Niinkuin raamatussa sanotaan, on miehelle annettu työn laki, naiselle
lasten synnyttämisen laki. Vaikka tieteemme mukaan, nous avons changé
tout ca (olemme muuttaneet kaiken tuon), niin on kuitenkin laki
jäänyt muuttumattomaksi, niinkuin maksakin on jäänyt paikoilleen, ja
siitä poikkeaminen rangaistaan välttämättömällä kuolemalla.
Erotus on vaan siinä, että mies rangaistaan yleisestä laista
poikkeamisen tähden kuolemalla niin läheisessä tulevaisuudessa, että
sitä voi nimittää nykyisyydeksi, vaan nainen rangaistaan laista
poikkeamisesta kaukaisemmassa tulevaisuudessa. Kaikkien miesten
yleinen laista poikkeaminen hävittää ihmiset heti. Kaikkien naisten
laista poikkeaminen hävittää ihmiset seuraavassa sukupolvessa.
Mutta muutamien miesten ja naisten laista poikkeaminen ei hävitä
ihmiskuntaa, vaan riistää ainoastaan luopuneilta ihmisen järjellisen
luonnon.
Miesten laista luopuminen on alkanut kauan sitten niissä luokissa,
jotka kykenivät sortamaan toisia, ja on yhä leviten jatkunut meidän
aikaamme asti. Meidän aikanamme se on kehittynyt mielettömyyden
korkeimpaan huippuun saakka, jonka ilmaisee ruhtinas Blohin ja
johon yhtyy Renan ja koko sivistynyt maailma: koneet tulevat
tekemään työn, ja ihmiset tulevat olemaan nauttivia hermokimppuja.
Laista poikkeamista ei naisten puolelta ole juuri sanottavasti
ollut. Sitä on ilmennyt ainoastaan prostitutsioonissa ja sikiön
tappamisrikoksissa. Rikkaitten piiriin kuuluvat naiset ovat
täyttäneet lakiansa, jota vastoin siihen kuuluvat miehet eivät ole
täyttäneet lakiansa, ja senvuoksi ovat naiset tulleet voimakkaammiksi
ja yhä edelleen hallitsevat ihmisiä, jotka ovat poikenneet laista ja
sen kautta kadottaneet järjen.
Sanotaan tavallisesti, että nainen -- Pariisilainen nainen, etupäässä
lapseton -- käyttämällä kaikkia kulttuurin keinoja on tullut niin
hurmaavaksi, että hän sillä on lumonnut ja ottanut valtaansa
miehen. Tämä ei ole ainoastaan erehdys, vaan asianlaita on aivan
päinvastainen. Miestä ei ole saanut valtaansa lapseton nainen, vaan
se äiti, joka on täyttänyt lakiansa, silloin kun mies ei lakiansa ole
täyttänyt.
Se nainen taas, joka keinotekoisesti pysyy lapsettomana ja hurmaa
miestä paljailla olkapäillään ja kutreillaan, ei ole miestä
vallitseva vaan miehen turmelema, turmeltuneen miehen tasalle
vaipunut nainen, joka, niinkuin mieskin, on poikennut laista ja
kadottanut kaiken järjellisen ajatuksen elämästä.
Tästä erehdyksestä johtuu sekin kummallinen tyhmyys, jota nimitetään
naisten oikeuksiksi.
Näitten naisten oikeuksien vaatimuskaava on seuraava: sinä, mies,
olet poikennut todellisen työn laistasi, mutta tahdot, että me
kantaisimme todellisen työmme taakkaa. Ei, jos niin on, niin
me osaamme samoin kuin sinäkin tehdä sitä valetyötä, jota sinä
teet pankeissa, ministeeriöissä, yliopistoissa, akademioissa,
atelieereissa, ja me tahdomme, niinkuin sinäkin, työnjaon verukkeella
käyttää hyväksemme toisten työtä ja elää halujamme tyydyttäen.
Näin he puhuvat ja itse teossa osoittavat, etteivät suinkaan jää
miehistä jälelle, vaan kykenevät vielä paremminkin kuin miehet
tekemään tuota valetyötä.
Niin sanottu naiskysymys on herännyt ja voinut herätä ainoastaan
semmoisten miesten keskuudessa, jotka ovat poikenneet todellisen työn
laista.
