Hotellissa tapasi Emerson Clyden ja Fraserin Baltin huoneessa, jossa
vallitsi sangen äänekäs ja riemuitseva mieliala yrityksen onnistumisen
ja välittömästi alkavan toiminnan johdosta.
"Tämän homman saattaminen onnelliseen päätökseen on kirvoittanut
sydämeltäni raskaan taakan", lausui Fraser.
Emersonin täytyi hymyillä.
"Mitä aiotte nyt tehdä", kysyi hän, "lepäillä laakereillanne, vai --?"
"Takaisin rannikolle. Täällä alkaa olla jo liian levotonta."
"Aiotteko tulla mukanamme länteen?"
"Tietysti. Pelihän on vasta alulla."
"Kuinka kauan saamme vielä nauttia apuanne?"
"Vaikea sanoa. Haluan nähdä teidän lähtevän taipaleelle kaikki
kunnossa, olisin kovin pahoillani, jos laskelmanne pettäisivät."
"No, mutta kaikkea sitä --"
"Antakaa hänen olla. Meille hän ei voi mitään tyrkyttää."
"_Minä_ olen joka tapauksessa tehnyt, minkä lupasinkin", virkkoi Alton
Clyde ojentautuen mukavaan asentoon nojatuolissaan huulillaan niin
autuaallinen hymy, että Fraser huudahti:
"Nyt ei puutu muuta kuin että alatte kehrätä, mirriseni, ja nuoleskella
noita kanarialinnun untuvan tapaisia viiksenalkujanne."
"Tämä onkin ensimmäinen yritykseni liikealalla. En ole milloinkaan
ennen tehnyt mitään hyödyllistä, joten olen tietysti ylpeydestä
pakahtumaisillani."
"Tarkoitukseni ei ole millään tavalla kerskailla", sanoi Fraser
vaatimattomasti, "mutta sen sanon, että jokainen järkevä ihminen, joka
osaa vähänkin ajatella, huomaa heti suuret ansioni menestykseemme
nähden, ja --" hän loi toisiin profeetallisen katseen -- "pankaa se
mieleenne, pojat, ettei yrityksen lopullinen menestys ole avuttani
mahdollinen. Kun te riehutte ja raadatte, olen minä aina tarvittaessa
käsillä öljypullon ja puhdistuslapun kanssa. Aivan totta, sir!
Varastossani on neuvoja ja temppuja loppumattomiin saakka, ja tarpeen
vaatiessa voin aina hankkia, mitä ikinä kaipaattekin, niin että ottakaa
minut vain mukaanne. Olen mies, joka pystyn vaikka mihin."
Boyd kertoi heille uutisen Marshin säilyketrustista ja teroitti
kaikille, että nyt oli heidän yrityksensä salassapysyminen
menestykselle monin verroin välttämättömämpi, ilmaisematta kuitenkaan
omia syitään, miksi tuo salaperäisyys oli nyt onnistumisen ainoa ehto,
syitä, jotka olivat kaikista tärkeimmät ja vaikuttavimmat. Hänen
kumppaninsa eivät siis ymmärtäneet lähimainkaan, mitä tuon uuden yhtiön
perustaminen oikeastaan heille merkitsi, ei edes silloinkaan, kun he
seuraavana päivänä junassa lukivat selostuksen sanomalehdistä. Balt
vain raivostui suunniltaan vihollisensa hyvästä onnesta kuullessaan.
Alton Clyde oli taas ylpeämpi kuin konsanaan osallisuudestaan
salaliittoon, jota niin peloittava vihollinen uhkasi, ja kun Emerson
teki hänestä jonkinlaisen yksityissihteerin, jonka pääasiallinen
tehtävä oli viedä ja noutaa sähkösanomia, oli hän ylen onnellinen.
Hänestä tuli aivan sietämättömän itserakas, ja hänen suurenmoinen oman
tärkeytensä tunto pani Fraserin monelle kovalle koetukselle, joka
viimeksimainittu ei tehnyt muuta kuin mietti uusia ja mahdollisimman
purevia ivasanoja tuon pöyhkeän keikarin nujertamiseksi. Seikkailija
saattoi tunnittain etsiä sopivia vertauksia, millä todistaa tuon
klubisankarin täydellinen tylsyys ja kelvottomuus, mitkä kuitenkin
kaikki kilpistyivät tämän järkkymättömän omahyväisyyden lujaan
haarniskaan.
