Saatettuaan vaimonsa yläkertaan Levin meni Dollyn puolelle. Tänään
Dolly oli vuorostaan kovin huonolla tuulella. Hän käveli edestakaisin
huoneessaan ja torui nurkassa seisovaa parkuvaa tyttöä:
-- Saat seistä koko päivän nurkassa ja syödä yksinäsi, en anna
ainoatakaan nukkea etkä saa uusia vaatteita, hän sanoi tietämättä
mitä rankaisukeinoa enää käyttäisi.
-- Hyi sentään, miten ilkeä tyttö! hän sanoi kääntyen Levinin
puoleen. -- Mistä hän on saanutkin kaikki pahat taipumuksensa?
-- Mitä hän sitten on tehnyt? Levin kysyi jokseenkin
välinpitämättömästi. Hän olisi tahtonut neuvotella omasta asiastaan,
ja häntä harmitti, että oli sattunut tulemaan sopimattomaan aikaan.
-- Kävivät Grishan kanssa vadelmia poimimassa ja siellä... minä en
voi edes kertoa, mitä hän teki. Tuhannet kerrat olen pahoitellut,
että päästin pois miss Elliotin. Tämä ei välitä mistään, on kuin
kone... Figurez vous, que la petite...[32]
Ja Darja Aleksandrovna kertoi Mashan rikoksen.
-- Se ei todista mitään ilkeitä taipumuksia, se oli pelkkää
vallattomuutta, rauhoitti Levin.
-- Mutta mikä sinua vaivaa? Onko sinulla jotain asiaa? kysyi Dolly.
-- Mitä siellä on tapahtunut?
Ja tuon kysymyksen sävystä Levin ymmärsi voivansa sanoa sanottavansa
huoleti.
-- Minä en tullut sieltä, olin Kittyn kanssa puutarhassa. Me
jouduimme jo toisen kerran riitaan sen jälkeen kun... Stiva tuli.
Dolly katsoi häneen viisain, ymmärtävin silmin.
-- Sanopas sinäkin rehellisesti, oliko... ei Kittyssä vaan siinä
herrassa jotain sellaista sävyä, joka tuntuu pahalta aviomiehestä,
jopa suorastaan loukkaa ja raivostuttaa häntä?
-- Niin, kuinka minä sen sanoisin... Seiso vain nurkassa! komensi hän
Mashaa, joka oli nähnyt tuskin huomattavan hymyn äitinsä kasvoilla
ja aikoi kääntyä. -- Seurapiirien mielipide olisi kai se, että
hän käyttäytyy kuten kaikki nuoret herrat. Il fait la cour à une
jeune et jolie femme[33], ja senhän pitäisi olla vain mairittelevaa
aviomiehelle.
-- Niin, mutta huomasitko sinä mitään? sanoi Levin synkästi.
-- En ainoastaan minä, vaan Stivakin huomasi sen. Hän sanoi minulle
teetä juotaessa: Je crois que Veslovski fait un petit brin de cour à
Kitty[34].
-- No hyvä. Nyt minä voin olla rauhallinen. Minä ajan hänet pois,
sanoi Levin.
-- Oletko järjiltäsi? huudahti Dolly kauhistuneena. -- Hillitse nyt
itsesi, Kostja hyvä... No, saat mennä nyt Fannyn luo, hän sanoi
Mashalle. -- Ei kuule, jos sinä tahdot niin minä sanon Stivalle. Hän
toimittaa Veslovskin pois. Voinhan sanoa, että sinä odotat vieraita.
Hän ei yleensäkään sovi meidän joukkoomme.
-- Ei, ei, minä teen sen itse.
-- Aiotko sinä haastaa riitaa...?
-- En ollenkaan. Se on minusta oikein hauskaa, totisesti hauskaa,
sanoi Levin silmät välkkyen. -- No, anna hänelle anteeksi, Dolly.
Masha ei enää vastedes ole tuhma, lisäsi hän katsellen pientä
pahantekijää, joka ei lähtenytkään Fannyn luo, vaan seisoi epäröiden
äitinsä edessä, odottaen kulmat kurtussa tämän katsetta.
