ELLI: Enhän häiritse?
JUSSI (kavahtaen ylös): Et, et suinkaan. (Ojentaen tuolia.) Etkö tahdo
istua?
ELLI (epäröiden): Ehkä häiritsemme sinua.
JUSSI (katsoen kelloaan): Ei, ette, kohtahan tulevat kirkostakin. On
oikein hauska, että herrasväet olivat ystävällisiä ja tulivat.
ELLI (istuutuu väsyneenä): Ooh.
JUSSI: Oletko väsynyt? Jos tahtoisit levähtää, niin sinun kamarisi on
entisessä kunnossaan. Olen vienyt sinne kukkia joka päivä.
ELLI: Kiitos. Mutta jos sinua vaivaa, että olemme täällä?
JUSSI: Ei. Olen oikein iloinen, tavallaan.
ELLI: Sehän hauskaa. Missäs Aina on? Apteekissa tietysti.
JUSSI: Apteekissa. (Jussi painuu synkkänä istumaan, unohtuen
tuijottamaan yhteen kohti.)
ELLI (epäröiden): Jussi, etkö olekaan onnellinen?
JUSSI: Miksi puhut niin sydämettömästi! Eikö riitä jo se, mitä olet
tehnyt?
ELLI: Ansaitsemattasi tehnyt?
JUSSI: Olen ansainnut kaikki, tunnustan sen.
Elli käy pahoilleen.
JUSSI: En sinua ansainnut. En ymmärtänyt silloin, mikä aarre minulla
oli kädessäni.
ELLI (punastuen ilosta): Jussi, sinä puhut vain. (Käy taas pahoilleen.)
Sinä puhut vain niin, että minulla olisi helpompi erota ja tottua tähän
-- uuteen asemaan ja uuteen mieheeni. Hän onkin mainio, hän, paremmaksi
ei mies voisi tulla.
JUSSI (synkkänä): Onhan Yrjö hyvä. Ethän sinä menettänyt.
ELLI: Etkä sinä.
JUSSI: Minä?
ELLI: Kun Ainan valitsit ja minut jätit.
JUSSI (kiivaasti): Elli, elä puhu, et saa.
ELLI: Miksi?
JUSSI: Siksi, että se oli vain tekosyy, jonka nojalla tahdoit päästä
tahtosi perille. Etsit minussa vian, ettei isku niin kovasti sattuisi.
ELLI: Ja sinussa ei ollut syytä?
JUSSI: Oli, tietysti oli.
ELLI (kylmänä): Siinäpä se.
JUSSI: Vaan ei sitä syytä, minkä sinä syyksi väität.
ELLI (ivallisena): Vai ei, uusia, muita syitä siis?
JUSSI: Muita. Se, että vaikka sinua rakastin, huoletonna tosin
myöhemmin, en ymmärtänyt siitä puhua, en joka päivä sitä vakuuttaa.
Niin että itsekin olin sen unohtaa. Vaan en ole koskaan ketään sinuun
verrannut, enkä koskaan tule vertaamaan.
ELLI: Et Ainaakaan.
JUSSI: Sanoin, sinä et saa puhua Ainasta enää. (Lujasti.) Minä kiellän
sen! Täytyyhän minullakin, syytetyllä, olla oikeus vastaansanoa siinä,
missä minulle vääryyttä tehdään.
ELLI: Eihän kukaan tee sinulle väärin.
JUSSI: Sinä, sinä teet, kun sinä puhut aina siitä, missä ei ole perää.
ELLI (hiljaa): Onko se totta?
JUSSI: Vieläkö epäilet?
ELLI: Vielä.
JUSSI: Rakas, rakas Elli. Nyt kun olet erossa ja olet toisen, nyt kun
asia ei merkitse sinulle enää mitään, kun se ei enää vaikuta väliimme,
niin vakuutan pyhästi, ettei meillä ole Ainan kanssa ollut mitään
tekemistä sen enempää kuin jo sanoin -- eikä se ole mitään.
ELLI (katsoo kiitollisena Jussiin): Minä uskon nyt.
JUSSI (pyyhkii silmiään): Kiitos. Minä olen iäti kiitollinen sinulle
rakkaudestasi (korjaa) -- siitä, että minulla oli kerran onni
(taistelee itkua vastaan) -- onni saada kutsua sinua omakseni.