Matka länteen oli tuskin alkanut, kun Emerson jo ryhtyi laskelmiensa ja
suunnitelmiensa lopulliseen tarkistukseen. Georgen kanssa pohdittiin
monet tärkeät yksityiskohdat ja useita sähkösanomia lähetettiin, niin
että heidän saapuessaan Seattleen oli joukko eri liikkeiden edustajia
heitä odottamassa. Boyd sijoitti aikaa tuhlaamatta kumppaninsa erääseen
hotelliin, hankki taitavan ja luotettavan pikakirjoittajan ja kiiruhti
pankkiin, jonka johtajan kanssa hän oli tehnyt alustavan sopimuksen
ennen Chicagoon lähtöään. Herra Hilliard tervehti häntä sydämellisesti.
"Olette, näen mä, suorittanut osanne ohjelmasta", sanoi hän, "mutta
ennenkuin teemme lopullisen sopimuksen, tahtoisimme mielellämme tietää,
miten tuo uusi trusti vaikuttaa säilykkeiden valmistukseen."
"Tarkoitatte P. A. S. Y:tä?"
"Niin. Chicagossa oleva asiamiehemme ei tiedä muuta kuin mitä olemme
lehdistä lukeneet -- nimittäin, että tuommoinen yhtymä on muodostettu.
Meidän täytyy luonnollisesti olla hieman varovaisia samanlaatuisen
yrityksen rahoittamisessa, kunnes saamme tietää trustin kannan
kilpailuun nähden."
Tämä oli pulma, jota Boyd oli pelännyt, minkätähden hänen vastauksensa
olikin hieman hätääntynyt.
"Trusti tarvitsee rahaa suunnattomasti eikä ole muodostunut tavalla,
jonka voisitte hyväksyä. Olette sitäpaitsi jo rahoittanut niin monta
samanlaista yritystä kuin minulla nyt on tekeillä, että tiedätte aivan
yhtä hyvin kuin minäkin niiden suuren kannattavaisuuden."
"Nyt ei ole siitä kysymys. Emme epäröisi hetkeäkään, mutta tuo
Wayland-Marsh-yllätys voi kumota kaikki laskelmat. Jos vain tietäisimme
--"
"Tiedän kaikki!" sanoi Boyd rohkeasti. "Herra Wayland selitti minulle
tarkoin suunnitelmansa, ennenkuin trustista tiedettiin julkisuudessa
mitään."
"Niinkö? Tunnetteko Wayne Waylandin?" kysyi herra Hilliard uteliaasti.
"Tunnen hänet hyvin."
"Ah! Parhaimmat onnitteluni. Ehkäpä -- ehkäpä teillä onkin Waylandin
rahoja käytettävänänne?"
"Siitä en ole oikeutettu keskustelemaan", vastasi Boyd huolettomasti.
"Antaakseni lainastanne varmat takaukset olen ryhtynyt toimenpiteisiin
myydäkseni koko ensi kalastuskauden saaliin etukäteen. Välittäjät
saapuvat kaupunkiin näinä päivinä ja heille sitoudun luovuttamaan koko
saaliin jostakin määrätystä hinnasta. Riittääkö se?"
"Aivan mainiosti", vastasi herra Hilliard sydämellisesti. "Hankkikaa
koneet ja kaikki mitä tarvitsette." Kun Boyd nousi mennäkseen,
lisäsi hän: "Voitteko sanoa, onko Kalvikin ympäristössä tavattu
metallinpitoisia kivennäisiä ja missä määrin?"
"Eipä sanottavasti; alue on vielä niin tuntematon. Kalvikissa on muuten
eräs -- nainen, joka on antanut toimittaa etsintöjä minun kuitenkaan
tietämättä, millä tuloksella."
"Cherry Malotte?"
"Tunnetteko hänet"? kysyi Boyd hämmästyneesti.
"Kyllä ja oikein hyvin. Olen ollut hiljattain hänen kanssaan
kirjeenvaihdossa, sillä olen sijoittanut rahoja useihin
kaivosyrityksiin tuolla pohjoisessa -- aivan yksityisesti
luonnollisesti", kiiruhti hän lisäämään, "sillä eihän pankki voisi
tietystikään tehdä mitään sellaista. Tutkitutan parhaillaan muutamia
uusia löytöjä."
