Edelliset. Suvonen.
_Suvonen_. Hyvää päivää.
_Ulla_ (iloisesti ja kohteliaasti). Hyvää päivää, tervetuloa.
_Suvonen_. Kiitos. (Tervehtii Penttiäkin kädestä ja esittelee itsensä).
Suvonen. (Pentti mumisee nimensä.)
_Isä_. Istukaa, Suvonen.
_Suvonen_. Kiitos. (Istuutuu.)
_Isä_. Jo me odotimme Suvosta viime viikolla.
_Suvonen_. Jaa, niinhän se oli puhuttu, mutta tuli tärkeä este.
_Pentti_. Mikäs este se jaksoi piättää tällaiselt matkalt?
_Suvonen_. Porsaanosto se oli.
_Pentti_ (kohteliaasti). Vai porsaanosto?
_Isä_. Se onkin tärkeä asia.
_Suvonen_. Ja nyt täytyy pitää kiirettä kotiin, että näkee, miten ne
uudet porsaat viihtyvät ja tykkäävät itsestään.
_Isä_. Niin oikein, isännän silmän pitää olla joka paikassa.
_Ulla_ (joka on alkanut kaataa kahvia kuppeihin). Olkaa hyvä.
(Pentille, joka on istunut etäämpänä.) Ole hyvä, Pentti.
_Isä_. No mitäs muuta kuuluu sinne päin?
_Suvonen_. No mitäs, talo jäi paikalleen. Se onkin nyt keltainen.
Se tuli maalattua tänä vuonna, syystä että minä tahdoin sen
näkyväisemmäksi.. Nyt se näkyy monen kilometrin päähän, kirkas
keltainen. Onhan se nätti talo nyt, ja nätti tilakin, ei mikään
erikoinen, vaikka on se meidän pitäjän suurin. Ja onhan siihen tullut
pantua rahaakin jonkin verran. Ostettiin se uusi traktorikin tänä
vuonna ja uusi separaattori ja yhtä ja toista. Maatakin on tullut
ostettua lisää, syystä että kun sitä kerran on tila, niin pitää sen nyt
olla jonkinlainen.
_Isä_. Ei niitä sellaisia tiloja ole monta.
_Suvonen_ (maiskuttaa vaatimattomasti). Kyllä siellä pitäisi kaikki
olla jämttiä ja hyvässä kunnossa. Viime vuonnahan minä ostin saliinkin
ne uudet huonekalut, syystä että ei sitä salissa voi oikeastaan muuta
käyttää kuin punapuuta. Kellä sitä nyt nykyään on oikeastaan salissa
mitään muuta kuin punapuuta? Piti ostaa kymmenen tuolia, kun se on
meillä se sali niin suuri. (Katsoo, ympärilleen.) Taitaa se olla neljä
kertaa niin suuri kuin tämä tupa.
_Ulla_. Taitaa se olla viisikin kertaa.
_Suvonen_. Taitaa olla. Ostin minä sinne keväällä kattokruununkin. On
niissä hintaa niissä kruunuissakin, kakstuhatta kolmesataa markkaa
se maksoi. Ja ostin minä juuri toissapäivänä sinne taulunkin,
neljäkymmentäviisi markkaa ilman raamia. Minä kyllä panetan siihen
raaminkin.
_Isä_ (ihaillen ja innoissaan). Taitaa olla talo sellaisessa
oorningissa, ettei mahdu enää parannusta minnekään.
_Suvonen_ (myhäillen). Onhan se oorningissa, vaikka tulisi uusi emäntä
jo huomenna.
_Isä_. Niin se pitää olla. Sellaiseen taloon kelpaa morsiamen, mennä.
Otappas esimerkkiä taas, sinä Pentti. Onkos sinulla talo valmiina
morsianta varten?
_Pentti_. Valmiinha tää on. Lantakii on valmiin vetämätä ja muutkii
kevättyöt valmiin tekemätä.
_Suvonen_ (nauraen). Valmis on talo.
_Pentti_. Ja yksinää ku mie elän siin mökiss, ni valmisha sekkii on
likane, naise pestäväks. Ja taitaa miull olla tässä takiskii reiät
valmiit häne paikattaviksee.
_Ulla_ (nauraen). Tyttö raukka, joka sinne tulee.
_Pentti_. Mikä raukka hää on? Sehä tytöst onkii hyvä, ku hänt oikee
miss tarvitaa.
_Isä_. Sellaisia ne on nämä kannakselaiset. Suuta ne osaa pieksää,
mutta ei ne muuta osaa mitään. Ne ovat ja katselevat ja kävelevät
eivätkä saa ruokaa suuhunsa. Oorningista eivät ne tiedä mitään eivätkä
oikeasta työstä.
_Suvonen_. Ei sitä ilman oorninkia ja työntekemistä nouse niin
mihinkään. Sen tiedän minä. Minun sanani, se on: jämtti. Jämttiydestä
raha tulee. Kun minä olin vielä köyhä ja ilman mitään, niin minä
en ollut mikään lorvehtija, vaan minä ajattelin jo silloin elämän
todellisia vakavia kysymyksiä, että millä tavalla muutamat pääsevät
rikkaiksi, kun toiset eivät pääse? Ja se johtuu siitä, että toiset
tervehtivät ja ajattelevat kaikenlaista muuta, mutta ei ansiota. Sillä
tavalla minä noin huomasin ja mietin jo poikasena, ja siitä se alkoi,
että nyt ollaan näin kuin ollaan: tavallisissa varoissa, täytyy sanoa.
_Isä_. Niin se on ihmisen elettävä. Sillä tavalla sitä sitten
vähitellen ostaa tilat sekä autot.
_Ulla_. Niin, Suvosellahan on nyt auto.
_Suvonen_ (maiskuttaen). Tulihan se ostettua; syystä että eihän sitä
oikeastaan tule toimeen ilman autoa.
_Pentti_. Eihän sitä.
_Suvonen_ (katsoo häneen tuimasti). Niin, meikäläinen. (Toisille,
vaatimattomasti.) Ei se ole Fordi tämä, se on Sevroletti. Ei se ole
mikään huono koje, kyllä sillä pääsee menemään, sillä on vahvat
sisukset. Ei ne huokeita ole nämä, kolmekymmentäviisi tuhatta. Ja
sitten pitää olla safööri, ei se ole ilmainen sekään. Mutta hyvä tällä
Sevroletilla on mennä, toissapäivänäkin minä menin sataviisikymmentä
kilometriä, kun kävin tilaamassa häävaatteet.
_Pentti_. Mitäs ne maksoi?
_Suvonen_. Häh?
_Ulla_ (nopeasti). Minä tahtoisin oppia ohjaamaan autoa. Se olisi vasta
hauskaa.
_Suvonen_. Ei se taida oikein sopia talonemännälle olla saföörinä.
Mutta se pitäisikin panna katon alle se piili. Jos mentäisiinkin vähän
tarkastelemaan sitä. Tulisiko Ulla vähän katselemaan sitä?
_Isä_ (nousee). Tule, Ulla, katsomaan.
_Ulla_. Tulen minä heti. Menkää te vain ensin.