AINA: Vaiti!
JUSSI: Tällainen kesäaamu -- tulee hulluksi elämänilosta, kuvittelee,
että on vielä nuori, että onni tulee tuossa vastaan, tulee teidän
hahmossanne. Ja että on vapaa vielä avaamaan sylinsä sille ja
nauttimaan ja rakastamaan. -- Sanokaa, onko synti tuntea kaikkea sitä,
mitä tuntee?
AINA: On, muita kohtaan paitsi vaimoaan kohtaan.
JUSSI: Vaimoaan, vaimoaan. Siinäkö on koko maailma?
AINA: Siinä se on, ja siinä sen täytyy olla.
JUSSI: Siitä näen, että ajatuksenne on jonkun luona. Kun mennään
kihloihin ja naimisiin, muututaan vanhanaikuisiksi, ahtaiksi ja
typeriksi, aivan mahdottomiksi enää elämään. Mutta minäpä en tahdo
kadottaa sydäntäni enkä haudata sitä yhden naisen ompelurasiaan.
AINA: Onhan se onni.
JUSSI: Kadottaa vapautensa? Ei minusta, eikä Ellistäkään. Elli ei sitä
tahdo. Hän on sivistynyt ja ymmärtää yhtä ja toista vapaudestakin. Hän
jättää minulle vapauden ja minä jätän hänelle vapautensa.
AINA: En usko. Niissä seikoissa ei nainen salli väljyyttä.
JUSSI: Vapaamielisyyttä, tarkoitatte. Naiset eivät tiedä mitään
elämästä.
AINA: Pelkäävät tietääkin, se kun särkisi heidän onnensa ja uskon
miehiin.
JUSSI: Ai, ai, minä kostan sananne. (Yrittää ottaa kiinni Ainaa, joka
juoksee ulos. Jussi juoksee perästä, vaan töytää ovessa Kinkkusta
vasten, joka on juuri sisään tulossa.)