Talonhiiri kävi metsähiirtä tervehtimässä. Tämä hankki vieraallensa
ruokaa, mitä parahinta löysi, koottuja jyviä, tähkiä, terhoja ja
muuta senlaista. Toinen parempaan tottunut söi minkä vähäsen ja
kysäsi: "tämmönenkö se teillä elämä ainaki on?" Sitte kuultuansa, ei
paremmankan olevan, puhutteli hän toista taloon muuttamaan eikä nälkään
kuolemaan metsässä. Lähtiki toinen toisella päivällä talonhiiren elämää
katsomaan. Tämä vei hänen, isoon ruokapuotiin ja käski syödä, mitä
mielensä teki. Waan hiirten parahallansa syödessä tuli väki puotiin.
Talonhiiri kyllä sievästi lymyttihen loukkohon, vaan metsähiiri luullen
jo viimmesen päivänsä tulleen, hyppäsi esinnä kauan pitkin seiniä ei
tieten minne pistäytä piiloon. Kuitenki jäi hän väeltä havatsematta.
Sitte väen viimmenkän puodista mentyä sano metsähiiri toiselle: "jää
hyvästi taloinesi tavaroinesi ja kiitä vastaki onneasi, minä sitä
en kaipaa, enkä kadehdi, enkä toiste toivottele." Ja niin läksi
hän matkaan, vaikka kyllä toinen kielsi häntä yön selkään pitkälle
taipalelle lähtemästä. Kotiin tultua kysy toinen metsähiiri: "hyväkö
oli talonhiirellä elämä?" Tähän vastasi hän vanhalla sanalaskulla:
"Hyvä herroissa elämä, vaan on päälle vaarallinen, kanssa kaulalle
kamala."
Suomen kansan Arvutuksta,