Saksanmaalla on naapureina kolme suurvaltaa, Venäjä, Itävalta-Unkari ja
Ranska, kolme pienempää kuningaskuntaa, Hollanti, Belgia ja Tanska, ja
vielä lisäksi kaksi pientä valtakuntaa, Sveitsi ja Luxemburg.
"Myötä- ja vastoinkäymisessä on Saksa saanut kokea", lausuu Ratzel,
"että se on Europan naapuririkkain maa. Kun nämä naapurit keskenään
sotia kävivät, niin niitten mielestä oli mukavinta sotia sillä
alueella, joka ne erotti. Kun ne jälleen sopivat, niin mikä oli
luonnollisempaa, kuin että ne toisiaan hyvittivät tämän alueen
kustannuksella, joka muka ei ollut "kenenkään maata". Koko Europan
laajassa piirissä ei ole ainoatakaan kansaa, Espanjalaisista
mongoleihin, Suomalaisista Maureihin saakka, joka ei olisi Saksan
alueella tapellut. Ja kuinka monen monet ovat Westfalin rauhan
jälkeenkin ne rauhanteot, joissa saksalaista aluetta on paloteltu! Sana
'kansaintaistelu' on nimenomaan saksalainen. Eikä se tarkota ainoastaan
tuota suurta kansaintaistelua Leipzigin lakeudella, vaan monen monta
samanlaista kansaintaistelua on aikain kuluessa taisteltu Saksan
maassa."
Kansallistunnon herättyä, taitavain valtiomiesten toimesta, on Saksa
siitä huolimatta saavuttanut kansallisen eheyden, kohonnut
voimalliseksi suurvallaksi, jonka sotavoimat eivät ole ainoankaan
naapurin sotavoimia huonommat. Saksan seisova armeija, joka on yli
puolen miljonan suuruinen, on mallikelpoisesti järjestetty ja
harjotettu, sotalaivastoa taas lisätään niin tarmokkaasti, että Saksa
jo on merelläkin kunnioitettava vastustaja, vaikkei se olekaan
likimainkaan saavuttanut Englantia, eikä voine koskaan saavuttaakaan.
Mutta yhä edelleenkin on Saksanmaa samanlaisessa asemassa suurien
sotilasvaltain välillä, yhä edelleenkin sen täytyy ponnistaa kaikki
tarmonsa puolustaakseen rajojaan. Läheinen liitto Itävalta-Unkarin
kanssa, joka perustuu syvemmille syille kuin vain paperiseen
sopimukseen, on suuressa määrin vahvistanut molempain valtain
kansainvälistä asemaa. Mutta siltä se ei ole niin turvallinen, että
hetkeäkään voitaisiin laiminlyödä maanpuolustuksen vaatimukset.
Sotavoima on alati pysytettävä mahdollisimman hyvässä sotakunnossa,
maanpuolustuksen kaikkia etuja tarkoin punnittava ja valvottava. Luomme
seuraavassa silmäyksen Saksan maanpuolustuksen ehtoihin.
Länsiraja.
Saksanmaan länsiraja on viime vuosisatain kuluessa ollut suurimpain
vaihteluiden alainen, ja tällä rajalla on jännitys yhä edelleenkin
suurin. Ranskalaisten pyyteitä vastaan, -- he kun jo toisin ajoin
työnsivät tämän rajan Itämeren rannoille saakka, -- ryhdyttiin Wienin
kongressissa v. 1815 erinäisiin varokeinoihin hajaannuksensa kautta
heikon Saksanmaan suojelemiseksi. Sveitsistä ja Yhdistetyistä
Alankomaista tehtiin "puhvertti valtiot" Ranskan ja Saksan välille.
Sveitsille vakuutettu puolueettomuus myönnettiin v. 1832 itsenäiseksi
eronneelle Belgian kuningaskunnallekin. Tämän kautta on Saksan
länsiraja epäilemättä vahvistunut; sillä vaikkei Ranska hätätilassa
kunnioittaisikaan puolueettomien valtain puolueettomuutta, vaan sen
rikkoisi, niin ovat nuo pienet vallat kuitenkin itse ryhtyneet
tarmokkaihin toimenpiteihin voidakseen ase kädessä torjua hyökkäyksen.
Saksalaiset epäilevät kuitenkin, tokko ne uskaltaisivat sen tehdä siinä
tapauksessa, että voittava valtio niiden puolueettomuuden rikkoisi.
Niinkauan kuin sotivain valtain voimat ovat jotenkin tasaväkiset, ei
niistä kumpikaan uskalla hyökätä puolueettomalle alueelle; mutta kun
voimat muuttuvat epätasaisiksi, niin voi viettelys olla siksi suuri,
että puolueettomuus rikotaan. Saksa tuskin tämän kautta voisi etuja
itselleen hankkia, arvelevat Saksalaiset, mutta Ranska sitä enemmän. Ei
edes yhteyden aikaan saaminen Italian kanssa maksaisi vaivaa, koska se
sitoisi enemmän sotavoimia, kuin saavutettava etu korvaisi. Ranska sitä
vastoin voisi Sveitsin kautta helposti tunkeutua Etelä-Saksan
sisäosiin. Ja samoin olisi Ranskalle suurta etua siitä, jos se voisi
Belgian kautta lähettää armeijan syvälle Luoteis-Saksaan, jossa Saksan
rajan puolustus on heikompi. Näitä mahdollisuuksia on puolueettomien
valtain huomioon ottaminen ja sen mukaan rajojaan vahvistettava.
Sveitsi.
Sveitsi on tämän tehtävän käsittänyt siten, että se on etupäässä
turvannut St. Gotthardin, estääkseen armeijoja sen yli kulkemasta ja
saadakseen vuoristoon laajan vallottamattoman linnotuksen, jonne sen
sotavoimat voivat peräytyä ylivoimaisen vihollisen maahan hyökätessä.
Juran puoli rajasta on sitä vastoin huonommin suojeltu. Se tosin onkin
vaikea puolustaa, koska osa vuoristosta kuuluu Ranskalle ja tasavallan
armeijain olisi jotenkin helppo tunkeutua Geneveen. Saksalaisilla on
sen vuoksi mielestään syytä olla tyytymättömiä siihen tapaan, miten
Sveitsi on länsirajansa turvannut. Ranskalaiset puolestaan voivat olla
huoletta siitä, ettei Saksan kannata hyökätä Gotthardin solaa vastaan,
päästäkseen sen kautta yhteyteen liittolaisensa Italian kanssa. Sola on
tosiaan nykyisine varustuksineen vallottamaton.
Belgia.
Sveitsillä on kuitenkin kaikitenkin joka puolella erinomaiset luonnon
edut rajainsa puolustamiseksi. Toisin on Belgian laita, jonka alue
sulaa yhteen sekä Ranskan että Saksan kanssa. Maasin ja Sambren
laaksoja kulkee kuningaskunnan kautta vanha sotatie, jonka varressa on
lukemattomia kertoja taisteltu ratkaisevia taisteluita. Se olisi sodan
syttyessä Ranskan ja Saksan välillä lyhyin tie Berlinistä Parisiin, se
kulkee rikkaitten, viljeltyjen maitten kautta, joissa armeijain olisi
helppo toimeen tulla, ja verraten vähäiset ovat ne luonnon esteet,
jotka tällä välillä kohtaisivat vallottajaa. Belgia ei sen vuoksi ole
voinut tyytyä siihen, että se on Sveitsin tavoin maan keskelle
rakentanut lujan asemalinnan, vaan sen on täytynyt rakentaa
rajoilleenkin mahtavia linnotuksia. Maasin laakson suojana ovat Namurin
ja Lüttichin erinomaisen vankat, panssaritorneilla varustetut
linnotukset. Mutta Belgian päävoimia ei käytetä näitten linnotusten
puolustamiseen, vaan ne kootaan Antwerpeniin, suuren, maan sisässä
olevan päälinnotuksen ympärille. Tätä asemaa suojelevat monet joet ja
Antwerpeniä ympäröivä 14 kilometriä pitkä linnakehä, jossa on yhtä
monta linnaa, kuin kehä on kilometrejä pitkä. Varsinkin meren puolella
ovat nämä linnat lujat. Belgia näyttää toivoneen ulkomaalaista apua
itsenäisyytensä puolustamiseksi, kun se Antwerpenin valitsi
päälinnotuksekseen. Englannin politika ei voisikaan suvaita, että joku
vieras suurvalta anastaisi Schelden suistamon, vastapäätä Thamesin
suuta, ja siten "suorastaan ojentaisi pistoolin Englannin rintaa
vastaan", kuten William Pitt aikanaan lausui.
Alankomaat.
Alankomaat ovat, ehkä Belgian esimerkin mukaan, luopuneet vanhasta
linnotusjärjestelmästä, joka käsitti rajalla suuren joukon linnoja, ja
ovat kääntäneet koko huomionsa suurien kaupunkien ja niitä ympäröiväin
marshimaitten suojelemiseen. Samoin kuin entisinä vuosisatoina on
Hollannin maanpuolustuksen vahvin puoli yhä vieläkin se, että sillä on
niin laajat alueet marshimaita, jotka helposti voidaan laskea veden
alle. Ainoastaan hyvin ankarina talvina, joita joskus sattuu, tämä
puolustuskeino ei tehoo. Mutta tavallisina aikoina se yhä on yhtä varma
kuin Ludvig XIV:nnen aikoinakin. Hollannin pääpuolustuslinja itää
vastaan on Utrechtin ja useitten muitten pienempien linnotusten
suojelema "uusi vesilinja" Zuyderseen ja Lekin välillä, ja sen jatko
aina Waalin ja Mansin yhtymäkohtaan saakka. Etelässä taas meren
lahdiksi laajenevat virransuut estävät vihollista lähestymästä siltä
puolen. Hyvässä turvassa tämän vesilinjan takana on maan päälinnotus,
Amsterdam, ympärillään laaja piiri linnoja ja veden alle laskettavia
alhaisia tulvamaita. Näitä laajoja varustuksia täydentää Ijmuydenin
linna Pohjanmeren kanavan suulla ja Helderin linnotukset, jotka
suojelevat sekä Pohjois-Hollannin kanavia, että Zuyderseen suuta ja
voivat estää vihollisia laivoja kuljettamasta piiritysaseita
Amsterdamia vastaan.
Saksan puolustussuunnitelma.
Näitten läntisten naapurien rauhalliset aikeet ja heidän luja
puolustuslaitoksensa ovat hyvänä apuna Saksan länsirajan suojelemiseksi
Ranskaa vastaan. Mutta viime sodan kautta tämän rajan puolustusehdot
muutoinkin perinpohjin muuttuivat. Ennen oli Rhein rajana, salaten
Ranskan sotavarustuksia; Strassburg lujana asepaikkana suorastaan
uhkasi Etelä-Saksaa. Nykyään joki sitä vastoin Baselista aina Hollannin
rajalle saakka on kokonaan Saksalaisten hallussa. Rheinin linja sodan
tullen suojelee Saksan armeijan keskittymistä rajalle. Baselin ja
Mainzin välillä kulkee joen poikki 11 rautatiesiltaa ja 16 laivasiltaa.
Rheinin takana Vogesien selänteet, joitten poikki kulkee ainoastaan
muutamia harvoja teitä, suojelevat koko Ylä-Elsassia, ja tämän
vuoriston pohjoispäässä olevaan aukkoon, jossa maisema muuttuu
alavammaksi mäkimaaksi, suuntautuu Strassburgin ja Kölnin välimaalta
kahdeksan rautatietä, jotka voivat kuljettaa väkeä syvemmälle Ranskaan
polveavaan Lothringiin. Siellä suojelevat uutta Moselin linjaa valtaava
Metz, jonka linnotusten piiri on toista penikulmaa pitkä, ynnä
Luxemburgin rajalla Diedenhoven. Vogesien pohjoispään ja Metzin
välille, Saarin linjalle, Saksa sodan syttyessä kokoisi päävoimansa,
sinne viittaavat sen sotilasradat. Ensimäiset taistelut tulevaisuuden
sodassa epäilemättä taisteltaisiin Lunevillen ja Nancyn välisillä
kentillä. Näistä taisteluista riippuisi, saattaisivatko Saksan armeijat
lähteä etenemään Ranskan etumaista puolustuslinjaa vastaan, joka
nojautuu Moselin latvaosiin ja Maasiin, käsittäen Epinalin, Toulin ja
Verdunin voimalliset linnotukset, vai ranskalaisetko voisivat lähteä
marssimaan Rheiniä vastaan. Sitä varten heidän kuitenkin täytyisi
jättää melkoiset voimat piirittämään Metziä, joka muutoin uhkaisi
heidän jälkiyhteyttään. Mutta itse Rheinin rannalla saisi
Saksan armeija uutta tukea Strassburgin ja Mainzin mahtavista
leirilinnotuksista, jotka käsittävät Rheinin molemmat rannat ja
sulkevat ranskalaisen hyökkäyksen molemmat päätiet Saksan sisäosiin,
Zabernin laakson ja Kaiserlauternin kautta kulkevat Ylä-Pfalzin tiet.
