Elokuun loppupäivinä 1893 istuin junassa, joka kulkea jyryytti
Pietarista itään päin. Vaunun ikkunain ohi vilahteli rajattomia aroja,
parrakkaita talonpoikia, joilla oli päässä karvareuhkat ja yllä
sarkakauhtanat, valkosia kirkkoja, joissa jokaisessa oli vihreä
lyökkikupooli, kyliä ja tuulimyllyjä. Lakkaamatta, päiväkausia vieri
sama taulu matkustajan silmäin ohi.
Kun oli päästy tuolle puolelle Moskovan, väheni ahdinko vaunuissa.
Itsekukin sijoittui nurkkaansa niin mukavasti kuin taisi, pantiin
tupakaksi ja alettiin pakinoida. "Minne matka?" kyseltiin toisiltaan.
Useimmat aikoivat lähiseudun kaupunkeihin. Tuli sitten minunkin
vuoroni.
"Entä minnekkä teillä on matka?" kysyi muuan matkatoveri vastapäiseltä
sohvalta.
"Pekingiin".
Kysyjä ei nähtävästi ollut kuullut sitä nimeä koskaan ennen.
"Pekingiin? Enpä ole kuullut sen nimistä asemaa. On kai jossain
toisessa kuvernementissa".
Pari muuta matkustajaa, jotka kuulivat vastauksen, hymähtivät.
Nähtävästi he pitivät sitä hyvänäkin pilana.
Mutta, lukijani, ei se pilaa ollut, vaan täyttä totta. Minä todellakin
olin menossa Kiinan pääkaupunkiin, sinne Keltaisen meren rannalle,
hyvinkin tuhannen ruotsin peninkulman päähän niiltä seuduilta, missä
nyt kulimme.
Olin tehnyt rohkean suunnitelman matkustaa halki koko Aasian, pitkin
pituuttaan, Kaspianmereltä Tyynelle valtamerelle saakka.
Peking oli oleva tämän matkan loppupäänä, vaikkei varsinaisena määränä.
Oikea matkani määrä oli se mahtava ylänkö, joka kohoo tämän maanosan
keskustassa, jota kannattavat ja ristiin rastiin halkovat maailman
korkeimmat vuoriselänteet ja jonka harjalla leviää avaroita aroja ja
hiekka-aavikoita. Monet osat tätä Ylä-Aasiaa ovat vielä hyvin vähän
tunnettuja tai aivan tuntemattomia. Näitä seutuja oli tarkoitukseni
tutkia, uusilla löydöillä rikastuttaakseni tietoja maapallomme
pinnasta.
Ei siis ollut tarkoitukseni matkustaa kuin sananlennättäjä,
mahdollisimman suoraan, mahdollisimman lyhyessä ajassa. Päinvastoin,
aijoin kulkea ristiin rastiin, tehdä lukemattomia mutkia, kiipeillä
vuorien yli, vaeltaa tasankojen halki, milloin vesirikkaita,
hedelmällisiä seutuja, milloin vedettömiä aroja ja aavikoita.
Monta eri kulkuneuvoa olin tällä retkelläni käyttävä. Kameelilla oli
minun ratsastettava hiekka-aavikoiden halki, hevosella yli Pamirin ja
Tibetin ylätasankojen, röhkijähärällä pitkin Mus-tag-atan jäätöyräitä,
etuhevosten ja -kameelien vetämänä oli samottava yli arojen, kanootilla
melottava Lop-järvien kaislametsien läpi ja vihdoin kantotuolissa
suoritettava viimeinen osa pitkästä matkastani. Monenmoisiin
seikkailuihin ja vaaroihin olin varmaankin joutuva, olin tuleva
tekemisiin moniin kansallisuuksiin kuuluvien ihmisten kanssa, olin
näkevä villin kameelin vapaana harhailevan Kerijan aroilla ja löytävä
kaupunkien jäännöksiä, joissa on kerran ollut hyvätaitoinen asutus,
mutta jotka ehkä jo vuosituhansia sitten ovat hautautuneet aavikkomeren
hiekkavyöryihin; ja vasta kolme ja puolivuotisen retkeilyn suoritettua
olin näkevä isänmaani.
Aasia ei minulle muutoin ollut tuntematon maa. Olin jo kahdella
edellisellä matkallani tutkinut melkoisia osia sen läntisestä
puoliskosta, käynyt _Isfahanissa_ ja _Bagdadissa_, noissa
itämaisten satujen kuuluisissa kaupungeissa, kavunnut korkean
_Demavendin_, persialaisten pyhän vuoren yli, taivallettuani Venäjän
Länsi-Turkestanin keitaiden ja arojen yli yllättänyt sen pääkaupungin
_Tashkentin_, ja lopuksi olin pitkin äärettömän jyrkkää vuoren solaa,
joka täältä johtaa Ylä-Aasiaan, kohonnut Kiinan Itä-Turkestanin
läntisimpään kaupunkiin, _Kashgariin_.
Täältä olin nähnyt laidattoman aron, joka ulottui itään päin aavikon
rajaan asti, ja tänne häämöittivät etelästä valtavat vuorijättiläiset,
jotka, päälaellaan ikuinen lumi ja hartioilla ja kylillä teräs kirkas
jääpantsari, vartioivat salaperäisen _Tibetin_ portteja.
Mutta tässä, aivan Ylä-Aasian kynnyksellä, minä olin kääntynyt takaisin
saatuani niin sanoakseni vain kurkistaa sisälle minulle tuntemattoman
maailman ovesta, joka siinä avautui.
Kolmen vuoden kuluttua oli minulla nyt kuitenkin oleva tilaisuus ryhtyä
tutkimuksiani jatkamaan aivan samasta kohti, missä ne olin lopettanut;
ja niinpä mainittuina lokakuun päivinä istuin junassa, joka kiidätti
minua hyvää kyytiä itään _Orenburgia_ kohti.
2.