Syyt, jotka määräävät jonkun seudun ilmanalan, ovat kahta lajia:
yleisiä ja paikallisia. Yleisten syitten käsittämiseksi meidän täytyy
luoda silmäys paljon ulomma käsiteltäväämme maantieteellistä aluetta.
Ilmakehä virtauksineen on noin sanoaksemme "kansainvälistä omaisuutta".
Sama ilma, joka tänään kohisee metsissämme, on viime kuukausien
kuluessa vaeltanut ehkä kymmeniä tuhansia kilometrejä, ollut
korkeuksissa, minne eivät rohkeimmatkaan ilmapurjehtijat ole päässeet,
repinyt kuohuihin valtameren suolaisia aallonharjoja, hivellyt
erämaitten polttavaa hiekkaa. Mutta vaikka ilma näin vapaasti virtailee
kautta maapallon, niin eivät sen liikkeet siltä ole lakeja vailla.
Jonkun maan taikka seudun ilmanalan määrää luonnollisesti ensi
sijassa maantieteellinen leveys, s.o. paikan tai maan etäisyys
päiväntasaajasta. Kuta lähempänä päiväntasaajaa alue on, sitä enemmän
se saa auringosta lämpöä, kuta kauempana napoihin päin, sitä pienempi
on auringon lämmittävä vaikutus. Mitään muuta suoranaista
lämmönlähdettä ei maanpinnalla ole, kuin aurinko. Maapallon oma
sisällinen lämpö ei sanottavasti vaikuttane ilmastollisiin oloihimme.
Silmäys karttaan riittää osottamaan, että Saksa auringon lämmittävään
voimaan nähden on koko joukon edullisemmassa asemassa kuin Suomi.
Saksanmaan pohjoinen rannikko on kokonaista viisi leveysastetta
etelämmässä, kuin meidän maamme lauhkeimmat seudut.
Mutta tämä perussyy ei likimainkaan riitä selittämään maanosamme ja sen
eri osien yleisiä lämmönsuhteita. Jos arvostelemme, koko maapallon
oloja lukuun ottaen, mikä kunkin leveyspiirin vuotuinen keskilämpö
olisi, jos auringon antama lämpö suoranaisesti sen hyväksi tulisi,
ilman lisiä tai vähennyksiä, niin saisimme seuraavat keskiarvot:
Vuoden Lämpimin Kylmin
keskilämpö kuukausi kuukausi
50:s leveyspiiri + 5,6° + 18,1° - 7,2°
60:s " - 1,1° + 14,1° - 16,1°
70:s " - 10,7° - 7° - 26,3°
Maapallolla löytyy laajoja alueita, joiden lämpösuhteet ovat vielä
huonommat kuin nämä alhaiset keskiarvot. Mutta löytyy myös seutuja,
joissa ne ovat paljon korkeammat, ja näihin suosituihin seutuihin
kuuluu meidän maanosamme, varsinkin sen läntinen ja luoteinen puoli.
Kuinka "lämpimästi" meitä tosiaan suositaan, se selviää seuraavista
todellisista keskiarvoista:
Vuoden Lämpimin Kylmin
keskil. kuuk. kuuk.
50:s leveyspiiri keskil. + 9,6° + 19,3° + 0,0°
(Frankfurt a. Main)
60:s leveyspiiri + 5.0° + 16,5° - 5,0°
(Tammisaari)
70:s leveyspiiri + 1,9° + 11,8° - 5,2°
(Hammerfest)
Vuoden keskilämpö on siis Frankfurtissa 4°, Tammisaaressa noin 6° ja
Hammerfestissa kokonaista 12,6° korkeampi, kuin vastaavien
leveyspiirien keskimäärä koko maapallon olot huomioon ottaen. [Taulujen
vertaus osottaa siis, että meidän maamme nauttii suhteellisesti vielä
suurempaa suosiota maanosamme ilmanalaa lauhduttavain vaikuttimien
puolelta, kuin Saksa nauttiikaan.]
Näiden seutujen ilmanalaan siis täytyy vaikuttaa muitakin erittäin
voimallisia syitä, kuin auringon asema taivaalla. Nuo syyt ovat
ilmakehässä tapahtuvat virtaukset.
Alkuvoimana, joka synnyttää ilmakehässä virtauksia, on päiväntasaajan
seutujen ja napaseutujen suuri lämmönerotus. Napaseuduilla ilma on
kylmempää ja siitä syystä myös raskaampaa ja tiiviimpää, kuin
päiväntasaajan luona, ja pyrkii sen vuoksi virtaamaan maanpintaa pitkin
päiväntasaajaa kohti. Päiväntasaajalta taas ilma valuu napoja kohti
ylemmissä ilmakerroksissa. Jos maa ei pyörisi akselinsa ympäri, niin
syntyisi tämän kautta aivan välitön ilmanvaihto päiväntasaajan ja
napain välillä. Mutta maan pyöriminen ynnä merien ja mantereitten
epätasaiset lämpösuhteet muuttavat virtauksen suunnan ja tekevät koko
ilmiön hyvinkin monimutkaiseksi.
Ymmärtääksemme, miten maan pyöriminen vaikuttaa ilmavirtain suuntiin,
kuvitelkaamme, että päiväntasaajan seuduilta sysäämme pallon vierimään
napaa kohti suorinta tietä jotakuta puolipäiväpiiriä pitkin. Ellei
maa pyörisi akselinsa ympäri, niin pallo saapuisikin navalle
puolipäiväpiiriä pitkin. Mutta maan pyöriminen muuttaa sen suuntaa
merkillisellä tavalla ja tämä suunnan muuttuminen se on, joka on
kaikkein tärkein ilmavirtauksien ja tuulien suuntia määräävä laki.
Luonnollisesti pallolla päiväntasaajan kohdalla on sama
länsi-itänopeus, kuin maanpinnallakin sillä kohdalla. Mutta napaa
kohti kulkiessaan pallo tulee seutuihin, joitten länsi-itänopeus
vähenemistään vähenee, koska ne maan akselin ympäri vuorokaudessa
kiertävät sitä pienemmän piirin, kuta kauempana ovat päiväntasaajasta.
Navoissa tämä pyörimisnopeus tietysti on 0, navat toisin sanoen
pyörivät paikallaan. Mutta päiväntasaajalta liikkeelle lähtenyt pallo
pitääkin sen länsi-itänopeuden, joka sillä alkuaankin oli -- otaksumme,
ettei hankausta olisi -- ja joutuu sen vuoksi yhä enemmän edelle
puolipäiväpiiristä, jota pitkin ajattelimme sen lähtevän liikkumaan. Se
toisin sanoen poikkeaa yhä kauemmaksi itäänpäin puolipäiväpiiristä ja
joutuu lopulta kiertämään spiraalia maan ympäri napaa kohti. Jos taas
samalla tavalla työnnämme pallon kulkemaan navoilta päiväntasaajaa
kohti, niin se niinikään kiertää spiraalia, mutta jää nyt
jälkeen meridianista, jonka suuntaan sen työnsimme, koska pallon
länsi-itänopeus navalla on 0. Sama ilmiö uudistuu eteläisellä
pallonpuoliskolla, ja tästä johtuu, että kaikki liikunto pohjoisella
pallonpuoliskolla pyrkii kääntymään oikealle kädelle, eteläisellä
pallonpuoliskolla taas vasemmalle.
Kaikki massat ovat saman lain alaiset ja varsinkin ilmavirrat, joita
eivät kiinteät rannat sido uomaan, niinkuin mannermaalla virtaavia
jokia. Virratessaan korkeammasta ilmapaineesta matalampaan ilma ei
pääsekään suoraa reittiä kulkemaan, vaan kääntyy pohjoisella
pallonpuoliskolla oikeaan, eteläisellä pallonpuoliskolla vasempaan.
Päiväntasaajalta ylemmissä ilmakerroksissa napoja kohti valuva ilma
niin ollen kääntymistään kääntyy pois alkuperäisestä suunnastaan itää
kohti ja lopputuloksena siitä on kummankin navan ympärillä valtava
ilmapyörre, jonka suunta kummallakin pallonpuoliskolla on lännestä
itään. Siitä johtuu, että esimerkiksi Suomen leveysasteilla tuulet
korkeammissa ilmakerroksissa vuoden umpeensa näyttävät käyvän lännestä
itään.
Näitten molempien suunnattomien pyörteitten alla ilmapaine vuoden
umpeensa on alhainen ja niihin sen vuoksi virtaa ilmaa käännepiirien
seuduilta, jossa vuoden halki, etenkin merien päällä, on korkea
ilmapaine. Käännepiirien maksimeista virtaa ilma toiselle puolen
päiväntasaajaa kohti, synnyttäen tunnetut pasaadituulet, toiselle
puolen taas napaa kohti, muuttuen pohjoisella pallonpuoliskolla
etelätuulista ensinnä lounaisiksi ja sitten länsituuliksi. Siinä syy,
miksi Luoteis-Europassa -- ja Suomessakin -- länsituulet ovat
vallitsevina vuoden umpeensa sekä korkeammissa että alemmissa
ilmakerroksissa. Mantereitten häiritsevän vaikutuksen vuoksi tämä
tuulijärjestelmä kuitenkin alituiseen jakaantuu pienemmiksi pyörteiksi,
jotka tosin pääasiallisesti kulkevat suuren pyörteen suuntaan, mutta
oman pyörimisliikkeensä kautta saavat aikaan, että tuuli paikallisesti
vaihtelee tavattomasti, kiertäen usein hyvinkin lyhyessä ajassa kaikki
ilmansuunnat.
Europan luoteispuoliskon ilmanala.
Europan ja siis Saksanmaankin tärkein ilmastollinen määrääjä on niin
ollen _korkea ilma-paine, joka vuoden umpeensa asuu käännepiirin
seuduilla_, Madeiran ja Azorien saariston välimailla. Vastapyörteen eli
antisyklonin tuulijärjestelmää noudattaen puhaltavat sieltä lämpimät ja
kosteat merituulet, lauhduttaen maanosamme talvea, lieventäen kesän
kuumuutta. Mutta ei siinä kyllin. Ne myös ajavat edellään valtavat
määrät lämmintä vettä, synnyttäen siten _Golf-virran, joka taas
puolestaan ylläpitää tuulien tavatonta lämpimyyttä aina napapiirille
saakka ja vielä sen ohikin_.
