Edelliset. Isä.
_Isä_ (raivoissaan). Mitä juupelia tämä tällainen on?
_Ulla_. En minä voi mennä hänelle. En minä voi ajatella vain rahaa ja
huonekaluja koko elämäni ajan.
_Isä_ (yhtä vimmoissaan). Puhuu kuin kana. Voi sun saamari, että pitää
ollakin kana! Mikä se sinut villitsi? Sano paikalla, mikä se sinut
villitsi?
_Ulla_. Ei se nyt elämä ole vain rahaa ja tavaraa,- pitää siinä nyt
olla jotakin parempaakin.
_Isä_. Vai pitää? Ja mitä sitten?
_Ulla_. Vähän kaunistakin ja runollistakin.
_Isä_ (katkerasti nauraen). Vai runollista! Vai runollista pitää! Ja
mistäs sinä sen otat?
_Ulla_. Isä, minä tahdon mennä naimisiin Pentin kanssa!
_Isä_ (lysähtää istumaan penkille ja tuijottaa vähän aikaa Ullaan;
sanoo sitten melkein kuiskaten). Nyt se on tullut hulluksi.
_Pentti_ (lempeästi). Puhut sie tosissais?
_Ulla_. Puhun.
_Pentti_ (menee hänen luokseen ja aikoo ottaa hänet syliinsä.)
_Isä_ (huutaa). Irti, sanon minä! (Nuoret eroavat.) Siitä ei tule
mitään, ettäs tiedätte! Minun tyttäreni ei mene kannakselaiselle ja
lorvehtijalle. (Pentille.) Hankippa sinä ensin tila ja auto, senkin
kirkonrotta!
_Pentti_. Ei taia miuss olla sellase hankkijaa.
_Isä_. Sitä minäkin.
_Pentti_ (Ullalle). Kehnoha mie totta puhuen oon, liekhä miust mihikää?
_Ulla_. Parempi hän on kuin me, isä.
_Isä_. Juu, niin taitaa!
_Ulla_. Hän ei ole tavaran orja. Kyllä hänkin osaisi hankkia tavaraa,
mutta hän on toisenlainen, hän on runollinen!
_Isä_. Ja tähän taloon ei runollista vävyä oteta. Onko se selvä?
_Ulla_. Silloin ei teidän olisi pitänyt muuttaa Kannakselle, isä. Nyt
en minä voi enää olla ilman tätä Kannaksen runollisuutta. — Kuule, isä,
meillä kahdellahan on vaikka kuinka paljon ymmärrystä ja oorninkia.
Opetetaan me niitä Pentille.
_Isä_. Minä opetan hänelle huutia!
_Pentti_. Tarpeeha se on sekkii.
_Isä_ (nauraen vasten tahtoaan). Senkin —! No, jos on täältä kaikki
muut kosijat pötkineet pakoon, niin minkä tälle mahtaa. Kai se viimeksi
jäänyt on otettava. (Nuoret rientävät toistensa luo.)
_Ulla_. Me opetamme sinulle oorninkia, ja sinä opetat meille sitten
muuta.
_Pentti_. Mitäs mie, tuhma mies?
_Ulla_. Niinkuin sinä sanoit: iloisuutta ja elämisen sorjuutta.