XXVI.

Mitenkä voi ihminen, joka ei ole kokonaan menettänyt järkeään ja

omaatuntoaan, vaikkei hän pitäisikään itseään juuri kristittynä tai

sivistyneenä ja humaanisena ihmisenä, elää niin, että hän, ottamatta

osaa koko ihmiskunnan taisteluun olemassa olon puolesta, ainoastaan

kuluttaa elämän puolesta taistelevien ihmisten työntuotteita,

vaatimuksillaan enentäen taistelevien työtä ja tässä taistelussa

sortuvien lukumäärää. Ja semmoisia ihmisiä on täynnään meidän niin

kutsuttu kristillinen ja sivistynyt maailma. Mutta paitsi sitä, että

meidän maailmamme on täynnä semmoisia ihmisiä, on meidän sivistyneen

kristillisen maailmamme ihmisten ihanteenakin saada hankituksi niin

suuri omaisuus kuin mahdollista, s.o. rikkaus, joka antaa mukavuuksia

ja joutilaisuutta, eli vapauttaa elämisen taistelusta ja käyttää niin

paljon kuin suinkin hyväkseen tuossa taistelussa sortuvien veljien

työtä. Mitenkä ovat ihmiset voineet joutua semmoiseen kummalliseen

erehdykseen?

Mitenkä ovat he voineet joutua niin pitkälle, etteivät näe, kuule,

eivätkä sydämmessään ymmärrä niin selvää ja epäilemätöntä asiaa?

Eihän tarvitse muuta kuin hetken ajatella kauhistuakseen sitä

omituista ristiriitaa, joka on olemassa meidän elämämme ja sen

välillä, mitä me tunnustamme -- me niin kutsutut humaaniset,

sivistyneet ihmiset (en sano kristityt).

Olipa se hyvin tai pahoin tehty, minkä teki se Jumala, tai se luonnon

laki, jonka voimasta maailma ja ihmiset ovat olemassa, mutta ihmisten

asema maailmassa siitä asti kuin me sen tunnemme, on nyt kerran

semmoinen, että ihmiset ovat alastomia, ilman karvapeitettä, ilman

luolia, joihin voisivat kätkeytyä, ilman ravintoa, jota voisivat

löytää kedolta, niinkuin Robinson saarellaan. Kaikki ovat pakoitetut

alituisesti ja väsymättä taistelemaan luonnon kanssa verhotakseen

ruumiinsa, suojellakseen itseänsä, saadakseen kattoa päänsä päälle ja

tyydyttääkseen omaa nälkäänsä ja työhön kykenemättömien lastensa ja

vanhustensa nälkää.

Tarkastelimmepa ihmisten elämää missä ja minä aikana hyvänsä

Euroopassa, Kiinassa, Amerikassa, Venäjällä, katselimmepa ihmiskuntaa

tai jotakin sen osaa muinaisina aikoina, sen paimentolaiselämän

aikoina, tai meidän aikanamme, höyrykoneitten, sähkövalon ja

kehittyneen maanviljelyksen aikakautena, niin huomaamme saman asian:

että ihmiset, vaikka he herkeämättä ja jännityksellä tekevät työtä,

eivät kykene hankkimaan itselleen, lapsilleen ja vanhuksilleen

vaatteita, asuntoa ja ravintoa, ja että melkoinen osa ihmisiä sortuu

elatusvarojen puutteessa ja ylenpalttisen työn rasittamina.

Elimmepä missä hyvänsä, jos tarkastamme ihmisten elämää sadan

tuhannen, tuhannen, tai vaikkapa vaan kymmenenkin neliövirstan

suuruisella alalla, niin saamme nähdä siinä: nälkääntyneitä lapsia

ja vanhuksia, sairaita ja heikkoja lapsensynnyttäjiä, jotka

riittävän ravinnon ja levon puutteessa ennen aikoja kuolevat, saamme

nähdä ihmisiä, joita ikänsä kukoistuksessa tappaa vaarallinen ja

epäterveellinen työ. Siitä saakka kuin maailma on ollut olemassa

näemme ihmisten hirveillä ponnistuksilla, kieltäymyksillä ja

kärsimyksillä taistelevan yhteistä hätäänsä vastaan voimatta sitä

voittaa. Me tiedämme sitä paitsi, että jokainen meistä, elipä hän

missä hyvänsä ja miten hyvänsä, vasten tahtoaankin kuluttaa joka

päivä, joka tunti osan ihmiskunnan työn tuloksista. Elipä hän missä

ja miten hyvänsä, niin talo, katto hänen päällään ei ole itsestään

syntynyt. Puut hänen uunissaan eivät ole itsestään tulleet, ei

myöskään vesi, jota hän käyttää, eikä ole taivaasta alas tipahtanut

valmiiksi paistettu leipä, päivällinen, vaatteet, jalkineet, vaan

kaiken tuon ovat tehneet hänelle ne ihmiset, joita sadottain ja

tuhansittain menehtyy ja kuolee turhaan ponnistellessaan hankkiakseen

itselleen ja lapsilleen asuntoa, ravintoa ja vaatteita. Kaikki

ihmiset taistelevat puutetta vastaan. Taistelevat semmoisella

jännityksellä, että heidän ympärillään joka hetki sortuu heidän

veljiänsä, isiänsä, äitejänsä, lapsiansa. Ihmiset tässä maailmassa

ovat, niinkuin merihädässä olevat laivalla, semmoisessa tilassa, että

heidän täytyy tarkasti säästää niukkoja ruokavarojansa ja herkeämättä

taistella hätää vastaan. Jokainen pysähdys tässä meidän jokaisen

työssä, jokaiselle asialle hyödytön toisten työn kuluttaminen on

turmiollista meille itsellemme ja meidän veljillemme. Mitenkäs on

tultu siihen, että aikamme sivistyneitten ihmisten enemmistö, itse

työtä tekemättä, levollisesti kuluttaa toisten ihmisten heidän

elämälleen välttämättömiä työn tuloksia ja pitää semmoista elämää

mitä luonnollisimpana ja järjellisimpänä?

Voidakseen vapauttaa itsensä kaikille luontaisesta työstä ja sälyttää

se toisten hartioille, pitämättä itseänsä petkuttajana ja varkaana

täytyy otaksua:

1) että me, ihmiset, jotka emme ota osaa yhteiseen työhön, olemme

joitakin työväestä eroavia olentoja, ja että meillä on yhteiskunnassa

erityinen tarkotus, niinkuin mehiläisillä on toinen tarkotus kuin

työmehiläisillä, ja 2) että se työ, jota me, elämisen taistelusta

vapautetut ihmiset, teemme muitten ihmisten hyväksi, on kaikille niin

hyödyllistä, että se varmasti palkitsee sen vahingon, jonka teemme

toisille heidän tilaansa raskauttamalla.

Entisinä aikoina toisten työtä hyväkseen käyttävät ihmiset

vakuuttivat: 1) että he ovat erityistä rotua, ja 2) että Jumala on

heille antanut erityisen tehtävän pitää huolta erityisten ihmisten

onnesta, s.o. hallita ja opettaa heitä, jonka vuoksi he vakuuttivat

toisille ja itsekin usein uskoivat, että se työ, jota he tekivät, oli

tarpeellisempaa ja tärkeämpää kansalle kuin se, jota he käyttivät

hyväkseen. Ja tämä puolustus oli riittävä niin kauan kuin ei ollut

epäilystä Jumalan välittömästä sekaantumisesta ihmisten asioihin ja

rotuerosta. Mutta kristinuskon ja siitä johtuvan kaikkien ihmisten

tasa-arvoisuuden ja yhteyden tietoisuuden vallalle päästyä ei tuota

puolustusta voitu enään tuoda esiin entisessä muodossaan. Ei voitu

enään vakuuttaa ihmisten syntyvän eri rotuisina erilaisilla ansioilla

ja eri tarkoituksella, ja vanha puolustus, vaikka sitä jotkut vielä

kannattivatkin, vähitellen melkein kokonaan katosi.