Tarvitsee vaan palata siihen, niin tätä kysymystä ei ole olemassa.
Nainen, jolla on oma erikoinen, selvä ja välttämätön työ, ei voi
koskaan vaatia sen lisäksi rikkaitten luokkien miesten valetyötä. Ei
yksikään todellisen työmiehen vaimo tule koskaan vaatimaan oikeutta
osanottoon hänen työhönsä auran kuressa ja hiilikaivannoissa.
Meidän piirimme nainen on ollut miestä voimakkaampi ja on sitä vielä
nytkin, mutta ei lumousvoimansa kautta, eikä taitonsa kautta tehdä
samaa farisealaista valetyötä kuin mieskin, vaan sen kautta, ettei
hän ole poikennut laista, että hän on kantanut sen todellisen,
kuoleman vaaran alaisen ja viimeisten voimain ponnistamista kysyvän
työn taakkaa, joista rikkaitten luokkain mies on itsensä vapauttanut.
Mutta minun muistini aikana on alkanut naisen poikkeaminen laista,
s.o. hänen lankeemuksensa, ja se jatkuu paraikaa yhä edelleen.
Nainen on, unhotettuaan lain, saanut päähänsä, että hänen voimansa on
hänen lumouskyvyssään, tai taidossaan tehdä henkistä valetyötä.
Mutta niin toista kuin toistakin häiritsevät lapset. Ja niinpä
tieteen avulla (tiede on aina valmis kaikkeen pahaan) on
rikkaitten luokkain keskuudessa alkanut ilmaantua kymmeniä keinoja
hedelmällisyyden ehkäisemiseksi, ja kaikellaiset lapsen syntymistä
estävät laitokset kuuluvat nykyään naisen tavalliseen toalettiin.
Ja nuo rikkaitten luokkain äidit, joilla on ollut valta, päästävät
nyt sen käsistään, joutuakseen katunaisten asemaan ja heidän
veroisiksensa.
Paha on jo pitkälle levinnyt, ja päivä päivältä se leviää yhä
pitemmälle. Kohta se saa valtaansa rikkaitten luokkain kaikki
naiset, ja silloin he tulevat miesten tasalle ja, niinkuin hekin,
kadottavat elämänsä järjellisen tarkotuksen. Silloin on tuo sääty
auttamattomasti hukassa. Mutta vielä on aikaa.
Kuitenkin on vielä olemassa enemmän lakiansa täyttäviä naisia, kuin
miehiä, jonka vuoksi heidän joukossaan on vielä järkeviä olentoja, ja
muutamien meidän piirimme naisten käsissä on vielä sen pelastuksen
mahdollisuus.
Voi, jos nuo naiset käsittäisivät merkityksensä, voimansa ja
käyttäisivät sen miestensä, veljiensä, lastensa pelastamiseen -- koko
ihmiskunnan pelastamiseen.
Te rikkaitten luokkain vaimot ja äidit! Meidän maailmamme
ihmisten pelastus tuosta pahasta, josta he kärsivät, on kokonaan
teidän käsissänne! Ei ne naiset, jotka ajattelevat vartaloansa,
turnyyrejänsä, tukkansa kähertämistä ja kauneuttansa miehiä
lumotakseen, ja, vasten tahtoansa ja varomattomuuden kautta
tultuaan siunattuun tilaan, epätoivolla synnyttävät lapsia, jättäen
ne sitten imettäjien huostaan, eikä nekään naiset, jotka käyvät
kaikellaisissa kursseissa ja puhuvat psykomootorisista keskuksista
ja differentsiatsioonista, niinikään koettaen vapautua lasten
synnyttämisestä, ettei se olisi esteenä heidän hullaantumiselleen,
jota he nimittävät kehitykseksi, -- vaan ne naiset ja äidit, jotka,
ollen tilaisuudessa vapautua lasten synnyttämisestä, kuitenkin
vapaaehtoisesti ja itsetietoisesti alistuvat tämän ikuisen,
muuttumattoman lain alle, tietäen, että tästä alistumisesta johtuva
vaiva ja työ on heidän elämänsä tarkotus. Nämä meidän rikkaitten
luokkaimme naiset ovat niitä, joitten käsissä, enemmän kuin
kenenkään muitten, on maailmamme ihmisten pelastus heitä vaivaavasta
onnettomuudesta. Te, naiset ja äidit, jotka itsetietoisesti
alistutte Jumalan lain alle, te yksin koko meidän onnettomassa,
kuvattomassa, inhimillisyytensä kadottaneessa piirissämme tiedätte
todellisen, Jumalan lain mukaisen elämän tarkotuksen. Te yksin
voitte esimerkillänne näyttää ihmisille sen Jumalan tahdon alle
alistumisessa olevan elämän onnen, jonka he hylkäävät. Te yksin
tunnette sen koko teidän olentonne valtaavan ilon ja riemun ja sen
autuuden, joka tulee Jumalan lakia noudattavan ihmisen osaksi. Te
tunnette sen onnen, jonka tuottaa rakkaus aviomieheen, onnen, joka ei
lopu, ei katkea, niinkuin kaikki muu, vaan on alkuna uudelle onnelle
rakkaudessa lapseen. Te yksin, ollessanne todelliset ja Jumalan
tahdolle kuuliaiset, tiedätte sen tosi työn, jota ei suoriteta
narrimaisiin univormuihin puettuina ja juhlallisesti valaistuissa
saleissa, niinkuin teidän piirinne miesten työksi nimittämää, vaan
jonka Jumala on ihmisille määrännyt, ja te tunnette siitä tulevan
tosipalkinnon, tunnette sen autuuden, jonka se antaa.
Te tiedätte sen, kun te rakkauden ilojen jälkeen liikutuksella,
pelolla ja toivolla odotatte sitä tuskallista raskauden tilaa, joka
tekee teidät sairaaksi 9 kuukauden ajaksi, saattaa teidät kuoleman
kynnykselle ja sietämättömiin kärsimyksiin ja tuskiin; te tiedätte
tosityön ehdot, kun te ilolla odotatte mitä julmimpien tuskien
lähestymistä ja kiihtymistä, joitten jälkeen seuraa teille yksin
tunnettu autuus.
Te tiedätte sen silloin, kun te heti näistä tuskista päästyänne,
levähtämättä, yhtä päätä antaudutte toisiin vaivoihin ja kärsimyksiin
-- imettämisen, kun te, velvollisuutenne vuoksi kieltäytyen ihmisen
voimakkaimman tarpeen -- unen tarpeen tyydyttämisestä, kuukausimääriä
yhtäkään yötä rauhassa nukkumatta ja usein monta yötä peräkkäin
valvoen hoidatte sairasta lasta, jota saatte kanneksia ja tuuditella
niin että käsivarret ovat katketa.
Ja kun te tätä kaikkea teette, keneltäkään kiitosta tai palkintoa
siitä saamatta ja odottamatta, kenenkään näkemättä, kun te tätä
teette ei urotyönä, vaan niinkuin evankeelion vertauksessa mainittu
pellolta palaava työmies, katsoen tehneenne ainoastaan sen, mikä oli
tehtävä, silloin te tiedätte, _mikä_ on väärää näytetyötä ihmisten
edessä ja _mikä_ todellista työtä Jumalan tahdon täyttämiseksi, jonka
vaatimukset te tunnette omassa sydämmessänne.
Te tiedätte, että, jos te olette todellisia äitejä, ei kukaan näe
eikä kehu teidän työtänne, että kaikki pitävät sitä vaan teidän
velvollisuutenanne, etteivät edes nekään, joitten hyväksi te näette
vaivaa, teitä kiitä, vaan usein piinaavat, jopa soimaavatkin
teitä, -- ja kuitenkin seuraavan lapsen tullessa te teette samoin:
taaskin kärsitte, taaskin kannatte näkymätöntä, hirmuista taakkaa,
odottamatta keltään palkintoa, ja tunnette yhä samaa tyydytystä.
Juuri teidän käsissänne, jos te olette semmoisia, pitää vallan
ihmisten yli oleman, ja teidän käsissänne on pelastus. Päivä
päivältä teidän lukumääränne vähenee: yhdet ovat kiintyneet miesten
hurmaamiseen ja muuttuvat katunaisten kaltaisiksi, toiset kilpailevat
miesten kanssa heidän väärissä narrin töissään, kolmannet, jotka
eivät vielä ole kutsumustansa pettäneet, sydämmessään siitä jo
kuitenkin luopuvat: suorittavat kyllä kaikki äidin urotyöt, mutta
tekevät sen tahtomattaan, vastahakoisesti, kadehtien vapaita
naisia, jotka eivät synnytä, ja riistävät siten itseltään ainoan
niistä tulevan palkinnon -- sisällisen tietoisuuden Jumalan tahdon
täyttämisestä, tyydytyksen asemesta kärsien siitä, mikä itse asiassa
on heidän onnensa.
