HAKALA (keskeyttäen). Että Kiviaho joutuu torpattomaksi. Nyt näet, että
se on totta. Ala siis sinä jo pötkiä tiehesi.
LEENA. Kyllä minä lähdenkin tästä variksenpesästä. Mikä turva minulle
on tuosta torpattomasta ukkorahjuksesta. (Menee nyyttineen.)
KIVIAHO. Joko Leenakin jättää.
HAKALA (itseks.). Eikö olisi Kiviahon ylpeän Liisan tässä emännöidä
kelvannut, jos olisi minuun suostunut. Mutta ei isosti rukoilla. Toinen
pulska ja sorea tänne kerran tuleman pitää.
KIVIAHO. Ja minä toivon että sinäkin jätät nyt minut rauhaan.
HAKALA. Ja sinulta on käskijä valta jo mennyt, sillä kuulithan, että
minä nyt olen isäntä.
KIVIAHO. Mitä! Ulos minun tuvastani, vehkeilijä, ulos! (Aikoo ajaa
ovesta.)
NIMISMIES (tulee kahden kylänmiehen kanssa). Täällähän se on, jota
haetaankin. Me olemme lähteneet sinua, Hakala kiinni panemaan, sillä
on saatu jo todisteita siihen, että sinä olet varastanut Pönttösen
kauppamieheltä 800 markkaa rahaa.
KIVIAHO. Nyt minäkin uskon, että kruunu tekee oikeutta itsekullekin.
HAKALA. Mutta tämä on kaikki valhetta ja petosta, sillä minulla ei ole
rahoja yhtään penniä.
NIMISMIES. Sen minäkin uskon, sillä olethan rahoilla torpan ostanut.
HAKALA. Mutta minä en ollut enää Pönttäsessä, kun varkaus sanotaan
tapahtuneen. Luomansillan Jaakko todistaa, että olin heillä koko yön.
NIMISMIES. Meillä on vielä varmempia todistajia siihen, että olit
sanottuna yönä hiiviskellyt Pönttäsen pihalla.
1:NEN KYLÄLÄINEN. Nyt on parasta, ettäs koreasti tunnustat, mies.
2:NEN KYLÄLÄINEN. Niin kyllä, sillä näethän, että pimeydenkin töitä
päivä valkaisee.
NIEMINEN (tulee). No johan tämä petturi näyttää olevan pihdissä. Oikein
minä arvasin, että Hakala on tänne ehättänyt. Tulin vaatimaan takaisin
antamiani torpankirjoja. Anna tänne paperit!
NIMISMIES. Minä käsken, että Hakala antaa heti kirjat isännälle.
HAKALA (antaa vastahakoisesti). Mutta tästä nousee ankara juttu, sillä
minulla on todistajat, että olen torpan hinnan maksanut.
NIEMINEN. Olet maksanut varastetuilla rahoilla, jotka annoin kruunun
huostaan.
NIMISMIES. Ja siellä ne ovat varmassa tallessa siksi kun oikeus
langettaa tuomionsa. (Hakalalle.) Sinä seuraat nyt meitä sinne mihin
saattelimme äsken erästä toistakin.
NIEMINEN. Ketä toista? Vai joko se Austraalian asiamies löydettiin.
NIMISMIES. Talteen tuli mies, eikä ainakaan muutamaan kuukauteen pääse
ihmisiä pettämään.
(Nimismies, Hakala ja kylän miehet menevät.)
NIEMINEN. Sinulta Kiviaho minä pyydän anteeksi menettelyäni. Sillä
havaitsin, että väärin tein, kun tahdoin ajaa sinut pois tästä
torpasta, jonka paljolla vaivalla olet viljelyskuntoon saattanut.
Tekoni sovittamiseksi lupaan, että saat viljelysoikeuden tähän torppaan
25 vuodeksi eteenkinpäin entisillä ehdoilla.
KIVIAHO. Nyt minä teidät taas entiseksi tunnen. Kiitoksia paljon,
isäntä! — Ja nyt ei minulla olisi huolta eikä harmia, jos vain Liisa
tulisi takaisin.
NIEMINEN. Teidän Liisahan on Saarimäen kanssa aikonut lähteä
Austraaliaan.
KIVIAHO. Mitä! Onko hän mennyt? Joko minä olen hänet ijäksi kadottanut?
NIEMINEN. Ole huoletta, ei siitä matkasta tule mitään. Eräs maankulkija
on saanut houkutelluksi ja narratuksi niihin aikeisiin. Nyt hän on jo
petoksen perillä ja pettäjä on myös saanut palkkansa. — Mutta minkä
vuoksi olit Liisalle ja Saarimäelle niin tyly, että saatoit heidät
sellaista askelta ottamaan.
