"Cherry voi vaikuttaa häneen, jos vain tahtoo, samoinkuin
Hilliardiinkin."
"Marsh on toisenlainen eikä välitä neuvotteluista. Olenhan jo
koettanut."
"Kuka tässä on neuvottelemisesta puhunut? Tiedät kyllä, mitä tarkoitan."
"Tyhmyyksiä."
"Kuinka niin? Onhan tässä minullakin sananvalta." Clyde alkoi suuttua.
"Sijoitin vakuutuksiisi luottaen yritykseen kymmenentuhatta omia
rahojani ja kaksikymmentäviisituhatta vieraita, joten osuuteni on
kolmekymmentäviisituhatta suurempi kuin sinun."
"Siitä huolimatta sinulla ei ole oikeutta loukata tyttöä."
"Loukata häntä! Pyh! Älä nyt hassuttele, Boyd. Mikä sai Hilliardin
myöntämään lainan?"
"Arvatenkin hän oli siihen halukas."
"Mitä tuo saivarteleminen hyödyttää? Tiedäthän aivan yhtä hyvin kuin
minäkin, että saamme kiittää siitä yksinomaan Cherryn vaikutusvaltaa,
jota tämä on nytkin valmis käyttämään, jos vain pyydät. Hän tekee, mitä
vain tahdot."
"Olen jo kuullut tarpeeksi, Alton, niin että nyt vaiti", ärjäisi Boyd.
"Ymmärtäähän sen nyt jokainen, joka ei ole aivan auttamaton idiootti,
että Cherry on sellaiseen aivan liian hyvä ja kunnollinen. Ja paina se
mieleesi, että loukatessasi häntä loukkaat minuakin."
"Hyvä hän kyllä on", ivasi Clyde. "Kaikkihan ne ovat hyviä, mutta ehkä
ei siten, kuin sinä luulet."
"Mistä sinä sen tiedät?"
"_Minä_ en tiedä mitään, mutta kyllä Fraser. Hän on tuntenut Cherryn
jo vuosia. Eikö totta, Fraser?" Mutta seikkailijan kasvot olivat kuin
puuhun veistetyt toisten kääntyessä häneen päin.
"En tiedä kerrassaan mitään", vastasi hän ihailtavan
välinpitämättömästi.
"Päätä itse", Clyde kääntyi jälleen Emersoniin. "Voitko sanoa, kuka
hän on ja miten hän on tänne joutunut? Ja miksi hän on täällä aivan
yksin? Vastaahan. Hänellä on nyt yrityksessämme aivan yhtä suuret
edut valvottavanaan kuin meillä muillakin, ja ellet sinä pyydä häntä
koettamaan jotakin, niin menen itse neuvottelemaan asiasta hänen
kanssaan."
"Sitä et tee", sanoi Boyd kylmästi.
Clyde hypähti ylös ja sopersi kiihtymyksestä tukahtuneella äänellä:
"Olet tähän kaikkeen syypää, ja nyt joko selvität tämän pulman tahi
ostat osuuteni."
"Tiedäthän, ettei minulla ole rahoja osuutesi lunastaakseni."
"Sitten myyn sen ensimmäiselle ostonhaluiselle. Tarvitsen rahani, ja
muista, että tarjosin sitä ensin sinulle."
"Teitte viisaasti seuratessanne mukana Kalvikiin", sanoi Fraser.
"Menkää koetteeksi Marshin puheille."
"Sen teenkin", selitti Alton.
"Sellaista konnamaisuutta et sentään tuumine?" kysyi Emerson nopeasti.
"Miksi en? Ethän sinäkään kuuntele neuvojani. Pelaat toisten rahoilla,
ja sinulle on aivan samantekevää, voitatko vai häviät. Jos tämä yritys
menee myttyyn, alat luultavasti puuhata heti toista."
"Ulos!" karjaisi Boyd sellaisella äänellä, että Clyde livahti ovesta
tavallista vikkelämmin.
"Tunsitteko Cherryn jo ennen kuin tulimme Kalvikiin?" kysyi Boyd
Fraserilta hetkisen kuluttua.
"Tapasin hänet kerran sattumalta."
"Missä?"
"Nomessa -- suuren kultakuumeen vuonna."
"Mitä hän teki?"
"Hoiteli asioitaan, johon hän kyllä kykenee", Fraserin silmät olivat
jälleen vihreät ja ilmeettömät kuten tavallisesti.
"Mitä tiedätte hänestä?"
"Sen vain, että useimmat olisivat rynnänneet vaikka tuleen hänen
tähtensä. Nomen kullankaivajat olisivat antaneet oikean silmänsäkin,
ainoan lapsensa ja vaikka mitä, jos hän olisi pyytänyt."
"Mitä muuta?"
"Hänelle aivan sateli naimatarjouksia --"
"Niin, niin, mutta mitä tiedätte hänestä itsestään. Kuka hän on? Ja
minkälaiset ovat hänen elämänsä vaiheet?"
"Olen hirveän kehno salapoliisi, sir", vastasi "sormeton" Fraser,
"minkä huomion olen usein tehnyt. Jos minua miellyttäisi nuuskia
toisten asioita ja kuunnella kaikkia juorupuheita; niin voisin ehkä
vastata kysymyksiinne, mutta sellainen en ole. En kelpaa todistajaksi."
Boyd olisi vielä jatkanut kyselyään, mutta samassa kuuluivat ulkoa
George Baltin raskaat askeleet, jotka lähenivät nopeasti. "Saitteko
mitään"? tiedusteli Boyd kiihkeästi heti kun ovi aukeni.
"Mitä vielä", murahti George. "Nousu on kyllä hyvä, mutta patomme on
korkattu." Hän riisui kumisaappaansa ja lennätti ne vihaisesti penkin
alle.
"Entä veneet?"
"Sama juttu. Marshin miehet saartavat verkkomme, eikä meillä ole
tarpeeksi veneitä pitääksemme vieraat loitolla." Hän loi Boydiin paljon
sanovan katseen tuuheiden kulmainsa alta ja kysyi: "Kuinka kauan aiomme
tätä vielä sietää?"
"Mitä tarkoitatte? Olen lähettänyt miehiä värväämään uutta väkeä."
"Tarkoitukseni ymmärrätte kyllä", murisi jättiläinen verestävin silmin.
"Vastaamme Marshille samalla tavalla."
Emerson loi nopean katseen Fraseriin, joka tuijotti hievahtamatta
Isoon-Georgeen.
"Meitä on jo niin kauan kiusattu, että jonakin kauniina päivänä tässä
tapahtuu murhia, ja sitä parempi kuta pikemmin", riehui kalastaja.
"Nitistämme hänet jo tänä iltana."
Boyd kääntyi hitaasti ikkunaan päin toisten seuratessa häntä
kiihkein katsein. Huoneessa vallitsi kuolemanhiljaisuus. Etempää
kuuluva koneiden melu tuntui nyt julmalta ivalta. Tämä viimeinen
vastoinkäyminen oli Baltille kaiken sen vuosia kestäneen, säälimättömän
vainon huippu, jonka pelkkä muistokin sai hänet raivostumaan, ja hänen
kumppanilleen se merkitsi lemmittynsä menettämistä, eroa Mildred
Waylandista, tytöstä, joka oli ollut tämän kaikkien suunnitelmien
keskipiste. Boyd ajatteli katkeralla mielellä kaikkia ponnistuksiaan
ja kärsimyksiään, nälkää niin ruumiillista kuin henkistäkin, jota hän
oli tuon tytön tähden kärsinyt. Hän näki jälleen toiveidensa raukeavan
ja unelmiensa sortuvan, maa vajosi jälleen hänen altaan, kuten se oli
ennenkin niin usein tehnyt, ja hänen sisimmässään alkoi kyteä synkkä
viha. Jokin sanoi hänelle, että tämä oli viimeinen yritys; hänellä ei
olisi enää rohkeutta ryhtyä johonkin uuteen, mikä ajatus raivostutti
hänet melkein suunniltaan.
