KATRI (_estäen_). Isä!
RÄTTÄRI _pakenee vasemmalle_.
PIETOLA. Minä uskoin niin jumalisen hyvää!--Vaikka makaisin
maantienojassa kuolemassa nälkään, en ottaisi leipäpalaa tuon miehen
kädestä.
KATRI (_kuin itsekseen_). Olipa hyvä, etten tavannut Poikaa.
PIETOLA. Turha olisi nyt toivosi. Pojalla ei ole puutetta hyvistä
isännänpaikoista. Talolliset tarjoilevat hänelle tyttäriään kipa
kilvan.--Mene kotia, minä palaan niitylle. (_Menee vasemmalle_)
KATRI (_yksin_). Elämäni on loppunut.
HUOTARI (_tulee metsästä oikealta_). Piinatynnyri! Puinen tulikuuma
pätsi! Aina kun tynnyrin näen, kiristän hampaitani ja kiroan. (_Huomaa
Katrin_) Kas, Katri. Sairasko? Voinko auttaa?
KATRI. Et voi.
HUOTARI (_käytyään koputtamassa tynnyriä_). Anni tulee avuksesi.
KATRI. Ei tarvitse. Saat sinäkin mennä menojasi.
HUOTARI. Minusta onkin nyt yksin parasta. Hauskinta yksin harhailla.
KATRI (_kuin itsekseen_). Niin minustakin.
HUOTARI. Taitaa olla sama tauti. Minä luulin, että sinulta on vain jalka
poikki. (_Menee perälle_)
KATRI (_huomaa vasemmalta_). Poika tulee! (_Yrittää lähtemään kuin
pakoon_.) Jumalan kiitos, minä kuolen. (_Kaatuu pyörtyen_)
TURKKA (_tulee vasemmalta_). Yksinkö täällä tynnyri kopisi? (_Huomaa
Katrin_) Katri?--Katri kultani! Sieluni, elämäni!
KATRI (_tointuen_). Pois, pois. Laskekaa minut pois!
TURKKA. Katri, etkö tunne minua?
KATRI. Turkka, menkää pois.
TURKKA.--Heilalaltako on tullut kirje?
KATRI. Ei.--Jättäkää minut rauhaan.
TURKKA. Nyt järkeni seisoo!
ANNI. (_tulee vasemmalta_). Katri, sinä jumalanluoma. (_Syöksyy Katrin
kaulaan_.) Mutta sinähän olet kuin kivipatsas!--Ja sinäkin, Poika, ole
kuin vaivainen syntinen. En ole koskaan sinua noin nähnyt!--Herranenaika,
mitä tämä merkitsee? Minä luulin, että täällä on ilo ylimmillään, kun
kuulin sinun tynnyriä koputtavan.
TURKKA. En minä ole koputtanut.
ANNI. Ahaa. Huotari on ollut rumpalina. Peijakas!