Käännepiirin korkean ilmapaineen vaikutusta vahvistaa toinen yhtä
tärkeä, vaikkei yhtä vakinainen ilmastollinen määräin, nimittäin
_matala ilmapaine, eli minimi, joka vuoden umpeensa asustaa lämpöisellä
Pohjois-Atlantilla_, etenkin Islannin seuduilla. Minimiin virtaa ilmaa
ympäristöstä, ja sen kautta syntyy Luoteis-Europassa saman suuntaisia
merituulia, kuin käännepiirin vastapyörrejärjestelmänkin kautta.
Merten ja mantereitten epätasainen lämpiäminen kuitenkin melkoisesti
häiritsee tätä ihanteellista sopua, niinkuin jo huomautimme. Talvella
manteret ja varsinkin Aasian laaja pinta jäähtyvät paljon kylmemmiksi,
kuin ympäröivät meret, ja kylmä, raskas ilma sen vuoksi muodostaa
niitten päällä hyvin korkean ilmapaineen. Siten kehittyy Aasian päälle
laaja maksimi, josta vastapyörteen tavoin säteilevät tuulet virtaavat
joka suunnalle lämpöisempiä meriä kohti. Aasian maksimi sulkee
piiriinsä suuren osan Itä-Europastakin, vieläpä pistää niemekkeen
Keski-Europpaankin, melkein niin pitkälle kuin Alppeja ulottuu.
Talvella sen vuoksi ilmapaineen kaltevuus Pohjois-Atlantilla olevaa
minimiä kohti on paljon suurempi kuin kesällä, jonka vuoksi talvella
yllä mainitut lounaiset ja läntiset tuuletkin puhaltavat kovemmin,
tuoden mukanaan runsaita sateita. Kuta kauemmaksi minimi ulottuu
Jäämerelle, sitä voimakkaammat ja vakaammat ovat merituulet, sitä
lämpimämpi Luoteis-Europan talvi. Kesällä sitä vastoin, jolloin Aasian
päälle manteren kuumenemisesta syntyy laajat syvät minimit, suhde
muuttuu. Ilmapaineen kaltevuus Pohjois-Atlantin minimiä kohti on pieni,
usein melkein olematon, ja tuulet sen vuoksi ovat kesällä
vaihtelevammat.
Joskus tapahtuu kuitenkin se kumma, että Keski-Europpaan talvella
pistävä korkean ilmapaineen kieleke kehittyy itsenäiseksi
vastapyörteeksi, josta ilma virtaa ulospäin joka suunnalle.
Keski-Europpa silloin kokonaan erottuu valtameren ilmavirtauksesta,
siellä vallitsee leutojen merituulien ja sateisten säitten sijasta
kirkkaat, mutta kylmät mannerilmat ja kovat pakkaset, etenkin jos vielä
maata peittää lumivaippa. Semmoisina talvina ihmiset lauhkeassa
Keski-Europassakin huonosti varustetuissa asunnoissaan muistavat,
kuinka suuria ilmastollisia etuja maanosamme luoteinen puolisko
tavallisissa oloissa nauttii, ja kuinka kylmä täällä olisi, ellei muuta
lämmitystä saataisi, kuin mihin maantieteellinen leveys oikeuttaa.
Tämmöiset poikkeustalvet ovat kuitenkin hyvin harvinaisia. Mutta vielä
Saksassa kammolla muistellaan talvea 1879 silloisten pitkällisten ja
ankarain pakkasten vuoksi.
Kuta suurempi on edellä mainittujen Atlantin poikki tulevien
_vaeltavien pyörteitten_ luku, sitä myrskyisempi, sateisempi ja
lämpöisempi on Luoteis-Europan ja siis Saksanmaankin talvi.
Huomautimme jo, että ilmapaineen jakautuminen kesällä on koko joukon
toisenlainen kuin talvella. Aasian päällä oleva korkea ilmapaine on
silloin mantereitten kuumenemisen vuoksi muuttunut minimiksi, joka imee
puoleensa ilmaa joka puolelta. Tämä minimi ulottuu Aasiasta Iraanin
kautta aina Saharan kuumille hiekka-aavoille saakka. Pohjoista ja
länttä, siis Europpaa kohti ilmapaine sieltä tasaisesti nousee.
Pohjois-Atlantin minimi on melkoisesti mataloitunut, jopa usein melkein
kokonaan hävinnyt. Moinen ilmapaineen jakautuminen on omiaan
synnyttämään Luoteis- ja Keski-Europassa viileitä pohjatuulia, jotka
ovatkin kevätkesästä yleiset. Samaa vaikuttaa käännepiirin kohdalla
oleva maksimikin, sillä se kesäksi muuttaa majaansa, siirtyen koko
joukon pohjoisempaan. Senkin aikaan saamat tuulet puhaltavat kesällä
enemmän länsi- ja pohjoispuolelta kuin talvella. Kun vielä Unkarissa
arojen kuumettua muodostuu paikallinen minimi, niin saa Saksanmaa hyvin
raakoja ja kosteita merituulia, ja hyvin usein jonkinlaisen takatalven.