Äiti katsahti häneen. Tyttö purskahti itkemään, painoi päänsä äitinsä
helmaan, ja Dolly pani hänen päälaelleen laihan, hennon kätensä.
Levin meni etsimään Veslovskia.
Kulkiessaan eteisen poikki hän käski valjastamaan kevyet vaunut
asemalle menoa varten.
-- Niistä katkesi eilen linjaali, vastasi lakeija.
-- No pankaa sitten huonommat ajorattaat, mutta pian. Missä vieras on?
-- Huoneeseensa meni.
Kun Levin tuli Vasenkan luo, tämä oli juuri ottanut matkalaukusta
esiin kaikki tavaransa, levitellyt pöydälle uudet laulunuottinsa ja
koetti paraikaa ratsastussäärystimiä ylleen.
Oliko Levinin kasvoissa jotain erikoista vai tunsiko Vasenka
itse, ettei le petit brin de cour, hänen pieni liehittelynsä,
ollut soveliasta tässä perheessä, -- joka tapauksessa hän, niin
maailmanmies kuin olikin, oli hieman hämmästynyt Levinin tulosta.
-- Käytättekö te säärystimiä ratsastaessanne?
-- Käytän, se on paljon siistimpää, sanoi Veslovski iloisesti ja
hyväntahtoisesti hymyillen, asetti lihavan jalkansa tuolille ja pani
alemman hakasen kiinni.
Hän oli epäilemättä reilu nuori mies, ja Levinin tuli sääli häntä ja
hän häpesi itseään talon isäntänä, kun hän huomasi arkuuden Vasenkan
katseessa.
Pöydällä oli palanen sauvasta, jonka he olivat samana aamuna
voimistellessaan taittaneet. Levin otti sen käteensä ja alkoi
taitella sen päähän jääneitä sälöjä tietämättä miten aloittaisi.
-- Minä aioin... Hän vaikeni hetkeksi, mutta muistaen yhtäkkiä Kittyn
ja kaiken, mitä oli tapahtunut, katsoi vierastaan päättävästi silmiin
ja sanoi: -- Minä käskin valjastamaan teille hevosen.
-- Kuinka? Vasenka aloitti ihmeissään. -- Minne on aikomus lähteä?
-- Teidät viedään junalle, Levin vastasi hypistellen synkkänä sauvan
päätä.
-- Matkustatteko jonnekin vai onko jotain tapahtunut?
-- Minä odotan vieraita, Levin sanoi taitellen yhä nopeammin
voimakkailla sormillaan sauvan päässä olevia sälöjä. -- Ei, en odota
vieraita eikä mitään ole tapahtunut, mutta pyydän teitä lähtemään. Te
voitte tulkita epäkohteliaisuuteni niin kuin tahdotte.
Vasenka ojentautui suoraksi.
-- Minä pyydän teitä selittämään minulle... hän sanoi arvokkaasti
ymmärrettyään asian.
-- Minä en voi sitä selittää teille, vastasi Levin hiljaa ja
hitaasti, koettaen salata leukapieltensä värähtelyn. -- Ja parempi
on, ettette sitä kysele.
Ja kun kaikki pienet sälöt oli jo katkottu, Levin tarttui sormillaan
suuriin sälöihin, repäisi sauvan kahtia ja nappasi vikkelästi
käteensä toisen puolen, joka oli vähällä pudota.
Luultavasti Vasenkaan vaikuttivat sanoja enemmän Levinin
jännittyneet kädet ja niiden lihakset, joita hän oli aamulla
voimisteltaessa tunnustellut, välähtelevät silmät, hiljainen ääni ja
leukapielten salainen värähtely. Hän kohautti olkapäitään, hymähti
ylenkatseellisesti ja kumarsi.
-- Enkö saisi tavata Oblonskia?
Olkapäitten kohautus ja ivallinen hymy eivät hermostuttaneet Leviniä.
"Mitäpä hän muutakaan voi?" ajatteli hän.
-- Minä pyydän häntä heti tulemaan tänne.
