AD ASTRA
Yömaalarin unelma seitsemässä kuvaelmassa
Kirj.
LARIN KYÖSTI
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Osmo,
1906.
HENKILÖT:
Taituri.
Harmaapukuinen nainen.
Kasvattisisar.
Muukalainen, "tumma tohtori".
Ensimmäinen sairas.
Toinen sairas, houraaja.
"Yölepakko", nainen.
Paljasjalkamunkki.
Teatterin ovenvartija kolmannesta kuvaelmasta.
Teatterin ovenvartija viidennestä kuvaelmasta.
Sairashuoneen ovenvartija.
Sairaanhoitajia, poliiseja, yövartioita, sairaspaarin Kantajia,
pieniä poikia, seikkailijoita, kuoripoikia y.m.
ENSIMÄINEN KUVAELMA
"Kirojen kammio". Holvintapainen kellertävä, kivinen huone, jossa on
kahdeksan rautavuodetta, neljä vastatusten, vuoteiden yläpuolella
seinässä kirjaimet A, B, C, D, E, F, G, H; jokaisen vuoteen jalkopäässä
sinkkitaulu, jokaisen vuoteen vieressä yöpöytä. Keskellä käytävä ja
pöytä, perällä iso rautaverkko-akkuna, seinällä kipsinen Kristus
ristinpuussa, katon keski-kohdalta riippuu sähkönauha, sen päässä
vihreä ja valkoinen päärynän muotoinen lasipallo. Huoneessa on vihreä
valo.
TAITURI vuoteessa oikealla etu-alalla. Yllään pitkä, valkoinen
sairaspuku, kavahtaa pystyyn.
Missä minä olen!
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Sairaat sanovat tätä "kirojen kammioksi". Veri ja ajatukset ovat täällä
kirottuja.
TAITURI
Veren vihoja?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Minä olen ajatuksenlukija, minä ajattelen vain muiden ajatuksia, nyt
ajattelen minä sinun ajatuksiasi.
TAITURI
Mies raukka, sinulla on siis loissielu.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Tiedätkö, kuka sieluni vei? Tyttäreni.
TAITURI
Mitenkä hän sen vei?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Minä ajattelin liian paljon häntä.
TAITURI
Rakastit häntä yli kaiken?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Mutta nyt minun sieluni kulkee kadulla.
TAITURI
Lankesi tyttäresi?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Ruma kuva tarttui hänen sieluunsa.
TAITURI
Kuka sen tartutti?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Hilpeä heittiö. Minä huomasin kaikki, sitten aloin viljellä viiniä,
join sitroonatarhani ja järkeni siksi kunnes itse olin kadulla. Lopulta
minä jouduin tänne, minulla ei ole sielua. -- Sinun sielusi puhui
unessasi. Mikä sinä olet?
TAITURI
Maalasin ennen yömaisemia ja paholaisia.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Ja nyt omat ajatuksesi ajavat sinua takaa...?
TAITURI
En tiedä, mikä minua vaivaa. Muistoni edessä on kuin harmaa seinä. --
Istuin katuravintolassa, manasin, maalasin, veri syöksähti päähäni
ikäänkuin ilmassa olisi ollut sähköä. -- Näin harmaapukuisen...
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Naisen?
TAITURI
Mistä sinä...?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Puhuit unissasi koko yön hänestä. Tänä aamuna kävi hän täällä tumman
tohtorin seurassa.
TOINEN SAIRAS vasemmalla.
Paha jumalan äiti! Koirankuonolainen, mene pois paha! Mene
muukalainen!' Jumalani, nyt minun vuoroni on kuolla.
HOITAJA
Hiljaa!
Lyö luudalla sairaan kasvoihin ja vyöttää kädet.
TOINEN SAIRAS
Nyt on hyvä olla, kurita, kurita, kiirastulessa on sitten helpompi
olla!
TAITURI
Tämä on kamalaa. -- Kadulla näin mustat kuomupaarit, soihdut ja miehet
kasvoilla mustat verhot, ne seisahtuivat asuntoni eteen.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Pelästyit omia aivokuviasi. Sairasapuyhdistys, salainen seura, se on
ollut olemassa aina kolera-ajoilta.
TAITURI
Ne etsivät ehkä minua? Salainen yhdistys?
ENSIMMÄINEN SAIRAS pelotellen.
Saatanaseura, mene tiedä. Hyvää ne ainakin ovat tekevinään. Älä
peljästy. Harmaa nainen sinua suojaa.
TAITURI
Kävikö _hän_ täällä? Silloin minun täytyy peljätä pahinta, hän ei anna
minulle koskaan anteeksi. -- Hoitaja, kynää ja mustetta, minun täytyy
kirjoittaa kasvattisiskolleni, minä tahdon pois tästä kammiosta!
Kuuletko?
HOITAJA
Ei täällä saa huutaa. Vaiti, muuten sidon kätesi, maankiertäjä, varas,
mikä lienet?
Antaa kupissa soppaa ja viheltää samalla lyhyeen.
Syö, ettäs kuolisit, moriturus!
TAITURI
Minä en syö, anna minulle kynä, minä maksan sen kullalla. Missä on
rahani, poissa!
HOITAJA menee.
Et sinä tarvitse rahoja, kyllä niistä täällä huolehditaan.
ENSIMMÄINEN SAIRAS kuiskaa.
Kärsivällisyyttä. Vaikka sinä kirjeen kirjoittaisitkin, niin ei ole
sanottu, että hoitaja sen postiin vie, juopi postirahat.
Kaikki sairaat huutavat.
TAITURI
Enkö minä siis koskaan pääse täältä, täytyykö minun nääntyä tähän
kurjuuteen?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Harmaa nainen lupasi tulla tänne.
TAITURI
Minä en tahdo nähdä häntä. Hän tuo aina turmion tullessaan. -- Mikä
minun jalkapäässäni helisee ja miksi seinässä vuoteeni kohdalla on
H kirjain!
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Sinkkinen sairastaulu. Syntynyt... kuollut. Kuolinpäiväsi on vielä
täyttämättä. Sairaita siirretään aina toiseen vuoteeseen, kun joku
kuolee.
TAITURI
Miksi vierussairaan taulusta on paperi poissa?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Hän kuoli yöllä, tunnetko liiman hajun?
TAITURI
Saman hajun tunsin omassa suussani ravintolassa, minä olen kuin
kirottu.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Siksi sinä oletkin täällä. Minun aikanani täällä on kuollut jo
seitsemän sairasta ja neljä on viety hermohoitolaan.
PALJASJALKAMUNKKI ruskea kaapu, vyö, rukousnauha, päässä pieni musta
patalakki, kuvassa pitkä suippoparta.
Salve in nomine Domini!
SAIRAAT
Dio nero! Mene pois paholainen!
Munkki asettaa kaksi palavaa vahakynttilää kuolleen eteen,
lukee kirjasta, keltaisiin pitkiin pukuihin puetut hoitajat
tulevat loilottaen ja nauraen, mättäävät kuolleen lakanoihin
ja kantavat pois.
PALJASJALKAMUNKKI lukee sinkkitaulusta.
Tulokas! Sairas taituri! Oletko maalannut pyhän äidin kuvia?
TAITURI
En. Maksaako kirkko niistä hyvän hinnan? Minusta taide on ollut liian
kauan kirkonpalvelijana.
PALJASJALKAMUNKKI naurahtaen.
Lasket leikkiä täälläkin, sinulla on suuret sielun voimat. Täällä on
ehkä parempia aiheita. Kuoleman kuvia.
Tarjoo suudeltavaksi ristiinnaulitun kuvaa.
Tahdotko?
TAITURI
En.
PALJASJALKAMUNKKI
Mihin sinä uskot?
TAITURI
En tiedä.
PALJASJALKAMUNKKI
Et tiedä, etkä näe! Tulen toiste, kyllä vielä tapaamme toisemme.
TAITURI
Vaeltava veli, auta minut pois täältä!
PALJASJALKAMUNKKI
Ei ole vallassani... yhdistys määrää... sinun täytyy itse
auttaa itseäsi.
Osoittaa ristiinnaulittua.
TAITURI
Te pilkkaatte. Pilkan vuoksi on hän seinälle ripustettu ryövärien
keskelle. Korkeimman nimessä harjoitetaan täällä pimeätä pahennusta.
Mitenkä täällä äkkiä kuolee niin paljon ihmisiä? Vai ovatko ne vain
valekuolleita ja mihin ne viedään? Heräävät ehkä piinapenkillä tai
arkussaan ja pureksivat tuskissaan kyntensä rikki.
PALJASJALKAMUNKKI
Taivas lähettää toisille kärsimykset jo nuorena, kiitä siitä taivaan
isää.
TAITURI
Ovela oppi, joka kasvattaa orjia ja numeroita. Teillä taitaa olla
senlainen jumalankanslia, josta voi ostaa pääsylipun taivaaseen. Katso,
minä jaksan kärsiä ja minä kärsin.
PALJASJALKAMUNKKI
Kuka on kylvänyt katkeruuden siemenen sinun nuoreen sydämmeesi?
TAITURI
Nainen, jota kerran rakastin ja jo ensimmäisellä hetkellä paljasti
itsensä.
PALJASJALKAMUNKKI
Sydänimijä, sieluhuvittelija, nainen.
TAITURI
Sen jälkeen aloin nähdä kaikessa rumia kuvia ja ajattelin naisen sielun
ilohuoneeksi.
PALJASJALKAMUNKKI
Kirkkomme ja pyhä äiti päästää sinut ajallansa kirouksesta.
TAITURI
Ikuista en ole tuntenut muualla kuin syvän metsän hiljaisuudessa ja
salaisissa salamantapaisissa aavistuksissani. -- Minun erikoisalani on
ollut pirujen maalaaminen, joita olen hahmoitellut ympäristöni mukaan.
PALJASJALKAMUNKKl
Täällä kuulet usein sen nimen mainittavan. Täällähän siis voit paljon
maalata -- näkymättömällä kädellä näkymättömälle kankaalle.
TAITURI
En tarvitse siihen luostarin sarkaa.
PALJASJALKAMUNKKI menee.
Sinä et pelkää -- muuta kuin itseäsi. Hyvästi, tulen sinua joskus
katsomaan, kuinka sinä maalaat.
TUMMA TOHTORI nauraa kuivasti.
Tervetuloa! Toivon, että viihdytte täällä.
TAITURI
Käärmekuopassa! Oletteko te tumma tohtori, teillä on vihertävä välke
silmässä kuin käärmeellä. Missä minä olen nähnyt teidät ennen? Kadulla,
teatterin pukuhuoneessa, atelierissa, en muista.
TUMMA TOHTORI
Voi olla mahdollista. Repostelin ennen kuvanveistäjänä. Mutta minä
vaihdoin taltan lääkäriveitseen. Lämmin ihmisruumis on minusta
intressantimpi kuin kylmä marmoriluonnos.
TAITURI ivallisesti.
Tarkoitatte kai _kylmää_ ruumista.
TUMMA TOHTORI
Kyllä niinkin. Teillä on ihmeteltävän sopusoinnukas ruumis.
TAITURI ivallisesti.
Ja sielu epäkunnossa? Tahtoisitteko leikellä sitäkin?
TUMMA TOHTORI
Hellä, puhdas naisen käsi voi parantaa sielunne haavat. Täällä odottaa
teitä...
TAITURI
Harmaapukuinen... tunnetteko hänet?
TUMMA TOHTORI
Olen hänet joskus tavannut. Hurmaava laulajatar. Itseensä imevä, kuinka
sen sanoisin, lämmin, lähestyvä, olen ivalla koittanut häntä jäätää;
tulikukka, hehkuu sitä hurjemmin, hehhee.
TAITURI
Hän rakastaa rakastajansa ruoskaa. Minusta ei ollut pyöveliksi eikä
rakastajaksi.
TUMMA TOHTORI
Kutsunko...
TAITURI
Ei, ei! Hänellä ei ole puhdasta kättä. Hän saa minut vain liekkeihin,
hän puhaltaa tulen, jossa me molemmat tulemme palamaan, ymmärrättekö,
hän kiihoittaa minun kauttani teitä, se on niin hänen tapaistansa.
Harmaa villikissa, joka säkenöi pimeässä.
TUMMA TOHTORI
Olen leikellyt monen sellaisen kissan kynnet -- pimeässä. Jääkylmällä
minä kuumennan, kuumuudellaan he minut kylmentävät... Hetken hekuma,
kylläisyys, uusi rakkaus, raukeus. Päinvastainen minut hurmaa, katsokaa
minulla on peili, jossa näkee kaikki päinvastoin.
TAITURI
Minusta tuntuu kuin minä ennen aina olisin nähnyt päinvastoin.
TUMMA TOHTORI
Tällä peilillä te siis voitte nähdä oikein, Se sekoittaa muuten
käsitteet.
TAITURI
Värivaistinkin? Minä vierastan teitä, te tenhootte katseellanne. Te
veistitte enkelin kuvia, nyt minä sen tiedän.
TUMMA TOHTORI
Ja naiset olivat niihin ihastuneita. Mistä sen tiedätte?
TAITURI
Musta sielu, valevalkoisia kuvia. Päinvastainen! Minulla oli valkoinen
sydän, mutta minä olen ikäänkuin uhalla kuvaillut rumaa.
TUMMA TOHTORI
Miksi?
TAITURI
Se todisti muka syvää elämän tuntemusta, ruman rinnalla tuntui kaunis
kauniimmalta, sanoivat rikkiviisaat kaunosielut.
TUMMA TOHTORI
Siitä voi johtaa: täytyy langeta syvälle syntiin tunteakseen puhtauden
huimaavan korkeuden.
TAITURI
Mefisto!
HARMAAPUKUINEN NAINEN kädessä ruusuja.
Saanko tulla, tohtori?
TAITURI
Mene pois, minä en tahdo nähdä sinua, en nyt tässä alennuksen tilassa!
Mutta minä nousen siitä itse, älä riemuitse ennen aikojasi.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Toin sinulle ruusuja.
TAITURI
Minä annoin sinulle kerran ruusun, ja sinä tallasit sen jalkojesi alle.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Olin sinuun silloin suuttunut. Olen sen jälkeen paljon kärsinyt, meidän
täytyy antaa toisillemme paljon anteeksi.
TAITURI
Alkaaksemme uudestaan? Älä teeskentele, nuo laupeudensiskon eleet eivät
sinulle sovi. Sinä matkit kasvattisiskoani.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Juuri häneltä tuon sinulle terveisiä, onhan siinä kotoista lemua.
TAITURI
Ei, älä tuo tänne, laske pöydälle! Minä vihaan ruusuja. Miksi ei hän
kirjoita minulle?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Hän ei tiedä sinun osoitettasi.
TAITURI
Siis sinun kauttasi. Sinä teet itsesi välttämättömäksi. Kirous ja
kuolema, minä olen taas sinun vallassasi. Mene, mene, minä pyydän!
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Niin, vallassani. Sinä tarvitset minua ja minun velvollisuuteni vanhana
ystävättärenäsi on auttaa ja hoitaa sinua.
TAITURI
Minä kiellän sen sinulta.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä olen jo sähköittänyt. Huomenna tulen sinua katsomaan. Saatatteko
minua, tohtori?
TUMMA TOHTORI
Minne suvaitsette?
HARMAAPUKUINEN NAINEN menee.
Oopperaan.
TAITURI vaipuu vuoteelle.
Medusa!
Kuuluu torvisoittoa.
Mikä soitto se on?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Aina kun joku on kuollut, palkkaa yhdistys torvisoittokunnan
soittamaan, ja sairaanhoitaja nostaa kolme hopeamarkkaa.
TOINEN SAIRAS
Mene, mene, muukalainen! (rukoillen.) Santo Luca, Santo Barnaba,
Spirito santo! (taiturille.) Minä kuolen sinun tähtesi!
Kaikki sairaat huutavat, hoitaja sitoo ne vuoteisiin.
KOLMAS SAIRAS
Cane Dio!
TAITURI
Cane Dio? Mitä? Ah! Onko minun henkeni vain kolmen hopeamarkan
arvoinen!
TOINEN KUVAELMA
Puutarha. Tumma tähtiyö, vasemmalta häämöittää taitekatto, perällä
vanha portti, joka on puoleksi auki.
ENSIMMÄINEN YÖVAHTI lyhty ja kuhmurasauva kädessä, seisoo portilla.
Täällä se yömaalari käy maalaamassa paholaisia: Vapaamuurari, rienan
riivaama, mikä lie. Ja nuori nainen on usein mukana. Tuolta taas
tulevat!
TAITURI ja kasvattisisar lyhty kädessä.
Kas niin, valaise sinä lyhdylläsi, minä asetan maalaustelineeni tähän!
Musta yö, taustana kastanjavarjossa ja kultaiset tulipisteet taivaalla.
KASVATTISISAR
Taivaan kultaisia tulikukkia.
TAITURI
Anna minulle mustaa väriä! Minä maalaan ja sinä ajattelet satujasi.
TOINEN YÖVAHTI
Mitä ne tekevät? Raatihan on kieltänyt liikkumasta yhdentoista jälkeen.
Maalaaminen taitaa vain olla tekosyy... pitäisi pistää ne jalkapuuhun
varoittavaksi esimerkiksi...
KASVATTISISAR
Ja tähdet kuuntelevat.
TAITURI
Ajatuksiamme. Ja minä kiinnitän ne kankaalle.
KASVATTISISAR
Mikä pyhä, hymisevä hiljaisuus!
TAITURI
Eikö ole ihanaa ajatellessa, että tuhannet maailmat syntyvät ja
sykkivät tänä hetkenä, ja me vierimme mukana kaikkeuden kiertokulussa
kohden ihania, uusia ratoja.
KASVATTISISAR
Ikuisuudessa.
TAITURI
Tyhjyydessä.
KASVATTISISAR
Miksi sinä huokasit?
TAITURI
Huokasinko? Ihminen on niin pieni. Elämä on niin lyhyt, mutta unettomat
yön hetket, oi, kuinka ne ovat pitkiä! Ajatus seisahtuu ja kimmahtaa
jotain mustaa vastaan, väliin se läikähtää minua vastaan niin, että
minä kouristun. Silloin täytyy minun syöksyä elämän villiin
pyörteeseen. Mutta sielläkin ihmiset ja heidän ajatuksensa kulkevat
toistensa ohi vieraina ja kylminä.
KASVATTISISAR
Niinkuin tähdet, aijoit sanoa? Ne loistavat toisillensa. Ne ovat
Ikuisen ajatuksia.
TAITURI
Ja missä kaksi yhtyy, syntyy räjähdys.
KASVATTISISAR
Ei niin, ne kulkevat yhdessä vierekkäin, viihdytellen.
TAITURI
Tulinen ajan tuska vetää ne yhteen kohti ahdistusta, itsepalaamista,
sammumista, pimeyttä. Niiden välillä on tummia juovia, ei pitäisi
koskaan mennä tummien juovien yli.
KASVATTISISAR
En ymmärrä sinua. Etkö nähnyt tänä iltana punaisia juovia, riippuvia
ruusutarhoja taivaan sinisillä silloilla?
TAITURI
Hetken heijastuksia. Nyt on kaikki kadonnut. Sinun sielusi on kuin
ikuinen ruusutarha. Katsos nyt on yö, näetkö tummia juovia, mutta sinä
et tiedä niistä mitään. Hyvä niin. Minä olen yön ystävä. Etkö sinä
pelkää?
KASVATTISISAR
Mitä minä pelkäisin?
TAITURI
Ihmisten pahoja ajatuksia.
KASVATTISISAR
En ymmärrä pelätä.
TAITURI
Minuakaan?
KASVATTISISAR
Miksi minä sinua pelkäisin?
TAITURI
Minä en ajattele aina hyviä ajatuksia.
KASVATTISISAR
Sinä kuvittelet, että sinulla on pahoja ajatuksia.
TAITURI
Elämä on niin karsassilmäinen, se vaanii aina pahaa kaikessa. Maksa
verosi, vie jyväsäkkisi myllylle ja ole tyytyväinen! Ei mitään sen
enempää. Käy koreasti pääportista kirkkoon, vie sinne viikon
viheliäisyydet ja päästä taas yöllä takaportista kaikki pienet pyyteet
sisälle. Olisipa ne edes kielletyn puun hedelmävarkaita. Mutta ne eivät
uskalla elää! Siksi minä maalaan heille heidän paholaisensa.
Kavahtakoot!
KASVATTISISAR
Minä pelkään sinun tähtesi. Miksi sinä aina maalaat maahisia,
houruttaria ja rumia peikonpäitä? Sinun "tanssivia paholaisiasi"
sanotaan epäsiveellisiksi.
ENSIMMÄINEN YÖVAHTI
Mistä he puhuvat?
TOINEN YÖVAHTI
Kutsuvat pahoja henkiä. Minä piirrän ristin portinpieleen, hys, hys!
Nakkaa pienellä kivellä.
TAITURI
Mikä rasahti? Pensas? -- Siksikö, että ne ovat alastomia? Ajatteletko
sinäkin samoin?
KASVATTISISAR
Minä ajattelen sinusta vain hyvää, sanokoot ihmiset täällä mitä
hyvänsä, sulkekoot vaan porttinsa sinulta.
TAITURI
Minä en koputa heidän pääporttiinsa enkä hiivi takaportistakaan. Minä
kuljen omia teitäni.
ENSIMMÄINEN YÖVAHTI
Näitkö sinä tänään sen omituisen naisen kadulla?
TOINEN YÖVAHTI
Jolla oli harmaa puku? Kulki kadulla paljain päin ilman hattua, kaikki
kaupungin naiset käänsivät päätään. Ajatteles, kulkea kadulla ilman
hattua!
ENSIMMÄINEN YÖVAHTI
Se on sekin sitä yömaalarin seuraa. Toisinaan tulee tänne muita
pirunpiirtäjiä, hummaavat, panevat toimeen soihtutansseja, soittavat ja
laulavat niin, ettei kunnon porvarit saa nukkua.
KASVATTISISAR
Mutta täällä on niin rauhallista, rakennukset kuin vanhoja hiljaisia
vaareja silkkihatuissaan, ja pihoilla ja käyrillä kujilla salaperäinen
hämärä.
TAITURI
Niin todella, rakennukset elävät vanhoja muistojaan, mutta ihmiset ovat
kuolleita, ne torkkuvat syrjäsilmällä tarkastellen naapurin vaimon
hapuilevia askeleita aidan takana. -- Ne eivät uskalla mennä yhteiseen
saunaan. Katsos ne ovat sellaisia salamaalaajia.
KASVATTISISAR
Mitä tarkoitat?
TAITURI
Ne maalaavat minun tauluihini jotain lisää oman köyhän
mielikuvituksensa värivaroilla, mutta vyöttävät samalla ruumiinsa
paksuun siveellisyyden verhoon.
KASVATTISISAR
Ne tarkastelevat niin sunnuntai-arvokkaina.
TAITURI
Tarkastavat ja tirkistävät salaa liian läheltä. Minun täytyy katsella
kaukaa jos mieli maalata. Oikein minua iljettää. Mutta miksi minä puhun
näistä sinulle ja katkeroitan sinunkin mielesi? Ehkä minä uskallan
liian paljon sinun tähtesi. Sinä olet niin hento ja herkkä.
KASVATTISISAR
Minä tahdon kuunnella sinun ääntäsi, kun sinä maalaat tähtiä!
