Teki työtään mies hiki otsallaan,
eli riemuja pyytämättä.
Hapot, suolat uursivat vakojaan,
käsi muistutti kuolleen kättä.
Oli luukut lyötyinä akkunaan,
ovet teljetyt maailmalta.
Teki työtään mies, himo sairas vaan
kyti, hehkui kulmien alta.
Valinkauha hehkuva kourassaan
yhä puuhasi ahjon luona!
Yhä uskoi suuria uniaan:
on kerran kultana kuona!
Nero nouseva on, ja kunniaan
epätoivo on vaihtuva musta,
pajan ahjo on hehkua tulvillaan
jalometallin kimallusta!
Teki työtään mies. Yhä uudestaan
suuren kalkin katkeran keitti.
Ihan tyynnä, uskossa Saatanaan
hän viimein henkensä heitti
— — —
Mies makasi lähellä ahjoaan
hymyhuulin, otsalla rauha.
Yhä uskollisena kourassaan
oli jäähtynyt valinkauha.
Hänet vietiin multihin kirkkomaan
monen köyhän vainajan myötä.
Paja hiljaa lahosi paikoillaan,
ei kukaan jatkanut työtä.
Joku hullun haudalle innoissaan
pikimustan pystytti kiven.
Ja sen pinnalla ilkkuu kirkkauttaan
nyt — kultaa hehkuva hiven.