Toisinaan kuitenkin Keski-Europan päälle keväällä ja kesällä muodostuu
korkean ilmapaineen alue, ja silloin siellä on hyvin lämpimät ja kuivat
kevätilmat. [Yleisiä ilmatieteen seikkoja ynnä erityisesti Europan
ilmanalan vaikuttimia käsittelee I. Leiviskä Kansanvalistusseuran
Kalenterissa vuosik. 1908.]
Saksanmaan lämpösuhteet.
Näin olemme tehneet selkoa niistä yleisistä ilmastollisista laeista,
jotka määräävät Saksanmaan ilmanalan. Sääilmiöiden monimutkaisuuden
vuoksi esitys ei voi olla muuta kuin aivan yleispiirteinen. Monesti
syntyy pyörteitä ja vastapyörteitä, jotka eivät näytä saavan selitystä
maanpinnalla vallitsevasta ilmapaineen jakautumisesta, vaan kaikesta
päättäen johtuvat ylempien ilmakerrosten virtauksista, joiden selville
saaminen on vasta alulla.
Saksanmaa on alaltaan siksi laaja, että maantieteellinen asema jo
vaikuttaa melkoisia eroovaisuuksia sen eri seutujen ilmanalassa. Mutta
nämä eroovaisuudet suuremmassa määrässä johtuvat siitä, miten lähellä
mikin paikka on Atlantin merta, kuin pohjois-eteläasemasta. Pohjanmeren
rantamaisemilla on täydellinen meri-ilmasto, samanlainen kuin Brittein
saarilla tai Länsi-Norjalla, maan itäosilla sitä vastoin jo melkoista
mantereisempi ilmanala. Pohjanmeren rannoilla talvet ovat erinomaisen
leudot, kesät viileät, idässä taas talvet jotenkin kireät, mutta kesät
sen sijaan lämpöiset. Kuitenkin ovat eroovaisuudet talvella paljon
suuremmat kuin kesällä. Jos luomme silmäyksen talvikuukausien
sääkarttoihin, niin huomaamme samain keskilämpöjen kautta kulkevain
viivain, isotermien, kulkevan melkein suoraan pohjoisesta etelään, eikä
idästä länteen, niinkuin luonnollinen lämpöjärjestys vaatisi. 0°
isotermi kulkee vuoden kylmimpänä kuukautena Bremenista Magdeburgiin,
siitä suoraan etelään Müncheniin, ja tästä kaakkoa kohti Triestiin,
Adrian meren rannalle. Länteen käsin tästä viivasta vuoden kaikkien
kuukausien keskilämpö on 0° korkeampi, itään päin taas talven kovuus
lisääntymistään lisääntyy, niin että Weichselin seuduilla jo kolmen
kuukauden keskilämpö jää 0° alapuolelle, Breslaussa, Königsbergissä ja
Danzigissa kylmimmän kuukauden keskilämpö on jo -2°.
Saksalaiset itse, näitä numeroita aprikoidessaan, pudistelevat
päätään talviensa kovuudelle, ja tosin he elävätkin koko joukon
epäedullisemmassa ilmanalassa, kuin heidän läntiset naapurinsa,
ranskalaiset. Mutta meidän kannalta katsoen sitä vastoin Saksanmaan
lämpösuhteet näyttävät kylläkin edullisilta. Mitä on tuo talvi meidän
talveemme verraten? Suomessa on kylmimmän kuukauden keskilämpö aivan
lounaisrannikollakin -5° ja sisämaassa -7°, -8°, jopa -9°, ja
keskilämpö on etelärannalla neljänä kuukautena 0° alempi ja sisämaassa
viitenäkin. Jos vuoden keskilämpöjä vertaamme, niin vertaus on meille
vieläkin epäedullisempi. Saksanmaan koillisimmassa kulmassa vuoden
keskilämpö on -7° ja lisääntyy siitä lisääntymistään lounatta kohti,
kunnes se Münchenissä jo on +10°. Meidän maassamme ainoastaan lounaisin
kolkka pääsee +5 asteeseen, ja siitä vuoden keskilämpö vähenemistään
vähenee sisämaahan päin, ollen Tampereella vielä +4°, mutta
Jyväskylässä vain -2°. Edullisempi on meille vertaus kesälämpöjen
välillä. Jos katselemme lämpöisimmän kuukauden isotermejä, niin
huomaamme 16° isotermin heinäkuussa hipaisevan Itämeren etelärantoja,
18° isotermin kulkevan Pohjois-Saksan halki lännestä itään, 20°
isotermin taas Moselin, Mainin ja Neckarin seutuja. Meillä taas on koko
Suomi Uudenkaupungin, Seinäjoen, Kuopion ja Pielisen eteläpuolella
heinäkuussa 16 astetta lämpöisempi ja 17 asteenkin isotermi erottaa
koko kaakkoisen Suomen Helsinkiä ja Värtsilää myöden piiriinsä.
