Muuten on kuten kullaki siain luku, nimitys ja jär- jestys ollut
erilainen. Toiset ovat lukeneet 12, toiset 13, 14 ja 17:ki siaa
ja vielä sitteki aina sivumenneet sivunta-sian, joka ei ole ennen
miksi erityiseksi siaksi katsottu, vaan muuksi nimukasta saaduksi
välisanaksi. Tämänki oikialle sia'arvolle pantua olisivat enimmän
lukiat saaneet 18 siaa. Waan miten kokonaista 4 siaa enemmän kun
meillä nykysessä osotteessa? Sillä mahdilla, että ovat kahdeksi,
välistä kolmeksiki, erottaneet meiltä yhdeksi luetun ja muuten
heiltäki yhdellä tavalla kirjotetun sian. Niin on nimennästä saatu
erityinen accusativus eli accus totalis, jaksinnasta instructivus,
instrumentalis, descriptivus eli adverbialis, pidännästä locativus
superesse, mediativus jne. Waan senlainen yhden sian usiammaksi erotus
meistä ei näytä soveliaaksi, jos kohta toisinaan onki sanalla yhdessä
siassa usiampaa osatusta, esimerk. pidäntä sialla sanoessa: mies seiso
laivalla, purjehtii laivalla, montako isäntää (omistajata) on laivalla.
Samalla lailla, kun tätä näiden eriosotustensa mukaan 3:meksi tehdä,
sopisi melkein itsekutaki siaa, esimerk. hallintaa sanelmissa: laivan
kulku, laivan hinta, laivan teko, usiammaksi jaella ja samalla lailla
olisivat Greikalaiset genitivus-siastansa saaneet vähintäi kaksi,
Latinalaiset ablativus-siastansa viisin kuusinki erityisiä sioja.
Sitä he eivät kuitenkan tehneet, sillä sioja lukivat he erityisistä
päätteistä, ei joka erityisestä, osotuksesta, ja luulemma heidän siinä
ei erehtyneen. Ettei accusativus-siaakan tarvitse nimennästä erottaa,
siitä saamma jonkun toisen kerran vasta erittäin laasua.
Ne taasen, joilla on vähemmin sioja, ovat muutamissa meidän sioissa
löytyviä nimukoita välisanoiksi arvelleet. Niin kaikkiki meidän
sivuntasian ja toiset jaksintasianki sanoja. Että nämätki ovat
varsinaisia nimukkasioja, ei toki vielä tarvinne'kan parempata
osotusta, ennen kuultua, mitä ne, jotka heitä välisanoina pitävät,
sioilla ymmärtänevätkän.
Nyt muutamista sioista kummassaki luvussa erittäin:
Yksikössä.
Nimentä löytään nykyjään alkuluennostaan usein lyhennettynä eli
muutettuna. Wesi, valkan, huone mahtovat alkuansa olla vete, valkame,
huonehe, osottava e jotai epävakaista, lyhyttä puoliäänikettä, ei e
eikä i, vaan kummanki vaihilla.
Kohdinnan alkuperänen pääte näyttää olleen ta (tä) ja missä
nyt sanotaan siltaa, vettä, valkanta, huonetta, muinen sanotun
siltata, metetä, valkameta, huoneheta. Ykstavuisissa ja usiampi kun
kakstavuisissa sanoissa on tämä pääte vieläki tavallinen ja paikon
kakstavusissaki.
Sivunta kuuluu eripaikoilla sillati, sillate, sillaten; sillahti,
sillahte, sillahten, sillatti sillatte jne.
Jaksinta on senlainen täysinäisnä ja jatkosanan saadessa, ilman
lyhennettävä niin että lopulta e heitetään poies ja muullaki muutteella.
Wajanta toisin: sillata', vedetä', elota', huoneheta' jne.
Monikossa.
Nimentä näyttää tulleen yksikön kohdintasiasta sillä tavalla että
e on a (eli ä) päätteen siaan pantu. Alkusesti mahto olla siltate,
vetete, valkamete, huonehete jne. Siltäänsäki käytetään usein yksikön
kohdintasiaa monikollisesti esimerk. sanelmissa: on metsässä puuta
(puita), viisi hevosta (hevoset), lato miestä (miehiä) laivohinsa.
Ilman tätä, näin nykyjään lyhennettynä löytyvää monikon nimentää, taisi
ennen vanhaan olla toinenki, josta paikon hallinta ja ylehensä muut
monikon siat ovat johdettuna.
Hallinta äskenmainitusta kadonneeksi ajatellusta monik. nimennästä
johdettu kuuluu siltojen, vesien, elojen, valkamien, huonehien ja
muuten monellaki tavalla, josta ehkä vasta tulemma lausumaan.
Kohdintaan ja sitä seuraaviin siohin sopii monikossaki, mitä niistä
yksikköluvussa mainittiin.
Satuja.