Me, meidän piirimme miehet, olemme siihen määrin väärän elämämme
sokaisemia ja kaikki järjestään unhottaneet elämän tarkotuksen, ettei
meidän välillämme enää ole mitään eroa. Olemme sälyttäneet koko
elämän taakan ja vaaran toisten niskoille, mutta emme osaa nimittää
itseämme niille ihmisille sopivalla nimellä, jotka antavat toisten
sortua puolestaan elantoa hankkiessa: nimellä konnat, pelkurit.
Mutta naisten suhteen on vielä olemassa erotus. On naisia, jotka
ovat inhimillisiä olentoja, jotka edustavat ihmisen korkeinta
ilmestysmuotoa, ja on naisia, jotka ovat porttoja. Tämän erotuksen
tulevat tekemään seuraavat sukupolvet, emmekä mekään voi olla sitä
tekemättä.
Jokainen nainen, pukeutuipa hän miten hyvänsä, nimittipä itseään
miksi hyvänsä, olipa miten hieno hyvänsä, jos hän, pidättäytymättä
sukupuoliyhteydestä, pidättäytyy lasten synnytyksestä, -- on portto.
Ja olipa nainen miten langennut tahansa, -- jos hän itsetietoisesti
antautuu lasten synnyttämiseen, niin hän tekee parasta, korkeinta
elämän työtä, täyttäen Jumalan tahtoa, eikä ketään ole häntä
korkeampaa.
Jos te olette semmoisia, niin te ette sano kahden, ettekä
kahdenkymmenen lapsen perästä, että riittää jo synnyttäminen,
niinkuin ei sano 50 vuotias työmies, että riittää jo työnteko,
silloin kun hän vielä syöpi ja nukkuu, ja hänen jäntereensä
vaativat työtä. Jos te olette semmoisia, niin te ette luovuta
lasten imettämisen ja hoidon huolia vieraalle äidille, niinkuin ei
työmieskään anna toisen päättää alkamaansa ja melkein lopetettua
työtä, senvuoksi, että te siihen työhön panette koko elämänne, ja
elämänne on sitä täydempi ja onnellisempi, mitä enemmän tätä työtä on.
Ja kun te olette semmoisia -- ja semmoisia on vielä onneksi olemassa,
-- niin te saatte saman Jumalan tahdon täyttämisen lain, jota
noudatatte omassa elämässänne, ohjaamaan myöskin miestenne, lastenne
ja omaistenne elämää.
Jos te olette semmoisia ja omasta kokemuksestanne tiedätte, että
ainoastaan uhrautuvainen, näkymätön, palkaton, kuoleman vaaran
alainen ja viimeisten voimain ponnistusta vaativa työ toisten elämän
hyväksi on se ihmisen kutsumus, joka antaa hänelle tyydytystä
ja voimaa, niin te tulette samaa vaatimaan toisiltakin, samaan
työhön kehottamaan miestännekin, saman työn mukaan mittaamaan ja
arvostelemaan ihmisten ansioita ja samaan työhön kasvattamaan
lapsianne.
Ainoastaan se äiti, joka pitää lapsen syntymistä ikävänä sattumana,
ja rakkauden ilojaan ja sivistyksen ja yhteiskunnallisuuden tuottamia
elämän mukavuuksia -- elämän tarkotuksena, tulee kasvattamaan
lapsiaan niin, että he niin paljon kuin mahdollista nauttisivat
huvituksista, tulee heitä herkullisesti ruokkimaan, koreasti
pukemaan, keinotekoisesti huvittamaan, ei tule opettamaan heille
sitä, mikä tekisi heidät kykeneviksi uhrautuvaiseen, kuoleman vaaran
alaiseen ja viimeisiin voimiin asti jännitettyyn työhön, vaan sitä,
mikä vapauttaa heidät tuosta työstä, -- kaikkea sitä, mikä antaa
diploomeja ja mahdollisuuden olla työtä tekemättä. Ainoastaan
semmoinen nainen, jolta on unohtunut hänen elämänsä tarkotus, on
hyväksyvä sitä miehen petollista valetyötä, joka vapauttaa tämän
ihmisen velvollisuudesta ja antaa hänelle mahdollisuuden yhdessä
vaimonsa kanssa käyttää hyväkseen toisten työtä. Ainoastaan semmoinen
nainen on valitseva samallaisen miehen tyttärelleen, arvosteleva
ihmisiä ei sen mukaan, mitä he itsessään ovat, vaan sen mukaan, mitä
heillä on: aseman, rahojen, kyvyn mukaan käyttää hyväkseen toisten
työtä.