TAITURI
Mutta jollen minä näin syökse sinua perikatoon.
KASVATTISISAR
Yö on niin ihana, täynnä tuhansia tähtisatuja.
TAITURI
Ihmiset kurkistavat meidän hiljaiseen tähtiparatiisiimme.
KASVATTISISAR
Siksi etteivät itse voi nähdä...
TAITURI
Puhtaasti.
KASVATTISISAR
Mikä puhdas tuoksu tarhassa, tällaisena yönä varmaan ruusut puhkeavat
suven maassa.
TAITURI
Valkea sisko! Minä kutsun sinua nyt ja aina valkeaksi siskoksi.
KASVATTISISAR kuiskaa.
Valkea sisko.
TAITURI
Mutta minä en ole puhdas. Maailman pikarista olen juonut hienoa
mesimyrkkyä, se kiertää suonissa, en tiedä, koska se kapinaan nousee
veressäni.
KASVATTISISAR haaveillen.
Tämä yö on niin korkea ja kaunis.
TAITURI
Meidän täytyy jättää nämä yöhetket, nämä tähtirikkaat illat.
KASVATTISISAR
Minä tahtoisin, ettei aamu koskaan valkenisi.
TAITURI
Onneton toive! Kuules kuinka viiri vinkuu ikäänkuin pieni piru. Se
juoruaa jo koko maailmalle, ja kavala maailma tahraa sinun maineesi.
KASVATTISISAR
En välitä ihmisten puheista, tämä hetki on ikuisuus.
TAITURI
Ne ajavat meidät pois paratiisista. Mutta sinä et sitä kestä.
KASVATTISISAR
Minä koitan kestää. Jos ne ajaisivat sinut pois, niin minä etsisin
sinua lyhty kädessä läpi maailman.
TAITURI
Sinä olet muovailtu hienon hienoista, pehmeistä elämänsoluista, täytyy
olla väkevätä suolaa selkärangassa, jos mieli pystyssä pysyä. -- Ah,
minä en voi nyt maalata.
KASVATTISISAR
Minä ikävystytän sinua.
TAITURI
So, so, silkkihiiri.
KASVATTISISAR
Minä en voi sinua innostaa, en nostaa sinua lentoon
hengenheimolaisuuden korkeille kukkuloille.
TAITURI
Synkkien syvyyksien pohjaan et minua koskaan saa.
KASVATTISISAR
Minä liihottelen siltä väliltä. Kerran sinä kuitenkin sanoit: jollette
tule kuin lapset, ette pääse taiteen valtakuntaan.
TAITURI
Niin silloin... Sinä olet onnellisempi sen ulkopuolella.
KASVATTISISAR
Mutta _hän?_ Hän on sinun hengettäresi. -- Kuule, minä näin hänet
eilen.
TAITURI
Käveli kadulla avopäin ratsupiiska kädessä kummallinen harmaa puku
yllään. Niinkö?
KASVATTISISAR
Minä ihan vapisin, sillä minä pelkäsin...
TAITURI
Niin, hän on niin häikäilemätön ja huimaava. Veriruskea soihtu,
valaisee elämän helvetit ja taivaat. Ja sinä olet sellainen pieni
kotilyhty.
KASVATTISISAR liikutettuna.
Et sinä enään tule tähtiä katsomaan. Hän tulee tänne.
TAITURI voittaen itsensä.
Silkkihiiri! Minä muuraan kiinni portin. Hahhaa, olenhan minä muka
vapaamuurari. Ja asetan kaikki paholaiseni vahtiin.
KASVATTISISAR
Kun hän on mennyt, muuraudut sinä huoneeseesi. Sitte matkustat sinä
pois ja täällä tuntuu niin yksinäiseltä.
TAITURI
Mikä melu portilla? Kuulin ihan kuin kivi olisi ohitseni suhahtanut.
Tähdet ylhäällä, alhaalla kivet lentävät.
ENSIMMÄINEN YÖVAHTI kolkuttaa porttiin.
Kuka kunnoton vielä yösellä liikkuu, kunnialliset ihmiset jo nukkuvat!
TOINEN YÖVAHTI
Kiinni pahan manaaja! Yönaikkonen!
TAITURI
Hyvä, ettei sattunut sinuun. Tuntui kuin kivi olisi itkenyt ilmassa.
KASVATTISISAR
Ne tulevat, ne tahtovat tehdä sinulle pahaa, pakene!
TAITURI
Rauhoitu! Kuinka sinun pieni sydämmesi sykkii kuin pienen kyyhkysen,
nojaudu rintaani vasten, minä suojelen, kas noin, onko nyt hyvä olla.
KASVATTISISAR
Ah, kuinka tähdet nyt ovat kauniita, ne häilyvät kultakehässä ihan
pääni päällä. Nyt lensi, lensi kauvas äärettömyyteen, lentää eikä
koskaan pääse päämääräänsä.
TAITURI
Entää ja etsii.
Portille ilmestyy harmaapukuinen nainen.
KASVATTISISAR kirkaisee.
Hän, hän! Katso, hän seisoo tuolla!
TAITURI
Kuka?
KASVATTISISAR
Harmaapukuinen.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä kirjoitit minulle: tule, näe ja voita! Tässä minä olen!
Kasvattisisar vaipuu maahan, yövahdit nauravat portilla.
KOLMAS KUVAELMA
Teatterin pukuhuone, perällä ovi, josta näkyy osa näyttämöä.
TAITURI
Neiti ei ole vielä täällä?
OVENVARTIJA leveä hopeoitu vyö rinnalla.
Näyttämöllä. Siellä on kenraaliharjoitus. Täällä kävi se shaaliin
puettu nainen, mutta minä sanoin, että te viimeistelette
näyttämötaustan seinämää.
Näyttämöltä kuuluu laulua ja kätten taputuksia.
TAITURI
Hyvä. Tuolla tuo taas kävelee näyttämön sivulla.
OVENVARTIJA
Muukalainen kuvanveistäjä, hän on nykyään usein neidin seurassa. Muuten
täällä käy niin paljon herroja, vapaaherroja, kirjailijoita,
arvostelijoita. Ensimmäisestä rakastajasta parturipoikaan saakka,
kaikki ovat häneen hullaantuneita.
HARMAAPUKUINEN NAINEN seurassaan Muukalainen.
Siis huomenna näytännön jälkeen!
Ovenvartija poistuu kumartaen.
MUUKALAINEN
Oo, kuinka te olette kiehtova ja hurmaava! olette ihan erään
laulajattaren näköinen.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Rakastajattarenne? Teillä on niitä varmaan ollut paljon, minä näen sen
teidän pistävän lumoavasta katseestanne. Päättikö hän päivänsä?
MUUKALAINEN
Hän kadotti äänensä. Miksi hämmennytte? Hän ei heti voinut unohtaa
taidettansa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Ja sitä te ette voineet antaa hänelle anteeksi?
MUUKALAINEN
Kohotitte hiukan elämäni esirippua. Tahdotteko nähdä enemmän? Kaikkeani
en minä kenellekään näytä, täytyy säästää jotain itselleenkin, kun ei
muilta saa mitään.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä tunnen, että te voisitte kasvattaa, teissä on jotakin... Teillä on
niin kylmän tutkiva katse ikäänkuin olisitte poroksi polttaneet kaikki
sillat takananne.
MUUKALAINEN
Unelmien sillat. Voittaakseni kylmän todellisuuden. Teissä on jotain
minusta. Jäätynyt viileys, kuinka sen selittäisin, kohmettunut tunteen
laava.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Olen nähnyt vain kumartavia narreja. Minä luulen, että te voitte nostaa
naisen kiihkojen korkeuteen... repiä ja rakentaa hänet uudestaan.
Tietääkääs, minun tekisi mieli -- lyödä teitä.
Kohottaa viuhkaansa.
Leikkiä, ymmärrättehän. Miten kävi laulajattarenne, unohtiko hän
taiteensa?
TAITURI
Ja itsensä --?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä...
Esittää.
Ystäväni, auttajani...
MUUKALAINEN
Hän kadotti lauluäänensä.
Taiturille.
Ihanteellinen, onnellinen mies...
Harmaapukuiselle naiselle.
Laakerienne kantaja.
TAITURI nauraa hermostuneesti.
Te tietysti kuristitte häntä kaulasta.
MUUKALAINEN
Mikä päähänpisto! Olette varmaankin lukenut yöllä kummitusjuttuja.
Sulkeudun suosioonne.
Menee.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Kuinka sinä sillä tavalla saatoit sanoa?
TAITURI nauraa.
Hassunkurinen ajatus. Pälkähti päähäni, en voinut olla sitä sanomatta,
hahhaa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä loukkasit häntä. Näitkö, miten hän puristi huulensa yhteen ja
kalpeni? Hän on vaarallinen mies Hän voi vielä pistää...
TAITURI
Ja sen sanot sinä, joka voit pistää -- kuin käärme. Mutta ihana sinä
olet. Ah, rakkaani, tässä minä tahdon olla, elävä lähde sinä olet,
elämä itse, vedä minut luoksesi kuin väkevä virta!
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä pelastin sinut elämälle, minä vein sinut pienien pyyteiden
sopesta, joka ei voinut hedelmöittää sieluasi.
TAITURI
Minä olin kuin unissakävijä, minä heräsin sinun käsiesi sähköittävään
sivelyyn. Ja minä lähdin kanssasi elämän iloiseen karkeloon, kohosin
päätäni korkeammalle, uskoin taas itseeni ja sinuun!
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Unohdit pienen lemmentarinasi, enkelipalveluksesi.
TAITURI
Niin, hän, hänen elämänsä minä tallasin kuin hennon taimen, hän
antautui minulle kokonaan, sinä annat palan palalta.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Kullakin ihmisellä on jotain, jota ei voi antaa pois.
TAITURI
Sen sinä olet oppinut muukalaiselta, eikä hän ole ainoa, kerran
kuitenkin minä olin ainoa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Monen kautta yhdelle.
TAITURI
Viimeiselle. Sanoisit, yhden kautta monelle.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä olet lemmenkade, minä tahdon olla vapaa, niinhän sovimme.
TAITURI
Niin, mutta älä kiihoita minua, sinä olet nainen...!
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Siten tiedän minä rakkautesi kasvavan.
TAITURI
Kasvaa yli laitojen, puhkaisee patonsa. Ah, rakkaani, tahdotko,
uskallatko antaa kaikkesi, ymmärrätkö, me yhdessä valloitamme tähän
pieneen maailmaan uuden maailman.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Tulta ja terästä, sitä minä odotin sinulta. -- Mutta jollei ole hyvä
meille molemmille, että minä annan kaikkeni, sinä peljästyisit,
pelkäsit jo lapsena pimeää.
TAITURI
Mutta sitte minä piirsin peikkoni paperille ja nauroin niille.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Niin, elämän sydänpäivän paisteessa. Mutta kun tulee elämän yö, kammo
ja kadotuksen pelko, ja me tuijotamme harmaaseen tyhjyyteen. Ei, minä
en tahdo rikkoa ajatustasi minusta.
TAITURI
Sinä et usko itseäsi minulle, sinä puhut tänään niin vieraalla äänellä,
siinä on jotain tuon muukalaisen salaperäisestä äänensoinnusta. Sinä
peität minulta jotakin.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä etsin aina uusia sointuja.
TAITURI
Jotka hedelmöittävät sieluasi? Hahhaa! Sinä olet aina ollut varovainen
ruumiisi suhteen.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Maailman tähden? Minä en pelkää maailmaa.
TAITURI
Ei, vaan itsesi tähden. Minä luulen, että sinä kuulut niiden naisten
joukkoon, jotka eivät tahdo tulla äidiksi. Se estäisi sinun niin
kutsuttua vapauttasi.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Niin, siinä on jotain rumaa ja koomillista. Madonna, lapsi ja
kumartavat, tuhmat paimenet!
TAITURI
Mutta hän antoi minulle kaikki, ja minä hylkäsin hänet siksi, etten
löytänyt enään enempää. Lapsi ja äiti samalla kertaa. Hän uhrasi
itsensä, ja minä uhrasin hänet sinun tähtesi. Sinun täytyy täyttää
aukko.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Omantunnontuskia? Raukka! Minä en kadu koskaan mitään.
TAITURI
Niin, raukka, kumartava narri! Minä olen vain sinun riemuvaunujesi
vetäjä, mutta minun taiteeni kulkee kerjäläisenä jälessä.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Kovin runollisia vertauksia!
TAITURI
Joku on sanonut, että naiset kiihoittavat meitä mestaritöihin, mutta
estävät meitä niitä valmistamasta loppuun. -- Huomenna on sinun iltasi,
tuli-iltasi.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Niin, huomenilta on minun tähti-iltani. Minä näen hämärästä tuhannen
tuikkivaa silmää, lohikäärmeyleisön. Minä laulan sen omaan valtaani,
kuuletko, minä nousen sen niskalle ja lyön sitä piiskallani.
TAITURI
Ja sen jälkeen? Matelee se kintereilläsi. Ja muukalainen? Minä kuulin
kaikki, sinä olet päättänyt kohdata hänet näytännön jälkeen.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Niin, minä olen päättänyt kukistaa hänen varmuutensa.
TAITURI
Sinä leikit vaarallista peliä. Sinä petät minut. Ah, jollen minä
koskaan olisi nähnyt sinua! Sinulla on aavistamattomia mahdollisuuksia
hyvään ja...
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Pahaan? Minä tiesin sen sanan olevan huulillasi.
TAITURI
Niin, sinä menet hänen luoksensa. Sitäkö varten sinä pelastit minut
elämälle? Onko tämä elämää! Ja sinä! Minä luulen, että sinä vihaat
elämää. Miksi sinä heität minut toiveista epävarmuuteen, huumeesta
epätoivoon, kiihoitat ja väsytät, viet yhä syvemmälle, ja minun täytyy
seurata sinua, sinun oikkujasi, veristä vallattomuuttasi, nähdä, miten
sinä keimailet, näyttelet, hymyilet ja taas hylkäät? Minä en jaksa
enempää. Sinä olet naaras! Naaras, jonka ympärillä kiima kiertelee.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinussa on tempperamenttia. Jatka, jatka!
TAITURI
Jos sinä olisit elänyt vanhan Kreikan aikaan, niin sinä olisit ollut
hieno huvitanssijatar, jonka mieliksi kaikki Alciibiadeet olisivat
leikanneet koiriltaan hännät poikki ja kaataneet kaikki jumalien kuvat
kumoon.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Puheistasi huomaa, ettet viime aikoina ole itseltäsi mitään kieltänyt.
Kasvattisiskosi odottaa sinua.
TAITURI
Hänessä on vieläkin neitseellinen tuoksu. Mutta sinulla on hetairan
sielu, ero on siinä, että sinä tyydyt miesten _sieluihin_.
HARMAAPUKUINEN NAINEN tempaa ruusun ja polkee sen jalkojensa alle.
Sinä uskallat sen sanoa, sinä! Nyt sinä saat tyytyä ensimmäiseen, joka
kadulla vastaasi tulee. Minä menen nyt.
Menee kiivaasti.
TAITURI
Hänen luoksensa? Ah, rakas, älä mene, minä rukoilen polvillani, tule
takaisin!
Poimii ruusun maasta.
Minun ruusuni? Mitä minä tein!
Rientää ulos.
OVENVARTIJA sitten kasvattisisar.
Ketä te lyhdyllä etsitte?
KASVATTISISAR
Minä valaisen tietä lyhdylläni ja odotan häntä, joka maalasi tähtiä.
Tähdet odottavat.
OVENVARTIJA
Kyllä tähdillä on aikaa.
KASVATTISISAR
Mutta minä en löydä häntä. Kummallista, kun minä suljen silmäni, niin
minä en tunne häntä, sillä hänen kasvonsa muuttuvat silloin niiksi
kuviksi, joita hän maalasi maailmalle, nyt minä tahtoisin nähdä hänet,
niin että minä voisin muistella häntä sellaisena kuin hän oli eräänä
tähtiyönä.
OVENVARTIJA
Mutta teillä, vaimokulta, on kovin pieni kynttilä, se sammuu.
KASVATTISISAR
Minun täytyy rientää ja pyytää häneltä uutta, hänellä oli niin kirkas
kynttilä, mutta hän piiloitti sen vakan alle.
OVENVARTIJA
Tarkoitatteko paholaisen piirtäjää, hän läksi juuri uuden "tähtemme"
seurassa.
KASVATTISISAR
Putosiko se tähti taivaasta?
OVENVARTIJA nauraen.
Sitä en juuri usko, sillä on hiukan epäilyttävä loisto.
KASVATTISISAR
Sitten se oli vain aarnivalkea, joka eksyttää.
OVENVARTIJA
Eksyttää, se sana sattui kuin naulaan.
KASVATTISISAR menee.
Minun täytyy näyttää hänelle tietä, ettei hän eksyisi.
OVENVARTIJA
Kyllä tämä elämä on sukkela näytelmä. Kun näyttämöllä nauretaan, niin
kulissien takana itketään ja päinvastoin. Ja isä Jumala hoitaa
koneistoa. Minä menen laskemaan alas esiripun.
NELJÄS KUVAELMA
Ravintolan katuedusta, pieniä pöytiä ja tuoleja, keskellä käytävä,
vasemmalla hotellin pääty, johon on kirjoitettu "Ikuinen lamppu".
Oikealla isompi pöytä sillä iso malja ja kauha. Taituri istuu
skitsikirja kädessä, hänen ympärillänsä istuu kaksi seikkailijaa.
Äärimmäisen pöydän ääressä istuu nainen hiukset silmillä. Ravintolan
ovella perällä seisoo viinuri punaisine esiliinoineen; joskus näkyy
poliisi, joka kulkee hotellin ohi.
TAITURI turistipuvussa, polvihousuissa.
Kun minä ennen join tätä viiniä, tuntui kuin olisin juonut tämän maan
ihanien maisemien värin ja mehun sieluuni. Nyt minä näen pikarin
pinnalla kaksi naisen kuvaa, jotka läikkyvät toisiaan vastaan. Toinen
nainen oli väkevä, väärennetty viini. -- Ääretön äitelyys täyttää nyt
mieleni. Ettekö tunne liiman ja homeen hajua?
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Päinvastoin.
TAITURI
Päinvastoin? Kaikki sanovat päinvastoin. Minusta tuntuu ikäänkuin minun
täytyisi, ikäänkuin minun aina olisi täytynyt tehdä päinvastoin kuin
mitä ajattelen. Ennen hallitsin minä ainettani, nyt hallitsee se minua.
TOINEN SEIKKAILIJA
Mielikuvat tekevät kepposiaan. Rivoja kuperkeikkoja?!
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Tunteenne ovat turmeltuneet, olette runollisen ränstynyt.
TOINEN SEIKKAILUA ivaten.
Jumalan armosta.
TAITURI
Tässä turmeluksen tuoksussa on jotain hurmaavaa ja huumaavaa.
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Lähettäkää uusia mielikuvia niitä vastaan!
TOINEN SEIKKAILIJA
Taivaallinen sotajoukko.
TAITURI
Minä kuljen toreja ja katuja kuin kummitus. Leipäni, minkä ostan, on
katkera, vesi on saastutettu, asuntoni varkaiden luola, jota en voi
lukita. Ja yöllä? Minä valvon ja kuuntelen pimeässä honkkien honotusta
ja särkyneen kitaran kiljuntaa likaisista huoneista, joissa mässätään.
Ja minut tempaa hullu halu itse mässätä ja ryvettää.
TOINEN SEIKKAILIJA
Se puhdistaa. Käykää sellaiseen mutakylpyyn, niin inhonne katoaa!
TAITURI
Se kasvaa sydämmessäni kuin myrkkysieni. Minä olen sen niin selvästi
huomannut, että ympärilläni liikkuu salaisia, vihaisia voimia.
Toisinaan tunnen kuin raskaan käden hartioillani. Uskotteko pahaan?
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Ei enään uskota hyvään eikä pahaan. Paholainen on joutunut rappiolle
sen jälkeen kuin enkelit tekivät vararikon. Paholainen hyötyi enkelien
rinnalla. Nyt kulkee hän kirjatonna maailman markkinoilla.
TOINEN SEIKKAILIJA
Te suitsutitte hänelle ennen, teidän taulunne...
TAITURI
Minä poltin monta taulua.
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Mutta ne kummittelevat vielä aivoissanne.
TAITURI
Nainen minut kiihoitti, minä tahdoin uhmata jumalia, minua on
rangaistu, minä kuljen nyt kuin henkipatto. Minä viihdyn vain
heittiöiden ja kuvanväärentäjien seurassa. Nyt minä juon teidän
kanssanne.
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Armaanne malja!
TAITURI
Hän karkasi erään seikkailijan kanssa. Hänellä oli jo lapsena
taipumuksia näpistelemiseen, vanhempana varasti hän voimani enkä minä
enään löydä itseäni, ehkä löytäisin sen jostakin kotiseutuni komerosta,
niin ainakin luulen. -- Minä luulin nähneeni hänet eilen, hän katosi
"Ikuisen lampun" ovesta. Ehkä se oli harhakuva, mutta kuin kehässä
palaan minä aina tämän ravintolan edustalle. Minä tahdon näyttää
hänelle, että minä olen unohtanut hänet, etten minä enään tunne häntä.
Kas tuolta hän tulee.
TOINEN SEIKKAILIJA
Unohtanut? Miksi siis häntä vielä etsitte?
HARMAAPUKUINEN NAINEN ja muukalainen istautuvat vasemmalle.
Ei häneltä, ei häneltä, sinä vaadit minulta liikoja, tätä älä vaadi,
hän oli kerran osa onnestani!
MUUKALAINEN
Sinun täytyy. Meidän täytyy saada hänet tekemään hullutuksia. Silloin
hän on vallassamme.
Vaihtaa seikkailijoiden kanssa salaisia merkkejä.
Kuuluisa taideniekka, olen kuullut teistä puhuttavan, hauskaa uudistaa
tuttavuutta mestarin kanssa.
TAITURI
Muistan. Tapasin teidät kadulla, opastitte minut pankkiin. Olkaa
tervetullut, tuokaa seuranaisennekin! Cameriere, kaksi lasia! Mestari
vain elämän viinitarhassa. Tuntematon kaunotar, istukaa tähän,
siirtäkää kateellinen, harmaa harso silmiltänne! Uskokaa, minä olen
nähnyt teistä kerran unta, räikeä todellisuus ei ole sitä himmentänyt.
Kummallista, että todellisuudessa voi kohdata unikuvansa.
Muukalainen menee perälle ravintolaan.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Te näette kohteliaita unia. Elämä on täynnä yllätyksiä.
TAITURI
Missä on piiskanne?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä annoin sen saattajalleni.
TAITURI
Osat ovat vaihtuneet. Minä näin unta, että te seisoitte piiska kädessä
ja käskitte minua: korkeammalle, korkeammalle. Minä olin näkevinäni
korkean sinisen vuoren, sen laella valkoisen pylvästemppelin... tummat
kypressit kuin jättiläiskeilit sen ympärillä.
HARMAAPUKUlNEN NAINEN
Ikuisen muiston temppelin?
TAITURI
Missä palaa ikuinen lamppu valaisten kuolemattomien kullattuja
nimikirjaimia. Me olimme nousevinamme, mutta yhtä kaukana häämöitti
temppeli.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Ehkä me kuljimmekin alaspäin -- unessanne.
TAITURI
Niin me teimmekin. Ettekä te sitä huomanneet, te vain kiihoititte ja
minä katselin vuorelle. Te johditte minua ja teillä oli side
silmillänne. Vihdoin tunsin minä hirveän tuoksun sieramissani, paksut
myrkkyhöyryt kiersivät päätäni, tunsin ikäänkuin maa olisi haljennut ja
ilma vavissut. Usvasta kuulin minä teidän pilkkanaurunne kuin
raivottaren naurun. Minä näin läpi huurun sudenilmeiset naisen silmät
harmaassa usvassa. Te itse, teidän harmaa pukunne muuttui usvaksi, ja
kun se oli haihtunut, seisoin minä yksin mustan kuilun partaalla.
Samassa minä heräsin. Olenkohan minä vielä hereilläni? Unessa kehittyy
aatos, jonka todellisuus on synnyttänyt.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä soisin, että se kehittyisi. Tahtoisitteko te nyt johtaa minua?
TAITURI
Minä? Minne? Päinvastoin kuin unessa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Ehkä näitte väärin. Ehkä nainen tahtoi todella viedä teidät temppelin
laelle mutta erehtyi, olivathan hänen silmänsä sidotut.
TAITURI
Hän katseli liian paljon sisäänpäin omaan itseensä. Minusta ei ole
oppaaksi. Tarvitsen sitä itse, jaoin kerran sydämmeni kahtia. Toisen
osan annoin enkelille, toisen kiusaajattarelle. Ja enkeliltä minä
siivet leikkasin ja kiinnitin ne kiusaajattareen. Minulla ei ole enään
sydäntä. Minne minä voisin teidät viedä?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Alas rauhallisen laakson majaan.
TAITURI
Ohi kuilujen? -- Ja saattajanne?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä olen hänen orjansa. Kunhan voisimme paeta.
TAITURI teennäisesti nauraen.
Ihan kuin minun unessani. Minun rakkaani karkasi erään seikkailijan
kanssa, sellaisen näyttämösankarin kanssa. Minun rakkaani näytteli
paremmin elämässä, näyttämöllä hän epäonnistui. Sanoivat, että hänellä
oli ääntä vaan ei sielua. Sitä hän ei voinut antaa anteeksi. Hän läksi
ja luuli kostavansa yleisölle ja minulle. Minä tahtoisin tietää, onko
hänellä nyt heikompi ääni ja enemmän sydäntä.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Tahtoisitte tietää.... Minä tunnen hänen... Te ikävöitte häntä vielä,
te rakastatte häntä...
TAITURI
Minä säälin häntä.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Mutta jollei hän tarvitse teidän sääliänne, ehkä hän taas ottaa
käteensä onnensa ohjat.
TAITURI
Piiskansa tarkoitatte. Ei, minuun se ei enään koske, minä tiedän hänen
opetustapansa salaisuuden, minä nauran hänen taikatempuillensa ihan
kuten minä nyt nauran teidän puolustuksellenne. Todellakin, minä maksan
samalla mitalla, minä karkaan nyt teidän kanssanne.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Mutta jos tuo nainen yllättää meidät.
TAITURI ivaten.
Hän matkustaa aina, sellaista on elämä, joskus väliasemilla me tapaamme
toisemme, vaihdamme kohteliaisuuksia ja lähdemme taas eri suuntiin.
Mutta mitä sanoo saattajanne? Hän varmaankin nöyryyttää teitä joka
hetki, pakoittaa alentaviin tekoihin, hurmaamaan miehiä, joiden taskut
hän tarkastaa, anteeksi, olen hiukan katkeralla tuulella.
HARMAAPUKUINEN NAINEN hämmästyen.
Te liioittelette... olette sairas... minä olen häneen kyllästynyt.
TAITURI ivaten.
Minä tarjoan teille kaikki, mitä minulla tunteitteni romukopassa vielä
on jälellä. Sain äsken rahoja eräästä taulustani "Sodoma ja Gomorra".
Syntirahoja siis, niillä voimme huvitella. Nyt minä jo menen, minä
suutelen teidän ihania silmiänne.
HARMAAPUKUINEN NAINEN kohottaa hiukan harsoa.
Tahdotteko nähdä minun kasvoni, ostatte minut näkemättä minua. Voisitte
katua.
TAITURI
Minä en kadu enään mitään. Älkää paljastako itseänne koskaan!
HARMAAPUKUINEN NAINEN menee ravintolaan, josta muukalainen palaa.
Ah! Minä tahdon voittaa sinut takaisin itselleni.
TAITURI menee maljapöydän ääreen, kohottaa maljan ilmaan, muukalainen
kaataa siihen nestettä pienestä pullosta.
Nyt minä tunnen kuinka elämän henget taas palaavat, otsallani uhma
pullistuu ja sydämmeni kuohuu kuumana ja voittorikkaana. Tahdon
kiinnittää ikuisen ajatuksen kuolleeseen kankaaseen, minä näen sen
suuren näyn, hetkessä minä sen ikuistan, sillä tämä hetki on minun.
SEIKKAILIJAT
Ikuistakaa se, maalatkaa se! Mestarin malja!
MUUKALAINEN
Päinvastoin!
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Niin ettei silmä näe, mitä käsi tekee.
TOINEN SEIKKAILIJA
Kohta hän ei tunne eikä tiedä mitään. Syleile häntä ja tunnustele!
ENSIMMÄINEN SEIKKAILUA nauraen.
Hänen taskujansa.
TAITURI juo ja tarttuu siveltimeensä.
Kummallista, minä unohdin sen, aatos himmentyi. Miksi te katselette
minua niin kummallisesti, käteni vapisee, silmät, silmät, teillähän on
ihan saatanan katse!
MUUKALAINEN
Se antaa teille uuden voiman.
Käytävän perälle ilmestyy hengetär, joka ojentaa
varoittaen kättään.
TAITURI
Ihana näky! Hengettäreni. Minä tahdon ja minä voin. Ah, tuntuu kuin
joku painaisi kättäni. Minä en voi!
Pudottaa siveltimen maahan, hengetär katoaa.
MUUKALAINEN
Teitte ehkä rikoksen taiteen hengetärtä vastaan, alensitte hänen
arvoaan ja alensitte itsenne.
TAITURI juo.
Missä olet sinä ikuisen kauneuden kuva, jota minun sieluni aina salassa
isosi? Minä kutsuin sinut kuin markkinailveilyyn, siksi sinä nyt
kainoudessasi katosit. Poissa, kaikki on saasta ja pimeys, hurja palo
ja sekaannus!
MUUKALAINEN
Tuossa on toinen hengettäresi.
Ravintolan ovelle ilmestyy harmaapukuinen nainen harmaassa
harsopuvussa, hatuntöyhdöt näyttävät harmailta käärmeiltä
ja olkapuhvit lepakon siiviltä.
TAITURI
Ikuisen rumuuden hengetär, vereni papitar! Mene pois minun sielustani!
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä rakennan sinne temppelini.
Katoaa ravintolaan.
TAITURI
Mikä hervottaa käteni? En voi maalata, mutta minä puhun!
MUUKALAINEN
Häikäise ja herjaa! Siinä elämän ainoa autuus!
TAITURI kiihkeästi
Minä puhun!
Ikuinen lamppu! Toinen palaa taivaan hämärässä salissa, toinen helvetin
hehkuvassa holvissa. Taivaan sinivalkea valo valaisee taivaan tyhjiä
saleja ikuisten kylmien tähtien viileydessä, ikuinen ikävyys asuu
siellä, yksitoikkoinen veretön, väritön enkelilaulu. Ei mitään
toivottavaa enään, ei mitään menetettävää enään, raukea, tahdoton
täydennys ja kultainen kylläisyys. Autuuden sarvesta tarjoillaan pienin
annoksin, tylsään puoliuneen tuutivat ruusuisten siipien suhina ja
unisten harppujen säestys. Ei yötä eikä päivää, ei kuolemaa eikä
heräämistä, ikuinen ikävyys, suruton sopusointu, hedelmätöin hiljaisuus
hiutuvassa hämärässä taivaan äärettömässä tarhassa rannattoman
kuultavan kannen alla!
Veripunanen liekki helvetin holvissa! Sammumaton tulinen tuska,
itsesoimaus ja ikuinen kuluttava kaipaus. Elämän kaksoiskuva! Iloisten
intohimojen uudesta lietsominen vanhojen valeiden kiertokulussa edes ja
takaisin ilman loppua, päämaalia, sovitusta. Vammoissa vavahtavat
jäsenet, vaipuvat ja nousevat, ne halailisivat uudestaan pettyneitä
toiveitaan, maan suloisia syntejä ja ruusuisia rikoksia. Kuule, kuule
öistä mutinaa! Kaikki, kaikki tai ei mitään, ei unta, ei lepoa,
hullujen houreiden ja sairaan onnen kirkas jano, uhka ja epätoivo,
ikuinen kirous, kuolematon taistelu kadotuksien kuiluissa, pohjaton
palo, ponnistus kohti armaita avaruuksia mustien varjojen
liihoitellessa levottomassa, ijankaikkisessa kiertokulussa. --
Kavahtakaat itseänne, te taivaan uniset vartijat, me varastamme teidän
ikuisen lamppunne!
Puheen aikana ovat seikkailijat kadonneet ottaen taiturin taskusta
hänen lompakkonsa ja passinsa, samaten muukalainen.
Ah, mikä ahdistus! Minne katosivat kaikki! Minä kuulen vielä oman
ääneni kaijun. Tämä tyhjyys ympärillä, tämä tyhjyys sisässäni,
tällaista en ole vielä koskaan ennen tuntenut.
Hoipertelee oikealle naisen luokse.
Nainen, puhu minulle, virkistä minua sielullasi!
NAINEN
Ihmiset kysyvät tavallisesti vaan ruumistani. Sinulla on omituisia
oikkuja. Onko sinulla rahaa?
TAITURI
En tiedä, mitä olen juonut, huuleni ja jäseneni vapisevat, minussa
herää hirveä himo repiä ja raastaa, sammuta minun paloni! Tule, mikä on
nimesi!
NAINEN
Nimenikö? Sanovat "yölepakoksi".
TAITURI
Päivät piilossa, öisin kujia lentää, lentää vasten lumivalkeita
vaatteita. Minulla ei ole lumivalkeita vaatteita.
NAINEN
Paremman puutteessa minä etsin harmaitakin.
TAITURI
Maanvärisiä! Harmaan ikäviä iloja.
NAINEN
Sinun hiuksesi käyvät jo hiukan harmaaseen. Tule, minä levitän hiukseni
sinun ylitsesi, ettei kukaan näe sinun suruasi.
TAITURI
Sinun äänessäsi on hopeainen helinä niinkuin kasvattisisarellani.
NAINEN
Helisee kuin narrinkello, kun toiset narrit sillä soittelevat.
Kasvattisisaresi? Kasvatitko sinä sisartasi?
TAITURI
Koitin kasvattaa hänen kauneudenaistiaan.
NAINEN
Ja opetit hänelle päinvastaista. Sellaisia te kaikki olette. Katu on
minut kasvattanut. Katu on vanha ja viisas, se hurmasi minut salaisilla
neuvoillaan. Ensin oli minullakin rakastettu, joka koitti minua
kasvattaa.
TAITURI
Rakastui sinun ääneesi, jossa luuli sinun sielusi soivan.
NAINEN
Rakasti niin puhtaasti. Mutta kerran toi hän kotiinsa kuvan, hän oli
saanut sen joltakin valeystävältään. Me katselimme sitä kuvaa ja siitä
hetkestä aloimme me katsella toisiammekin uusilla silmillä.
TAITURI
Mikä taikakuva se oli?
NAINEN
Tanssivia paholaisia. Keskellä naiseksi kuvattu synti, ympärillä rivoja
hirviöitä.
TAITURI
Ja sitte... Ei, ei, älä jatka, minä tiedän...
NAINEN
Sitten me aloimme tanssia. -- Lopulta tanssin minä yksin kadulle.
TAITURI
Minun sieluni sirpaleet kiertävät siis tuhansina monistuksina pitkin
maailman kaikkia katuja tehden hävitystä.
NAINEN
Mikä sinuun nyt tuli? Taidat olla päästäsi hiukan vialla tai olet sinä
liian viisas.
TAITURI
Minä olen noiduttu! Etkö näe merkkiä otsallani? Helvetin ruusu!
NAINEN
Sinä hourailet, sinulla on ilmastokuume!
TAITURI
Minä olen tehnyt "tanssivat paholaiset".
NAINEN
Sinä? Oletko sinä itse...
Väistyy häntä ja poistuu.
TAITURI
Hänkin pakeni, hän, joka ei kiellä kurjimmaltakaan... Minulla ei ole
enään ulospääsyä.
Hotellin eteen ilmestyy vaunu, jolla on kuomupaari, ympärillä
seisoo mustiin sadeviittoihin ja mustiin huopahattuihin puettuja
miehiä palavat soihdut käsissä, kasvoilla musta verho.
Pimeät vallat! Minä en tahdo, minä en voi kuolla!
Vaipuu tuolille.
VIINURI
Mikä hätänä! Suvaitkaa, tässä laskunne.
TAITURI
Viety viimeiseni!
VIINURI viheltää poliisia.
Hourailee... ei rahoja, tekosairas, seikkailija!
TAITURI
Minun elämäni, minun elämäni, näinkö sen piti käymän.
Poliisi tarttuu hänen käsivarteensa.
VIIDES KUVAELMA
Pieni tori. Oikealla etualalla holvipilarikäytävän alla poliisivartion
koju, pöytä, jonka ympärillä kolme poliisia pelaa korttia talikynttilän
valossa, ovella seisoo vartija, penkillä istuu taituri. Vasemmalla
sairaalan muuri ja portti, jossa on luukku. Muurista riippuu vaskisen
pienen tiikerin suusta ovikellon nauha, mikä päättyy rautaiseen
ristiin, portin päällä palaa himmeä lyhty. Perällä pieni teatteri,
pienine ristikkoakkunoineen, josta näkyy valoa, oven päällä molemmin
puolin kaksi kipsinaamaria, jotka esittävät murhe- ja huvinäytelmää,
pilarieteisen seinällä jättiläisohjelmia. Teatterin katolla
pronssiryhmä: Phoebus, joka ajaa vaunuissa kolmea hevosta. Teatterin
otsikossa kultainen kirjoitus: Per aspera ad astra.
ENSIMMÄINEN VARTIJA edellisestä kuvaelmasta.
Menetkö sinä tänään teatteriin, siellä laulaa tänään Venuksen osan joku
vieras laulajatar?
TOINEN VARTIJA
Sama, joka käyttää harmaata pukua? -- En tiedä, on tämä tässä
vartioitavana. Kummallinen mies, ei ole syönyt eikä puhunut kolmeen
päivään. Yltiö, piirtäjä, mikä lienee, ei papereita ei kirjoja. Mies
hoi, mitä olet tehnyt?
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Ei hänestä tolkkua saa. Tapasin hänet "Ikuisen lampun" ravintolan
läheltä, raivoili niinkuin paha olisi häneen mennyt.
TAITURI itsekseen.
Mustat vallat! Valkea sisko!
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Hän luulee, että häntä seurataan. Ehkä niin, mene tiedä.
TOINEN VARTIJA
Olet tainnut piirtää pilakuvia jostain korkeimmasta olennosta. Pyhien
pilkkaaja!
TAITURI
Valkea sisko!
TOINEN VARTIJA
Onko sinulla sisko? Onko hän kauniskin?
TAITURI
Missä hän nyt on? Minä näin hänen.
ENSIMMÄINEN VARTIJA