Ihmisten rotueroon perustuva puolustus katosi, mutta itse tosiasia,

itsensä vapauttaminen työstä ja toisten työn hyväkseen käyttäminen on

jäänyt entiselleen, ja olemassa olevalle tosiasialle on aina keksitty

uusia puolustuksia, semmoisia, että niitten avulla rotuerotukseen

vetoamattakin eräitten ihmisten vapautuminen työstä näyttäisi

oikeutetulta. Semmoisia puolustuksia on keksitty hyvin paljon. Niin

kummalta kuin se näyttääkin, kaiken sen tehtävänä, jota on nimitetty

tieteeksi, on ollut ja on vielä nytkin tuommoisten puolustusten

etsiminen. Se on ollut jumaluustieteen, se on ollut lakitieteitten

toiminnan tarkotuksena, se on ollut n.k. filosofian ja viime

aikoina n.k. kokeellisen tieteen toiminnan tarkotuksena. Kaikilla

jumaluustieteellisillä viisauksilla, jotka koettavat todistaa, että

nykyinen kirkko on ainoa Kristuksen todellinen seuraaja, jonka

vuoksi sillä yksin on täysi ja ikuinen valta ihmisten sielujen ja

ruumiittenkin yli, -- on pääasiallisesti tämä tarkotus.

Kaikki juriidilliset tieteet: valtio-, rikos-, siviili-,

kansainvälinen oikeus tarkottavat ainoastaan tätä. Suurin osa

filosoofisista teorioista, erittäinkin niin kauan aikaa vallalla

ollut Hegelin teoria, päätelmineen olevaisuuden järjellisyydestä

ja siitä, että valtio on persoonallisuuden täydellisentämisen

välttämätön muoto, tarkottavat ainoastaan tätä.

Jotakuinkin ala-arvoinen englantilainen sanomalehtimies, jonka

teokset ovat kaikki unohdetut ja joita pidetään mitättömistä

mitättömimpinä, kirjoittaa tutkimuksen väestösuhteista, keksien

luulotellun lain elatuskeinoihin nähden suhteettomasta väestön

lisääntymisestä. Tämän luulotellun lain hän esittää matemaatillisesti

mihinkään perustumattomissa kaavoissa ja lähettää ulos maailmaan,

teoksen kevytmielisyyteen ja mitättömyyteen katsoen olisi otaksunut,

että se, herättämättä kenenkään huomiota, olisi unohtunut niinkuin

saman kirjailijan kaikki seuraavatkin teokset, mutta käykin aivan

toisin. Tuosta sanomalehtimiehestä tulee yhtäkkiä tieteellinen

auktoriteetti ja hän pysyy siinä asemassaan miltei puoli vuosisataa.

Malthus! Malthuksen teoria -- väestön lisääntymisen laki

geometrillisessä ja elatuskeinojen aritmeetillisessä progressionissa

sekä väestön rajoittamisen luonnolliset ja järjelliset keinot,

kaikki tuo on tullut epäilemättömiksi tieteellisiksi totuuksiksi,

joita tarkastamatta on käytetty selviöinä uusien johtopäätösten

rakentamisessa. Niin ovat menetelleet oppineet, sivistyneet ihmiset.

Joutilaitten ihmisten joukko taas on uskonut pyhästi Malthuksen

keksimiin suuriin lakeihin.

Mistä syystä on näin käynyt? Nehän olivat tieteellisiä

johtopäätöksiä, joilla ei olisi pitänyt olla mitään yhteyttä joukon

vaistojen kanssa.

Mutta siltä voi näyttää ainoastaan siitä, joka uskoo tieteen olevan

jotain omintakeista, niinkuin erehtymätön kirkko, eikä vaan heikkojen

ja hairahtuvien ihmisten mietiskelyä -- ihmisten, jotka ainoastaan

antaakseen asialleen enemmän pontta käyttävät tuota juhlallista sanaa

"tiede".

Ei tarvinnut muuta kuin vetää käytännölliset johtopäätökset

Malthuksen teoriasta, nähdäkseen, että tämä teoria oli mitä

suurimmassa määrässä inhimillinen, että sillä oli hyvin määrätyt

tarkotukset. Tästä teoriasta suorastaan johtuvat johtopäätökset

olivat seuraavat: työväen kurja tila ei johdu rikkaitten ja vallassa

olevain ihmisten kovuudesta, itsekkyydestä ja järjettömyydestä, vaan

se johtuu muuttumattomasta, ihmisistä riippumattomasta laista, ja jos

joku on siihen syypää, niin ovat sitä nälkäiset työmiehet itse. Miksi

ovat he niin tyhmiä, että syntyvät, vaikka hyvin tietävät, ettei

heillä ole mitään syötävää. Ja senvuoksi eivät rikkaat ja vallassa

olevat luokat ole laisinkaan syypäitä mihinkään ja voivat kaikessa

rauhassa jatkaa entistä elämäänsä.

Tämä joutilaitten ihmisten joukolle suuriarvoinen johtopäätös

teki sen, että kaikki oppineet tulivat huomaamaan johtopäätöksien

todistamattomuuden, virheellisyyden ja täydellisen mielivaltaisuuden,

jota vastoin sivistyneitten, s.o. joutilaitten ihmisten joukko,

vaistomaisesti tuntien, mihin nuo johtopäätökset vievät, tervehti

teoriaa ihastuksella, antoi sille totuuden s.o. tieteellisyyden

leiman ja puhui siitä puoli vuosisataa.

Conte'n positiivisella filosofialla ja siitä johtuvalla opilla,

että ihmiskunta on elimistö, Darwinin opilla elämää muka ohjaavasta

olemassa olon taistelusta, sekä nykyään niin suosituilla

antropologiialla, biologialla ja sosiologialla on ainoastaan tämä

tarkotus. Kaikki nämä tieteet ovat tulleet rakkaiksi tieteiksi

senvuoksi, että ne kaikki puolustavat muutamien ihmisten vapautumista

inhimillisestä työn velvollisuudesta ja toisten työn hyväkseen

käyttämistä.

Kaikki nämä teoriat tavallisesti sepitetään pappien salaperäisissä

temppeleissä ja epämääräisesti ja epäselvästi ilmaistuina levitetään

joukkoihin, jotka ne omistavat. Niinkuin vanhaan aikaan kaikki

jumaluusopilliset viisaudet, kirkon- ja valtiomahdin väkivallan

puolustukset olivat pappien erikoisalaan kuuluvia, ja joukoissa

vallitsivat uskolla omistetut, valmiit johtopäätökset hallitsijain,

papiston ja aateliston vallan pyhyydestä, samoin sittemmin n.k.

tieteen filosoofilliset ja juriidilliset viisaudet olivat tämän

tieteen pappien alaan kuuluvia, ja kansanjoukossa vallitsivat uskolla

omistetut johtopäätökset, että yhteiskunnallisten olojen pitää olla

semmoisia kuin ne ovat, ja etteivät ne muunlaisia voi olla.

Samoin nytkin ainoastaan pappien epäjumalantemppeleissä tutkitaan

elämän ja elimistöjen kehityksen lakeja, jota vastoin kansanjoukossa

vallitsevat uskolla omistetut johtopäätökset, että työnjako on

tieteen vahvistama laki, että toisten on tehtävä työtä ja kuoltava

nälkään, toisten ikuisesti juhlittava, ja että tuo toisten kuolema ja

toisten juhliminen juuri onkin ihmiskunnan elämän epäilemätön laki,

jonka alle on alistuttava.

Niin kutsuttujen sivistyneitten ihmisten joukoissa nykyään vallitseva

puolustus heidän joutilaisuudelleen on seuraava:

Me, jotka olemme vapauttaneet itsemme yleisinhimillisestä

velvollisuudesta ottaa osaa taisteluun olemassa olon puolesta,

toimimme yhteiskunnallisen edistyksen hyväksi, siten hyödyttäen koko

yhteiskuntaa ja palkiten koko sen vahingon, jonka kansalle tuotamme

sen työtä hyväksemme käyttämällä.

Tämä väite näyttää meidän aikamme ihmisistä aivan toiselta kuin

ne väitteet, joilla itseään puolustivat entiset työstä itsensä

vapauttaneet ihmiset, aivan samoin kuin Rooman keisarien ja

kansalaisten väite, että ilman heitä sivistynyt maailma joutuu

perikatoon, näytti heistä aivan toisenlaiselta kuin egyptiläisten

ja persialaisten väitteet, ja samoin kuin keskiajan ritareista ja

papistosta näytti heidän väitteensä erilaiselta kuin roomalaisten

väite.

Mutta se vaan näyttää siltä, ja jos tarkemmin tutkii meidän aikamme

puolustuksen pätevyyttä, niin tulee vakuutetuksi, ettei siinä ole

mitään uutta.

Se on vaan jonkun verran muuttanut muotoaan, mutta se on aivan sama,

sillä se perustuu samaan. Kaikki, millä ihminen puolustaa sitä, että

hän, itse työtä tekemättä, kuluttaa toisten työn tuloksia -- Faaraon

ja pappien puolustus, roomalaisten ja keskiajan hallitsijain sekä

heidän kansalaistensa, ritarien ja papiston puolustus, perustuvat

aina kahteen väitteeseen: 1) me käytämme hyväksemme rahvaan työtä

senvuoksi, että me olemme erikoisia ihmisiä, jotka Jumala on

määrännyt hallitsemaan rahvasta ja opettamaan sille jumalallisia

totuuksia; 2) sen työmäärän arvostelijoina, jonka me rahvaalta otamme

sille tuottamamme hyödyn palkkiona, eivät voi olla rahvaan ihmiset,

sillä, niinkuin jo fariseukset sanoivat, Joh. 7: 49: "Kansa ei tunne

lakia -- se on kirottu", kansa ei ymmärrä, mikä sen onni on, ja

senvuoksi ei voi arvostella omaa hyötyänsä.

Meidän aikamme puolustus, huolimatta näennäisestä erilaisuudestaan,

perustuu itse asiassa samoihin kahteen pääväitteeseen: 1) me olemme

erikoisia ihmisiä, sivistyneitä ihmisiä -- me toimimme edistyksen ja

sivistyksen palveluksessa ja siten teemme rahvaalle suurta hyötyä;

2) rahvas on sivistymätön, ei käsitä meidän sille tuottamaa hyötyä,

jonka vuoksi se on kykenemätön sitä arvostelemaan.

Me vapautamme itsemme työstä, käytämme hyväksemme toisten työtä,

siten vaikeuttaen veljiemme tilaa, ja väitämme sen sijaan tuottavamme

heille suurta hyötyä, jota he tietämättömyytensä vuoksi eivät voi

arvostella.

Eikö se ole samaa? Erotus on vaan siinä, että ennen oli oikeus

toisten työhön Rooman kansalaisilla, papeilla, ritareilla ja

aatelismiehillä, nyt eräällä ihmisluokalla, joka nimittää itseänsä

sivistyneiksi. Valhe on sama, sillä itseänsä puolustavien ihmisten

valheellinen asema on sama. Valhe on siinä, että, ennenkuin

ajatellaan työstä vapautettujen ihmisten kansalle tuottamaa hyötyä,

eräät ihmiset, Faaraot, papit tai n.k. sivistyneet, asettuvat tuohon

asemaan, ylläpitävät sitä ja sitten vasta keksivät sille puolustuksen.

Tämäpä toisia kohtaan väkivaltaa käyttävien ihmisten asema on nyt,

niinkuin ennenkin, kaiken perusteena.

Erotus meidän puolustuksemme ja kaikkein vanhimman puolustuksen

välillä on siinä, että edellinen on paljoa valheellisempi ja vähemmän

perusteellinen kuin jälkimäinen.

Vanhan ajan hallitsijat ja paavit, jos he itse uskoivat ja kansa

uskoi heidän jumalalliseen tehtäväänsä, saattoivat yksinkertaisesti

selittää, miksi juuri he olivat niitä ihmisiä, joitten piti käyttää

hyväkseen toisten työtä. He sanoivat, että heidät oli itse Jumala

siihen määrännyt, ja Jumala oli myöskin käskenyt heidän antaa

kansalle heille ilmoitettuja jumalallisia totuuksia sekä hallita

kansaa.

Ruumiillisesta työstä itsensä vapauttaneet meidän aikamme sivistyneet

ihmiset, jos he tunnustavat ihmisten tasa-arvoisuuden, eivät enään

voi selittää, minkä vuoksi juuri he ja heidän lapsensa (sillä

sivistyskin saadaan ainoastaan rahojen -- vallan avulla) ovat niitä

valituita onnellisia, jotka ovat kutsutut tuottamaan tuota helppoa

hyötyä, eikä toiset, jotka sadottain ja tuhansittain sortuvat

kannattaessaan heidän sivistymismahdollisuuttaan.

Heidän ainoa puolustuksensa on se, että he sen pahan sijaan, minkä he

kansalle tekevät vapauttaessaan itsensä työstä ja kuluttaessaan sen

työn tulokset, tuottavat kansalle sille käsittämätöntä hyötyä, joka

palkitsee koko heidän tekemänsä vahingon.