Vielä edellisenä iltana kalastajien lähtiessä matkoihinsa, häntä oli
lohduttanut se toivo, että Georgen pato pelastaa heidät, kunhan nousu
toden teolla alkaa, mutta sekin toivo petti; joki oli lohia tulvillaan,
mutta pato pysyi tyhjänä. Hän oli täydellisesti masentunut ja toivoton,
sillä Kalvikissa ei ollut ketään joutilaita, jotka olisivat olleet
halukkaat ryhtymään työhön ja Mildred Waylandin piti sitäpaitsi myös
pian saapua -- laivaa odotettiin joka päivä -- eikä apua voinut mistään
saada. Ja mikä pahinta, Mildred saisi kuulla senkin, että kaikki oli
Marshin ansiota. Boyd tiesi kyllä, että Mildred luotti häneen, mutta
naisen luottamus kestää vain aniharvoin nöyryytyksen häpeää, eikähän
ole inhimillistäkään aina luottaa taittuneen kaislan tarjoamaan
tukeen. Mildred kääntyisi varmasti toisaalle -- ehkä juuri mieheen,
joka oli kaikki nämä vastoinkäymiset aiheuttanut. Tuota mahdollisuutta
ajatellessaan Boyd kirosi synkästi.
"Mitä?" kysyi Balt.
"Sitä vain, että olette oikeassa. On jo aika vaatia tuo konna tilille",
vastasi Boyd käheällä ja luonnottomalla äänellä.
"Hyvä!"
Boyd vilkaisi vielä kerran ulos huulillaan joku katkera sana, mutta
samassa hän hätkähti ja kumartui kiihkeästi eteenpäin. Vene, jonka
Cherry oli lainannut, lähestyi nopeasti väkeä kukkuroillaan jäljessään
pitkä jono kanootteja, nekin miehiä täynnä.
"Katsokaahan!" huudahti hän.
"Mitä?"
"Cherry -- Cherry on hankkinut väkeä." Ääni petti ja hän törmäsi ulos
Ison-Georgen hypähtäessä ikkunaan.
"Intiaaneja, Jumal'auta!" kiljaisi jättiläinen ja malttamatta kiskoa
saappaita jalkoihinsa hän syöksyi avojaloin Boydin ja Fraserin
jälkeen ennättäen näiden kanssa laiturille juuri parahiksi Cherryä
vastaanottamaan.
"Töihinkö?" kysyi Boyd henkeään pidättäen ja miesjoukkoon viitaten.
"Niinpä tietenkin", vastasi tyttö. Vene ja kanootit tyhjenivät
nopeasti ja pian parveili laiturilla tumma joukko vinosilmäisiä ja
kuparinruskeita aleuteja.
"Sain viisikymmentä miestä -- jokilaakson parhaat", jatkoi Cherry, "ja
koetin saada enemmänkin, mutta -- ne ovat jo tässä kaikki."
"Sormeton" Fraser löi kämmenen reiteensä niin että läjähti, ja Boyd
tarttui kiinteästi tytön käteen.
"Olette oikea aarre, Cherry!" Äskeinen epätoivoinen päätös häivähti
hänen mieleensä, ja äänessä väreili rajaton kiitollisuus.
"Älkää minua kiittäkö!" huudahti Cherry. "Constantinen avutta en
olisi saanut paljoakaan aikaan, niin että kaikki on enimmäkseen hänen
ansiotaan."
"Sittenkään en oikein käsitä. Nämähän ovat Marshin väkeä."
"Niin ovatkin, mutta minä autoin heitä parhaani mukaan, kun he viime
talvena näkivät nälkää, mihin kaikkeen nyt vetosin. Huonoja kalastajia
ja hirvittävän laiskoja, jotka eivät suorita puoltakaan valkoisen
miehen työstä, mutta sen parempia ei ollut tarjolla." Hän naurahti
iloisesti onnellisena katseesta, jonka Boyd häneen loi. "Antakaa nyt
minulle jotakin syötävää. Olen nälkään nääntymäisilläni."
Oivallettuaan asianlaidan Iso-George rupesi heti joukon johtajaksi,
ja ennenkuin toiset olivat ehtineet keittiöön, oli hän jakanut miehet
sopiviin ryhmiin, joille hän jo jakeli verkkojaan. Lohi nousi ja voitto
oli näkyvissä -- mitä hän muusta välitti.
Iltapäivällä natisi laituri hopeakylkisten lohien painosta, ja
kiinalaisten viiltäjien väsymättömät veitset liikkuivat salamannopeasti
halkoen, leikaten ja viiltäen juottoahjojen sähistessä avarassa
tehdasrakennuksessa, jonka seinissä koneiden melu ontosti kumahteli.