_Rouva_. Oi, se ilahuttaa meitä. (Hiljaa). Hän tuli tosiaankin!
Mutta mitä hän tahtonee? Kun ei se tyttökään jo tule takaisin!
(Valtioneuvoksellee, joka on pannut pois hattunsa) Tohtinenko toivoa —?
_Valtioneuvos_. Että minä, vastoin kieltoanikin, jään vieraaksenne?
Jos vain saamme toimituksemme päättymään kummankin tyytyväisyydeksi —
miksikä ei, siinä tapauksessa teen ilolla poikkeuksen säännöstä.
_Rouva_. Me pidämme teidät riemulla, herra valtioneuvos. (Hiljaa
Vagtel'ille). Voi, kuinka hän tekee meille suuren kunnian! Hänen
kauttaan aikovat ne peloittaa sinua — oi! (Ääneen) Suvaitsetteko?
Emännän, joka saa semmoisen vieraan — suvaitsetteko? (Menee
sivu-ovesta).
Kuudes kohtaus.
Vagtel. Valtioneuvos.
_Valtioneuvos_. Minä tiedän, säännöllisen kassan-hoitajan suurin ilo on
äkki-luulematon tarkastus, ja juuri sitä tulin minä nyt tekemään.
_Vagtel_ (hoiperrellen). Minä kiitän!
_Valtioneuvos_. Katsokaamme siis kirjat ja liite-kirjat — — —
_Vagtel_ (kepeämmin). Ilolla. (Rientää noutamaan pulpetiltaan suuren
kirjan).
_Valtioneuvos_ (hiljaa). Ei siis kirjoissa. (Ääneen). Kun ensin olemme
tarkastaneet obiigationit.
_Vagtel_ (seisahtaa, pudottaa kirjan). Obligat.
_Valtioneuvos_ (äkkiä totisesti). Niin, obiigationit.
_Vagtel_. Herra — oi! — (vaipuu polvilleen) Herra valtioneuvos!
_Valtioneuvos_ (hämmästyen). Mitä? (kylmästi) Nouskaa!
_Vagtel_ (vavisten). Kyllä! (nousee).
_Valtioneuvos_. Tunnustakaa! (Kiivaasti, kun Vagtel on koettanut puhua,
vaan ei löytänyt sanoja). Kuinka monta niitä puuttuu?
_Vagtel_. Yksi ainoa vain, se, jonka sain eilen.
_Valtioneuvos_ (katselee häntä terävästi silmiin). Onko se totta?
_Vagtel_. On, totta totisesti, on! Tarkastakaa rätinkini, kaikki,
sekä kassan että holholaiseni Mathilde'n, sitte saatte nähdä, kuinka
suuri jäännös on — (Itkien). Min'en ole tehnyt ainoallekkaan ihmiselle
vääryyttä, en äyrin edestä. Ainoastaan tuo onneton obligationi, jonka
olen tallettanut puolestatoista sadasta taalerista.
_Valtioneuvos_. Voitteko lunastaa sen?
_Vagtel_. En, minä luulin voivani ja luotin vahvasti siihen, mutta nyt,
kun huomaan että parooni Lillie on hirmuisesti vetänyt minua nenästä,
kutsuen minua yhä ystäväkseen — nyt en voi muuten, kuin että minä — oi,
Jumala minua syntistä armahtakoon!
_Valtioneuvos_. Te olette heikko, herkkä-uskoinen, epä-luotettava mies.
_Vagtel_. Niin olen. Piru kiusasi minua.
_Valtioneuvos_. Älkää tehkö pirulle vääryyttä; se oli teidän vaimonne.
_Vagtel_ (lempeästi). Ei! Hänellä on tosin vikansa, hänelläkin, mutta
että tämän piti näin pitkälle joutua — Kristiina-parka, sit' et sinä
tiedä; koko vika makaa minun niskoillani.
_Valtioneuvos_. Minä helpoitan kuormanne pitämällä lupaukseni teidän
pojallenne, mutta kassaa te ette saa enää pitää.
_Vagtel_ (lyöden kätensä yhteen). Oi, te teette minut onnettomaksi!
_Valtioneuvos_ (kiivaasti). Minäkö? Mitä teillä oli ennen kuin saitte
kassan? Ilman pienintäkään takausta annoin minä teille viran, joka voi
teidät elättää, ja nyt, kun olette väärin käyttänyt luottamukseni,
syytätte minua onnettomuudestanne? (Kovalla äänellä) Te olette — juuri
te itse — — —
_Vagtel_ (tuskissa). Niin olen! Voi, voi, minne minä nyt nenäni pistän?
