Fransiska. Evelina. Osvald (ovessa vasemmalla).
_Evelina_. Selitä mulle vihdoinkin, sillä kauemmin en todellakaan voi
olla katselijana, mitä sinä vehkeilet Osvaldin suhteen?
_Osvald_ (aikoo ulos ovesta, näkee Fransiskan ja säpsähtää, takaisin).
_Fransiska_ (on huomannut hänen; itsekseen). Tuolla on hän, hyvä!
(ääneen). Osvaldinko suhteen? Tahdoin oppia häntä tuntemaan, itse oppia
tuntemaan -- sinun liiallisten ystävällisten kertomustesi perästä --
_Evelina_. Minä en ole liioitellut -- ja voitko ihmeteliä, että pidän
nuoruuden ystävää rakkaana?
_Fransiska_. Noh, minä olin odottanut jotakin omituista ja näen nyt
edessäni aivan tavallisen lajin nuorta miestä -- mutta, Evelina,
aviomieheksi erittäin soveliaan.
_Evelina_. Mitä sillä tarkoitat?
_Fransiska_. Hän on aivan täynnä oikkuja ja hullunkurisia mielipiteitä;
lisäksi on hän niin itsehyväinen, ettei hän oikkujansa huomaakaan.
_Evelina_. Ja tästä?
_Fransiska_. Tästä syntyy aviomiehen esikuva. Joka oikku on yksi sää
lisäksi niihin vahvoihin ohjaksiin, joilla me häntä hallitsemme. Paras
oikku on -- että hän olisi kovin ylpeä rouvansa puolesta. Tuolla saisi
kaikki aikaan. Jos vaimo uhkaa olla seuroissa uljastelematta, myöntää
hän kaikki. --
_Evelina_. Se olisi peräti tyhmää.
_Fransiska_. Mutta rikas tarvitsee hänen rouvansa olla. Se tuottaa
itsenäisyyttä. Rikkaan rouvan ei koskaan tarvitse pelätä miehen
hirmuvaltaa. Jos tämä on köyhä, viljelee vaimo rahan-annon kieltoa
pakoituskeinoksi, vaan jos mies onkin rikas, ei hän kumminkaan sillä
saa vaimoansa masennetuksi.
_Osvald_ (ovessa). Minä en ota ketään rikasta.
_Fransiska_. Lyhyeltä puhuen -- Osvaldin voisi kokonaan hallita --
hänen kanssansa tulisi varsin onnellisessi.
_Evelina_. Tätäkö sinä onneksi sanot?
_Fransiska_. Tietysti. Hallitsematonna oleminen on onnellista.
Hallitseminen on itse autuus.
_Evelina_. Minä olen luullut, että varmin keino onnelliseksi
pääsemiseen on onnelliseksi tekeminen. Peräti toisenlaiseksi minä
ajattelen rakkauden onnea. Minä en kysy, saanko hallita vai itse olla
hallittuna -- minä kysyn ensiksi, rakastanko minä. Jos rakastan --
_Fransiska_. Suu poikki! ei mitäkään saarnaa, rakennettu rakkauden
mielihairaukselle. Älä soita teemaa loppuun -- odota, kunnes kerran
saat sitä ylkämiehelle selvittää. Variationein pitää kestämään
andantesta allegron kautta hautaan trioon asti.
_Evelina_. Fransiska! Minä en ymmärrä sinua -- mutta minä tunnen sen
hyvin itsessäni, vaimo ei saa pitää rakkautta pilkkana, sillä hänen
ainoa oikeutensa, hänen ainoa valtikkansa on rakkaus -- ainoa, jossa
meidän täytyy olla miestä etevämmät, on sydän.
(Pois keskeltä vasemmalle.)
_Fransiska_. Sievän sievää -- Evelina on tyttö, jota tekisi mieli
suudella. Kuinka minua pahoitti, etten uskaltanut antaa hänen päättää
puhettansa, mutta kuuntelijan ei ollut määrä saada kuulla mitäkään,
joka olisi hänelle ollut liian mieluista ja lopuksi helleyttänyt
minua, niin että olisin tehtävästäni hairahtanut. Jos nyt vaan tuo
Puck-tonttuni univormussa ilmaantuisi. Tämän pitää herralle osoittaman,
että hänen läheisyydessään kukoistaa kukkanen, joka ansaitsee hänen
täydellisintä arvon panemistansa. Mutta tuo ei näe metsää puiden
tähden. No, kyllä Puck varmaan tiputtaa niin makeata nestettä hänen
korvaansa, että side putoo hänen silmiltänsä, ja Lysander painuu
Hermian jalkain juureen.
(Pois keskeltä oikealle.)
_Osvald_ (astuu esiin). Näin tullaan asian taa. Minä en ota ketäkään
rikasta. Rouvani pitää käymän jääharmaissa vaatteissa, seurassa aina
oleman ääni sorruksissa, mutta kotona koristavan itseänsä minua varten
ja laulavan -- oi, me vietämme jumalallista elämää _à deux_. Evelina on
enkeli, Evelinalla on sydän. Mutta tohtori, tuolla heiskuvalla
myrkkykasvilla, tuolla bella donna'lla, minä en anna elämäni onnea
kuolettaa.
(Pois keskestä).