Todellinen äiti sitä vastoin, joka itse työssä tietää Jumalan tahdon,
on sen täyttämiseen valmistava lapsensakin. Semmoiselle äidille on
oleva tuskallista nähdä ylensyötettyä, hemmoteltua, koreaksi puettua
lasta, sillä hän tietää kaiken tuon vaikeuttavan lapselle Jumalan
tahdon täyttämistä.
Semmoinen äiti ei tule opettamaan pojalleen ja tyttärelleen sitä,
mikä voi vietellä heitä vapauttamaan itseänsä työstä, vaan sitä, mikä
auttaa heitä kestämään elämän työtä. Hänen ei tarvitse kysyä, mitä
lapsille on opetettava, mihin heitä valmistettava. Hän tietää mikä
on ihmisen kutsumus, ja senvuoksi myös mitä on lapsille opetettava
ja mihin heitä valmistettava. Semmoinen nainen ei ole suinkaan
kehoittava miestään petolliseen valetyöhön, jonka tarkotuksena
on vaan toisten työn hyväkseen käyttäminen, vaan on inhoava ja
kauhistuva semmoista toimintaa, joka on lapsille kaksinkertaisena
viettelyksenä. Semmoinen nainen ei ole valitseva tyttärelleen miestä
sen mukaan, miten valkoiset hänen kätensä ovat ja miten hieno hänen
käytöksensä, vaan hän on, varmasti tietäen, mitä on työ ja mitä
petos, aina ja kaikkialla, omasta miehestään alkaen, kunnioittava,
arvossa pitävä ja vaativa todellista, uhrautuvaa työtä ja halveksiva
sitä väärää näytetyötä, jonka tarkotuksena on vapautuminen
todellisesta työstä.
Älkööt sanoko ne naiset, jotka luopuen naisen kutsumuksesta
tahtovat sen oikeuksia, että semmoinen elämänkatsantokanta on
äidille mahdoton, että äiti on liian hellällä rakkaudella lapsiinsa
sidottu voidakseen kieltää heiltä herkkuja, huvituksia, koreita
pukuja, ollakseen huolehtimatta heidän puolestaan, jos he eivät ole
turvattuja, jos miehellä ei ole omaisuutta tai turvattua asemaa,
ollakseen huolehtimatta naimisiin menevien tyttärien puolesta ja
poikien puolesta, jotka eivät ole saaneet sivistystä.
Kaikki se on valhetta, mitä selvintä valhetta!
Todellinen äiti ei ole koskaan sitä sanova. Tekö muka ette voi olla
antamatta makeisia, leluja, olla viemättä sirkukseen?
Mutta ettehän te anna lapsillenne sudenmarjoja, ettehän päästä heitä
yksin vesille, ettehän vie varieteehen? Minkä vuoksi te tästä voitte
pidättäytyä, vaan ette toisesta.
Senvuoksi, että te ette puhu totta.
Te sanotte niin suuresti rakastavanne lapsianne, että pelkäätte
heidän henkensä puolesta, pelkäätte nälkää, vilua ja senvuoksi
panette arvoa turvallisuudelle, jonka teille antaa vääräksi
tunnustamanne miehen asema.
Te pelkäätte siihen määrin tulevia satunnaisuuksia, lapsianne
uhkaavia onnettomuuksia, jotka ovat hyvin kaukaisia ja epäilyttäviä,
että kehoitatte miestänne semmoiseen, mitä ette pidä oikeana. Mutta
mitä te nyt teette, nykyisissä elämänne olosuhteissa turvataksenne
lapsianne satunnaisilta onnettomuuksilta?
Paljonko aikaa päivästä te vietätte lastenne kanssa? Hyvä jos 1/10
päivästä!
