Maanpiirin kiertää ylt'ympärinsä ääretön valtameri _Okeanos_, joka on
kaikkien olokappalten, jopa jumalainkin esi-isä, samoin kuin hänen
puolisonsa _Tethys_ on niiden esiäiti. Tuo lempeä vanhus pysyy erillään
mailman puuhista ja asuu iäkkään puolisonsa kanssa perimmässä lännessä.
Lapsia heillä on tuhansittain, nimittäin _Okeaninit l. -nidit_,
"merettäret" sekä virrat, joet, järvet, lähteet. Virroilla oli kullakin
oma haltiansa, jonka ajateltiin asuvan virran pohjalla tai jossain
luolassa lähellä sen lähdettä. Näitä palveltiin tuottamansa hyödyn
takia, mutta kutakin vaan omalla seudullaan; ainoastaan _Acheloos_,
Kreikan virroista suurin, näkyy saaneen yleisempää kunnioitusta.
Samanlaista virtain palvelusta tapaamme roomalaisilla. _Pontus_ oli
yleensä lähdetten jumala, mutta kullakin joella oli oma haltiansa;
näistä etevin on Tiberin haltia _Tiberinus_.
Virran haltioita ajateltiin ja kuvattiin eläinten (kärmeen, härän) tai
ihmisenmuotoisiksi, jolle sentään pantiin härän pää tai ainakin
sarventyngät; lisäkapineita on virranhaltioilla urnoja ja
runsaudensarvia, kuvaillen heistä lähtevää auvoa. Lähteille annettiin
naisellisia haltioita.
Mailman jaossa sai _Poseidon_ meret ja vedet osakseen. Hän on alkuaan
vetisen elementin, kaiken veden valtias, siis jokien, järvien ja
lähteittenkin. Dorilaiset nimittivät häntä _Poteidan'iksi_, joka
näyttää olevan samaa juurta kuin joen kreikkal. nimi.[93] Näinpä
häntä palveltiin sisämaissakin, esim. Argoliissa ja Arkadiassa, ja
sanottiin hänen hangollaan iskeneen maasta lähdesuonia valumaan, jos
suosi jotain seutua ja tahtoi sen viljavuutta edistää.[94]
Pian pääsi kuitenkin voitolle se käsitys, että hän on meren jumala.
Puolisonsa _Amfitriten_ kanssa asuu hän (Homeron mukaan) syvällä
meressä hohtavassa kartanossaan _Aigain_ luona, jonka arveltiin olevan
jossain Peloponneson pohjoisrannalla.[95] Täältä lähtee hän toimilleen,
avaraa valtakuntaansa katselemaan. Ajaen vaunuissa, joiden eteen on
valjastettu korskat, kultaharjaiset, vaskikavioiset orhit, kiitää
mahtava, tummatukkainen,[96] leveärintainen[97] merenvaltias hyrskyviä
laineita pitkin, ja pyöräin ympärillä kirmaa iloissaan merenelukoita.
Vihoissaan myllertää hän kolmikärkisellä hangollaan merta, pirstoo
kallioita, peittää maan ja taivaan pimeän verhoon, josta kuuluu vaan
myrskyn ulvona ja aaltojen pauhina. Onneton se ihminen joka silloin
sattuu vesiä kulkemaan! Olipa syytä kyllä merille lähtiessä ensin
uhreilla ja rukouksilla pyytää Poseidonin suosiota. Isän tylyyttä ovat
myös hänen poikansa perineet, semmoiset kuin Polyfemos, Orion, Kyknos,
Antaios, Busiris, Amykos, Kerkyon ynnä muut rajut jättiläiset. Hänenhän
sikiöitään olivat myös jättiläiset _Otos_ ja _Efialtes_ (joita äitinsä
laillisen puolison Aloevsin mukaan tavallisesti nimitetään Aloideiksi),
jotka pitivät Areen vankina vaski-ammeessa, kunnes Hermes varasti
vangin heidän hallustaan, jopa uhkasivat rynnäköllä anastaa taivaankin,
latomalla Olympin päälle Ossa vuoren, tämän päälle Pelionin, kunnes
Apollon nuolillaan ampui heidät (Od. XI, 305-320).
Mutta eipä Poseidon aina vihoissaan yrmyile. Hänen sydämmensä leppyy,
tuima katseensa lempenee, hän asettaa aallot, ja rauhaa hymyilee maa ja
taivas.[98]
Poseidon ajelee hevosilla ja hevonen on hänen suosittunsa eläinten
joukosta. Hevosilla kuvailtiin kai laineita, jotka yletysten
kupliessaan ja valkoharjaisina vieriessään muistuttavat mieleen
laukkaavia hevosia; taikka -- ehkä niinkin -- hevonen kiitää eteenpäin
kuin aalto vihurilla pitkin meren vihervää kenttää. Saman kuvitelman
aiheen antanevat myös pilvet jotka myrskyllä ajelevat ulapalla. Vieläpä
laivatkin ovat runokielessä merihevosia (Od. IV, 708). Sanottiin
Poseidon alkuaan luoneenkin hevosen; se oli "Areion", siivekäs orhi,
mielellinen ja kielellinen. Semmoinen ihmehevonen hänen luomansa oli
myös Pegasos, joka toi salaman Zevsille. Kun se potkaisi maahan,
hyrskähti lähde kavion alta, samoin kuin Poseidonin hangon pistämästä
vuotaa lähteitä. Pegasos on ukonpilvi, jonka sateesta syntyy puroja ja
lammikoita.
Koska meri syleilee maata ja kreikkalaisen käsityksessä kannattaa maata
sylissään, on Poseidon "maankannattaja l. maansyleilijä";[99] mutta kun
meressä myös asuu tuliperäisiä hirmuvoimia joiden luultiin veden mukana
virtaavan maan alle, sen syvimpiin koloihin ja loukeroihin, ja irti
päästyään tärisyttävän maata, on Poseidon myös "maanjärisyttäjä",[100]
joka vimmoissaan jyskyttää maan perustuksia. Yleensä luultiin
maanjäristysten, tulivuorten purkausten ja meren myrskyjen olevan
likeisessä syyn yhteydessä keskenään. Niinpä Poseidonia palveltiin
seuduilla, joissa maanjäristyksiä usein tapahtui esm. Spartassa; ja
missä maanrepeämiä ja kallionhalkoja (Akropoliin vuoressa) oli
syntynyt, sanottiin merenvaltiaan siihen survaisseen aseellansa.
Maanjäristys luo väliin uutta maata eli luotoja mereen. Siitä syystä
ylistettiin Poseidonia Thessalian Tempe laaksossa, jonka jumala näytti
luoneen maanjäristyksellä avaamalla Peneus joelle väylän meren.
Samanlaisesta syystä sai alkunsa luulo, että Poseidon rakentelee
kaupungin (esm. Troian) muureja; mutta helposti saattoi hän myös
rakennuksensa repiä maahan, sillä meri ja maanjäristys havittelee pian
omat rakentamansa. Tähän yhteyteen kuuluu myös tarinat siitä, kuinka
Poseidon riiteli eräiden maiden omistamisesta seudun jumalain kanssa,
kuten hän Argoossa kiisteli Heran, Korinthissa Helioksen, Naksossa
Dionysoksen, Delfoissa Apollonin, Attikassa Athenen kanssa. Kaikkialla
hänen täytyy väistyä, niinpä Attikassakin, kun Kekrops arvosteli
Athenen lahjaa olivipuuta maalle hyödyllisemmäksi kuin merehisen
antamaa hevosta. Suuttuneena väistyi Poseidon, mutta pani tulvan alle
Eleusiin kentän. Nämä tarut näyttävät, miten maat ovat syntyneet
kohoomalla merestä ja vasta vähitellen, ikäänkuin taistelulla, päässeet
vesitulvien alta kuiville ja viljeltäviksi.
Merenvaltiaan suosiota tarvitsee merenkulku, kauppa, kalastus, jopa
merisotakin.[101] Kreikassa ei ole missään meri kaukana, ja jo
vanhimmista ajoista asti harjotteli kansa merenkulkua lavealti. Niinpä
Poseidonin palvelus oli levinnyt laajalle Kreikkaan, sen saariin ja
siirtokuntiin. Jo Troian sodan saduissa esiintyy Poseidon. Hän
taistelee achailaisten puolella troialaisia vastaan, joille hän oli
leppymättömästi vihastunut heidän entisen kuninkaansa Laomedonin
petollisen menettelyn tähden. Kreikkalaisia hän suosi muita paitsi
Odyssevsiä, jota vainosi poikansa Polyfemoksen puolesta. Erittäin
suosittu kansa oli hänelle satu-aikana _faiakilaiset_. Lintuina
liukuivat heidän aluksensa tuoden kotiin rikkautta, ja onnellisesti
kului heidän elämänsä, soitossa ja ilossa, merenjumalan turvissa.
Herttainen taru näistä Scherian asukkaista on varmaan syntynyt kansan
kesken, joka oli ihastunut merielämään ja harjotteli sitä alinomaa.
Kaikista päättäen nämä olivat ionilaisia, joiden tärkeimpiä jumalia oli
juuri Poseidon. Aasiaan veivät siirtokunnat hänen palveluksensa.
Hänellä oli templi Mykalen niemellä, jonne ionilaiset kokoontuivat
kansallisjuhlaansa, _panionia_, viettämään. Taru tietää että Thesevs
siirsi hänen palveluksensa Korinthiinkin. Siellä vietettiin taipaleella
jumalan nimen suojissa suurta isthmia-juhlaa kilpoineen joka 3:s vuosi,
ja persialaisista saamansa merivoiton muistoksi pystyttivät
kreikkalaiset sinne suuren Poseidoninpatsaan. -- Mutta muuallakin,
missä merellä kuljettiin ja kauppaa harjotettiin, sai merenjumala
kunnioitusta. Hänen templinsä rakennettiin tavallisesti nienten päihin
ja vuorille jotka näkyivät kauas merille. Hänelle uhrattiin hevosia ja
mustia härkiä,[102] näitä nähtävästi sentähden että aallot pauhatessaan
muistuttavat mylviviä härkiä, aallot ovat Poseidonin karjaa, olkootpa
hevosia tai härkiä. Edelleen hänen kunniakseen paikoin pidettiin
härkätaisteluita tai laivain leikkisotia (Sunion'issa), mutta varsinkin
kilpa-ajoa hevosilla.
Poseidonia kuvataan hyvin veljensä Zevsin näköiseksi. Hän on siis
mahtava, voimakas. Mutta häneltä puuttuu veljensä lempeä tyyni ylevyys;
hänen ilmeessään on jotain yrmeää, rajua, kolkkoa. Tukka ja parta on
tuulen tuivertama, kasvojen piirteet kulmikkaat, katse ankara, suu
hymytön. Toinen jalka nostettuna ylemmäs, käsi kyljessä, toinen
hangonvarressa, tähystää hän etäälle uhkaavan näköisesti. -- Eräs
kaunis Poseidonin kuva löydettiin meidän aikoinamme Pergamossa
kaivettaessa.
Roomalaiset eivät olleet merimiehiä, vasta myöhän oppivat he
etruskeilta ja kreikkalaisilta merenkulun taidon. Ei heillä siis omasta
takaa ollut Poseidonin vertaista jumalaa. Mieluisampi oli heille
_Portunus_, sataman lempeä haltia, joka soi heille suojansa, kun
lyhkäisiltä vesiretkiltään palasivat kotio. V. 399 e.Kr. siirrettiin
valtion toimesta Poseidonin palvelus Roomaan. Siinä siirrossa menetti
jumala kreikkalaisen nimensä, ja Poseidonin kultin ja tarinat peri
_Neptunus_ (l. Nevtunus), joka kaiketi alkuaan oli joku juoksevan veden
haltia. Tietysti Poseidonin ja Neptunuksen välille kuitenkin aina jäi
melkoinen erotus, koska proosallisten roomalaisten oli mahdoton
sulattaa kaikkia niitä runollisia asioita mitä Poseidonista juteltiin.
Neptunuksen kunnia karttui vasta kun Rooman aseet saivat mainetta
merisodissa, joka tapahtui jokseenkin myöhän. Vasta Augustuksen
amiraali Agrippa saattoi syystä vaatia itselleen merisankarin kunniaa.
Hän rakensikin Actiumin voiton muistoksi Neptunukselle basilikan
Mars-kentälle. Sitten runoilijat maalailivat Neptunuksen kuvaa
Poseidonin väreillä.
Meri ei ole autio. Sen syvänteissä eli, helleenien luulten, summalta
ihmeellistä väkeä, monenmuotoista, monenlaatuista, niinkuin veden
ilmiöt itsekin vaihtelevat. Kaikissa yhteistä on kuitenkin, missä
enemmän missä vähemmän, veden lieto, levoton, huikenteleva luonto.
Toiset vetehiset ovat vilppaita, hilpeitä, täynnä viatonta
vallattomuutta; toisissa tyrskyy intohimo, kuohuu viha, kahta
kamalampi, kun se kavalasti salaa surmaa hymyilevän kiiltävän kalvon
alle. Mutta onpa niitäkin, joiden silmistä loistaa vilpitön lempi, sopu
ja rauha, suloinen kuin ilta-auringon säteissä uinaileva aaltonen.
Tämmöinen on tavallisesti _Nerevs_, tuo viisas, ihmisrakas vanhus, joka
tyttärineen asuu Egean meren sinisalmissa. Hän osaa ennustaa[103] ja on
opastanut monen eksyvän merenkulkijan oikealle uralle, on pelastanut
monen haaksirikkoisen karilta. Eipä hän kuitenkaan ole kaikille yhtä
suopea. Kun Herakles retkellään hesperiidein taikamaille tiedusteli
häneltä neuvoa, miten paraiten pääsisi perille ja saisi kultaomenat
haltuunsa, empi Nerevs, veteli verukkeita ja koetti milloin mihinkin
haamuun muuttumalla pujahtaa toisen käsistä, joka kuitenkaan ei
onnistunut, vaan oli hänen pakko antaa halutut tiedot. Hänen
puolisonsa on _Doris_. Heillä on 50 tai 100 tytärtä,[104] _nereiidit_
(nereittäret), lempeitä, suloisia merenneitoja, jotka Poseidonin ja
Amfitriten ympärillä iloissaan telmivät ja hyppelevät laineissa tai
mukavasti kelluvat delfiinein selässä tai istuvat vesikivillä hiuksiaan
kuivellen ja sukien.
Nereitärten parvesta mainittavimmat ovat _Thetis_, Achilleen äiti,
kaunis _Galatea_, jolta Polyfemos surmasi _Akis_ sulhon kun ei itse
immelle kelvannut,[105] ja _Amfitrite_, meren kuningatar. Tämän ja
Poseidonin poika on _Triton_, ihala otus, jonka muuten ihmismuotoinen
ruumis päättyy kalanpurstoon. Hän puhaltaa säveliään käiverällä
simpsukalla, mielin määrin nostellen ja asetellen aaltoja. Vähitellen
helleenein mielikuvitus kansoitti koko Vellamon valtakunnan
vallattomilla tritoneilla, jotka tyrskivät ja telmivät; usein huimasti
ajellen merihevosilla. Välisti tritoni itsekin on puolittain hevosen
muotoinen (kentaurotriton). Nekin ovat kaikki Poseidonin seuruetta,
samoin kuin merenneidot. Hevosia on heillä yhtä monta kuin
vaahtosuisia, valkoharjaisia laineita kiitelee ulapalla. Heidän
hevosiaan ohjaa usein veitikkamaiset pikkulemminkäiset. Iloista,
surutonta menoa siellä pidetään aavalla sinikentällä, jota aurinko
kultailee.
Meren ihmeellistä ihanuutta esittävät myöskin Nerevsin veli _Thaumas_
("ihmeellinen"), tämän puoliso _Elektro_ ("kiiltoisa"), heidän
tyttärensä _Iris_ (taivaankaari). Mutta _harpyia_-tyttärissä tuo
ihmeellisyys näyttää nurjan puolensa, he ovat ihalat vaan ei ihanat. He
ovat siivekkeitä, höyhenverhosia, haukankynsisiä naisia, kasvot
kalpeat ja laihat. Nälissään ovat aina, vaikka kuinkin saalista
sieppaavat.[106] Luonnetta kuvaa nimet: _Podarge_ ("vinkeäjalka"),
_Aello_ (myrskytär), _Okypete_ ("kiivaslento"), _Kelaino_ ("musta")..
Nähtävästi ovat ne myrskytuulia (toisten mukaan surmattaria).
"Harpyiain vieraaksi" sanottiin tietämättömiin hukkunutta. Kamalia
vesihiisiä ovat myös Thaumaan veli _Forkys_ ja sisar _Keto_, joissa
kuvautuu meren kamaluus. Samoin tämän pariskunnan lapset _gorgonit_ ja
_graiat_. Edellisiä on kolme: _Stheno_ ("väkevä"), _Euryale_ ("lavealti
leijuva"), _Medusa_ ("vallitseva"). He asuvat lännen äärellä, yön ja
hesperiidein rajamailla, ovat kamalat nähdä, kun tukassa kiemurtelee
kärmeitä; heillä on vaskikynnet, torahampaat, kivetyttävä katse.
_Graiat_ ("harmaat ämmät") ovat edellisten sisaria eivätkä nekään juuri
suloisennäköisiä, he kun ikänsä ovat olleet harmaita, ja heillä on vain
yksi hammas ja yksi silmä, joita vuorotellen käyttävät. Heidän nimensä
-- _Pefredo, Enyo, Deino_ -- osottavat kammoa ja kauhistusta.
Halvemman-arvoisia merehisiä ovat:
_Protevs_, viekas, ennuslahjainen, mutta auttelemaan haluton
"meren-äijä". Kun Menelaos Troiasta palatessaan, suunnaltaan eksyneenä,
tiedusti omia ja muiden retkiä ja kuinka kunkin oli palatessa käynyt,
yritti ukko vehkeillä ja eri eläinten haamuun muuttumalla livahtaa
pois, vaikka turhaan.[107] -- _Glaukos_ ("kiiltävä") oli alkuaan halpa
kalastaja, mutta syötyään jotain taikayrttiä, jonka näki virkistävän
puolikuolleita kaloja, joutui hän hurmoksiin ja hyppäsi mereen, jossa
merenväki otti hänet seuraansa ja teki kuolemattomaksi.[108] Glaukoksen
puoleen köyhät kalastajat mielellään kääntyivät, hän kun kokeneena
tunsi heidän tarpeensa. -- Yhtä onnellisen hyppäyksen teki _Ino_. Hän
oli Semelen sisar, tuon joka synnytti Zevsille Dionysoksen. Kun Semele
sai surkean loppunsa (kts. Dionysoksen tarua), otti Ino hoitaakseen
pienokaista, mutta Heran mustasukkaisuus vaati vielä sisartakin
kostonsa uhriksi. Hän kiihotti Inon miestä _Athamasta_[109] raivoon,
jossa tilassa tämä murskasi kallioon kuoliaaksi _Learchos_ poikansa,
mielipä vielä surmata nuoremmankin poikansa _Melikerteen_. Äiti rukka
pakeni edellä lapsi sylissään ja kun tuli meri eteen, karkasi kalliolta
syvyyteen. Täällä nereittäret ottivat hänet lempeästi vastaan ja äiti
ja poika pääsivät kuolemattomiksi muutetuin nimin: Ino _Leukothea_
("valkojumalatar") ja Melikertes _Palaimon_. Uudet merenhenget hoitavat
hellästi haaksirikon tehneitä.
Merehisiä ovat vielä _sireenit_, nuo Odyssevsin retkiltä tunnetut
naiset, jotka hurmaavilla lauluillaan viekoittelevat matkustajia
perikatoon. Heidän vanhemmikseen mainitaan Acheloos virta ja joku
runotar, toisten mukaan Forkys ja Keto. Heitä oli luvultaan 2, 3 tai 4.
Kuvaustaiteessa Nerevs tavallisesti on harmaahapsinen vanhus, valtikka
kädessä. Hänen tyttärensä alastomina tai ohutpukuisina ratsastelevat
delfiinein, tritonein tai muiden haavekuvaisten otusten selässä.
Amfitrite istuu usein puolisonsa vieressä vaunuissa, ja tehosalta
tuntuu vastakohta nuoren suloisen vaimon ja jäykän merenvaltiaan
välillä. Eräs ihana relieviryhmä, ehkä Skopaan mukaan tehty, esittää
heidän häitänsä. Tritonein kuvia käytettiin usein kaivoja ja
suihkulähteitä, koristamaan. -- Protevs saa kuvissa tavall. tritonin
muodon. Samoin Glaukos, joka muuten on pörrötukkainen. -- Sireenit
kuvataan linnuiksi, joilla on neidon pää ja kädet, millä soittelevat.