Kun toiset eivät olleet kuulleet keskustelua, säästi Emerson huonot
uutisensa seuraavaan päivään ja heittäytyi levolle venäläisen
osoittamaan vuoteeseen melkein kaikki vaatteet yllään ja synkimmän
epätoivon vallassa. Mutta hän oli liian väsynyt voidakseen nukkua.
Hermot olivat saaneet kestää semmoisen koetuksen, että niiden
rauhoittaminen vaati pitkän ajan, jonka kuluessa hän heittelehti
puoleen ja toiseen sekavien harhanäkyjen ahdistamana, jotka aina
seuraavat horrostilaa unten maailman rajalla. Rasittunut mielikuvitus
kuvasi yhä uudelleen hänen eteensä tuon kolmekymmentäkuusi tuntia
kestäneen epätoivoisen taistelun myrskyä ja kuolemaa vastaan, ja kun
hän oli valveilla, ajatteli hän sanomattomalla kauhulla kohtaloa,
joka niin säälimättömästi häntä vainosi. Hän oli liian väsynyt
raivostuakseen, voimat olivat lopussa, ja mietteet ajelehtivat
sinne tänne kuin laiva ilman peräsintä. Siinä hän makasi tylsänä ja
masentuneena pimeään tuijottaen kuumeisissa silmissään synkkä ja
toivoton katse tuhansien tuskien raadellessa hänen runneltua ruumistaan.
Fraserin laita oli vielä huonommin. Unesta ei ollut puhettakaan, ja
hänen tilansa oli niin arveluttava, että majatalon isäntä hoiteli
häntä koko yön hieroen paleltumia ja muutellen siteitä tarpeen mukaan.
Balt taas nukkui kuin eskimokoira. Ollen henkilö, jolla ei ollut
mitään mielikuvitusta, oli hän rasittanut vain ruumistaan, joka kykeni
kestämään suunnattomia ponnistuksia, ja pääsi siten kärsimästä tuota
tuskallista hermojännitystä, jonka otteessa toiset taistelivat.
Kun lämpö ja lepo olivat vähitellen tasoittaneet ruumiin ja hengen
välisen tasapainon, vaipui Emerson sikeään uneen, josta hän heräsi
vasta myöhään päivällä koko ruumis kankeana ja kaikki lihakset hellinä.
Hän nousi ja laahusti vaivoin pöydän ääreen, jossa toiset juuri
lopettelivat aamiaistaan. Balt oli aivan entisellään ja Fraserkin
jotakuinkin virkeänä siteistään ja kivuistaan huolimatta. Emerson
tiedusteli heti, oliko oppaan ruumis löytynyt.
"Hänet tuotiin aamulla", vastasi kauppias. "Ruumis on kirkon vieressä
olevassa vajassa ja haudataan heti kun pappi saapuu."
"Miesparka", surkutteli Fraser. "Enpä totisesti tahtoisi olla nyt hänen
saappaissaan. Ellette olisi hoivanneet minua, niin täällä olisi kaksi
vainajaa tuota kirkollista toimitusta odottamassa."
"Miten on paleltumienne laita", kysyi Emerson istuutuen tuskallisen
varovasti.
"Muuten hyvin paitsi nämä eturaajat." Hän näytti kättään, joka
oli hyvin ja taitavasti sidottu. "Toivon kuitenkin saavani pitää
liipaisusormen, niin että jäähän edes jotakin jäljelle."
"Oletteko kuullut mitään postilaivasta?"
"En."
"Me myöhästyimme."
"Mitä tarkoitatte?" kysyi iso George hätääntyneestä
"Sitä, että myrskyn aiheuttama viivytys oli meille sangen tuhoisa.
Laiva on mennyt."
"Mutta tuleehan se uudelleen", aprikoi kalastaja.
"Tulee kyllä, mutta vasta kahdeksan viikon kuluttua", vastasi Emerson
päätään ravistaen. "Tuo myrsky tuhosi kaikki hyvät suunnitelmamme."
Baltin kasvot nytkähtelivät ikäänkuin hän olisi ollut puhkeamaisillaan
äänekkäisiin valituksiin, mutta samassa näytti eräs ajatus johtuneen
hänen mieleensä.
"Sanonpa teille, mitä nyt teemme", mylvähti hän riemuiten. "Siirrämme
koko jutun vuodeksi eteenpäin. Silloin ei ole ainakaan ajasta puutetta."
"Mahdotonta", murahti Emerson olkapäitään nykäisten. "Ellen voi
toteuttaa suunnitelmaani nyt, niin jätän sen kokonaan. Ja nythän ovat
kaikki kauniit laskelmamme mitättömät. On viisainta, että palaatte
Kalvikiin, George."
Balt hypähti ylös ja alkoi kävellä kiivaasti edestakaisin.
Mahdollisuus, ettei hän saisikaan nauttia uneksimastaan kostosta,
saattoi hänet silmittömään raivoon. Hän kiroili ja mellasti nyrkkejään
heristellen ja syyti suustaan niin kaameita sadatuksia, että Fraserkin
kauhistui.
"Älkää, älkää", pyyteli hän; "heretkää jo, hyvä mies! Teettehän meidät
kaikki onnettomiksi."
Mutta kalastaja ei ollut kuulevinaankaan, vaan kiihdytti yhä
manaustensa voimaa, niin että Petellin, talon isäntä, joka samassa
astui sisään, alkoi hartaasti ristiä silmiään kirousten ryöppyjä
kauhistuen. Huomatessaan tämän ilveilyn Balt äyhkäisi:
"Missä helvetissä tuo laiva nyt sitten on?"
"Jossakin lännen puolella, arvelen."
"Mutta sehän on postilaiva, eikö niin? Miksi se ei poikkea tänne
paluumatkalla?"
Kauppias kohautti pyöreitä hartioitaan. "Se ei käy palatessa muualla
kuin Uyak Bay'ssa."