Muun ajan ne ovat vieraitten, palkattujen, usein kadulta otettujen
ihmisten käsissä tai joissakin laitoksissa, alttiina ruumiillisen ja
henkisen saastutuksen vaaroille.
Lapsenne syövät, heitä ravitaan. Kuka laittaa päivällisen ja mistä
se laitetaan? Useimmiten ette sitä edes tiedä. Kuka antaa heille
siveelliset käsitteet? Sitäkään ette tiedä. Älkää siis puhuko siitä,
että te kärsitte pahaa lastenne onnen tähden, -- se ei ole totta. Te
teette pahaa senvuoksi, että sitä rakastatte.
Todellinen äiti, joka lasten synnyttämistä ja kasvattamista pitää
elämänsä kutsumuksena ja Jumalan tahdon täyttämisenä, -- ei sitä sano.
Hän ei sitä sano senvuoksi, että hän tietää, ettei hänen asiansa ole
tehdä lapsistaan sitä, mitä hänelle tai vallalla olevalle suunnalle
johtuu mieleen, hän tietää, että lapset, s.o. seuraavat sukupolvet,
on suurinta ja pyhintä, mitä ihmisten on suotu nähdä todellisuudessa,
ja tämän pyhyyden palveleminen koko olennollaan on hänen elämänsä.
Hän itse, ollen alinomaa elämän ja kuoleman välillä ja vaaliessaan
vasta alkavaa hentoa elämää, tietää, että elämä ja kuolema ei
ole hänen asiansa, että hänen asiansa on elämän palveleminen, ja
senvuoksi ei hän ole etsivä etäisiä teitä tätä tehdäkseen, vaan on
ainoastaan oleva valmis läheisiin.
Semmoinen äiti, itse synnytettyään, itse imettääkin, itse ennen
kaikkea muuta valmistaa lapsillensa ruokaa, ompelee, pesee, opettaa
heitä, nukkuu ja puhelee heidän kanssansa, sillä sitä hän pitää
elämänsä tehtävänä. Hän tietää, että kaiken elämän turva on työssä ja
työkyvyssä, eikä senvuoksi etsi lapsilleen ulkonaista turvaa miehensä
rahoissa, lastensa diploomeissa, vaan kehittää heissä sitä samaa
kykyä uhrautuvaiseen Jumalan tahdon täyttämiseen, jonka hän itsessään
tuntee, kykyä kuoleman vaaran alaiseen työhön. Semmoinen äiti ei
tiedustele toisilta, mitä hänen on tekeminen, hän tietää kaikki,
eikä mitään pelkää, ja hän on aina levollinen, sillä hän tietää
täyttäneensä kaiken, mitä oli kutsuttu tekemään.
Jos saattaakin olla epäilyksiä miehellä ja lapsettomalla naisella
Jumalan tahdon täyttämiseen vievän tien suhteen, niin naiselle, joka
on äiti, on tämä tie varmasti ja selvästi viitotettu ja, jos hän
nöyrästi, yksinkertaisella mielellä on sen kulkenut, niin hän on
päässyt sille täydellisyyden korkeimmalle huipulle, jonka ihmisolento
voi saavuttaa, ja on kaikille ihmisille sinä Jumalan tahdon
täyttämisen esikuvana, jota he aina tavoittelevat.
Ainoastaan äiti voi kuollessaan sanoa Sille, joka hänet lähetti
tähän maailmaan, Sille, jota hän on palvellut lasten synnyttämisellä
ja kasvattamisella, ainoastaan hän voi levollisesti sanoa: "Nyt
päästä Sinun palvelijasi rauhaan". Mutta tämäpä onkin se korkein
täydellisyys, se korkein onni, johon ihmiset pyrkivät.
Semmoiset, kutsumuksensa täyttäneet naiset ne hallitsevat hallitsevia
miehiä ja ovat johtavina tähtinä ihmisille. Semmoiset naiset ne
määräävät yleisen mielipiteen ja valmistavat uusia ihmissukupolvia.
Ja senvuoksi on näitten naisten käsissä ylin valta, valta pelastaa
ihmisiä meidän aikamme uhkaavista onnettomuuksista.
Niin, te äidit, teidän käsissänne, enemmän kuin kenenkään muun, on
maailman pelastus!
Helmikuun 14 p. 1886.