilla.
Näiden unettomien öiden aikana hän sattumalta tapasi Pierre Fontainen.
Tämä ei ollut kukaan muu kuin Karen Saytherin saattomiesten johtaja.
Tämä kohtaus johti tuttavuuteen ja juominkeihin ja loppujen lopuksi
molemmat tulivat melkoisen juovuksiin.
Hetken kuluttua Pierre Fontaine ja Jack Coughran puhelivat vilkkaasti.
-- Miksikä madame Sayther tuli tähän maahan? Siitä on parempi puhua
hänen kanssaan. Minä en tiedä mitään, koko aikana on hän kysynyt vain
yhdestä miehestä ja lausunut vain yhden nimen. "Pierre" -- sanoi hän
minulle; -- "Pierre, teidän täytyy löytää tämä mies ja minä maksan
teille paljon -- annan tuhat dollaria, jos te löydätte hänet." Miehen
nimi? Kyllä. Miehen nimi on -- minä sanon sen teille -- David Payne.
Niin, m'sieu, David Payne. Koko ajan puhuu hän tästä nimestä. Ja minä
koko ajan ahkerasti silmäilen ympärilleni, mutta en voi häntä löytää,
enkä saada noita tuhatta dollaria.
-- Ah, niin. Kerran saapui muutamia miehiä Circle Citystä, he tunsivat
tämän miehen. Hän on Birch Creekissä, sanoivat he. Madame? Hän sanoi
"hyvä on" ja oli niin onnellisen näköinen kuin voi olla. "Pierre" --
sanoi hän -- "laittakaa valjaat koirille. Matkustamme pian. Jos
löydämme tuon miehen, annan teille lisää tuhat dollaria." Minä sanoin:
"Kyllä, aivan heti! Allons, madame!"
-- Arvelin voivani olla varma, että kaksituhatta dollaria olivat minun.
Mutta mitä vielä! Sitten tuli useampia miehiä Circle Citystä ja he
sanoivat, ettei tämä mies, David Payne, ole siellä, vaan on joku aika
sitten palannut Dawsoniin. Siten ei madamen ja minun matkasta tullut
mitään.
-- Niin, m'sieu. Näinä päivinä puhui madame: "Pierre" -- sanoi hän
antaen minulle viisisataa dollaria -- "ostakaa vene ja sauvomia.
Huomenna lähdemme ylös jokea". Niin, huomenna, ja Sitka-Charley myi
minulle veneen ja sauvoimet viidelläsadalla dollarilla.
Kun Jack Coughran seuraavana päivänä julkaisi tämän uutisen, hukkui
Dawson arvailuihin, kuka oli tämä David Payne ja minkävuoksi hänen
olemassaolollaan oli niin suuri merkitys Karen Saytherille. Ja
todellakin, sinä päivänä, jona Pierre Fontaine oli sanonut, mrs Sayther
ja hänen ulkomaalaiset saattajansa alkoivat sauvoa ylös jokea pitkin
sen itärantaa Klondyke Cityyn ja sitten, väistääkseen putouksia,
nopeasti siirtyivät länsirannalle ja katosivat saarien sokkeloon
eteläiseen suuntaan.