Minne minä — — —?
Seitsemäs kohtaus.
Entiset. Palle.
_Palle_ (käskien Fredrik'iä, äkkiä avatessaan oven). Pysy täällä,
kunnes minä kutsun sinut sisään, (astuen esiin). Anteeksi — — mitä,
kirjapränttäri, te täällä?
_Valtioneuvos_ (hävyttömän ankarasti). Mitä te tahdotte?
_Palle_. Minä tahdon vain päästä sen statsroodin puheille, josta
puhuitte.
_Valtioneuvos_. Ja mitä te hänestä tahdotte?
_Palle_. Mitäpä niistä, kirjapränttäri — tahdon osoittaa hänelle
palvelusta. Laittakaa se poika kynsiini vain, niin — — — tänne!
_Valtioneuvos_. Poika? — Minä olen statsroodi.
_Palle_ (hämmästyen). Tekö?! — Sepä pirun pikainen arvon-koroitus!
(Liikutustaan masentaen). Niin, saanko sitten puhua kanssanne pari
ystävällistä sanaa — (kääntyy Vagtel'iin) kahdenkesken!
_Valtioneuvos_. Minä puhun tämän miehen kanssa, ja — — —
_Palle_ (keskeyttäin). Minä puhun hänen puolestaan, ennenkuin te
puhutte hänen kanssaan; siis —
_Vagtel_. Herra puosmanni, tahdotteko nyt kostaa?
_Palle_ (kiivaasti). En, ainoastaan pelastaa teidät!
_Vagtel. Valtioneuvos_. Tekö?
_Palle_. Niin, minä. Menkää te hetkiseksi vaimonne luo.
_Vagtel_. En, en — ehkä on parempi, että kävelen vähän aikaa rappusia
ylös alas?
_Palle_. Jos se on mieluisempaa — olkaa hyvä. Viiden minuutin päästä on
kaikki selvällä.
_Vagtel_. Mies! Pelastaja! (Itkien) Mutta minä menetän vitkani!
_Palle_ (kiivaasti). Ettepä Lempo vie menetäkkään — kun nyt vain
menette tiehenne!
_Valtioneuvos_ (Vagtel'ille). Jääkää! (Pallelle). Te lupaatte
senlaista, jonka minä yksin voin määrätä.
_Palle_ (äissään). Ja minä pidänkin lupaukseni; millä keinoin? Se
seikka koskee luonnollisesti ainoastaan teidän ylhäisyyttänne ja minua
— siksipä voipikin hän mennä tiehensä.
_Valtioneuvos_. Min'en kärsi pilapuheita nyt.
_Palle_ (kärsimättömänä). Istu ja pala, en minäkään! — Menkää!
_Vagtel_ (tuskissaan). Sielustani kernaasti! (kiiruhtaa ulos
perä-ovesta).
Kahdeksas kohtaus.
Valtioneuvos. Palle.
_Valtioneuvos_ (käyden edestakaisin tukahtumaisillaan kiukusta). No,
mitä tämä nyt merkitsee?
_Palle_ (tyynesti). Kuinka paljon hän on kassaan velkaa?
_Valtioneuvos_. Sataviiskymmentä taaleria.
_Palle_ (iloisesti). Eikö enemmän?
_Valtioneuvos_. Minä luulen niin.
_Palle_. Ne minä maksan kahden tunnin kuluttua.
_Valtioneuvos_ (pysähtyy). Tekö?! — Vannoittehan te eilen illalla
kostavanne hänelle — —
_Palle_. Niinhän minä teenkin — näettehän sen.
_Valtioneuvos_. Te olette kelpo mies.
_Palle_ (lyhyesti). Sen tiedän. Toivon saattavani sanoa samaa teidän
ylhäisyydestänne.
_Valtioneuvos_ (kylmästi). Minä en ole ylhäisyys.
_Palle_. Ei haita mitään, teidän ylhäisyytenne, mitä ette ole, siksi
voitte tulla. Minä maksan Vagtel'in puolesta, siinä kaikki mitä minä
voin; ja hän on kuitenkin mieron tiellä, jos te otatte häneltä viran.
