(Irikselle)
Mä avaa oven tyhjään huoneeseen.
Syyspäivän ilta katsoo akkunoista.
On kello pysähtynyt paikalleen,
sen kuollut sormi näyttää kahtatoista.
On aikaa sitten ruusut pudonneet.
Nyt pihapihlajissa värisevät
jo raskain tertuin verikyyneleet,
ja kaukana on riemullinen kevät,
kun raikas nauru kaikui heleään
kuin aamusade tämän katon alla,
ja öisin kauniin, sysimustan pään
kun peitti pielukselle hopealla.
Nyt katsoo tyhjä peili naulastaan
kuin kuolleen kasvot kankeat ja rumat.
Se kätkee lasisessa kuoressaan
niin monet onnelliset tapahtumat,
kun kauniit silmät luomin unisin
yön selkään etsivinä tuijottivat,
kun rääkkä lauloi köyhin sävelin,
ja taivaanvuohten harput vastasivat.
Nyt katson yksin puolipimeään,
ja mun on levoton ja paha olla.
Vain tuuli toistaa hänen nimeään
mun korvissani pedon nautinnolla.
V