KIVIAHO. Minä kun luulin, että Saarimäki aikoo kavaluudella houkutella
torppaani.
NIEMINEN. Siinä olet erehtynyt. Saarimäki ei ole siitä hiiskunut
sanaakaan, vaan pyysi ainoastaan palstaa takamailta uudisviljelystä
alkaaksensa.
KIVIAHO. Hakala minut sellaista sai uskomaan.
NIEMINEN. Kaspa vaan. Monet koukut on ollutkin miehellä.
KIVIAHO. Eikö Saarimäki ole mitään loukkaavaa sanonut minusta?
NIEMINEN. Ei sinnepäinkään. Elä arvele joutavia.
KIVIAHO. Leenahan sellaista kertoi.
NIEMINEN. Leena on kertonut omasta päästänsä, elä usko turhia.
LIISA (tulee Saarimäen kanssa). Isä, onko se totta, että te nyt olette
torpatonna ja koditonna?
KIVIAHO (itseks.). Mitä tämä tietää?
SAARIMÄKI. Arvelin, että saan jostakin maan tilkaretta, johon torpan
laitan, kun ei noista muistakaan hommista ole mihinkään. Niin arvelin,
että jos te suotte Liisan vaimokseni, niin muutamme kolmisin sinne.
KIVIAHO. Kiitoksia paljon ehdotuksestasi. Teet kuin kunnon mies, vaikka
olen sinua syyttömästi loukannut.
SAARIMÄKI. Ei siinä ole kiittämistä.
KIVIAHO. Kuitenkaan en ole vielä joutunut torpattomaksi, vaan saan
edelleenkin elää ja hallita vanhalla konnulla. Minä ehdotan, että ensi
tilassa menet Liisan kanssa kuulutusta ottamaan ja muutatte tänne.
Kyllä tässä työmiehiä tarvitaan.
LIISA ja SAARIMÄKI. Paljon kiitoksia!
NIEMINEN. Se oli oikea ehdotus. Ja kun hyvin menestytte ja vähän rahoja
säästelette, niin saatte ostaa nämät torpan maat oikein perintömaaksi.
SAARIMÄKI. No sitte me olisimme todellakin omalla konnulla.
NIEMINEN. Kaikki näyttää kääntyvän oikealle tolalle jälleen. Ja te
Kiviaho saatte nyt jo pitkän raatamisen perästä levähtää, ja vastedes
vanhuuden rauhassa tuuditella lastenlapsia. Te olette laskenut
perustuksen viljelyksille täällä syrjäisillä loukoilla. Nuorempain on
velvollisuus jatkaa. Eikö niin Kiviaho?
KIVIAHO. Kyllä se oikein on.
NIEMINEN. Ja te nuoret, olkaa onnellisia ja nauttikaa salomaan rauhaa!
Seiskaa tukevina ja terveinä kuin tervaskannot korven vastuksia
vastaan! Ja jos vastedes vielä niin tapahtuisi, että joku väärinkäsitys
tai eripuraisuuden kasvi pyrkisi häiritsemään kotoista onnea, niin
synnyttäköön keskinäinen rakkaus jälleen hiljaisen rauhan.
LIISA. Kiitoksia isäntä! (Kiviaholle.) Ja te isä, antakaa minulle
anteeksi nurjan käytökseni. Olen teitä väärin ymmärtänyt.
KIVIAHO. Minäkin olen sinua Liisa väärin tuominnut. Mutta Jumalan
kiitos, että vielä kaikki erehdykset korjata taidetaan ja minä
olen saanut tyttäreni takaisin..- Käyhän nyt Liisa emännän virkaa
toimittamaan jälleen ja keitä kihlajaiskahvit.
NIEMINEN (leikillä). Eihän sitä Liisan pelkäämää uutta emäntää näy
lähimaillakaan.
LIISA. Taisi kyllästyä jo kuppaamiseen, koska niin nyrpeänä näkyi äsken
pois kiiruhtavan, ettei joutanut hyvää päivää sanomaan vastaan tullessa.
NIEMINEN. Omat elkeensä hänellekin taakkaa ja ristiä lisää.
KIVIAHO. Jaa-a, kyllä minä olen sen niin tuuminut, että me ihmisparat
olemme narreja jokainen järestään.
SAARIMÄKI. Ainakin narrin veljenpoikia ja sisarentyttäriä.
NIEMINEN. Vaivaisia syntisiä olemme, ja usein lankeemme loukkauskiviin
sekä pahennuksen kallioihin. Mutta meidän pitää kohota jälleen,
rukoillen Jumalalta apua ja voimaa. Kaikki lankeevat, vaan kaikki eivät
nouse. Se on hyvä, että tunnustamme erehdyksemme ja vikamme, mutta sitä
ei jokainen tee.
Esirippu alas.