Heinäkuu ei niin ollen ole suurimmassa osassa maatamme kovin paljoa
kylmempi kuin Pohjois-Saksassa, vaikka erotus Saksan lämpöisempiin
seutuihin verraten jo onkin melkoinen. Mutta kasvikunnan menestyminen
riippuu enemmän kesän lämpöisyydestä, kuin talven kylmyydestä, eivätkä
meidän maamme lämpösuhteet sen vuoksi ole Saksaan verraten aivan niin
epäedulliset, kuin vuoden keskilämmöt näyttävät edellyttävän. Mutta
erotus on kuitenkin siksi suuri, että se ratkaisevalla tavalla määrää
kasvullisuudenkin erotukset.
Suurimmat lämmönerotukset Saksassa ovat, niinkuin jo huomautimme, idän
ja lännen välillä. Syynä siihen, ettei lämpömäärä tuntuvammin kohoo
etelää kohti, on maan yleneminen sille suunnalle. Jos vuoden
keskilämpöjä vertaamme, niin huomaamme Baijerin ja Schwabin
viileämmiksi, kuin Friesland ja Holstein. Tosin Baijerissa kesät ovat
paljonkin lämpöisemmät, mutta talvet sitä vastoin paljon kylmemmät. Jos
vertaamme Westfalia ja Sachsia, niin huomaamme talven, kevään ja
syksynkin olevan Westfalissa lämpöisemmän, mutta kesän taas koko joukon
viileämmän, kuin Sachsissa. Pohjanmeren hengessä vuodenaikain erotus on
pienempi. Kuta enemmän sisämaahan edistymme, sitä suuremmaksi se käy,
toisin sanoen, sitä mantereisemmaksi muuttuu ilmanala. Verraten
epäedullisessa asemassa on Itämeren etelärannikko, jota huomautimme 16°
isotermin heinäkuussa hipaisevan. Syynä varsinkin alkukesän viileyteen
näillä rannoilla on se seikka, että Itämeri pohjoisissa osissaan
muodostuvain jäitten vuoksi keväällä niin myöhään lämpiää. Pommerissa
ja Preussissa kasvikunta sen vuoksi virkoo eloon koko joukon myöhemmin
kuin kauempana sisämaassa, ja vuodentulo sen mukaan myöhästyy.
Mutta suurikin osa Saksanmaasta saa usein kokea jonkinlaista
takatalvea, niinkuin jo mainitsimme. Rahvas on kokemuksensa nojalla
sijottanut sen "kolmen ankaran herran" taikka "kolmen jäämiehen",
Mamertuksen, Pankratiuksen ja Servatiuksen nimipäiville (11, 12 ja 13
p. toukok.). Syitä tähän takatalveen ei vielä ole täysin selvitetty.
Luultiin sen johtuvan mereltä tulevasta kylmästä ilma-aallosta, jonka
sai aikaan ilmapaineen erotus maan nopeaan lämmetessä keväällä, meren
sitä vastoin pysyessä kauemmin verraten viileänä. Mutta uusimmat
ilmapurjehdushavainnot viittaavat siihen, että ilma-aallon saavatkin
aikaan ilmakehän korkeampien kerroksien virtaukset.
Ilmanalan kovuutta tai lauhkeutta ilmaisee hyvin havainnollisesti
vesiteitten vapaus jääesteistä. Pohjanmeren rannoille kovimpinakin
talvina muodostuu ainoastaan lyhytaikainen jääreuna, mutta Itämeren
kaakkoiskulmalla jäät tuon tuostakin sulkevat laivoja ja salpaavat
joksikin aikaa meriliikkeen. Vielä helpommin jäätyvät sisämaan joet
sekä suolattoman vetensä, että mataluutensa ja kapeutensa vuoksi.
Englannissa ja Ranskassa sisämaankin laivaliike pysyy vuoden umpeensa
vapaana, mutta Saksanmaan joilla ja kanavilla täytyy laivaliikkeen joka
talvi seisahtua yhä pidemmäksi ajaksi, kuta kauempana idässä ne ovat.
Rheinillä muodostuu jäälauttoja säännöllisesti joka talvi, ja kovina
talvina täytyy laivaliikkeen seisahtua joksikin ajaksi. Lampiloilla ja
kanavilla taas luistellaan Rheinin maakunnissa viikkokausia, samoin
kuin Hollannissakin. Elbe on Magdeburgin kohdalla jäässä noin 24
päivää, Oderin keskijuoksu kuukauden, Weichselin suupuoli kaksin kolmin
kuukausin. Mutta paljon kauemmin näissä joissa uiskentelee milloin
suurempia, milloin pienempiä jäälauttoja. Kaikki mainitut joet
juoksevat etelästä pohjoiseen ja sen vuoksi niitten alkujuoksu
tavallisesti joutuu tulville ja luo jääpeitteensä aikaisemmin kuin
suupuoli. Tämä taas saa suupuolessa aikaan vaarallisia jääpatouksia ja
turmiollisia tulvia, joitten voittaminen ainoastaan suurien
patorakennusten ja uomanoikomuksien kautta on ollut mahdollinen.
