Aikojen aamukoissa syntyivät mailma ja jumalat yhdessä. Luomakunta ei
esiintynyt kohta valmiina. Sen soma järjestys on vasta vähitellen saatu
pitkissä kiivaissa taisteluissa epäjärjestyksen ja sekasorron valtoja
vastaan, joita kuvataan häjyjen kamalain hiisien haamuilla.
Olokappalten emä on (Okeanos virran) _vesi_[9] tai, Alkuaine, toisen
käsityksen mukaan, aava usmainen avaruus _Chaos_ (= ammottava kita),
jossa niiden siemenet sekasin kuohuivat. Tämän äidinkohdusta sukeusi
ensin _Maa_ (Gaia) sekä Maanalusta eli _Manala_ (Tartaros) joka on yhtä
syvällä maan alla kuin taivas sen päällä, ja luomishalu _Eros_ (lempi).
Maa synnytti sitten itsestään _Taivaan_ (Uranos), _Vuoret_ ja _Meren_
(Pontos). Maan ja Taivaan liitosta syntyi a) 12 _titaania: Okeanos,
Koios, Kreios, Hyperion_ (ylhäinen), _Iapetos_ (viskaaja), _Kronos_
(täydeltäjä); _Theia, Rheia, Themis, Mnemosyne, Foibe_ (valokki) ja
_Tethys_ (äiti), jotka kaiketi edustavat väkeviä luonnon alkuvoimia;
b) _kykloopit_ ("mulkosilmät") _Brontes_ (jyminä), _Steropes_ (salama),
_Arges_ (leimu), ukonilman voimia; c) satakätiöt (_hekatoncheirit_)
_Kottos, Briareos, Gyges_, nekin maantärinäin ja myrskyjen y.m.
myllertäväin voimain edustajia. Meren kanssa synnytti Maa muutamia
merenhaltioita _Nerevs, Thaumas, Forkys_ y.m.
Useat titaanit yhtyivät avioliittoihin; Okeanos ja Tethys, joista
sikesi okeaniidein (merenneitojen) lavea suku; Hyperion ja Theia,
joiden lapsia ovat _Helios_ (aurinko) ja _Selene_ (kuu), _Eos_
(koitar). Titaanittaria ovat myös _Leto_ (pimeä yö) ja _Asteria_
(tähtiyö).
Mailmaa hallitsi nyt Uranos. Peljäten nuorempain lastensa vielä
riistävän häneltä vallan, kätki hän heidät maan syvään piiloon. Sitä
paheksi Gaia emo ja yllytti titaanit kapinaan isää vastaan. Viekkain
heistä, Kronos, väijyi häntä ja silpaisi häneltä siitinvoiman sekä
anasti vallan. Mutta peljäten pojiltaan samaa mitä hän oli isälleen
tehnyt, nieli hän lapsensa sitä myöten kuin ne syntyivät. Hän oli jo
niellyt viisi, kun puolisonsa Rheia siitä suruissaan kepposella pelasti
nuorimman lapsensa, _Zevsin_, samasta kohtalosta. Hän kapaloitsi kiven
ja työnsi sen miehensä suuhun. Pelastunutta Zevsiä vaalivat Dikten
vuorettaret Kreetassa ja lapsi imi _Amaltheia_ vuohta. Luolan suulla
rämistelivät papit _kuritit_ aseillaan, jottei epäluuloinen Kronos
kuulisi pienokaisen porua. Isoksi tultuaan kapinoi Zevs isäänsä vastaan
ja pakotti häntä laskemaan ilmoille nielemänsä. Muutamat titaanit
taipuivat alttiisti vallan alle, mutta muut voitti hän vasta kykloopein
ja satakätisten avulla ankaran sodan (titanomachian) kautta, jossa
kykloopein takoma ja hälle antama salama oli aimo aseensa, ja syöksi
heidät manalaan vaskitelkien taa. Iapetoksen poika _Atlas_ tuomittiin
kantamaan taivaan kantta. Sitte jakoi Zevs mailmanvallan veljeinsä
kanssa niin, että itse piti taivaan, _Poseidon_ sai meren, _Hades_
manalan hallittavakseen. Maan jättivät he yhteiseksi omakseen.
