Saksan eläinkunnassa on vanhoja kotimaisia muotoja sekaantunut idästä,
pohjoisesta ja kaakosta vaeltaneihin. Eläinkunta yleensä on paljon
suuremmassa määrässä maidenvälistä kuin kasvisto, eläimet kun helpommin
muuttavat majaa, vaeltaen maasta toiseen.
Suuri osa Saksan eläimistä on samoja, jotka esiintyvät myös Pohjois- ja
Keski-Aasiassa. Mutta niistä ei monikaan ole levinnyt Saksanmaan
länsirajaa kauemmaksi. Siitä syystä Saksanmaa on varsinkin
luurankoisista lajirikkaampaa kuin sen läntiset naapurimaat, mutta
köyhempää kuin Venäjä. Laululintujen luku on runsas, vesilintujen
niinikään, maassa kun on runsaasti vesiä, sekä jokia, järviä että
merenrantoja. Kalalajien runsauteen on syynä se seikka, että Saksanmaan
joissa esiintyy sekä Atlantinmeren että Mustanmeren kaloja.
Mutta samoin kuin kasvisto, samoin eläinkuntakin viljelyksen nopean
levenemisen johdosta köyhtyy. Alpeilla esiintyy karhu vielä silloin
tällöin, kerran parissa vuosikymmenessä, milloin se lähtee Tirolin
vuoristosta vaellukselle. Jo yhdeksännentoista vuosisadan toisella
vuosikymmenellä se oli Saksanmaan alueella sukupuuttoon kuollut. -- Nyt
kohoo ääniä, jotka vaativat kontionkin rauhottamista luonnon
muistomerkkinä. Ilves on hävinnyt, visenttiä ja vuorikaurista tavataan
ainoastaan suojelluilla metsästysmailla, susi on tungettu itärajan taa,
hirveä ja majavaa on vain siellä täällä suojeluspiireissä, kaurista ja
saksanhirveä niinikään. Kotka ja korppikotka ovat kadonneet melkein
koko Saksasta. Ja kalainkin luku on kaikkialla Saksanmaalla vähenemään
päin, etenkin siellä, missä jokien vettä käytetään teollisuuteen.
Varsinkin lohen ja forellin levenemisalueet ovat supistuneet, jota
vastoin petokaloin luku ehkä on enentynyt.
Mutta toisessakin suhteessa on Saksanmaan nykyinen eläimistö kultuurin
tuote. Samalla kun se on kultuurin kautta köyhtynyt, on se siitä
myös rikastunut. Melkein kaikki nykyiset kotieläimet ovat joko
ulkomaalaisia, taikka on niihin ainakin sekotettu ulkomaalaista verta.
Vapaista eläimistä on ihminen joko tahallaan taikka vasten tahtoaan
tuonut maahan kuusipeuran ja kaniinin, kotihiiren ja rotan, useita
käärmeitä ja kaloja. Valitettavasti on ihmisen tahtomatta liikkeen
mukana tullut maahan useita hyönteisiäkin; toisia on tullut sitä
myöden, kuin ihminen on luontoa muuttanut niitten elinehtojen
mukaiseksi. Metsäin harvennuttua on avoimille viljelysmaille muuttanut
aroeläimiä ja jyvänsyöjiä häviävien metsäeläinten sijaan. Iso trappi,
kuovi, useimmat leivot, kotivarpunen, viiriäinen ja pelinkanakin ovat
arvatenkin siten maahan muuttaneet, muita mainitsematta. Toisia lintuja
näyttää paraillaan muuttoa tekevän, kuten pieni trappi, arokana,
mehiläissyöjä y.m., jotka silloin tällöin pistäytyvät idästä Saksan
alueelle pesimään. Perhosista muutamat ehkä ovat saapuneet etelästä ja
kaakosta vasta sen jälkeen, kuin metsät olivat harvenneet. Toiset eivät
vielä ole päässeet Rheinistä, toiset eivät Elbestä yli. Kaloista on
karppi ihmisen toimesta kotiutunut Saksanmaan vesissä. Semmoiset
hyönteiset, jotka elävät maahan tuoduista viljelyskasveista, ovat
melkein varmaan maahan tulleet vasta sen jälkeen kuin nämä kasvit
itsekin. Lentosirkka on vasta muutamia vuosikymmeniä esiintynyt Rheinin
rannoilla, ei kuitenkaan niin suuressa määrin, että se olisi sanottavaa
vahinkoa tehnyt.
Wattimeren eläimistö.
Samoin kuin Pohjanmeren rannalla kuollut luonto pitää puoliaan ihmistä
ja hänen lannistamisyrityksiään vastaan, samoin eläväkin. Wattien
eläinmaailma on säilynyt alkuperäisempänä, kuin missään muualla
Saksassa. Tosin metsästäjiä siellä harhailee, käyttäen hyväkseen
vuoksivesien lomaa. Mutta heidän aikansa on rajotettu, surma uhkaa
jokaista, jonka meri yllättää vuoksen palattua. Nopeammin kuin
kilparatsu hyökkää vuoksi vuoronkuivalle, ja pohjaa risteilevät notkot
täyttyvät jo ennen kuin meri tuleekaan ja sulkevat myöhästyneeltä
paluumatkan.
Kun watti on kuivilla, niin vilisee sillä kaikenlaisia eläimiä,
varsinkin siivekkäitä, ravintoaan etsimässä. Illalla ja yöllä kuuluu
varsinkin sateitten edellä ilmassa kurmitsain vikinä. Ne ovat
kahlaajia; meren jättämät madot, simpukat ja äyriäiset ovat niitten
ravinto. Muuan niistä kääntelee nokallaan kiviä nurin ja korjaa niitten
alta piiloutuneet merieläimet. Ne ovat arkoja, erinomaisen vilkkaita
lintuja, alati valmiina tappeluun, alati varuillaan. Pelotta käyvät ne
kaikenlaisten rosvolintujen, varsinkin variksien ja lokkien kimppuun,
säikäytellen ainakin kovalla kirkunallaan niitä, joille eivät voi
mitään tehdä. Omituinen "sapelinoukka"-kahlaaja ei milloinkaan eroo
suolavedestä. Watti on sen oikea koti. Se on saanut nimensä omituisesta
sapelin tavoin ylöspäin kääntyneestä nokastaan. Luodeveden aikana se
ikäänkuin sorsa uiskentelee watille jääneissä lätäköissä ja kuopii
nokallaan ravintoa liejusta. Mutta vapaastikin uiskentelevia
vesieläimiä se omituisella nokallaan pyydystää. Vielä mainittakoon
watin kahlaajista harmaa haikara, joka matalista lätäköistä ja ojista
löytää runsaasti ravintoa.
Watin kauneimpia ja tavallisimpiakin lintuja on tulihanhi, nimensä
saanut tulipunaisesta rintajuovastaan. Tulihanhi pesii maakuoppiin,
käyttäen usein kaniinien ja muitten nelijalkaisten reikiä, mutta myös
ihmisen kaivamia. Näistä munat ja untuvat vähitellen varastetaan pois,
-- ei kuitenkaan kaikkia samalla haavaa, sillä muutoin lintu heittää
koko munimisen. Tulihanhi on niin rohkea, että se pelkäämättä tekee
pesänsä sekä ketun että mäyrän reikiin. Toisiakin hanhia watilla
lentelee, vaikka ne pesivätkin suolattoman veden rannoilla. Näitä
villihanhia pyydetään Syltin saarella siten, että maahan kaivetaan
allikko, johon johdetaan suolatonta vettä. Allikosta kaivetaan
kapenevia, pensasrantaisia ojia joka puolelle ja ojain päähän asetetaan
rysä. Aljot hanhet uivat allikosta näihin rysiin, joissa niitä
ruokitaan, ja niitten seurassa tulevat villihanhetkin satimeen
joutuakseen.
Lukemattomia lokkeja leijailee wattimeren päällä. Ne lentävät väsymättä
kaiket päivää, usein kaiket yötäkin, silloin tällöin vain laskeutuen
aalloille lepäämään. Paras lentäjä kaikista lokkilinnuista on
kalatiira. Tavallisin Pohjanmeren lokeista on harmaa lokki, jota
varsinkin ennen huviksi ammuttiin, vaikka se onkin ennemmin hyöty- kuin
vahinkolintu. Tosin se syö silloin tällöin kalankin, mutta vielä paljon
enemmän vahingollisia matoja ja äyriäisiä.
Talvellakin on wattimerellä vilkas elämänsä. Sinne saapuu silloin
summalta Pohjolan vesilintuja ja kahlaajia, lumivalkoisia jäälokkeja,
ruokkeja ja muita Jäämeren kesäasukkaita. Jäälautoilla istuskelee
laumoittain kuoveja, rannikon läheisyydessä uiskentelee monenlaisia
sorsia. Muitakin lintuja, jotka eivät oikeastaan wattiin kuulu, saapuu
sinne pyydysretkille. Varikset tulevat tänne simpukoita pyydystämään,
kohottaen niitä korkealle ilmaan ja pudotellen sieltä kiviin, jotta
kuori aukeaa.
Luodeveden aikana naiset ja lapset etsivät watilta hiekkamatoja, joita
käytetään täkynä. Verkoilla pyydystellään äyriäisiä. Ostereita taas
merroilla, joita laivat vetävät perässään.
Helgolannin mutkassa risteilevät suuret kalastajalaivastot kesän
talven, pyydystäen tuoretta kalaa. Nopeat höyryt sitä myöden
kuljettavat maihin saaliin, suurkaupunkeihin lähetettäväksi. Lohta ja
sampia saadaan joista, etenkin Rheinistä ja Elbestä, vaikkeivät ne
olekaan täällä niin kookkaita kuin Pohjolan merissä ja joissa.
Muuttolinnut Helgolannilla.
Saksanmaan kautta kulkee useita muuttolintureittejä. Niiden omituisista
suunnista on tahdottu päättää, että ne ovat lintujen säilyttämää
ikivanhaa perimätietoa niiltä ajoilta, jolloin merenranta ja vesistöt
kulkivat noiden suuntain seutuja. Varmaa on, että linnut mieluimmin
seuraavat juuri meren ja maan rajaa.
Merkillisin on muuttolintutulva Helgolannissa, saari on lintujen
suosituimpia lepoasemia matkalla. Sekä keväällä Pohjolaan mennessään
että syksyllä palatessaan ne siellä poikkeavat. Kello kymmenen aikaan
aamupäivällä on Helgoland silloin aivan mustanaan. Saarella
vikisee äärettömät joukot västäräkkiä, kivitaskua, uunilintua,
sinirintakerttua, sirkkua, kaikki saaren puutarhat ja vainiot ovat
täpösen täynnään lintuja, niitä vilisee kallioitten juurellakin ja
dyynillä pensaissa ja rantakauran seassa, etenkin kerttuja ja muita
laululintuja.
Suurenmoisin on tämä luonnonilmiö majakan luona yöllä. Koko avaruus
kohisee lukemattomien lentäjien läheisemmistä ja etäisemmistä äänistä.
Ikäänkuin sankan lumisateen taajoja hiutaleita kiehuu ilma täynnään
leivoja, kottaraisia, rastaita, seassaan kurmitsoita, rantaharakoita,
töyhtöhyyppiä, rantakiitäjiä ja kuoveja. Lukemattomia tuhansia lentää
majakkavalon ohi, mutta yhä uusia saapuu menneitten sijaan.
Suunnattomia varisparviakin näyttäytyy täällä muuttoretkillään. Tätä
ääretöntä lintutulvaa kestää kokonaisen syysyön ja usein montakin yötä
peräkkäin. Siitä saa vähän käsitystä siitä, kuinka lukemattomia
miljoneja lintuja muuttoaikana kulkee saaren ohi.
Lähteitä.
Geologinen puoli osaksi Kutzenin ja Steinecken ennen mainitun teoksen
mukaan.
Kasvisto esitetty etupäässä mukaillen R.H. Francin teosta: Das
Pflanzenleben Deutschlands.