Semmoiset ovat Saksanmaan ilmanalan yleiset piirteet. _Paikalliset
olot_, etupäässä maanpinnan korkeussuhteet, niitä kuitenkin melkoisesti
muuttelevat. Keski- ja Etelä-Saksa ovat epätasaista maata, täynnään
vuorijonoja, kukkulamaita ja ylänköjä. Vuoret muuttelevat tuulien
suuntia, suojelevat takanaan olevia maita missä kylmiltä, missä
lämpöisiltä tuulilta, kallistavat viljelyksiä auringon puoleen taikka
viettävät maineen varjoisaan pohjoiseen. Sen vuoksi tapaamme tällä
alalla paljon "ilmastollisia keitaita", jotka ympäristöönsä verraten
ovat missä edullisemmassa, missä epäedullisemmassa asemassa. Rheinin,
Mainin ja Moselin suojaisissa laaksoissa on päivärinteitä, joilla
jaloimmat viinit kypsyvät ja kaikenlaiset muut etelämpien seutujen
kasvit viihtyvät. Mutta paljon enemmän on semmoisia keitaita, jotka
ovat verraten paljon kylmemmät, kuin seudun vakinainen ilmanala
edellyttää, nimittäin vuorimaat. On laskettu, että vuoden keskilämpö
alenee noin puolen astetta kutakin sataa metriä kohti, minkä maa kohoo.
Useimmat Saksan Keskivuorista ovat lähes 1,000 metriä korkeat ja
korkeammatkin, ja sen vuoksi siellä on jotenkin laajoja aloja, joissa
ilmanala ei ole niinkään edullinen kuin meillä Etelä-Suomessa, jopa
semmoisiakin, jotka tuskin vetävät Kuusamolle vertoja. Kilometriä
korkealla vuorella keskilämpö yllä olevan laskun mukaan on jo viisi
astetta alempi, kuin juurella olevien seutujen. Mutta kasviston
viihtymiseen nähden se on vielä tätä keskimäärääkin epäedullisempi.
Vuoristossa nimittäin, kumma kyllä, talvien kylmyys lisääntyy korkeuden
mukana hitaammin kuin kesäin. Vuorilla toisin sanoen talvet ovat
verraten lauhkeat, mutta kesät sitä kylmemmät. Siinä syy, miksi
semmoisissa keskilämmöissä, missä meidän maamme alavilla seuduilla
vielä vilja kypsyy, Saksan vuorilla ei enää menesty puukaan. Kesän
kylmyys on Saksan vuorimaissa vaikuttanut, että viljelys niissä on
turhaan koettanut uusia aloja vallottaa. Monessa paikassa on sen päin
vastoin täytynyt peräytyä ja jättää raivattuja alueita uudelleen
metsittymään.
Sade ja kosteus.
Yhtä tärkeä kuin lämpö, on jonkun ilmanalan viljelysarvon määräämiselle
kosteus. Kosteuden puolesta Saksanmaan ilmanala tyydyttää kaikki
kohtuulliset vaatimukset. Pikemmin se on liian kosteata kuin kuivaa.
Sataa kaikkina vuodenaikoina, enemmän kuitenkin sydänkesällä kuin
keskitalvella. Saksalaisten "mätäkuu" on heinäkuu, siis vähän
aikaisemmin kuin meillä. Syksy on verraten kaunista vuodenaikaa, paitsi
Pohjanmeren rannalla, jossa syksy on runsaimpain sateitten aika.
Pohjois-Saksassa Elben itäpuolella sateenmäärä on noin 450-550 millim.,
Elben länsipuolella jonkun verran runsaampi. Keski- ja Etelä-Saksassa
sateenmäärä on koko joukon suurempi, noin 600-700 millimetriä vuodessa.
Vertauksen vuoksi mainittakoon, että se Suomessa häälyy 500 millimetrin
kahden puolen. Varsinaista sadeaikaa ei ole, sateet ovat enimmäkseen
lyhyet, mutta sataa sitä useammin. Harvoin sen vuoksi sade tulviakaan
aiheuttaa, paitsi joskus vuorimaitten liepeillä, kun tapahtuu valtainen
"pilvensorto" (Wolkenbruch), tavattoman rankka sade, joka lyhyessä
ajassa sortaa maahan enemmän vettä, kuin mitkään virrat ja ojat voivat
mukanaan viedä.
Mutta ilmanala on kuitenkin melkoista kosteampaa, kuin yllä mainitut
sateenmäärät edellyttävät. Mereltä tuleva ilma on täynnään vesihöyryä,
vaikkei tämä aina sadakaan maahan. Kun talvella ei sada lunta, niin
kosteus laskeutuu maahan härmänä, kesällä runsaana kasteena, ja kosteat
sumut useinkin täyttävät sadekuurojen väliset aukot. Maa onkin siitä
syystä melkein alati hyvässä kasteessa ja parhaina kesähelteinäkin
tapaamme kosteutta jotenkin lähellä maanpintaa. Sen vuoksi ovatkin
Saksassa niityt niin vihannat vuoden umpeensa, metsät niin rehevät,
lähteet alati kumpuavat, purot rattoisat. Toisina vuosina kosteus on
liiallinenkin. Vaikkei Saksanmaalla yleensä satukaan varsinaisia
katovuosia, niin vaihtelee kuitenkin sateen määrä melkoisesti. Syynä on
joko liiallinen sade kesällä, taikka lumen puute talvella. Useammin
kuitenkin riittämätön lumipeite on syynä laihojen vahingottumiseen.