Tehkää tekin nyt mitä voitte, antakaa hänen pitää virkansa.
_Valtioneuvos_. En milloinkaan! — Hän on niin pahasti käyttänyt
luottamustani, ett'ei mikään takauskaan saata minua varmuuteen, min'en
voi, min'en saa antaa anteeksi. Kuuletteko? Min'en tahdo — ja siten on
tää asia päätetty.
_Palle_. Eipä lemmoksi olekaan, kun minä pistän vastaan.
_Valtioneuvos_. Te ai'otte vastoin minun tahtoani saattaa oman tahtonne
perille.
_Palle_ (lyhyesti). Minä pidän sanani.
_Valtioneuvos_. Te luulette pakoituksella voivanne ottaa — — —?
_Palle_. En, minä pyydän, valmistaakseni teidän ylhäisyydellenne ilon
antaa.
_Valtioneuvos_ (pilkaten). Jos te ainoastaan rukouksilla ai'otte
täyttää lupauksenne — — —
_Palle_. Kernaammin, teidän ylhäisyytenne, huomatkaa — kernaammin.
_Valtioneuvos_. Te puhutte äänellä, joka —! No, minä annan
rehellisyydelle paljon anteeksi. Jos te tuntisitte minut — — —
_Palle_. Minä tunnenkin teidät.
_Valtioneuvos_. Niin tietäisitte, että minä olen järkähtämätön.
_Palle_. Oletteko aina ollut järkähtämätön?
_Valtioneuvos_. Te tohditte — — —?
_Palle_. Ettekö milloinkaan ole langennut? (kiivaasti). Ja pahemmin
kuin hän!
_Valtioneuvos_ (suuttuneena). Te etsitte yksinäisyyttä, saadaksenne
loukata minua?
_Palle_. Tahdotteko todistajan? (Menee ovelle). Herra Dahl!
Yhdeksäs kohtaus.
Entiset. Fredrik.
_Valtioneuvos_. Minun asiamiehen!! — Te yhdytte tämän miehen kanssa
ahdistamaan minua? Minulla on toki syytä odottaa teiltä niin paljon
kiitollisuutta — — —
_Palle_. Minulla on suurempi syy.
_Fredrik_ (vavisten). Hän on minun isäni.
_Valtioneuvos_. Teidän isänne?!
_Palle_. Ja nyt. Olitteko silloinkin järkähtämätön, kun teidän
perheenne, sukulaisenne kielsivät teitä pitämästä rehelliselle tytölle
antamaanne lupausta?
_Valtioneuvos_ (kauhistuen). Mies! (Fredrikille) Minä pyydän hetkeksi —
— —
_Palle_. Te halusitte todistajaa, hän jääpi; Te annoitte lähettää
itsenne pois, kun kunnia teitä —
_Valtioneuvos_. Tuo salaisuus — sanokaa, mistä te tiedätte —?
_Palle_. Se tyttö oli minun sisareni.
_Valtioneuvos_. Teidän sisarenne?!
_Palle_. Niin.
_Valtioneuvos_. Ja kun minä, isäni kuoltua, palasin takaisin ja ai'oin
parantaa vääryyteni; kun minä etsein häntä kaikkein sanomalehtein
kautta — miksikä ette tulleet luokseni?
_Palle_. Hän oli kuollut.
_Valtioneuvos_. Kuollut! (vitkaan). Mutta — — —
_Palle_. Hänen lapsensa? — Se (hyvästi liikuteltuna) on tuossa!
_Valtioneuvos_. Fredrik. Kuinka?!
_Palle_. Sisareni antoi teille anteeksi, vaan en minä, teidän
ylhäisyytenne. Minä vannoin kostaa hänen puolestaan, ja olen
kostanutkin, niinkuin enkelin puolesta kostaa sopii. Nyboder'ista
olen minä heittänyt hänen poikansa aivan niiden herrojen keskuuteen,
jotka hänen häpäisivät; ne ovat pitäneet poikaa omaisenaan, hän on
ollut heille hyödyksi; hahaha, ja te, luuletteko joutuneenne häpeään
lankoudestanne matruusin kanssa, joka kostaa, antamalla teille
tuommoisen pojan? (Heittää Fredrik'in valtioneuvokselle). Ottakaa hän!
_Valtioneuvos_. Poikani! — Mies, te saatatte minun häpeämään.
