Kissa kuuli koiraa uskollisuudesta kiitettävaän ja vähä kadehtienki
lausu sentähden toiselle: "mikä uskollinen palvelia isännellesi sinä
olisit! makaat ulkona köllötät, taikka juoksentelet metsissä, taikka
haukkua rähiset ihmisiä — mutta minä, ka aina asun isäntäni silmissä,
enkä vaivaa hänen korviansa semmoisella rähinällä, kun sinä, vaan
naukuilen hälle suosioksi ja köyristelen selkääni hälle kunnioksi."
"Waiti mokoma, vastasi koira, pirtissä asumallasi, naukuilemallasi ja
selkäsi köyrystämisellä et tee isännällesi äyrinkän hyvää; kiitä häntä,
kun saat ruokasi, vaan elä kerskaile ansiostasi."
Ei ole kenelläkän meistä mitänä kerskattavaa.