Wieläpi monta tuhmempataki; katso Oulun Wiikko- Sanomista, 1829, N:o,
2. Toinen taasen souti illan tullen kivelle veneensä. Älyämättä kivellä
olevan souti jännitti yhdessä kohti kaiken yön, ei heittäen, jos ryypyn
otto-ajaksi, soudantoa. Aamulla päivän valetessa sattu tulla toinen
vene siltä suunnalta, kunne'ka hänen matkansa piti. "Sano veikkonen,
missä jo olenkan, kun polonen olen pitkän yön eksyksissä soudellut.
Piti kirkolle mennä, pitkältäkö tästä sinne vielä onkan?". "Niin
pitkältä, vastasi toinen tähän humalaisen kysymykseen, ettet ikinäsi
sillä soudulla sinne ennätä" ja autti hänen kiveltä.
Sano sanalasku koiran kengät syövän, vaan söipä ennen mutamalta
nukkuessaan hiiriki kengän. Liekö ollut humalassa hänki, sitä en tiedä,
vaan unesta herättyänsä hiiren työtä oudostuva kerto hän siitä toiselle
sanoen: "mitä aamistaneekan, kun yöllä söi hiiri kenkäni. Oletko vielä
konsa kummempata kuullut?" "Ei se niinkän kumma ole, arveli toinen,
kummemmaksi katsoisin, jos olisi syönyt kenkä hiiren." Ja sihen pääty
se tarina.
3. Kuuro päiveä kulupi, hyvä hetki heiattapi, köyhän miehen kenkiessä,
vaivasen vatustaessa.
Meneeki varattomalla eli köyhällä usein alkeessa sama aika, mikä
varalliselta työn täyttäessä. Huoneensa lämmitteeksi pitää hänen puut
metsästä hankkia, eine'ruokansa vedestä eli petäjästä, juhta peltonsa
kyntämiseksi kylästa ja samate siemen kylvöksi. Hänen näitä vielä
hankkiessansa on jo rikas lämmittänyt huoneensa, syönyt eineensä,
kyntänyt ja kylvänyt maansa. Saksan, Wenäjän, Ruotsin ja muilla
vakautuneillä kirjakielillä olisi usein jo koko sivu kirjotettu,
suomalaisen vielä ensimmäisiä sanoja ajatellessani — Yhtä tavottelee
seuraavaki: