YRJÖ: Pettureita, uskottomia. No, paitsi Jussi.
ELLI: Elä ole yhtään mustasukkainen Jussille nyt. Hän ansaitsee minut.
Ja sinä saat nyt etsiä jonkun toisen -- kernaasti minun puolestani, jos
rakkaudeltasi voit.
YRJÖ: Kiitos.
ELLI: Sillä nyt en minä enää koskaan tarjoudu sinulle.
YRJÖ: Vahinko.
Jussi ja Aina tulevat vasemmalta tuoden samppanjavehkeet pöytään.
ELLI (Ainalle): Anna kun minä autan sinua, Aina.
AINA: Kiitos. Apteekkari kertoi minulle hauskan ihmeen.
ELLI: Ihmeenkö? Ihmekö se, jos ihminen omansa löytää? Onpa Ainakin
omansa löytänyt. Onnea vain!
AINA: Kiitos.
ELLI: Ilo loistaa jokaisen kasvoilta.
YRJÖ: Jos hyvin teet, katsantos on iloinen, sanotaan.
ELLI: Ja sieltähän hääväetkin jo tulevat.
JUSSI: Soita sinä, Elli, häämarssia niille nyt.
YRJÖ: Kun on kahdet häät näin yhtaikaa vielä.
Elli soittaa. Jussi kaataa laseihin. Kirkkoväki saapuu. Ensin
tulee Amalia liikutettuna Tuomaan käsikoukussa, sitten Miina
Topiaan ja lopuksi Tiina. Kätellään ja onnitellaan. Aina tarjoaa
samppanjaa.
AMALIA: Ja niin sitä vihittiin, että paukahti. Voi kuitenkin, kun se
hyvää teki.
TUOMAS: Oikein se virkisti mieltä näin muutteesta. Nythän se elämä
vasta alkaakin, kun pääsi uudestasyntyneeksi.
YRJÖ: Kumpaanko sinut nyt vihittiin, Tuomas?
TUOMAS: Vaimooni, morsiameni kälyyn (viittaa ensin Amaliaa, sitten
Miinaa).
MIINA (Topiakselle): Näkeekö Topias, luulin ensin, että tämä Tuomas
olisi minua varten luotu, vaan sitten selvisi, ettei se Tuomas olekaan,
vaan Topias itsehän se on. Ihmistieto ei aina ole täydellinen.
TOPIAS: Joo, se tieto ihmisessä on, mikä siihen mahtuu. Ja pahanko
merkki tuo, jos kunnonkin miehelle olisit kelvannut?
AINA (muistellen Topiaan kosimista): Ha-ha-haa.
TIINA (joka on tarkastellut huonetta, keskeytyy työssään): Hupsukos ei
hyvää tuntisi ja talollista naisi. Saati vielä kun on nuori ja pulski
niinkuin tämä Miina, joka kukkii kuin paras ruusu.
AMALIA: Sanoinhan minä, selviäähän tässä seikat.
AINA (Amalialle): Ja apteekkarskakin tulee kotiin.
AMALIA (ilostuen): Tiesinhän minä sen, että routa porsaan kotiin ajaa.
No nyt ei surra Suomessa. (Menee, kättelee apteekkarskaa, niiailee.)
Tervetulemaan vain.
JUSSI (kilistäessään Tuomaan kanssa): No, terve, avioon-astuja. Tännepä
tulit.
TUOMAS: Ja sinulla olisi vaikka linnun siivet, et varjoasi pakeneisi.
YRJÖ: Tai vaikka sinä tyhmän huhmarossa survot niinkuin kryynit, ei
kuitenkaan hänen hulluutensa hänestä erkane.
TUOMAS: Luojaanipa syytän, jos itseäni syytän ja hänen antiansa
väheksyn, jos en hänen käsialoistansa ihannettani ja elämäni kruunua
löydä.
TOPIAS (joka on seurannut Tuomaan ajatusta): Mikä ettei, jos nainen ei
ole tyhjä terpentikkeli, vaan järki kuje, voihan se mukiinkin mennä.
AMALIA: Tottahan. Mitenkä muuten valtakunnatkaan pystyssä pysyisivät?
(Kääntyen Elliin.) Olen aina sanonut, että kun nainen on nerokas,
omansa se ottaa ja omansa pitää ja hallitsee.
TUOMAS: Vaan kukas häntä hallitsee? Muistelepas vihkikaavaa, mamma.
AMALIA: No, sanoi tuo pappi siellä äsken, jotta mies on vaimon pää,
sen kylkiluustakin kun muka on tehty. Vaan minä sanon: Ei ole ollut
näkijää, paremmin tuo vaimon kylkiluusta lienee koko mies tehty.
Esirippu.