"Onko neiti Malotte tehnyt jonkun löydön?"
"Ei nyt aivan, mutta eräitä sangen lupaavia kuparisuonia hän on
keksinyt."
"Hm! Tuo on minulle jotakin aivan uutta. Maailma on sentään sangen
pieni, eikö totta?" Hän olisi mielellään kysellyt enemmänkin, mutta
malttoi mielensä syventyen hetkisen kuluttua tehtäviinsä sellaisella
tarmolla, että asia häipyi kokonaan hänen mielestään.
Nyt oli George Baltin vuoro osoittaa, mihin hän kykeni, ja seuraavina
päivinä olivat hän ja Boyd työssä aamusta iltaan, sillä nyt oli
saatava kaikki valmiiksi käden käänteessä. Heillä ei ollut aikaa
siekailla ja puutavara- ja konekauppiaat, hiilien hankkijat ja laivojen
välittäjät, joiden kanssa he joutuivat tekemisiin, vannoivat, etteivät
he olleet milloinkaan tavanneet miehiä, jotka olisivat tehneet
nopeammin päätöksensä ja työskennelleet, ei vain niin hämmästyttävän
joutuin, vaan myös sellaisella erehtymättömällä varmuudella. Hinnoista
ei tingitty eikä aikaa hukattu eri tarjousten edullisuudesta
väittelemällä, ja kun George tiesi aina tarkalleen, mitä tarvittiin,
oli valikointi verraten helppo tehtävä. Hän tunsi alansa pienimpiä
yksityiskohtia myöten pitkän kokemuksensa nojalla, eikä ollut sitä
koneenosaa, jota hän ei tuntenut melkeinpä paremmin kuin sen tekijä.
Valikoidessaan hän ei epäröinyt hetkeäkään eikä ostanut mitään
tarpeetonta. Häntä huoletti vain se, ettei tilauksia suoritettaisi
ajoissa ja täsmälleen silloin kun hän oli määrännyt.
Kolme viikkoa kului kuin siivillä, ja eräänä aamuna heräsivät
kumppanukset tietoisina siitä, että kaikki oli melkein valmista.
Tilaukset oli tehty, laiva vuokrattu ja lähtöpäivä määrätty. Olihan
tosin vielä yhtä ja toista järjestelemistä, mutta työ oli käynnissä
eikä se mitä oli jäljellä, merkinnyt mitään. Vimmatusta kiireestään
huolimatta he eivät olleet tehneet mitään erehdyksiä, mikä oli
pääasiallisesti Ison-Georgen ansiota.
Clyde oli ollut koko ajan kaikessa heidän innokas, vaikkakin heikko
avustajansa, ja nyt kun jännitys oli ohi, ratkesi hän juomaan,
katsoen sen ainoaksi sopivaksi tavaksi ilmaista suuren ilonsa. Ollen
luonteeltaan vilkas hän kaipasi seuraa ja tietäen kohtaavansa jyrkkää
vastarintaa ystäviensä puolelta hän keräsi ympärilleen muutamia
tyhjäntoimittajia, joilla ei ollut mitään huolia ajan kulusta ja
jotka olivat aina valmiit kuuntelemaan pitkiäkin puheita, etenkin
kun niiden pitäjällä oli paksu kukkaro. Risteillessään kaupungilla
keskiyön vaiheilla seikkailuja etsien näki "sormeton" Fraser hänen
horjuvan kadunkulmassa parin herrasmiehen seurassa, ja kuullessaan
mainittavan Kalvikin kalastamoita hän raastoi nuorukaisen kotiin ja
tunki vuoteeseen, minkä tehtyään hän lukitsi oven ja heitti avaimen
porraskaiteen yli poistumatta ennenkuin oli varma, että toinen nukkui.
Varhain seuraavana aamuna heräsi seikkailija siihen, että Emerson
hakkasi hänen oveaan aivan raivoissaan.
"Mitä tämä on?" tiuskaisi Boyd tunkien erään aamulehden Fraserin nenän
eteen.
"Sanomalehti", haukotteli toinen -- "aivan tavallinen sanomalehti."
"Mistä tämä juttu on lähtöisin?" Boyd osoitti sormellaan erästä lihavaa
otsikkoa, joka kuului: