Ensimmäinen laukaus ammuttu taistelussa kalastamoiden
herruudesta!
P.A.S.Y. vannoo taistelevansa viimeiseen saakka!
"En tiedä."
"Ette tiedä?"
"En. Luen sanomalehdistä vain pikku uutiset ja pilajutut. Mitä siinä
sanotaan?"
"Yrityksemme täydellinen selostus, mutta naurettavasti vääristeltynä
ja liioiteltuna. Väitetään, että olen perustanut uuden säilykeyhtiön
nujertaakseni trustin. Georgen ja Marshin välinen vihamielisyys
kuvataan tarkalleen ja että me molemmat olemme kaikessa hiljaisuudessa
valmistautuneet tuhoamaan Marshin. Hyvä Jumala! Tämähän voi vaikuttaa
sen, että pankki kieltää meiltä luoton ja koko suunnitelmamme raukeaa."
"Minä en ole lörpötellyt."
"Mutta koko tyyli ja kertomatapa viittaavat teihin", selitti Boyd
harmistuneesti. "Alton vannoo, ettei hän tiedä tästä mitään, joten
teidän on aivan turhaa pyrkiä pakoon. Sepustuksessa on niin paljon
totta, että sen kirjoittajan on täytynyt haastatella jotakin, joka on
asioistamme perillä."
"Niin?"
"Tehtyä ei enää tekemättömäksi saa, mutta minun täytyy saada tietää,
kuka on syyllinen." Kun toinen vain tuijotti häneen uteliaasti
sanaakaan virkkamatta, ärjäisi hän: "Miksi ette voi tunnustaa?"
Ensi kerran heidän tuttavuutensa aikana näytti "sormeton" Fraser
nolostuvan niin, ettei hän kyennyt vastaamaan, Emersonin voimatta
kuitenkaan sanoa, johtuiko se häpeän tunteesta vai jostakin muusta.
Seikkailijan luonne oli niin kiero, että oli useimmiten aivan
mahdotonta tietää, mitä tämän mielessä kulloinkin liikkui, ja hänen
huomautuksiensa sisintä ajatusta oli sangen vaikea saada selville.
Nytkin hän murahti otsa rynkästi rypyssä: "Teille annan
kaikki anteeksi", ja painautui takaisin vuoteeseen kasvot
mielenosoituksellisesti seinään päin, välittämättä katsahtaakaan
ovelle, kun Boyd syöksähti huoneesta siinä varmassa vakaumuksessa, että
Fraser oli kaikkeen syypää.
Koko sen päivän odotteli Boyd pelko mielessä jotakin tiedonantoa
Hilliardilta, mutta ilta tuli eikä mitään kuulunut, ja kun useampia
päiviä kului mitään tapahtumatta, uskalsi hän hengittää hiukan
keveämmin. Hän oli jo alkanut varmistua, ettei tuolla sepustuksella
ollut ollut mitään merkitystä, kun eräänä iltana tuo peloittava
kutsu saapui. Häntä pyydettiin puhelimessa saapumaan pankkiin kello
yksitoista seuraavana aamuna.
"Jotakin hullusti", virkkoi hän synkästi Georgelle.
"Eihän sitä vielä tiedä", vastasi kalastaja. "Jos kirjoitus olisi
jotenkin vaikuttanut Hilliardiin, olisi hän todennäköisesti käynyt
kimppuunne jo seuraavana päivänä."
"Olemme jo tilanneet kaikki, mitä tarvitsemme. Käsitättehän, miten käy,
jos hän nyt peräytyy?"
"Täydellisesti. Siinä tapauksessa menemme johonkin toiseen pankkiin."
"Väännän Fraserilta niskat nurin", murisi Emerson. "Meillä on ollut
muutenkin vastoinkäymisiä riittävästi."
Hän oli sangen hermostunut kysyessään pankinjohtajaa määrätyllä
kellonlyönnillä. Virkailija pyysi häntä odottamaan sanoen, että herra
Hilliardin puheilla oli parhaillaan eräs toinen asiakas.
Himmeän lasioven takaa kuului jonkun naisen ääni ja naurua, mikä
kaikki rohkaisi Boydia hieman, sillä olihan Hilliard kaikesta päättäen
ainakin hyvällä tuulella, mutta ollen liian hermostunut voidakseen
istua paikallaan hän meni ikkunan ääreen ja alkoi hajamielisesti
katsella kadun ihmisvilinää. Toisella puolella oli erään sanomalehden
konttori, jonka ikkunoissa oli paljon kaikenlaisia tiedonantoja, muiden
muassa uutinen, että postilaiva _Kuningatar_ oli saapunut viime yönä
Skagwaysta. Boyd ihmetteli miksi Cherry ei ollut kirjoittanut hänelle
riviäkään. Hän oli varmaankin unhottanut ilmoittaa osoitteensa.
Samassa aukeni ovi Hilliardin huoneeseen ja hän kuuli naispuvun kahinaa
ja sitten nimeään mainittavan. -- "Sisään, herra Emerson."
Hänen huomionsa oli nyt keskittynyt alkavaan neuvotteluun, niin ettei
hän katsahtanutkaan poistuvaan henkilöön, kunnes tämä pysähtyi äkkiä
ulko-ovelle ja lähestyi kädet ojennettuina.
"Boyd!"
Puhuteltu kääntyi ympäri ja näki edessään Cherry Malotten ilosta
sädehtivät kasvot.
"Tekö, Cherry!" huudahti hän, "mitä maailmassa --" Hän tarttui
tytön molempiin käsiin ja nauroi iloisesti. "Mistä ihmeestä te nyt
ilmestyitte?"
"Saavuin viime yönä _Kuningattarella_", vastasi Cherry. "Ah, olen niin
iloinen teidät nähdessäni!"
"Mutta mikä sai teidät tänne? Luulin teidän olevan Kal--"
"Sh--h!" Tyttö painoi sormen huulilleen katsahtaen sisähuoneen oveen.
"Puhutaan siitä myöhemmin."
"Herra Hilliard pyytää teitä nyt puheilleen, sir", ilmoitti
vahtimestari Emersonille.
"Minun täytyy saada heti puhutella teitä!" sanoi Boyd nopeasti. "En
viivy kauan. Voittehan odottaa hetkisen?"
"Kyllä, odotan täällä. Mutta kiiruhtakaa, kiiruhtakaa!"
Jälleennäkemisestä vilpittömästi iloissaan hän puristi sydämellisesti
tytön molempia käsiä ja astui hymy huulillaan Hilliardin pyhättöön. Se
oli kuitenkin poissa, kun hän puolta tuntia myöhemmin ilmestyi jälleen
näkyviin; vaihtunut ilmeeseen, joka sai tytön hätäisesti kysymään:
"Mitä nyt? Onko jotakin hullusti?"
Hän nyökäytti päätään, mutta vastasi vasta ulko-ovella: "Niin, jotakin
on varmasti hullusti", lisäten ikäänkuin vastaukseksi tytön seuraavaan
kysymykseen: "Malttakaa hetkinen; olen liian vihainen voidakseni nyt
puhua. Menkäämme johonkin välipalalle; kerron sitten kaikki. Mutta
ennen kaikkea tahdon kuulla, miksi tulitte tänne tähän vuodenaikaan?"
"Olen ollut hiljattain paljon tekemisissä herra Hilliardin kanssa
kaivosasioissa, ja tulin hänen pyynnöstään. Tiedän tuskin, mistä
kertomukseni aloittaisin. Mutta muistanettehan minun kertoneen teille
Kalvikissa ollessanne, että toimitutin etsintöjä."
"Kyllä."
"No niin, viime kesänä paljon ennen käyntiänne löysi eräs mieheni
sangen lupaavan kuparisuonen."
"Siitä ette puhunut kertaakaan."
"Kun ei ollut mitään puhumista -- ei ainakaan silloin vielä. Olin
lähettänyt näytteet tutkittaviksi ja odottelin tulosta, joten en
tiennyt, olivatko ne edes minkäänarvoiset, mutta vähän sen jälkeen kuin
olitte lähtenyt sain ilmoituksen, että löytöni oli näytteistä päättäen
todellakin arvokas. Nyt seuraa kaikista merkillisin. Mies, joka teki
löydön, oli tietämättäni lähettänyt toisiakin näytteitä ja kirjeen
eräälle ystävälleen, joka asuu täällä Seattlessa. Tämä oli sitten
tutkituttanut näytteet ominaan ja mennyt herra Hilliardin puheille
tarpeelliset todistukset tuloksesta saatuaan sillä seurauksella, että
hän ja eräs herra Hilliardin palkkaama asiantuntija saapuivat heti
ensimmäisellä laivalla Katmaihin ja sieltä Kalvikiin postin mukana.
Olimme sillä aikaa jo alkaneet murtaa malmia, eikä viipynyt kauan,
ennenkuin nuo miehet olivat puuhistamme selvillä. Heillä olivat
ehdotukset heti valmiit, ja kun kieltäydyin, houkuttelivat he minut
mukaansa tänne -- tuo ovela herra Hilliard oli aavistanut kaikki ja
kehoittanut miehiään suostuttelemaan minut tulemaan hänen puheilleen,
ellen rupeaisi neuvottelemaan hänen edustajiensa kanssa. Olin
verraten myöntyväinen uhri ja siten olen nyt täällä aikeissa ryhtyä
työskentelemään yhdessä herra pankkiirin kanssa edellyttäen, että
sovimme ehdoista. Mitä pidätte minusta liikenaisena?"
Boyd hymyili hänen innostukselleen. "Olette kaikinpuolin erinomainen ja
toivon, että pelaatte häneltä kaikki hänen rahansa. Minä en saa häneltä
kolikkoakaan."
"Vaadin kosolta sekä rahaa että aikaa täydentääkseni kaivokseni, enkä
hellitä ennenkuin olen saanut valvontaoikeuden -- hän on jotakuinkin
sitkeä, tuo ukko."
"Aivan niin", sanoi Emerson. "Hän on juuri sinkahuttanut leiriimme
pommin, joka sai hampaani kalisemaan. Hän lupasi lainata minulle
satatuhatta dollaria, mutta tänään hän peruutti sanansa, ja aivan
ehdottomasti."
"Kertokaa kaikki ja alusta alkaen", käski tyttö. "Kuolen
uteliaisuudesta saada tietää, mitä olette toimittaneet, mutta alusta
saakka, muistakaa."
He olivat saapuneet Emersonin hotelliin, ja saateltuaan tytön
ruokasaliin alkoi hän tilinteon siitä hetkestä alkaen, jolloin he
olivat sanoneet toisilleen jäähyväiset Kalvikin hangilla, ja ateria,
jonka hän tilasi, oli päättynyt kauan ennen kuin hänen kertomuksensa.
"Tänään kutsui Hilliard minut puheilleen ja ilmoitti kylmästi, ettei
pankki voinut lainata summaa, jonka hän oli luvannut, vaikkakin olin
hänen sanoihinsa luottaen tilannut kaikki, mitä tarvitsemme. Tavaratkin
ovat jo alkaneet saapua."
"Eikö hän maininnut mitään syytä, miksi hän oli nyt muuttanut mielensä?"
"Kyllä. Syitä oli paljonkin, mutta ne hän kietoi kaikki suurenmoisella
puheliaisuudellaan sellaiseen sumuvaippaan, että sain niistä vain
hämärän aavistuksen. Pankissa ei ollut muka rahaa, ja johtokunta oli
sitäpaitsi kieltänyt uusien lainojen myöntämisen."
"Ja te olette kuitenkin, mikäli ymmärrän oikein, myynyt saaliinne jo
etukäteen sovitusta hinnasta?"
"Aivan niin."
"Tämäpä kummallista. Pankkihan voisi olla täysin levollinen."'
"Hän tahtoi päästä mahdollisimman pian erilleen minusta puhuen puuta
heinää, ja kun yritin tehdä vastaväitteitä, suistuin ladulta.! Tunsin
ilman jäähtyvän heti kun olin astunut hänen huoneeseensa, ja olen
varma, että jotakin merkillistä on tapahtunut, mutta en tiedä, mitä."
"Meidän täytyy saada tuo summa jostakin, tahi muussa tapauksessa on
asemamme toivoton", sanoi Cherry lujasti.
"Tietysti!" myönsi Boyd katkerasti hymähtäen.
Tyttö naurahti. "Äsken puhelin herra Hilliardin kanssa vain sen verran,
että tutustuimme, mutta menen hänen luokseen jälleen kello neljä."
"Viettäkäämme sitten ilta yhdessä ja parannelkaamme toistemme haavoja",
ehdotti Boyd. Cherryn läheisyys oli ihmeellisesti virkistänyt häntä
ja tytön iloisten ja pirteiden kasvojen näkeminen antoi hänelle uutta
rohkeutta ja luottamusta, jonka kaltaista hän oli tuskin tuntenut
sitten Kalvikista lähtönsä. Huolet ja vastoinkäymiset olivat melkein
unhottuneet, nauru helähti herkästi ja vilpittömästi ja nuoruus tuntui
siunaukselta.
"En suostu vielä mihinkään", vastasi Cherry. Samassa hän muuttui
vakavaksi ja lisäsi silmät sädehtien: "Herra Hilliard huolehtii
kaivoksestani ja minusta tulee rikas -- rikas! En voi sanoa teille,
mitä se minulle merkitsee -- ette ymmärtäisi. Saan jättää koko pohjolan
taakseni ja olla mikä haluan -- ja mikä oikeastaan olen."
Boyd näki katseessa kuvastuvan kiihkeän kaipuun ja sanoi kätensä
ojentaen hiljaa:
"Jos voin auttaa teitä jotenkin, niin teen sen suurimmalla
mielihyvällä."
"Olette kunnon mies", vastasi tyttö luoden katseensa alas, "ja
olen iloinen, että olette ystäväni. Antakaa anteeksi itsekkyyteni,
annattehan? En tarkoittanut, että kohdistan harrastukseni vain omien
etujeni valvomiseen, kun teillä on niin paljon vastoinkäymisiä."!
"Kaikki meni oikein hyvin", sanoi Boyd, "kunnes törmäsin tähän; --
tähän jäävuoreen."
"Mahtoikohan tuo sanomalehtisepustus säikähdyttää herra Hilliardin?"
"Siitä en saanut selvää."
"Katsokaamme! Tänään on melkein viikko siitä kun se oli lehdissä."
"Viisi päivää, tarkalleen."
"Ja matka Chicagosta tänne kestää kolme päivää, eikö niin?"
"Mitä sillä on tämän kanssa tekemistä."
"Eikö teistä ole tuntunut sangen omituiselta, että Hilliard antoi
teidän kietoutua korvianne myöten kaikenlaisiin sitoumuksiin ja
sopimuksiin, ennenkuin hän ilmoitti teille huonot uutisensa?"
"Jos tarkoitatte, että tämä on tuon Chicagolaisen yhtymän ansiota,
niin miksi he odottivat näin kauan? Jos täkäläinen lehdistö lähetti
uutisen Chicagoon, tahi jos he saivat asiasta muuten tiedon, niin miksi
he eivät sähköttäneet? Tuo kaikkihan olisi järjestetty siten käden
käänteessä."
"Sellaisia asioita ei voi toimittaa sähköteitse tahi postin
välityksellä, eikä Willis Marsh menettele sitäpaitsi milloinkaan
sillä tavalla. Jos tuo uutinen on ollut Chicagon lehdissä ja hän on
nähnyt sen, niin sanonpa, että teidän on sangen vaikea saada luottoa
Seattlessa."
"Sitä en usko, mutta aion joka tapauksessa ottaa heti asiasta selvän."
Hän nousi. "Tulen luoksenne kello seitsemän ja uskallanpa lyödä vaikka
vetoa, että pelkonne on aiheeton."
"Seitsemän täsmälleen", suostui tyttö. "Huvittelen sillä aikaa
tekemällä hiukan ostoksia, sillä olenhan nykyisessä asussani kuin
mikäkin kuvatus."
Kun hän kello seitsemän astui hotellin seurusteluhuoneeseen saatuaan
ilmoituksen, että herra Emerson oli tullut, tapasi hän tämän
harppailemassa pitkin askelin edestakaisin otsa tuimassa rypyssä.
"Mitä kuuluu?" kysyi hän.
"Puhuitte profeetan suulla. Seattlessa on raha huvennut äkkiä hyvin
vähiin."
"Kuinka monessa pankissa kävitte?"
"Kolmessa. Jäljellä olevat koluan huomenna. Entä te? Oliko teillä
parempi onni?"
"Olipa niinkin. Tunnen, että herra Hilliard on sangen pian nöyrä
vankini. Mutta nyt jätämme liikeasiat, ymmärrättekö? Niistä ei tänään
enää sanaakaan! Olette väsynyt ja levon tarpeessa Ette ehkä tiedäkään,
että kasvonne ovat aivan kalpeat ja riutuneet?"
Boyd myönsi hetkisen kuluttua: "Taidattepa olla oikeassa. Olen -- olen
hyvin iloinen, että tulitte, Cherry."