Toimintaan ryhtyminen vaikutti Emersonissa täydellisen muutoksen.
Hän ei ollut enää tuo synkkämielinen ja harvasanainen jöröttäjä,
vaan vilkas, avomielinen ja kiihkeän tiedonhaluinen nuori mies,
jonka kärsivällisyyden pieninkin viivytys pani kovalle koetukselle.
Kotimatkalla hän melkein tukahdutti Cherryn lukemattomien kysymysten
vyöryyn, niin että tyttö oli heidän päästessään kotikynnykselle sekä
henkisesti että ruumiillisestikin väsynyt.
Constantine lähetettiin Baltin luo, jonka hänen täytyi etsiä käsiinsä
vaikkapa vuoriston toiselta puolelta, jos niin tarvittiin. Seuraavat
päivät kuluivat kiihkeässä odotuksessa, mutta samalla tarkastettiin
lähin säilyketehdas pienimpiä yksityiskohtia myöten, mihin Cherry oli
saanut luvan vartijalta, joka oli hänelle velkaa. Mies oli alussa
hyvinkin töykeä, mutta Emerson voitti vastarinnan pian saaden tietää
kaikki, mitä halusi. Hän tutki tehtaan joka sopen eikä tyytynyt
ennenkuin oli saanut selityksen, jonka hyväksyi. Hänen herkkä
käsityskykynsä täytti tytön ihmetyksellä, ja hänen kykynsä säilyttää
kaikki muistissaan oli suorastaan ihmeellinen.
"Tehän tunnette jo säilyketehtaan rakenteen tarkemmin kuin joku
ammattimies", huomautti Cherry viikon kuluttua. "Uskon melkein, että
osaatte jo rakentaa sellaisen."
Emerson hymyili. "Olen insinööri ammatiltani, joten tuo kaikki kuuluu
alaani. Yrityksen toinen puoli on vielä kokonaan arvailun varassa."
"Siitä pitää taas Balt huolen."
"Mutta miksi hän ei tule jo?" Tuo kysymys oli uudistunut vähän väliä
ja aina yhä kärsimättömämmin, niin että Cherryllä oli täysi työ saada
hänet malttamaan mielensä.
Fraser oli myös huomannut kumppanissaan tapahtuneen merkillisen
muutoksen ja seuraili tämän puuhia suuresti ymmällään.
"Mitä olette oikein tehnyt hänelle?" tiedusteli hän kerrankin
Cherryltä. "Olette varmaankin juottanut hänelle jotakin taikajuomaa,
sillä en ole nähnyt kenenkään vilkastuvan noin nopeasti. Hänhän oli
ennen mitä toivottomin jöröttäjä, jossa ei ollut henkeä enemmän kuin
sairaassa kissassa, millä en suinkaan tarkoita sitä, että hän olisi
entistä nerokkaampi, kuten te näytätte luulevan, vaikka hän onkin
välistä sangen toivorikkaan näköinen."
"Toivorikkaan? Mitä te oikein tarkoitatte?"
"Tarkoitan, että hänellä lienee hyvät toiveet ansaita paljon rahaa."
"Sitä se ei ole. Raha on hänelle sivuasia", selitti tyttö painolla.
Hän olisi mielellään kysynyt Fraserilta, tiesikö tämä mitään tuosta
kuvalehden salaperäisestä kaunottaresta, mutta maltti mielensä.
"Oikeastaan olen samaa mieltä", vastasi Fraser. "Näyttää aivan siltä,
että hän toivoo tämän kalastushomman avaavan hänelle jonkun suljetun
oven, jos se vain luonnistaa. Hän näkyy kohdistavan siihen kaikki
toiveensa ja kaiken tarmonsa."
"Samoin on minunkin laitani", sanoi tyttö. "Väkeni on valmis luopumaan
minusta, eikä -- eikä Willis Marsh toivokaan muuta kuin että joudun
puille paljaille!"
"Vai niin. Tämä on siis viimeinen ja ainoa mahdollisuutenne", irvisteli
Fraser. "Minulla oli toimintasyistänne aivan toinen käsitys." Silmät
välähtivät viekkaasti.
"Minkälainen sitten, pyydän?"
"No, suoraan sanoen on tämä paikka, kovin yksinäinen teidänlaiselle
naiselle, eikähän meidän yhteinen ystävämme ole sentään aivan mahdoton."
Cherryn posket karahtivat hehkuvan punaisiksi, mutta hänen äänensä oli
jääkylmä.
"Tässä ei ole kysymys mistään muusta kuin liikeasiasta."