Kun muistamme, että laihot Suomessakin toisina talvina turmeltuvat
liian vähän lumen vuoksi, niin käsitämme hyvin, kuinka Saksassa
lumipeite tavallisinakin vuosina on riittämätön. Saksan talvi on
yleiseen melkein samanlaista, kuin talvi Suomen etelärannikolla
joulukuussa. Pakkaset eivät ole niin kiinteät, että lumi pysyisi, vaan
pitkälliset ja vetevät suojat enimmäkseen sulattavat sen yhtä pian kuin
se tulikin, jättäen maan paljaaksi ja veteläksi, kunnes uusi pakkanen
sen jäädyttää ja uusi lumisade peittää. Suuret myrskyt, jotka talvella
lakaisevat Pohjois-Saksan avaria viljelysaavoja, vievät mukanaan lumen,
ellei suoja ole ennättänyt sitä kiinnittää. Toisinaan lumi sataakin
valtaavain tuiskujen kera, joiden voimalle meidän rauhallinen talvemme
ei tiedä vertoja. Lumen tulo on silloin niin runsas, että se voi
seisauttaa Saksankin rautateitten jättiläisliikkeen moneksi päiväksi,
ja pahimmat kinokset ovat kaira-auroilla pois korjattavat. Vaikka siis
talvi Itämeren eteläpuolella onkin leuto meidän talveemme verraten,
niin ovat sen ilmiöt kuitenkin usein suurenmoisemmat. Mutta pakkanenkin
voi joskus lyhyiksi ajoiksi alentua 20°-30° jäätymäkohdan alapuolelle
Saksanmaan äärissä.
Ainoastaan vuoristoissa talvi kattaa maan pysyvällä lumivaipalla.
"Vuoristoissa lumi ei koskaan jää tulematta", lausuu eräs saksalainen
maantieteilijä, "ja se pysyy kauvan, verhoo havumetsät hopean hohtavaan
korupukuun ja kattaa maan kauttaaltaan tieksi, jota pitkin puita
voidaan kuljettaa valtateitten varsiin taikka virtain rannoille."
Moinen kuvaus todistaa, ettei rekikeli Saksanmaan alavammilla mailla
ole hyvinkään vakinaista. Mutta lumi ei ole vuoristossa ainoastaan
pysyväinen, sitä myös sataa paljon runsaammin kuin lakeuksilla.
Yleinen ilmiö kaikissa vuorimaissa on, että sateen tulo niissä on
johonkin määrättyyn korkeuteen saakka paljon runsaampi, kuin vuoriston
juurella. Syynä tähän ilmiöön on se seikka, että vuoret pakottavat
tuulia kohoomaan kylmempiin ilmakerroksiin. Samalla kun ilma
kohotessaan jäähtyy, niin se myös maksaa tämän voimanponnistuksen
luovuttamalla sateena osan kosteudestaan. Suomessa emme tätäkään eroa
huomanne selvään muualla, kuin Lapin tuntureilla, mutta Saksan
vuorimaissa on ero jo hyvin tuntuva ja suurin tietysti Alpeilla. Siinä
syy, miksi vuorinen Keski- ja Etelä-Saksa saa enemmän sadetta, kuin
lakea Pohjois-Saksa. Yleensä voidaan alankomaan ja vuoriston rajaa
pitää sateenmääränkin rajana. Niinkin yksinäiset ja verraten
pienialaiset vuoristot kuin Harz saavat koko joukon enemmän sadetta
kuin ympäristö. Mutta ne seudut sitä vastoin, jotka ovat vuoriston
takana, vallitsevan sadetuulen, Saksassa merituulien suojassa, saavat
tyytyä vähempään sateenmäärään. Niitten osa on jo osaksi vuorilla
satanut. Yksinäisen Harzinkin itäpuolella on moinen seutu, vaikka pieni
alaltaan, joka on kuivempaa, kuin läheiset lakeudet kahden puolen. Sama
on muiden vuorimaitten laita. Alppien pohjoisrinteillä sataa toisin
paikoin jopa 2,000 millimetriä vuodessa, Saksanmaan Keskivuoristoissa
noin 1,000 millimetriä. Tämäkin sateenmäärä on lähes kahta vertaa
suurempi, kuin mitä alavilla mailla sataa.
Usein kokee sen vuoksi matkailija pettymyksiä, vaeltaessaan Saksanmaan
romantisissa, raunioistaan ja taruistaan kuuluilla vuorilla. Harva se
matkustaja, joka Brockenille, Harzin korkeimmalle kukkulalle noustuaan,
saa nauttia sen avaran näköalan ihanuutta. Enimmäkseen kukkulaa verhoo
kaamea sumuvaippa, jonka läpi eivät näy edes lähimmät kukkulatkaan.
Brockenilla onkin vuodessa 241 sumupäivää, ja kauniit päivät ovat
enimmäkseen talvella. Sama on laita Thüringissä, Schwarzwaldissa ja
varsinkin Riesengebirgessä, sumu tavallisesti peittää kauneimmat
näköalat. Glatzin Schneebergiltä näkyy Schneekopp, Riesengebirgen
korkein kukkula, keskimäärin noin kuutena päivänä vuodessa. Talvella
ovat näköalat sittenkin vapaammat, ja epäilemättä sekin puolestaan
vaikuttaa siihen, että hiihtäminen Saksan vuoristoissa vuosi vuodelta
leviää ja saavuttaa suosiota.
Sumu ja sade eivät ole ainoa haitta, joka kesäaikana tuottaa
matkailijalle pettymyksiä Saksan maisemissa. Lukemattomat tehtaat
syytävät ilmoihin kivihiilisavua, joka teollisuusalueissa peittää
vähänkin kaukaisemmat maisemat likaiseen harsoonsa. Vielä
häiritsevämpää on se savu, joka keväisin kohoo Pohjanmeren rannoilta,
kun sikäläisiä soita poltetaan. Sankkana vaippana se kohoo korkealle
ilmaan ja purjehtii merituulen kantamana kauas sisämaahan, jopa Alppien
reunoille saakka, käärien kaikki maisemat harmaan ruskeaan, katkuavaan
huntuunsa. "Taivas on silloin pilvetön", kertoilee muuan kirjailija,
"ja aurinko laskee veripunaisena ikäänkuin suunnaton tulipalo."
Muistan jyrkän vastakohdan, kun erään kerran Kreikan ja Italian
helottavista väreistä aivan äkkiä saavuin Pohjois-Saksan lakeuksille.
Kaikki värit olivat täällä raskaammat, sameammat, luonnon viheriäkin
ikäänkuin saven sekaista. Yksitoikkoiset pilvilautat uiskentelivat
matalalla lakeuksien päällä, ja sini, joka niiden välistä pilkotti,
oli ikäänkuin rauennut. Omituisen kolealta tuntui tämä luonto
äkkinäkemältä, ja tämän vastakohdan nähdessäni älysin, miksi nämä
seudut roomalaisten sotilaitten ja kauppiaitten mielestä tuntuivat niin
kaameilta ja usvan kiehtomilta. Mutta toiselta puolen, missä taivas
usein verhoutuu pilviin, siellä ovat valaistukset vaihtelevammat,
tunnelmat rikkaammat. Nousevat myrskyt, taivaanrannalle painuvat
ukkospilvet, poutataivas harvinaisena sitä ihanampi, syvämietteiset
auringonlaskut, kaikki tämmöiset taivaan ilmiöt ovat sitä ihanammat
tämmöisessä maisemassa, jossa näköpiirin lakeus pakosta kohottaa
katsetta korkeuksiin, jossa taivaan jokapäiväinen ilmaus on
raskasmielinen vakavuus.
Mutta ei ainoastaan säitten mukaan vaihtele Saksanmaan taivas, eri
seuduillakin on omat vivahduksensa. "Toisenlainen on", lausuu Ratzel,
"pilvikatto Pohjanmerellä, jossa pilvet repaleisin syrjin riippuvat
mustan, herkästi kuohuvan meren päällä, toisenlainen Alppien äärillä,
joitten kirkkaita sinisiä seiniä kohti lujasti vyötetyt,
korkealaitaiset pilvilaivat seilailevat, kokoontuakseen korkeimpain
kukkulain ympärille ankkuriin. Ja vielä toisenlaiselta näyttävät ne
rusottavat, kullalla silatut, alta melkein suoriksi viistetyt
pilvenpankot, jotka itsepintaisesti lepäävät Saksan Keskivuorten
päällä, ikäänkuin eivät tahtoisi milloinkaan väistyä. Itä-Saksan
paksun, kolme ja neljäkin kuukautta pysyvän lumipeitteen päällä,
Alppien rinteitten päällä kaartuu siniheleämpi tammikuun taivas, kuin
Luoteis-Saksan lakeuksilla, joita talvellakin kattaa kostea, vihmainen
pilvivaippa. Ja syksyllä taas on ylänkömaitten säteilevä taivaankansi
vaikuttava vastakohta virranlaaksojen sumuille."
Saapuessaan Välimeren auringonpaisteisilta rannoilta Saksaan oikopäätä
jonain raskaana, pilvisenä päivänä, matkustaja elävästi tuntee
ilmanalain erotuksen. Mutta saapuessaan Saksanmaan rannoilta meren
poikki Suomen rannoille samanlaisena päivänä, palaava matkamies
ehdottomasti tuntee samanlaisen tunteen, katsellessaan niitä kaameita
höyryjä, jotka hatariksi laihoiksi pilviksi hitaasti kokoontuen ujuvat
hänen vastaansa kotimaan karisilla harmailla rantavesillä. Silloin hän
tulee ajatelleeksi, että pimentola on puolestaan hänen maansa Saksaan
verraten. Ja kuitenkin tiedämme, että Suomessakin luonnon vihannat
värit, taivaan sininen kansi, helteessä helottavien vuorien kyljet
saattavat olla niin hehkuvan kirkkaat, ettei paremmasta väliä.