Yhteis-asuntona on heillä vuori _Olympos_.[10]
Satu paransi sitte Kronoksen kohtalon. Pindaros runoilee hänen valtansa
menetettyään päässeen valtiaaksi "autuasten saarille" etäälle
valtameren äärille. Sen ohessa oli hän vainajain tuomari. Kreikkalaista
tarua muodosteli sitte roomalainen omalla tavallaan (kts. Saturnus).
Taidekuvissa on Kronos kaunis mies, vaikka vakavan ja melkein synkän
näköinen, pää puolittain verhottuna. Sirppi on hänellä kädessään
ilkityön takia jonka teki isälleen; mutta Saturnuksen sirppi leikkaa
pellon laihoa.
Ei ollut vieläkään järjestys turvattuna. Kostaakseen lastensa häviötä
pani Gaia uusia voimia liikkeellä. Hän loi _Tyfoevs_ hiiden, jolla oli
sata tultasuitsevaa kyynpäätä, ja ajoi sen sotaan, joka järkytti maan
ja taivaan. Salamoillaan rusensi Zevs vihdoin hirviön ja viskasi sen
manalaan, josta se vielä vimmoissaan tulivuorten (Aetnan) kidoista
oksentaa liekkiä taivasta päin. -- Vielä Uranoksen, maahan nokkuneista,
veripisaroista syntyneet _gigantit_[11] nousivat kapinaan. Rajusti
riehui tappelu (gigantomachia), kunnes Olympon jumalat voittivat ja
Zevs syöksi gigantitkin manalaan. Nyt vasta oli mailmanjärjestys
iki-ajoiksi turvattu. Ainoastaan harvoin jumalat sitte enää ase kädessä
keskenään ottelivat.[12]
Gigantit edustavat alkuajan luonnonmullistuksia jotka maanpintaa
myllersivät, etenkin maanalaista valkeaa, joka vilkkaasti toimii
Välimeren tienoilla. Sen jälkiä nähtiin myös pohjois-Kreikassa, jonne
taru näitä tapauksia sijoittaa.
Jumalien synnyn historia on samalla mailman, sillä nämä alkujumalat
olivat joko ne ainekset, mistä mailina luotiin, tai ne voimat, jotka
siinä olivat liikkeellä.
Gigantteja kuvataan tavallisesti käärmeiksi joilla on ihmisen pää ja
yläruumis. Suuri, etevä esitys, vaikka rikkiöimenä, on se
giganttitaistelu, jolla Attaliidit aikoinaan koristivat Zevsin alttaria
Pergamossa (nyk. osia Berlinissä).
Ihmisen synty ja alkutila.
Ihmiset ovat syntyneet _maa_ äidistä.[13] Sanottiinpa heitä jumalienkin
luomiksi ja heidän ensinnä, kulta-aikana, eläneen autuaina jumalien
yhteydessä, kunnes ylpeytensä kautta menettivät autuutensa. Sitten
vaipuivat he kurjaan raakuuteen, joka ei ollut elukkain oloa parempi.
Tästä auttoi heidät Iapetoksen armelias poika, titaani _Promethevs_[14]
ja ohjasi heidät sivistyksen tielle. Hän edustaa valoon ja vapauteen
pyrkivää ihmishenkeä, joka edistääkseen ihmiskunnan jalostusta ja onnea
ei kammoo jumalainkaan vihaa. Hän loi sivistyksen ensialkeet, jota
varten hän varasti taivaasta tulta[15] ja antoi ihmisille. Nämä panivat
sen liedelle ja laativat lieden suojaksi katon; näin syntyi ensimmäinen
ihmistalo, kun ennen majailtiin rotkoissa ja luolissa. Kuljeksiva elämä
pysähtyy vakinaisiin asuntoihin ja maanviljelys tarjoo vankan pohjan
sivistysriennoille. Mutta Zevs rankaisi kovasti titaania, joka rohkeni
tahrata taivaan tulta maan tomuun. Hän kytkettiin kahleilla jylhään
vuoreen maan äärillä (Skythiassa), ja kotka nokki yhäti hänen
maksaansa. Tästä tilasta vapahti hänet aikojen perästä Herakles,
uhraten Tuonelle sovinnoksi kentaurin.
