Osviittoja. Onni s.o. eläva, (lintu, orava); jänne s.o. ampuja eli
jousi; jäsenetön s.o. nuoli eli vasama; lihakönttä s.o. ammuttu,
kuollut (lintu, orava). 5. Kantele. 3. Kuu ja aurinko. 4. Sota
(ulkomailla). 5. Sukkula eli syöstäin (kangasta kutoessa).
Suomen kansan Sanalaskuja.
1. Paha on paljo tyttäriä, poikia pahempi paljo; pellon pieneksi
jakavat, isän maansa ilkiäksi.
Tämä jo näyttääki usiammassa paikassa toteen käy- vän. Poika
tuskin ripille päässyt anastaa maan lisältänsä, joka vielä hyvästi
kaikenlaisiin töihin ja toimintoihin kykenevä tulee lapsensa
elätettäväksi, joutavaksi ja vaan kuolemaan toivotettavaksi hyljyksi.
Jos poikia on usiampia, riitelevät he keskenänsä paremmasta
isännysedusta, perinnön jaosta ja sanalaskua myöten jakauvat isänsä
pellon pieneksi taikka keräjissä köyhtyneinä heittävät sen peräti ja
lähtevät kululle. Sitte kyllä on
Hyvä toiste tullaksensa,
Kaunis kaaputellaksensa,
Isän entisen tuville,
Wanhan taaton valkamille,
Jossa kaikki puut puhuvat,
Mäet, männyt muistelevat,
Elelmistä entisistä,
Ihanimmista iloista.
Meidän seuduilla ei vielä kuitenkan ole oikein totuttu sillä tavoin
elämään — hyvä jos ei millonkan totuttaisi.
Wielä olen tavannut vanhoja, harmajapäitä ukkoja viiden ja kuudenki
kymmenen vuotisia poikiansa lapsiksi kutsuvan ja näiden vanhaa isäänsä
lapsellisesti lähestyvän. Hämehessäki muistan muinen senlaisen ukon
sade'päivänä kaluja pihalta suojaan korjatessa lausuneen: "ei tule
ihmistä noista lapsirievuista, kun noin ovat kaikki kalut huiskin
haiskin sateen alle jättäneet." Näistä lapsirievuista oli sillon vanhin
60, nuorin 40 vuotinen.
Mitä tästä sanalaskusta tyttärihin koskee, sen ymmärtäköön lukia
Hekkalan Marian runosta ja sen 15 märsystä alkain.