"Hm! En ole milloinkaan kuullutkaan muuta kuin että olette
liikenainen", sanoi seikkailija.
"Oletteko siis" -- tytön posket kalpenivat ja sanat tulivat harvakseen
-- "jolloinkin kuullut minusta keskusteltavan?"
"Tuo Emerson on, näettekös, niin arka kunniastaan, että hän tekee oloni
välistä ihan kiusalliseksi", valitti Fraser ikäänkuin hän ei olisi
kysymystä kuullutkaan. "Hän on todellakin omituinen, juuri sellainen,
joista kerrotaan romaaneissa."
"Ette ole vastannut kysymykseeni", tiukkasi Cherry.
Fraser suisti jälleen puheen toisaalle. "Jos tuo Marsh käy tänä kesänä
kimppuunne oikein toden teolla, niin miksi ette usko näitä puuhia
minulle ja anna minun valvoa etujanne? Valmistan tuolle Marshille
sellaisen helvetin, että hänen säilyketehtaansa ovat ennen syksyä minun
hallussani."
"Kiitän, mutta kykenen itsekin hoitamaan asiani", vastasi tyttö
äänellä, joka lopetti keskustelun.
* * * * *
Eräänä myrskyisenä iltana -- Constantine oli jo ollut toista viikkoa
matkalla -- ilmestyi lumipyrystä hämärän tullessa työläästi eteenpäin
pyrkivä valjakko ja kaksi kylmästä kohmettunutta ja uupunutta miestä.
Nuo niin kiihkeästi odotetut olivat vihdoinkin saapuneet, ja kuopille
vajonneet posket ja koirien verille hankautuneet jalat ilmaisivat, että
matka oli ollut pitkä ja rasittava. Mutta vaikka heillä oli satojen
penikulmien vaivalloinen taival takana, kieltäytyi Balt maistamasta
suupalaakaan, ennenkuin oli saanut tietää, miksi Cherry oli lähettänyt
hakemaan häntä.
"Mikä on hätänä?" tiedusteli hän luoden epäluuloisen katseen vieraisiin.
Tyttö selosti tilanteen mahdollisimman lyhyesti, Boyd Emersonin
katsellessa ihmeissään kalastajaa, jonka kaltaista miestä hän ei
ollut vielä milloinkaan kohdannut. Hän näki edessään jättiläismäisen
olennon, jonka peloittavan suurten lihasten mahtavat ääriviivat
näkyivät selvästi kovia kokeneen puvun alta. Tummuneet kasvot
kertoivat pohjolan tuimista pakkasista ja rannikon purevista
viimoista, ja karhea, punertava tukka varjosti silmiä, joiden katse
oli vihamielinen ja hurja. Leuka oli pitkä ja nenän juuresta lähtevät
ruokkoamattoman parransängen peittämät juovat tekivät kasvojen
ilmeen niin järkkymättömän lujaksi, että kaikki piirteet olivat kuin
graniittiin veistetyt. Kädet olivat känsäiset ja halkeamia täynnä ja
käheässä äänessä oli taipumatonta uhmaa. Hän oli ehkä neljänkymmenen
tahi kuudenkymmenen vuoden ikäinen, mutta jokainen vuosi oli omistettu
merelle, sillä sen henkäykset olivat tunkeutuneet hänen keuhkoihinsa ja
sen vaahtojen raivo hänen vereensä.
Kun Cherryn sanojen merkitys alkoi selvitä, levisi kalastajan kasvoille
hymyä tavoitteleva, pirullinen irvistys, ja karvaiset nyrkit aukenivat
ja sulkeutuivat ahnaasti.
"Tarkoitatteko täyttä totta?" hoilasi hän Emersonille.
"Kyllä."
"Osaatteko tapella?"
"Osaan kyllä."
"Tahdotteko tehdä, niitä teille sanon?"
"En. Pidän oman pääni ja teen, mikä minua miellyttää, antautumatta
teidän tahi kenenkään muunkaan komennettavaksi. Toteutan suunnitelmani
täysin itsenäisesti ja omalla tavallani."
"Mutta vastassamme on vihollinen, joka ei keinoista välitä", varoitti
Balt.
"Sitä en aio minäkään tehdä", vastasi toinen kylmästi ja
pahaaennustavan rauhallisesti. "Olen _päättänyt_ voittaa, niin että
älkää tuhlatko kallista aikaa ihmettelemällä, miten pitkälle aion
mennä. Haluan vain tietää, tuletteko mukaan."