Sivistyksen mukana on sitä tätä pahaakin tullut, joka on luonnon
tilassa outoa. Niinpä karkeat luonnonihmiset ovat terveempiä kuin
hienostuneet, velttomaiset kulttuuri-ihmiset. Tätä opettaa
Pandoran-myytti, joka on edellisen tarinan jatkoa. Kostoksi tulen
ryöstöstä antoi Zevs Hefaistoksen leipoa savesta ihanan naisen, jonka
nimi oli _Pandora_ (kaikkien-lahjallinen), koska kaikki antoivat sille
lahjansa, suloa, viehättävyyttä, kätevyyttä, sulavaa puhelahjaa ja mikä
mitäkin. Zevs antoi hänelle lippaan, joka kantensa alla kätki kaikkia
tauteja ja tuhoja, ja lähetti hänet Promethevsin typerän veljen
_Epimethevsin_ ("perästäpäin ajattelevan") luo. Kun tämä uteliasna
aukaisi kannen, lentää sujahti sieltä tautien parvi ulos kiusaksemme.
Ainoastaan toivo jäi lippaan pohjalle, kun Epimethevs riensi lyömään
kannen kiinni![16]
Näin tämän ensimmäisen naisen kautta tauti ja kuolema tuli mailmaan,
sittekun ihminen pyrki mahdottomiin ja sillä solvaisi taivaan pyhyyttä.
Rikoksestaan joutui hän kärsimään tuskia, joista vasta voiton sankari,
rohjeten ryhtyä taistoon tuonta vastaan, vapahti hänet sovittavalla
kuolemalla. Tässä syvämielisessä tarussa helähtelee ääniä, joista pyhä
raamattu puhuu paremmin ja selvemmin.
Toiseen tapaan käsittelee ihmisen alkuhistoriaa neljän aikakauden
taru.[17] Ensinnä oli _kultakausi_, jolloin ihmiset huolta, kipua ja
tuskaa tuntematta elivät onnellisina. Maa elätti heitä hedelmillään
ilman työtä. Sulo-unessa uinahti ihminen täältä toiseen elämään ja
muuttui ihmisten suojelushengeksi (enkeliksi -- sanoisit).
Huonompi oli jo _hopeakausi_: ihmiset olivat laiskoja ja ylpeitä
jumalanhalveksijoita. Vielä alemmas vaipui _vaskikausi_: hurjat ja
väkivaltaiset ihmiset tappelivat alati, kunnes hävisivät sukupuuttoon.
Mutta _rautakauden_ ihmissuku on jo niin langennut, ettei alemmas voi
langeta: ei ole sitä kurjuutta ja pahetta jota se ei harjottaisi.
Kun ihmiskunta näin turmeltumistaan turmeltui,[18] päätti Zevs hävittää
sen maan päältä. Hän lähetti suuren vesitulvan,[19] joka hukutti kaikki
ihmiset ja elävät. Ainoastaan _Deukalion_,[20] Promethevsin poika,
vältti vaimonsa Pyrrhan kera kuoleman. Isänsä neuvosta rakensi hän
arkun, jossa (kuten Noak) souteli vesillä, kunnes alus ajausi
Parnassos-vuorelle. Täällä uhrasi hän kiitosuhrin Zevsille. Tämä antoi
hänen uudistaa ihmissukua, käskien heidän hupussa päin nakella
taaksensa äitinsä luita. Kun he sen johdosta, ajatellen maata
äidikseen, heittivät kiviä, syntyi Deukalionin heittämistä kivistä
miehiä ja Pyrrhan heittämistä naisia. Deukalionin poika oli _Hellen_,
josta helleenit eli kreikkalaiset saivat nimensä. Hellenin pojat olivat
_Aiolos_ (Aeolus) ja _Doros_ sekä pojanpojat _Achaios_ (Achaeus) ja
_Ion_, joista Kreikan kansan pääheimot johtuvat: aiolit (eoolit),
doorilaiset, achailaiset (l. akeeit) ja ionilaiset.