PEKINGIIN.

Elokuun loppupäivinä 1893 istuin junassa, joka kulkea jyryytti

Pietarista itään päin. Vaunun ikkunain ohi vilahteli rajattomia aroja,

parrakkaita talonpoikia, joilla oli päässä karvareuhkat ja yllä

sarkakauhtanat, valkosia kirkkoja, joissa jokaisessa oli vihreä

lyökkikupooli, kyliä ja tuulimyllyjä. Lakkaamatta, päiväkausia vieri

sama taulu matkustajan silmäin ohi.

Kun oli päästy tuolle puolelle Moskovan, väheni ahdinko vaunuissa.

Itsekukin sijoittui nurkkaansa niin mukavasti kuin taisi, pantiin

tupakaksi ja alettiin pakinoida. "Minne matka?" kyseltiin toisiltaan.

Useimmat aikoivat lähiseudun kaupunkeihin. Tuli sitten minunkin

vuoroni.

"Entä minnekkä teillä on matka?" kysyi muuan matkatoveri vastapäiseltä

sohvalta.

"Pekingiin".

Kysyjä ei nähtävästi ollut kuullut sitä nimeä koskaan ennen.

"Pekingiin? Enpä ole kuullut sen nimistä asemaa. On kai jossain

toisessa kuvernementissa".

Pari muuta matkustajaa, jotka kuulivat vastauksen, hymähtivät.

Nähtävästi he pitivät sitä hyvänäkin pilana.

Mutta, lukijani, ei se pilaa ollut, vaan täyttä totta. Minä todellakin

olin menossa Kiinan pääkaupunkiin, sinne Keltaisen meren rannalle,

hyvinkin tuhannen ruotsin peninkulman päähän niiltä seuduilta, missä

nyt kulimme.

Olin tehnyt rohkean suunnitelman matkustaa halki koko Aasian, pitkin

pituuttaan, Kaspianmereltä Tyynelle valtamerelle saakka.

Peking oli oleva tämän matkan loppupäänä, vaikkei varsinaisena määränä.

Oikea matkani määrä oli se mahtava ylänkö, joka kohoo tämän maanosan

keskustassa, jota kannattavat ja ristiin rastiin halkovat maailman

korkeimmat vuoriselänteet ja jonka harjalla leviää avaroita aroja ja

hiekka-aavikoita. Monet osat tätä Ylä-Aasiaa ovat vielä hyvin vähän

tunnettuja tai aivan tuntemattomia. Näitä seutuja oli tarkoitukseni

tutkia, uusilla löydöillä rikastuttaakseni tietoja maapallomme

pinnasta.

Ei siis ollut tarkoitukseni matkustaa kuin sananlennättäjä,

mahdollisimman suoraan, mahdollisimman lyhyessä ajassa. Päinvastoin,

aijoin kulkea ristiin rastiin, tehdä lukemattomia mutkia, kiipeillä

vuorien yli, vaeltaa tasankojen halki, milloin vesirikkaita,

hedelmällisiä seutuja, milloin vedettömiä aroja ja aavikoita.

Monta eri kulkuneuvoa olin tällä retkelläni käyttävä. Kameelilla oli

minun ratsastettava hiekka-aavikoiden halki, hevosella yli Pamirin ja

Tibetin ylätasankojen, röhkijähärällä pitkin Mus-tag-atan jäätöyräitä,

etuhevosten ja -kameelien vetämänä oli samottava yli arojen, kanootilla

melottava Lop-järvien kaislametsien läpi ja vihdoin kantotuolissa

suoritettava viimeinen osa pitkästä matkastani. Monenmoisiin

seikkailuihin ja vaaroihin olin varmaankin joutuva, olin tuleva

tekemisiin moniin kansallisuuksiin kuuluvien ihmisten kanssa, olin

näkevä villin kameelin vapaana harhailevan Kerijan aroilla ja löytävä

kaupunkien jäännöksiä, joissa on kerran ollut hyvätaitoinen asutus,

mutta jotka ehkä jo vuosituhansia sitten ovat hautautuneet aavikkomeren

hiekkavyöryihin; ja vasta kolme ja puolivuotisen retkeilyn suoritettua

olin näkevä isänmaani.

Aasia ei minulle muutoin ollut tuntematon maa. Olin jo kahdella

edellisellä matkallani tutkinut melkoisia osia sen läntisestä

puoliskosta, käynyt _Isfahanissa_ ja _Bagdadissa_, noissa

itämaisten satujen kuuluisissa kaupungeissa, kavunnut korkean

_Demavendin_, persialaisten pyhän vuoren yli, taivallettuani Venäjän

Länsi-Turkestanin keitaiden ja arojen yli yllättänyt sen pääkaupungin

_Tashkentin_, ja lopuksi olin pitkin äärettömän jyrkkää vuoren solaa,

joka täältä johtaa Ylä-Aasiaan, kohonnut Kiinan Itä-Turkestanin

läntisimpään kaupunkiin, _Kashgariin_.

Täältä olin nähnyt laidattoman aron, joka ulottui itään päin aavikon

rajaan asti, ja tänne häämöittivät etelästä valtavat vuorijättiläiset,

jotka, päälaellaan ikuinen lumi ja hartioilla ja kylillä teräs kirkas

jääpantsari, vartioivat salaperäisen _Tibetin_ portteja.

Mutta tässä, aivan Ylä-Aasian kynnyksellä, minä olin kääntynyt takaisin

saatuani niin sanoakseni vain kurkistaa sisälle minulle tuntemattoman

maailman ovesta, joka siinä avautui.

Kolmen vuoden kuluttua oli minulla nyt kuitenkin oleva tilaisuus ryhtyä

tutkimuksiani jatkamaan aivan samasta kohti, missä ne olin lopettanut;

ja niinpä mainittuina lokakuun päivinä istuin junassa, joka kiidätti

minua hyvää kyytiä itään _Orenburgia_ kohti.

2.

Aasian erämaissa: Kuvauksia matkoilta Keski-Aasiassa ja Kiinassa · 第 6 / 31 题