_Palle_ (itkien ja nauraen yht'aikaa). Niin, mitä sanotte siitä
poikosesta? — Minä en ehtinyt saamaan häntä oikein valmiiksikaan vielä;
mutta kyllä hän, saakeli soi, itse pitää huolen korkenemisestaan.
_Valtioneuvos_. Kuinka suuressa velassa minä olen teille! Tuo rikos,
joka lakkaamatta on kiduttanut minua, joka on tehnyt mieleni synkäksi
ja katkeraksi — se on nyt parannettu, teidän uhraustenne kautta,
joidenka hedelmänkin minulle lahjoitatte.
_Palle_. Hoho, empä lemmoksi lahjoitakkaan, teidän ylhäisyytenne. Hänen
nimensä ei kuulu minulle; sen te saatte ottaa ja antaa hänelle omanne —
hahaha, siinä kaikki, sillä ensimäisen sijan hänen sydämessään — istu
ja pala — sen pidämme me, äiti ja minä. — Eikö totta Fredrik?
_Fredrik_ (heittäikse hänelle kaulaan). Minun pitäisi rakastaa teitä
vielä korkeammin, jos vain olisi mahdollista.
_Palle_. Mutta me olemme tykkänään unhottaneet vaarin rappusille. Nyt
minä toki toivon — —
_Valtioneuvos_. Voisinko minä teiltä mitään kieltää? Te olette
voittanut.
_Palle_. Hurra!
_Valtioneuvos_. Mutta, kun se on hänen onnekseen, — yhdellä ehdolla.
_Palle_. Ja se ehto on?
Kymmenes kohtaus.
Entiset. Qvit. Vagtel. August. Grethe.
_Vagtel_ (ulkona). Ei sinne pääse kukaan sisään.
_Qvit_ (samoin). Niin, mutta minä olen pelastuksen enkeli — minun pitää
päästä.
_Grethe. August_ (samoin ulkona). Hänen pitää! (Ovi revitään auki,
kaikki tulevat sisään).
_Vagtel_ (rientää valtioneuvoksen ja Pallen luo). Min'en jaksanut niitä
estää, ne tulivat vain.
_Qvit_ (lykkää hänet pois tieltään kiihkeässä liikutuksessa). Pois
tieltä! — Herra valtioneuvos, teidän korkea-arvoisuutenne, tai
korkeasukuisuutenne, jos erehdyn, salvetille! Minä olen pyytänyt teitä
käyttämään ankaruutta langennutta kassan-hoitajaamme vastaan; mutta
nyt rukoilen minä hänen puolestaan, sillä deliqventti on perheen isä,
hänellä on perhe elätettävänä, ja jos me nyt otamme häneltä kaikki,
niin ei hänelle — minun tietääkseni — jää mitään. Sen tähden sanon
minä, hänen päällekantajansa ja vainoojansa: Armoa! Sentähden sanon
minä: Älkää saattako minun synnikseni, että olisin polkenut syntistä
tuomioon. Ottakaa kaikki, mitä minulla on, määrätkää minut varjelevana
enkelinä istumaan kassan ääressä, vaan — (rukoillen). S.T. herra
valtioneuvos, antakaa hänen pitää virkansa.
_Palle_. Sen hän on jo saanut. Olihan teillä minun sanani siitä.
_Vagtel. Qvit. August. Grethe_ (vallan mielettöminä ilosta). Kuinka? —
Onko se totta?
_Valtioneuvos_. Niin, minä vaadin hänen vain täyttämään yhden ainoan
ehdon, joka koskee hänen perheensä parasta.
_August_ (hämmästyneenä). Ehdon? (Elävästi). Minä tiedän sen. Ei, sitä
ei isäni voi täyttää. Minä uhraan mitä tahansa ja elän ainoastaan
vanhempieni toimeentulon tähden, mutta sitä — ei koskaan! Minä — — —
_Qvit_ (pitää kätensä hänen suunsa edessä). Ihminen! Ole vait!
_August_ (kovemmin). Kun minä, täyttääkseni pojan velvollisuudet,
hylkään elämäni parahimmat toiveet, tohtinen myöskin ilmaista — — —
_Grethe_ (astuen kiireesti esiin). Ajatelkaahan toki! Te voitte siten
sekä pelastaa isänne häpeästä että myöskin saattaa hänen vanhuutensa
päivät huolettomiksi, kuin myöskin — edistää elämänne onnea. Te ette
ollenkaan kadota minun kunnioitustani, tehdessänne, mitä minä pidän
teidän velvollisuutenanne, ja teettehän te sen; (innolla) teidän pitää.
