_Lautern_. Minä olin peräti ihastunut siitä onnesta, että taas tapasin
teidät --
_Fransiska_. Sanokaa se kernaasti, minä tiedän kyllä, minkä verran saan
näistä mielityspuheista lukea omaksi osakseni. Orpanani Laura, joka
minun kanssani oli paikalle saapunut, hänen suloisiin silmäyksiinsä
nuori herra oli kiintynyt, ja tämä --
_Lautern_. Jatkakaa.
_Fransiska_. Hoiti tarkalla huolella niitä ihastuttavia kotiljongin
kukkakiehkuroita, joita te hänelle toimititte; enempää en uskalla
ilmaista.
_Lautern_. Saanko siitä päättää?
_Fransiska_ Kyllä, te saatte päätökseen tulla.
_Lautern_. Kuulkaa siis. Eräs virkamatka temmasi minun pois
talvijuhlista, jotka vasta juuri olivat minun silmissäni arvoa saaneet,
minä tulin takaisin, etsein näitten juhlien tähtiä -- turhaan.
_Fransiska_. Tähdet matkustivat rautatiellä tätinsä kanssa takaisin
kotipaikoilleen.
_Lautern_. Tässä näen minä taas teidän, sopineeko minun toivoa, että
minun puolestani lausutte hyvän sanan?
_Fransiska_. Olkoon menneeksi, minä olen nyt kerran naimis-kauppain
puuhassa, pari uhria lisäksi ei siis tee mitään. Mutta minä teen
ehtoja --
_Lautern_. Mitä voisin teille myöntää semmoista, joka ei olisi halpaa
sen elämän-onnen rinnalla, josta saanen teitä kiittää?
_Fransiska_. Vaiti! Tuon niinkutsutun elämän-onnen on teille kuitenkin
toinen käsi jakava. Minä vaadin ainoastaan toista hyvää työtä toisen
edestä. Minun armauteni, minun puheliaisuuteni ovat teille
altisna. Siitä vaadin vaan hetkeksi teidän armauttanne, teidän
puheliaisuuttanne. Onko se kohtuutonta?
_Lautern_. Mitenkä tämä on ymmärrettävä?
_Fransiska_. Hyvitelkää tuokion aikaa kaunista Evelinaa, tohtorin
sisaren-tytärtä --
_Lautern_. Neito --
_Fransiska_. Olkaa huoletoinna omasta, niinkuin Evelinankin levosta.
Ennen kaikkia pyytäkää Osvaldia auttamaan teitä ja Evelinan sydäntä
tutkimaan; asettakaa kaikki Evelinan etevyys oikiaan valoon, teidän
sopii tässä tilassa ajatella Lauraa --
_Lautern_. Mutta neito Fransiska --
_Fransiska_. Minun ehtoni. Sanokaa Osvaldille kaikki, mitä minä
suostuvaisuudellani teiltä keskeytin, puheenparret olivat oikeastaan jo
minun, ja minä vaan määrään niitä toistamiseen käytettäväksi. Ellette
tahdo, -- jään minä mykäksi, ihana Laura antaa kätensä toiselle --
_Lautern_. Mutta, hyvä Jumala --
_Fransiska_. Mikä vahinko noitten kaunisten kotiljonginkiehkurain
suhteen. Ja te saatte sitten, toisena Petrarkana, sepittää sonetteja
hänestä. Tuolla tulee Osvald, tehkää päätöksenne.
(Nopeasti pois keskeltä.)
_Lautern_, Mitä minun on tekeminen? Se on häijyyttä -- sen minä näen --
mutta ei minua ja Lauraa vastaan. Hänen tähtensä kaikki! Minä noudatan
Fransiskan käskyjä.