Se oli todellakin kreivi. Kuultuaan tytön kirkaisevan ja yövartijan,
joka oli kuullut tämän kirkaisun, lähestyvän sinne päin hän joutui
semmoisen tunteen valtaan kuin kiinni saatu varas ja lähti juoksemaan
kasteen kostuttamaa ruohikkoa pitkin syvemmälle puistoon.
"Voi minua hölmöä! -- hoki hän itsekseen. -- Minä pelästytin hänet.
Olisi pitänyt herättää hänet hiljaa, puhelemalla. Kyllä olen taitamaton
pässi!"
Hän pysähtyi ja kuunteli. Vartija tuli portista puutarhaan vetäen
keppiä pitkin sannoitettua käytävää. Parasta oli mennä piiloon. Hän
juoksi lammikolle. Sammakot polskahtelivat kiireesti veteen hänen
tieltään saaden hänet hätkähtämään. Välittämättä siitä että hänen
jalkansa olivat läpimärät hän kävi kyykkyyn ja rupesi muistelemaan
kaikkea, mitä oli tehnyt: kuinka hän oli kiivennyt aidan yli, etsinyt
Liisan ikkunaa ja lopulta nähnyt valkean varjon; kuinka hän oli tarkoin
kuunnellut jokaista risahdusta ja useamman kerran lähestynyt ikkunaa
sekä taas vetäytynyt takaisin; kuinka hänestä väliin oli näyttänyt
aivan selvältä että Liisa odotti häntä harmistuneena hänen
viivyttelystään, väliin taas oli tuntunut että oli mahdotonta otaksua
tytön niin pian päättäneen suostua kohtaukseen; vihdoin kuinka hän oli
arvellut että tyttö vain maalaisneidolle ominaisen kainouden
vaikutuksesta oli nukkuvinaan ja kuinka hän oli päättävästi astunut
tytön luo, nähnyt hänen todellakin nukkuvan, juossut yht'äkkiä
kiiruusti takaisin, mutta sitten ruvennut kovasti häpeämään
pelkuruuttaan, astunut taas rohkeasti tytön luo ja koskettanut tämän
kättä.
Yövahti meni kolisten ulos puutarhan narisevasta portista. Neidin
huoneen ikkuna vedettiin kiinni ja sen eteen vedettiin sisäpuolelle
luukku.
Kreivistä oli kiusallista nähdä tätä. Hän olisi antanut mitä hyvänsä,
jos olisi saanut alkaa kaikki alusta. Nyt hän ei olisi enää
käyttäytynyt niin tyhmästi... "Ihastuttava neitonen. Niin raikas ja
viehättävä! Ja tyhmyydessäni päästin hänet käsistäni... Kyllä olen
pässinpää!"
Mutta hänen ei tehnyt mieli nukkumaankaan ja suuttuneen ihmisen
päättäväisyydellä hän lähti kulkemaan umpimähkää pitkin lehmuskujaa.
Häneenkin teki yö rauhoittavan vaikutuksensa synnyttäen hänessä vienoa
surumielisyyttä ja rakkauden kaipuuta. Savista tietä, jossa siellä
täällä kasvoi yksinäinen ruoho tahi jolle oli pudonnut kuiva oksa,
valaisivat paikotellen lehmusten tuuheitten lehvien läpi tunkeutuvat
suorat vaaleat kuun säteet. Käyrään oksaan lankesi valo sivulta ja se
oli aivan kuin valkoisen sammaleen peittämä. Puitten lehdet hohtivat
hopeaisina ja näyttivät kuiskuttelevan keskenään. Talossa sammutettiin
kaikki tulet ja kaikki äänet vaikenivat. Satakielen laulu vain tuntui
täyttävän koko rajattoman, äänettömän ja valoisan avaruuden.