_August_ (päättävästi). Min'en voi, min'en saata.
_Valtioneuvos_ (on seisonut hämmästyneenä). Mutta mitä te arvelette?
_Palle_ (sekaisin). Sen minä saatan sanoa.
_August_. Kuinka te voitte vaatia — — —?
_Qvit_. Tyttö on oikeassa! Hänen pitää — — —
_Grethe_. Minä pyydän, minä rukoilen teitä — — —
_Vagtel. Fredrik_. Min'en voi käsittää — — —
Yhdestoista kohtaus.
Entiset. Mathilde.
_Mathilde_. Mikä melu täällä? Mitä tämä merkitsee?
_Vagtel_ (kiihoissaan Mathildelle). Minä olen menettänyt kassani, ja
voin saada sen jälleen, mutta August ei anna minun suostua yhteen
ainoaan ehtoon, joka on — niin, mikä se on?
_Valtioneuvos_. Että heti vieroitatte pois tuon (ylenkatseella)
ylhäisen seurueenne.
_August_ (elävästi). Kuinka? Sekö se ehto olikin?
_Valtioneuvos_. Se. Onko se mahdoton?
_Kaikki_ (paitsi Vagtel). Ei.
_August_. Ja minä kuin luulin —. Ei, siihen minä sydämestäni kernaasti
suostun, pois koko seurue!
_Vagtel_. Sitte minä menetän leipäni. Vaimoni ei aja vieraitaan ovelle.
_Mathilde_. Hyvä! Minä pakoitan paroonin menemään ja ottamaan ne
mukaansa.
_Kaikki_ (paitsi Vagtel). Bravo!
Kahdestoista kohtaus.
Entiset. Parooni. Rouva.
_Rouva_. Ahaa, täällähän on — (huomaa Pallen ja Qvit'in, puoliääneen).
Uh, — tuota roistoväkeä!
_Mathilde_. Pelkkää iloa, jota minä en toki neuvo enon nauttimaan,
ennenkuin herra parooni on osoittanut, mikä mies hän on.
_Parooni_ (aivan nöyräselkäisenä). Minäkö, armoni? Te tahdotte siis — —
—?
_Mathilde_. Voitteko epäillä? Minä huomaan enoni varallisuuden
vaiheiden tekevän sen vallan välttämättömäksi, että te käytätte
itseänne aivan todellisesti luonteenne mukaan. (Hyvin ystävällisesti).
Minä pyydän; tehkää se heti! (Aikoo mennä).
_Qvit_. Neiti, te menette pois nyt juuri, kuin teidän piti — — —
_Mathilde_. Minä jätän asian herra paroonin huostaan, hän varmaankaan ei
petä toivojani. Hetkisen kuluttua tuon minä erään ilmoituksen, (ottaa
paroonia kädestä) näyttäkää nyt olevanne mahdollinen vastaanottamaan
sitä. (Menee).
_Parooni_ (seuraa häntä ovella). Kunniani kautta, sen minä teen.
Kolmastoista kohtaus.
Entiset (paitsi Mathildea)
_Rouva_. Mitä se merkitsee, hyvä parooni?
_Parolni_ (suurellisesti). Että minä olen Mathilde-neidin kavaljeeri!
_Rouva_ (sydämestään iloisena). Onko se mahdollista? Hän suostuu siis? —
_Parooni_. Antamaan minulle kätensä.
_Fredrik. Qvit. Palle_. Teille?
_Rouva_. Oi, se ilahuttaa minua! Toivotan onnea! Tuhat-kertaisesti!
_Parooni_ (kylmästi). Minä kiitän. (Vagtel'ille) Kihlatun morsiameni
pyynnöstä vaadin minä teiltä tiliä hänen omaisuutensa holhomisesta.
_Vagtel_. Oo, mitä siihen tulee, se on erinomaisen hyvässä
järjestyksessä.
_Parooni_ (nyykähytlää olkapäitään). Sitä pitää kuitenkin tarkastella.
_Vagtel_. Kuten tahdotte. Huomenna — — minä aivan kernaasti — — —
_Parooni_. Anteeksi, minun tekisi kovin kipeätä tänään olla vieraisilla
miehen luona, jota minun huomenna mahdollisesti täytyisi taluttaa
oikeuteen.
_Rouva_. Oikeuteen?
_Parooni_ (leikillä). Niin, hyvä rouva, taivas varjelkoon, mutta — —
_Vagtel_. Te herra parooni, te veisitte minut oikeuteen?
_Parooni_. Se olisi minulle hyvin katkerata, ja säästääksenne minua
tuosta kiduttavasta ajatuksesta, että se ehkä voipi olla mahdollista
— — että — — olkaa hyvä, antakaa minulle yleinen, tuommoinen pieni
silmäilys Mathilde-neidin perinnöstä, sen nykyisestä tilasta.
_Rouva_. Herra parooni, minun täytyy tunnustaa — —
_Parooni_. Täti-rouvani, yksi ajatus toisen synnyttää, yksi epäilys
antaa toiseen syytä, ja joka kerran on — —. Tämä ajatus ja teidän
tunnustuksenne saattavat minut epäluuloon, joka vaatii selvitystä.
Neljästoista kohtaus.
Entiset. Mathilde.
_Mathilde_. Herra parooni, herra parooni!
_Vagtel_ (käypi häntä vastaan). Sitenkö sinä autat minua ehtoani
täyttämään? Hän tulee laatimaan tiliä sinun rahoistasi, joista ei puutu
kuvaakaan.
_Mathilde_. Vai on herra parooni jo ehtinyt vaatimaan tiliä, ja eno
saattaa sen heti tehdä? Kumpikin seikka miellyttää minua suuresti.
(Ystävällisesti paroonille) Iloitkaa, tässä on musta-lakkainen kirje
parooni Lillie'lle, Lilliendal'in omistajalle.
_Parooni_ (sieppaa sen ihastuneena). Musta-lakkainen — Lilliendal'in
omistajalle? Ah! — Kepeät mullat, veljeni, haudallesi!
_Mathilde_. Täytättehän te nyt toivoni, ettehän enää käy tässä talossa?
_Parooni_ (aukasee kirjeen). Voitteko kysyä? Niin pian kuin vain olemme
— — — saaneet kapitalit —
_Rouva_. Semmoinen on siis teidän ystävyytenne?
_Mathilde_. Lukekaa parooni, lukekaa vain!
_Parooni_ (lukee). "Se, että kehtosi oli Nyboder, että olet köyhä —
se ei estä minua antamasta sinulle kättäni?" (Hämmästyneenä). Minun
kehtoni — Nyboder? Mitä tämä?
_Fredrik_ (seisoo paroonin vasemmalla puolella) Kuinka? — Minun sanani!
_Mathilde_ (seisoo paroonin oikealla puolella). Ovat nyt minun sanani.
_Fredrik. Mathilde_ (Syöksyvät paroonin edessä toistensa syliin).
_Kaikki_. Mitä?!
_Mathilde_. Herra parooni — minun sulhaseni, kihlattu sulhaseni.
_Palle_. Sinne meni kapitalit!
_Parooni_. Minua on pidetty narrina? (innoissaan Vagtel'ille.) Onko
veljeni kuollut, vai ei?
_Valtioneuvos_. Kuollut? — Ensi viikolla viettää hän häitään
veljeni-tyttären kanssa.
_Parooni_. Menee naimisiin?! — Olittehan te eilen täällä hieromassa
naimiskauppaa hänen ja nuoren Vagtel'in välillä.
_Valtioneuvos_. Minäkö? (Katsoo Augustiin). Ahaa, nyt huomaan
tarkoituksen! — Erehdys, herra parooni; minä olin ainoastaan tarjoamassa
hänelle kelpo virkaa.
_August_. Onko se mahdollista?
_Grethe_. Virkaa!
_August_. Herra parooni, — minun morsiameni, kihlattu morsiameni.
_Parooni_ (its.). Veljeni naipi tuon keikkahännän, statsroodin
veljentyttären! Hän saa perillisen, minä menetän perintö-hovin!
(rouvalle) Armoni, te suvaitsette — —
_Rouva_. "Sivistyneenä naisena pitää minun käsittää, että teidän täytyy
mennä."
_Parooni_ (menee häntä kohti). Sallikaa minun —
_Qvit_ (menee hänen syliinsä, syleilee häntä). Ottaa jäähyväiset?
Kernaasti. Ja koska teillä on aikaa, kun ette enää jää tänne
päivälliselle, — tehkää pieni hyvä-työ. (Hyvin ystävällisesti)- Menkää
tuonne ovelle ja sanokaa: Vieraat pois!
_Parooni_. Te uskallatte — — —
_Qvit_ (samalla äänellä). Niin, minä uskallan, enemmänkin — (kuiskasee)
tahdotteko historian painetuksi? (Kovemmalla äänellä). Panenko minä
teidät sanomalehtiin? Tahdotteko, että minä kannan teitä pussissani
ympäri maailmaa?
_Parooni_ (laimeana). Teillä on valta käskeä. Paitsi sitä olenhan minä
luvannut pitää huolen _arrangementeistä_. — Hyvä herrasväki! (menee
ovelle).
Viidestoista kohtaus.
Entiset. Ellen.
_Ellen_ (astuu suoraan paroonia kohti, astuessaan sisään). Anteeksi
(Aukasee hänelle oven, monesti niiaten). Olkaa hyvä! Älkää pahastuko!
_Parooni_ (komplimentteeraa). Oo, minä pyydän, te olette liian hyvä!
(Menee, toiset nauravat).
_Ellen_ (rientää esiin, kun parooni on mennyt, tuijottaa heihin). Te
nauratte — jok'ainoa! Palle, sinä sait siis kassan hänelle jälleen?
_Palle_. Niin, hän makaa kassassa siitä saakka, kuin sinä avasit oven
paroonille.
_Ellen_. Oliko se parooni?! Hei, Herra varjelkoon! (Huomaa
valtioneuvoksen). Kas, eilis-iltanen kirjapränttäri, (tarjoo hänelle
kättä). Te myöskin täällä?
_Qvit_. Muori, muori, se on statsrooti Dobel.
_Ellen_ (vetäisee peljästyksissään kätensä takaisin). Tasrooti Do — oo!
(Mathilde ottaa hänen kätensä). Kiitoksia tyttöseni, minua rupesi niin
— (katsoo häneen) Mitä! No, mutta tehän olette — — —
_Fredrik_. Neiti Ström, minun morsiameni.
_Ellen_ (huutaa). Onko sinullakin morsian?!
_Fredrik_. On, ja melkein tietämättäni, mitenkä hänet olen saanutkaan.
(Augustille) Ei kukaan muu, kuin te, kuullut sanojani eilen illalla — —
—
_Mathilde_. Kuulipa kyllä — eräs Annette-niminen neito, joka oli
piilossa herra Qvit'in kirjahyllyn takana, ja hän — — —
_Grethe_ (osoittaa, veitikkamaisesti, Mathildeen). On tuossa!
_Palle ja Ellen_. No, se oli siis kuitenkin neiti Ström?
_Qvit_ (hyppelee ilosta). Hahaha, enkö minä sitä sanonut?!
_Ellen_. Mutta sinä, Grethe! — Armollisin palveliattarenne, hyvä rouva,
eihän teillä nyt ole mitään vastaan —?
_Vagtel_ (vilkkaasti). Tiina, minun on hänen isäänsä kiittäminen siitä,
että saan pitää virkani.
_Rouva_. Tosiaankin? — No niin, mitäs te sanotte, herra valtioneuvos?
_Valtioneuvos_. Että teidän poikanne häät pitää pidettämän samana
päivänä, kuin minunkin poikani häät.
_Ellen_ (kauhistuen). Teidän poikanne?! Te tiedätte siis? (lentää
Fredrik'in luoksi). He tahtovat siis viedä minun Fredrik'ini? Ei, häntä
min'en anna, minä — — —
_Palle_. Haloi! Mutta sinun täytyy — — — Ethän sinä, saakeliksi, voi
olla muuta kuin hänen äitinsä, no, mikä sitten enään esteenä onkaan?
Tästälähin on hänellä kaksi isää ja yksi äiti, siinä koko temppu.
_Qvit_. Saanko minä jäädä entiselleni asumaan, puosmanni?
_Palle_ (puristaa hänen kättään). Kunnes Herra meidät toisistamme
eroittaa.
_Rouva_. Ettehän te muuta pois Nyboder'ista?
_Palle_. Kaikkia vielä! Minä jään sinne, jotta te opitte tuntemaan
sikäläisen ihmiskunnan, ja sitte saatte nähdä, se ei olekkaan
_roistoväkeä_!