-- Kaikenmoisia järjettömyyksiä! sanoi Stepan Arkadjevitsh Levinille
saatuaan kuulla, että hänen ystävänsä karkotettaisiin talosta. Hän
oli tavoittanut Levinin puutarhassa, jossa tämä käveli odottaen
vieraansa lähtöä. -- Mais c'est ridicule![35] Mikähän kärpänen sinua
on purrut? Sehän on hirveän naurettavaa! Mitä ihmettä sinä luulet
näkeväsi siinä, että nuori mies...
Mutta nähtävästi tuo kärpäsen purema vielä kirveli, koska heti, kun
Stepan Arkadjevitsh aikoi selittää tapauksen syytä, Levin kalpeni ja
keskeytti hänet kiireesti:
-- Ole hyvä äläkä selittele syitä! Minä en muuta voi. Tunnen kyllä
saattavani itseni huonoon valoon sekä sinun että hänen edessään.
Mutta hänelle lähtö ei tuottane suurtakaan surua, kun taas minulle ja
vaimolleni hänen läsnäolonsa on vaivaksi.
-- Mutta sinähän loukkaat häntä. Et puis c'est ridicule![36]
-- Ja hänen läsnäolonsa sekä loukkaa että piinaa minua. Enkä minä ole
tehnyt mitään sellaista, minkä vuoksi minun pitäisi ruveta kärsimään!
-- No tätä en olisi odottanut! On peut être jaloux, mais à ce point
du dernier ridicule![37]
Levin käännähti nopeasti, poistui lehtokujan päähän ja käveli siellä
itsekseen edestakaisin. Pian hän kuuli rattaiden tärinän ja näki
puiden takaa, miten Vasenka lähti matkaan skotlantilaislakissaan,
heinien päällä istuen -- pahaksi onneksi rattaissa ei ollut istuinta
-- ja rattaiden tärinästä hytkähdellen.
"Mitähän nyt vielä!" Levin ajatteli, kun näki miehen lähtevän talosta
juoksemaan rattaiden perään ja pysäyttävän ne. Se oli konemestari,
jonka Levin oli kokonaan unohtanut. Konemestari kumarteli ja puhui
jotain Veslovskille, nousi sitten rattaille ja he jatkoivat matkaa
yhdessä.
Stepan Arkadjevitsh ja vanha ruhtinatar olivat suunniltaan Levinin
käytöksen takia. Hän tunsi itsekin olevansa mitä suurimmassa määrin
naurettava ja häpesi rumaa tekoaan; mutta muistellessaan, mitä hän ja
hänen vaimonsa olivat saaneet kärsiä, hän tunsi, että jos hän toisen
kerran olisi joutunut samanlaiseen tilanteeseen, hän olisi tehnyt
aivan samoin kuin nytkin.
Huolimatta tästä kaikesta tulivat kaikki paitsi ruhtinatar, joka
ei antanut Levinille anteeksi hänen käytöstään, iltapäivällä
tavattoman vilkkaiksi ja iloisiksi, kuin lapset rangaistuksen
tai täysikasvuiset raskaan virallisen vastaanoton jälkeen, niin
että illalla ruhtinattaren poissa ollessa puhuttiin Vasenkan
karkotuksesta kuin ammoin tapahtuneesta asiasta. Ja Dolly, joka
oli perinyt isältään taidon kertoa sattumuksista hauskasti, sai
Varenkan aivan hervottomaksi naurusta kertoessaan kolmannen ja
neljännen kerran yhä kasvavine humoristisine lisineen, kuinka hän
oli juuri aikonut laittaa uudet solmukkeet vieraan kunniaksi ja
vasta tullut vierashuoneeseen, kun kuuli äkkiä rattaiden jyrinää.
Ja kenet hän näki rattailla? -- Vasenkahan se siellä istui heinissä
skotlantilaislakkeineen, romanssinuotteineen ja ratsusäärystimineen.
-- Olisit edes käskenyt valjastamaan vaunut! Ei, mutta sitten minä
kuulen huudettavan "seis!" Ehdin jo ajatella, että tuli sentään
sääli. Mutta kun katson ikkunasta, niin mitä minä näen? Paksun
saksalaisen istuttivat hänen viereensä, ja niin sitä mentiin...
Hukkaan menivät minun solmukkeeni!...