"Hyvä Jumala, miten ihana yö! -- ajatteli kreivi hengittäen puiston
raitista tuoksua. -- Minulla on ikäänkuin sääli jotakin. Tuntuu kuin
olisin tyytymätön itseeni ja muihin ja koko elämään. Miten oiva,
viehättävä tyttö hän onkaan! Kenties hän todellakin tuli pahoilleen..."
Hänen haaveensa alkoivat mennä sekaisin. Hän oli olevinaan tuossa
puistossa maalaisneidon kanssa mitä erilaisimmissa ja kummallisimmissa
tilaisuuksissa. Sitten ilmestyi neidon sijalle hänen rakas Miinansa.
"Kyllä minä olen hölmö! Häntä olisi pitänyt yksinkertaisesti ottaa
ympäri vyötäisten ja suudella."
Tämä katumusta sisältävä ajatus mielessä kreivi palasi huoneeseensa.
Kornetti ei nukkunut vielä. Hän kääntyi vuoteessaan heti kreiviin päin.
-. Etkö sinä nuku? -- kysyi kreivi.
-- En.
-. Kerronko sinulle, mitä tapahtui?
-- No?
-- Ei, parasta on olla kertomatta... tahi kerronpa sentään. Koukistahan
jalkojasi.
Ja kreivi, joka ei enää sen enempää välittänyt suunnitelmansa
epäonnistumisesta, istahti iloisesti hymyillen toverinsa vuoteen
reunalle.
-- Ajattelehan kun tuo pikku neitonen määräsi minulle lemmenkohtauksen!
-- Mitä sinä puhut? -- huudahti Polosow hypäten ylös vuoteesta.
-- No, kuulehan.
-- Mutta kuinka ja milloin? Se on mahdotonta!
-- Sillä välin kun te laskitte pelivoittoja sanoi hän minulle että hän
istuu yöllä ikkunan ääressä ja että ikkunasta on helppo kiivetä
sisälle. Tästä näet, mitä käytännöllisyys merkitsee! Sillä aikaa kun te
olitte laskuhommissa ämmän kanssa järjestin minä koko asian. Ja
kuulithan sinäkin kun hän sanoi että hän aikoo istua ikkunan ääressä ja
katsella lammikkoa.
-- Sen hän sanoi ilman mitään tarkoitusta.
-- Sitäpä minä en juuri tiedä, sanoiko hän tämän vahingossa vai eikö.
Kenties hän ei todellakaan tahtonut heti ruveta semmoiseen, vaikka
minusta näytti siltä. Siitä sukeutui hirmuinen juttu. Minä käyttäydyin
hyvin tyhmästi! -- lisäsi hän hymyillen halveksivasti itselleen.
-- Mitä sitten tapahtui? Missä olet ollut?
Kreivi kertoi koko asian kulun jättäen kertomatta vain epäröimisensä
ikkunaa lähestyessään.
-- Minä pilasin itse asiani. Olisi pitänyt olla rohkeampi. Hän kirkaisi
ja juoksi pois ikkunasta.
-- Hän siis kirkaisi ja juoksi pois ikkunasta, -- sanoi kornetti
väkinäisesti hymyillen vastaukseksi kreivin hymyyn, joka niin kauan ja
vastustamattomasti oli pitänyt häntä vaikutuksensa alla.
-- Niin. No, nyt on aika nukkua.
Kornetti kääntyi taas selin oveen ja makasi siinä asennossa kymmenkunta
minuuttia. Jumala tietää, mitä hänen mielessään liikkui. Mutta kun hän
kääntyi toiselle kylelleen, niin hänen kasvoissaan kuvastui kärsimystä
ja päättäväisyyttä.
-- Kreivi Turbin! -- sanoi hän värähtelevällä äänellä.
-- Mitä, puhutko unissasi vai oletko valveilla? -- vastasi kreivi
tyynesti. -- Mitä nyt, kornetti Polosow?
-- Kreivi Turbin! Te olette konna! -- huudahti Polosow ja hyppäsi
vuoteesta.