Mutta Saksan maanpuolustus on varustautunut muiltakin tahoilta tulevia
hyökkäyksiä vastaan. Jos Ranska loukkaa Belgian puolueettomuutta, niin
tulee Kölnistä tärkeä sotapaikka, ja sen linnottamiseksi ovatkin
Saksalaiset sen vuoksi tehneet mitä suurimpia ponnistuksia. Jos
Ranskalaiset taas tahtovat Burgundin porttia hyväkseen käyttäen marssia
Etelä-Saksaan, niin he tosin voivat kiertää Breisachin linnotetun
siltapaikan ja marssia suojattoman maan kautta itään päin. Mutta
syvemmällä maan sisässä ovat Ulmin ja Ingolstadtin linnotukset, jotka
voivat pidättää vihollista, kunnes Saksan armeijat ennättävät
kokoontua, taikka ryhtyä toisella taholla toimiin ranskalaisten
armeijain jälkiyhteyden katkaisemiseksi. Ranska on rakentanut rajansa
Saksaa vastaan täyteen linnotuksia. Saksan suunnitelma sitä vastoin on
yksinkertainen ja selvä. Saksa on muutamiin huolellisesti valittuihin
paikkoihin keskittänyt koko mahtinsa ja luottaa liikkuviin sotavoimiin,
armeijainsa sotakuntoon ja erinomaisen monipuolisiksi ja täydellisiksi
kehittyneihin kulkuneuvoihinsa.
Jos Ranska hyökkää Saksan länsirajaa vastaan, niin on samalla Saksan
rannikkokin vaarassa, koska Ranskan sotalaivasto ainakin vielä on
Saksan sotalaivastoa suurempi. Pohjanmeren rannoilla tosin lukemattomat
matalikot vaikeuttavat vihollisen lähestymistä, mutta siitä huolimatta
on ryhdytty laajoihin toimiin, jotta rannikkojen suojelus olisi vielä
tehokkaampi, Wilhelmshavenin sotasatama ynnä Elben ja Weserin
suistamot on lujasti linnotettu, Helgolanti niinikään, vaikka tämä
saari, joka ennen, Englannin hallussa, Saksaa uhkasi, Saksan
hallussakin on kaksiteräinen miekka, se kun pakottaa Saksaa ulottamaan
puolustustoimiansa kauas merelle vaaranalaiselle kohdalle. Elben
suistamo on saanut entistä suuremman merkityksen sen kautta, että
Pohjan-Itämeren kanava siihen päättyy. Päätekohtia ei suurikaan vaara
uhkaa. Toinen pää on Kielin lujasti linnotetussa satamassa, toista
suojelevat Elben suistamon vaikeat väylät. Vaikeampi olisi kanavan
keskiosaa puolustaa vihollista vastaan, joka Juutinniemen rannikolla
laskisi maihin armeijan. Sitä vastaan täytyisi lähettää melkoinen
maa-armeija, Itämeren rannikkoa on vaikeampi puolustaa pituutensa
vuoksi ja siitä syystä, että sitä yleensä on laivoilla helpompi
lähestyä. Tämän rannikon paras turva on rannan kanssa yhtä suuntaa
kulkeva rautatie, jota pitkin on helppo koota sotavoimia uhattuihin
kohtiin. Tälläkin rannikolla ovat tärkeimmät liikepaikat linnotetut, ja
voidaan ne sodan tullen helposti sulkea miinoilla. Suurimmat kaupungit
ovat niin syvältä virtain suistamoissa, ettei niitten tarvitse pelätä
pommitusta. Danzig ja Königsberg ovat sitä paitsi lujasti linnotetut.
Nämä linnotukset jo kuuluvat itäisen rajan puolustusjärjestelmään.
Saksan itärajan puolustus.
Saksan ja Itävalta-Unkarin puolustustoimenpiteet toisiaan vastaan ovat
verraten heikot, molemmat suurvallat näyttävät elävän siinä
vakuutuksessa, että liitto itäistä naapuria vastaan on pysyväinen.
Molemmat ovat sen vuoksi kiinnittäneet päähuomionsa itäisen rajansa
suojelemiseen Venäjää vastaan.
Mutta vaikea on tätä pitkää ja länteen käsin mutkaavaa rajaa suojella.
Sen pituus Memelistä Myslowitziin ("kolmen keisarin nurkkaan") on
kokonaista 1,200 kilometriä, ja rajan sisin kohta lähestyy ainoastaan
300 kilometrin päähän Berlinistä. Tämä "puolalainen kiila" tähtää
uhkaavasti Saksan pääkaupunkia kohti Ja tarjoo Venäjän armeijalle
tilaisuuden vapaasti valita, mitä rajan kohtaa vastaan se tahtoo
päähyökkäyksensä suunnata. Suurimmassa vaarassa on ltä-Preussi, jota
etelässä, idässä ja osaksi pohjoisessakin piirittää venäläinen alue ja
jota sitä paitsi Venäjän sotalaivastokin voi uhata. Ainoastaan 120
kilometrin levyisellä kannaksella on tämä maakunta yhteydessä muun
Saksan kanssa. Epäilemättä Venäjä, hyökkäyssotaan ryhtyessään,
ensimmäiseksi koettaisi lamata tämän puolen Preussin kotkan siivestä.
Jos Saksan armeijat asettuisivat puolustuskannalle, niin ei niillä
olisi luonnosta muuta apua, kuin etelärajalla Masurien maan metsät ja
sotkuiset vesistöt. Masurien maan monien järvien keskellä tiet useissa
kohdin kulkevat pitkin kapeita, osasta jo linnotettujakin kannaksia
pitkin, joita olisi helppo puolustaa. Venäjän armeijan luonnolliset
hyökkäykset olisivat Pregelin ja Weichselin leveät laaksot. Vilnan ja
Varsovan rautatieristeykset ovat valmiit lähtökohdat kumpaakin
hyökkäyssuuntaa varten. Kovnon linna, Niemenin ylimenopaikalla, olisi
Königsbergiä vastaan hyökkäävälle armeijalle luja selkänoja, laajalla
linnotuspiirillä on Königsberg viime vuosien kuluessa varustettu niin
lujaksi, että sitä on voimakkaankaan vihollisen mahdoton täydelleen
erottaa muun Saksan yhteydestä, niinkauan kuin tie merelle pysyy
vapaana. Königsbergiin luottaen voisi heikkokin saksalainen armeija
Samlandin niemellä, molempien haffien välillä, tehokkaasti suojella
Itä-Preussin sisempiä osia. Vasta sitten sen asema kävisi
vaaralliseksi, jos Weichselin laaksoa pitkin hyökkäävän venäläisen
armeijan onnistuisi katkaista sen yhteys lännen kanssa. Tätä vaaraa
torjumaan on Thorn lujasti linnotettu, Grandenz niinikään. Königsbergin
takana on Danzig toinen nykyään melkoisen vahva paikka sekä
linnotustensa että monihaaraisten vesireittiensä kautta. Hädän tullen
voidaan Werder, s.o. koko Weichselin suistamo, laskea veden alle, koska
se on suureksi osaksi Weichselin pintaa alempana. Frisches Haffia
pitkin voi Danzig vihollisen uhatessakin ylläpitää yhteyttä
Königsbergin kanssa ja toiselta puolen estää vihollista maihin
nousemasta Danzigin mutkan länsirannalla, ensimäisessä palkassa Memelin
jälkeen, missä mereltä uhkaava armeija voisi yrittää nousta maihin.
Venäjällä on niin suuret sotavoimat käytettävänään, että se samalla
ehkä voisi kolmannella taholla yrittää tunkeutua Berlinia vastaan,
vaikkei Venäjän rautatieverkkoa olekaan tähän saakka sillä tavalla
kehitetty, että se moista yritystä helpottaisi. Paitsi vaikeanlaista
maata, joka puolustukselle tarjoo useita etuja, ja jokia, on tällä
välillä hyökkääjää vastassa Posenin luja linnotus, johon Preussin
itäisen osan kaikki kulkusuunnat yhtyvät. Näitten kulkuyhteyksien
katkaiseminen ja Posenin piiritys olisi ankara isku, jonka torjumiseksi
Saksan armeijan täytyisi koota kaikki käytettävät voimansa. Piiritystä
vastaan on Posen erinomaisten uudenaikaisten linnotustensa kautta hyvin
varustettu. Königsbergin, Danzigin, Thornin ja Posenin linnotukset ja
niitten välinen helposti puolustettava maisema ovat sen vuoksi
Saksanmaan ensimäinen puolustuslinja Venäjää vastaan. Niitten takana on
Oderin linjalla toisarvoinen merkitys. Tällä linjalla on, sen jälkeen
kuin Stettinin linnotukset hävitettiin, ainoastaan Warthen suulla
Küstrinin linnotus, seudussa, joka voidaan laajalti saattaa tulvan
alle. Etelämpänä on ainoastaan yksi linnotettu siltapaikka Glogaun
luona. Schlesian itäisen rajan puolustaminen kuuluu enemmän toiselle
sijalle. Schlesia on syrjässä Venäjän hyökkäyksen luonnollisesta
suunnasta ja jossain määrin sitä suojelee Itävalta-Unkarin laaja
mutkaaminen itää kohti tällä puolella. Mutta kieltämättä voi tämäkin
oivallisesti viljelty maakunta joutua vihollisen hyökkäyksen
päämääräksi. Kun Saksan hallitus siitä huolimatta on jättänyt suuren
Breslaun ja Ylä-Schlesian rikkaan teollisuusalueen melkein ilman
puolustuksia, niin on sillä ollut toisenlaiset silmämäärät. Saksan
viranomaisten koko suunnitelma vaikean itärajan puolustamiseksi näyttää
perustuvan siihen käsitykseen, että tällä puolella eivät auta lujat
linnotukset, vaan tulee puolustuksen perustua voimalliseen
hyökkäykseen. Ainoastaan hyökkäyksen kautta voi Saksan armeija lyhentää
puolustuslinjoja, ainoastaan siten voi Saksa saada täyden edun
korkealle kehitetyistä kulkuneuvoistaan. Kun itärajalla ei ole rajan
kanssa yhtä suuntaa juoksevaa jokea, niinkuin länsirajalla Rhein, niin
on sinne sen sijaan rakennettu yhdensuuntaisesti kaksi, pitkillä
matkoilla kolmekin rautatielinjaa, joita pitkin voidaan lyhyessä ajassa
koota sotaväkeä uhatuille kohdille, jos nimittäin linjat voidaan
suojella hyökkääviä ratsujoukkoja vastaan. Se taas on mahdollista
ainoastaan siten, että Saksa lähettää omat armeijansa suoraa päätä
rajan taa. Nähtävästi on Venäjän hallitus ottanut lukuun tämän
mahdollisuuden ja huomaten Saksan suuremman edun valmistanut kauemmaksi
rajasta laajan puolustuslinjan pidättämään vihollista, kunnes se on
ennättänyt armeijansa koota. Novo-Georgievskin -- Ivangorodin -- Brest-
Litovskin -- Goniadzin linnotusneliö ynnä Varsovan linnotettu leiri
yhdessä Bobr, Narev, Bug ja Weichsel jokien kanssa pidättää vihollista
ja estää saksalaista hyökkäysarmeijaa, kunnes Venäjän sotavoimat ovat
ennättäneet kokoontua. Välialueella lisäksi teiden ylenmäärin huono
kunto estää saksalaisen armeijan etenemistä.
Nykyisissä oloissa Saksan sota läntistä tai itäistä naapuriaan vastaan
olisi sota elämästä ja kuolemasta. Sen vuoksi kansa on kaiken tarmonsa
koonnut tämän koettelemuksen kestääkseen. Yleisen asevelvollisuuden
kautta on koko kansa aseissa. Seisovan armeijan miesluku rauhan aikana
on yli 500,000 miestä. Sodan syttyessä on armeijan ja reservin miesluku
1,128,000 miestä; tarpeen tullessa on lisäksi 1,471,000 miestä
nostoväkeä. Mutta jos kansakunnan täytyy kaikki voimansa koota, niin
voi se asettaa yli 5 miljonaa miestä sotajalalle.
Lähteitä:
_J. Partsch_: Mitteleuropa.
_A. Hettner_: Grundzüge der Länderkunde: Europa.
_L. Pohle_ : Die Entwicklung des deutschen
Wirtschaftslebens im 19 Jahrhundert.