ja minä tiedän, että ystäväni, mr Jones, kärsimättömänä odottaa
nähdäkseen minut varmana vankikopissa. Kerron sen niin lyhykäisesti
kuin mahdollista. Tuo Sholto-lurjus matkusti Intiaan, mutta ei
hän palannut koskaan takaisin. Kapteini Morsian osotti minulle
vähä sen jälkeen hänen nimensä erään englantilaisen postilaivan
matkustavaisten joukossa. Hänen setänsä oli kuollut sekä jättänyt
jälkeensä omaisuuden hänelle, ja Sholto pyysi eron armeijasta, mutta
kuitenkin voi hän kohdella viittä miestä niinkuin hän kohteli meitä.
Morstan matkusti Agraan heti sen jälkeen sekä huomasi, niinkuin
odotimmekin, että aarre oli poissa. Tuo konna oli varastanut sen,
täyttämättä ainoatakaan niistä ehdoista, joista olimme salaisuuden
hänelle myyneet. Siitä päivästä alkaen elin ainoastaan kostolleni.
Ajattelin sitä päivällä ja kiihoitin sitä yöllä. Se muuttui
valtavaksi kaikkinieleväksi intohimoksi minussa. Minä en välittänyt
hituistakaan laista -- en hirsipuusta. Ainoa ajatukseni oli -- paeta,
etsiä Sholton, kuristaa häntä kurkusta. Jopa Agra-aarrekin oli
minusta muuttunut vähäpätöisemmäksi kuin kostoni Sholtolle.
"Olen päättänyt toimeenpanna monta asiaa tässä elämässä, ja aina olen
kaikki vienyt päätökseen. Mutta monta vuotta viipyi, ennenkuin aikani
tuli. Olen jo kertonut teille että olin oppinut vähän lääketiedettä.
Eräänä päivänä tohtori Somertonin ollessa kuumeessa, löysi eräs
työskentelevä vankijoukko pienen Andaman-saarelaisen metsässä. Hän
oli kuolemaisillaan ja oli kömpinyt yksinäiseen paikkaan elämäänsä
päättämään. Otin hänet huostaani, vaikka hän oli niin villi ja
pahanilkinen kuin käärmeensikiö, ja parin kuukauden perästä oli hän
terve taas. Häneen syttyi jonkinlainen jumaloitseva ystävyys minua
kohtaan, eikä hän tahtonut palata metsiinsä, vaan oleskeli alituiseen
majani läheisyydessä. Opein vähäsen hänen kieltään ja tämä saattoi
hanat vielä enemmän rakastamaan minua.
"Tonga -- se oli hänen nimensä -- oli taitava soutaja ja omisti
suuren, tilavan kanootin. Kun huomasin että hän oli minulle
uskollinen ja olisi tehnyt vaikka mitä palvellakseen minua,
ajattelin, että tässä olisi tilaisuus paeta. Puhuin hänen kanssaan
asiasta. Hänen piti viedä veneensä määrättynä yönä eräälle
vanhalle maallenousupaikalle, jota ei koskaan vartioittu, ja
siellä minä astuisin veneesen. Minä käskin hänen ottaa mukaansa
useampia vesikalepassia sekä niin paljon kuin mahdollista yamia,
kookospähkinöitä ja perunoita.
"Ja tuo pikku Tonga, hänpä oli rehellinen ja luotettava.
Uskollisempaa ystävää ei kellään ole koskaan ollut. Määrättynä yönä
oli hän venheineen rantatilalla. Mutta sitte sattui niin onnettomasti
että yksi vartijajoukon sotilaista oli rannalla -- ilkeä lurjus,
joka ei koskaan laiminlyönyt mitään tilaisuutta, saadakseen häväistä
ja tehdä väkivaltaa minulle. Olin aina luvannut kostaa ja nyt oli
aikani tullut. Oli ikäänkuin kohtalo olisi asettanut hänet minun
tielleni, jotta voisin maksaa velkani ennenkuin saaresta läksin. Hän
seisoi rantavallilla selin minuun ja lyhyt ratsupyssy olalla. Katsoin
ympärilleni löytääkseni kiveä, jolla voisin koputtaa hänen aivojaan,
mutta en löytänyt mitään.
"Silloin juolahti kummallinen ajatus mieleeni ja nyt tiesin mistä
aseen löytäisin. Istuin pimeään paikkaan ja riisuin puujalkani.
Kolmella pitkällä hyppäyksellä olin hänen luonaan. Hän tähtäsi
kiväärillään, mutta minä löin häntä kaikin voimin, jotta koko
pääkallo halkesi. Näette vielä tässä puussa halkeaman, joka syntyi
siihen lyödessäni. Kaaduimme molemmat kumoon, sillä minä kadotin
tasapainon, mutta kun pääsin jaloille taas, tapasin hänet makaamassa
liikkumattomana maassa. Astuin veneesen ja tunnin kuluttua olimme
hyvän matkan päässä merellä. Tonga oli ottanut mukaansa kaikki
maalliset tavaransa, aseensa ja jumalansa. Muun muassa oli hänellä
pitkä bamburuoko ja palanen kookosniini-mattoa, joista laitoin
jonkinlaiset purjeet. Kymmenen päivää kuljeksimme näin elämän ja
kuoleman välillä ja viidentenätoista otettiin meidät laivaan,
joka oli matkalla Singaporesta Jiddahiiin kuljettaen malajilaisia
pyhiinvaeltajia. Siinä oli kummallinen sekoitus kaikenmoisista
kansoista ja Tonga ja minä mukaannuimme pian heidän oloihinsa. Yksi
suuri etu heillä oli -- he antoivat meidän olla rauhassa, eivätkä
kysyneet meiltä mitään.
"No niin, jos kertoisin teille kaikki seikkailut, jotka minä ja
pieni matkatoverini saimme kokea, ette kiittäisi minua, sillä
saisitte viipyä täällä auringon nousuun asti. Kuljeksimme sinne tänne
maailmassa, sillä aina sattui jotakin esteitä, ett'emme päässeet
Lontooseen. Mutta en silmänräpäykseksikään unohtanut päämaaliani.
Sholtosta uneksin öisin; tuhansia kertoja olen murhannut hänet
unessa. Vihdoin noin kolme neljä vuotta sitte saavuimme Englantiin.
Minun ei ollut vaikea saada selvää, missä Sholto löytyi, ja koetin
ensin tiedustella oliko hän hävittänyt aarteen, vai vieläkö se oli
hänellä säästössä. Sain hyvän ystävän eräässä henkilössä, joka voi
auttaa minua -- en mainitse nimeä, sillä en tahdo saattaa ketään
muuta pulaan -- ja sain pian tietää että aarre vielä oli tallella.
Nyt koetin päästit hänen läheisyyteensä monella tavalla, mutta
hänpä olikin varova ja kaksi nyrkkitaistelijaa vartioi aina häntä,
lukuunottamatta poikiansa ja khitmutgariansa.
"Mutta sitte eräänä päivänä sain tietää, että hän oli
kuolemaisillaan. Syöksin heti puutarhaan raivostuneena ajatellessani
että hän täten pääsisi kynsistäni, ja kun katsoin sisään ikkunasta
näin hänen makaavan siinä vuoteellaan yksi pojistaan kummallakin
puolen. Aijoin hypätä huoneesen ja ryhtyä kamppailuun heidän kaikkein
kanssa, mutta juuri katsoissani häneen, hervahti alaleuka rinnalle --
mies oli kuollut. Tunkeuduin hänen huoneesensa samana yönä ja etsein
hänen papereitaan toivossa löytää jotakin muistiinpanoja paikasta,
mihin hän oli jalokivemme kätkenyt. Mutta ei riviäkään löytynyt, ja
minä lähdin pois niin katkerasti pettyneenä ja raivostuneena kuin
ihminen voi olla. Mutta ennenkuin menin, juolahti mieleeni, että
jos joskus tapaisin toverini, nuo kolme sikhiä, olisi jonkinlainen
tyydytys tietää, että olin jättänyt merkin vihastamme. Sentähden
piirsin eräälle paperilipulle meidän neljän merkin, sellaisena kuin
se oli ollut asemakartalla, ja asetin sen hänen rinnalleen. Paljon
olisi ollut vaadittu, että hän olisi laskettu hautaan ilman mitään
merkkiä niillä miehiltä, joita hän niin alhaisella tavalla oli
pettänyt.
"Ansaitsimme leipämme siihen aikaan sillä että näyttelin Tonga-parkaa
mustana ihmissyöjänä markkinoilla ja muissa sellaisissa paikoissa.
Hän söi raakaa lihaa ja tanssi sotatanssiansa, ja meillä oli aina
hattu täynnä kuparirahoja päivän työn jälkeen. Sain edelleenkin
tietoja Pondicherry Lodgesta, mutta muutaman vuoden kuluessa ei
kuulunut muuta kuin että aarretta etsittiin. Viimein tapahtui
kuitenkin mitä niin kauan olimme odottaneet. Aarre oli löydetty. Se
tavattiin Bartholomeus Sholton kemiallisessa laboratooriossa, joka
sijaitsi rakennuksen korkeimmassa osassa. Menin heti tarkastamaan
paikkaa, mutta en voinut käsittää, miten pääsisin ylös puujalkoineni.
Sain kuitenkin tietää, että katossa löytyi laskuovi, sekä mihin
aikaan mr Sholto tapasi syödä illallista ja ajattelin että helposti
voisin päästä ylös Tongan avulla. Menimme ulos Tongan kanssa, jonka
uumille oli kierretty pitkä nuora. Hän kiipesi ylös kuin kissa
ja oli heti päässyt sisälle katosta, mutta onnettomuudeksi oli
Bartholomeus vielä huoneessa ja sen sai hän maksaa hengellään. Tonga
luuli tehneensä hyvän työn, tappaessaan hänet, sillä kun tulin ylös
kiiveten pitkin nuoraa, tapasin hänet pöyhkeilevänä kuni riikinkukko
kuljeskelevan huoneessa. Suuresti hän hämmästyi kun rankaisin häntä
köydenpätkällä ja sanoin häntä pieneksi vertahimoovaksi paholaiseksi.
Sitte otin arkun ja laskin sen maahan sekä menin itse samaa tietä,
jätettyäni neljän merkit pöydälle näyttääkseni, että aarre vihdoinkin
oli joutunut niiden haltuun, joilla oli suurin oikeus siihen. Tonga
veti sitte nuoran ylös, sulki ikkunan ja lähti pois samaa tietä, jota
oli tullutkin.
"Niin, nyt luulen kertoneeni kaikki. Olin kuullut erään venemiehen
kertovan, että Smithin höyryvene Aurora, oli yksi nopeakulkuisempia
höyryveneitä ja siksi ajattelin että se sopisi hyvin meidän
pakomatkaamme. Soveimme kaupasta ukko Smithin kanssa ja minä
lupasin maksaa hänelle suuren summan, jos hän veisi meidät
vahingoittumattomina laivaamme. Hän kyllä tiesi, ettei kaikki ollut
niinkuin olla piti, mutta ei hän tuntenut salaisuuksiamme. Kaikki
tämä on täyttä totta, herraseni, ja minä en ole kertonut sitä
teille huvittaakseni teitä -- ettehän ole tehneet minulle juuri
ystävyydenpalvelusta -- vaan sentähden että luulen parhaiten voivani
puolustautuu sillä, etten salaa mitään, vaan koko maailma tietäköön,
miten häpeällisellä tavalla majori Sholto on kohdellut minua, ja
kuinka viaton olen hänen poikansa kuolemaan."
"Hyvin omituinen selitys," sanoi Sherlock Holmes. "Sopiva päätös
erinomaisen huvittavaan tapaukseen. Kertomuksenne loppuosassa ei
ollut mitään uutta paitsi että teillä oli oma köysi mukananne. Sitä
en todellakaan tietänyt. Mutta, toivoin että Tonga oli hukannut
kaikki nuolensa, ja kuitenkin ampui hän meitä kohden yhden venheessä."
"Hän oli pudottanut kaikki muut paitsi sen ainoan, joka oli
puhalluspillissä."
"Ah, niin," sanoi Holmes. "Sitä en tullut ajatelleeksi."
"Onko mitään muuta, mistä haluaisitte kysyä?" sanoi vanki
kohteliaalla auliudella.
"Ei kiitos, sitä en usko," vastasi toverini.
"Niin, Holmes," sanoi Athelney Jones, "te olette henkilö, jonka
mieltä tulee aina noutaa, ja kaikki tiedämme että te olette rikosten
tuntija; mutta velvollisuutensa tulee täyttää ja olen jo mennyt
liian pitkälle tehdessäni teidän sekä ystävänne mielen mukaan. Olen
rauhallisempi ja tyyneempi tietäessäni että kertojamme on lukkojen
ja salpojen takana. Hevonen odottaa ja kaksi polisikonstaapelia
on myöskin siellä. Olen suuresti kiitollinen teille molemmille
avustanne. Te tulette luonnollisesti kutsuttavaksi tutkintoon. Hyvää
yötä!"
"Hyvää yötä, herrani," sanoi Jonathan Small.
"Te ensin Small," huomautti varovainen Jones, heidän lähtiessä
huoneesta. "Minä en mielelläni ottaisi päähäni iskua puujalastanne,
niinkuin teitte tuolle Andamansaarelaiselle." --
"Niin, meidän pieni seikkailumme on siis nyt päättynyt," huomautin
minä, istuttuamme hetken ääneti sikaria polttaen. "Epäilen että tämä
on viimeinen tutkimus, jossa saan seurata teidän menetystapaanne.
Miss Morstan on suonut minulle kunnian tulla hänen herrakseen ja
miehekseen."
Holmesilta kuului koriseva valitus.
"Tuota pelkäsin," huokasi hän. "En todellakaan voi onnitella teitä."
Tunsin itseni vähän loukkaantuneeksi.
"Onko teillä syytä olla tyytymätön valintaan?" kysyin minä.
"Ei suinkaan. Katson, että hän on yksi suloisimpia nuoria naisia,
mitä olen tavannut, ja hän olisi erinomaisen tarpeellinen sellaisessa
toimessa, jota nyt olemme käsitelleet. Hänellä on selvä taipumus
siihen suuntaan, -- ajatelkaapa vaan, kuinka hän erityisesti otti
talteen tuon Agran asemakartan isänsä paperein seasta. Mutta rakkaus
on tunneasia, ja kaikki, mikä on tunnetta, on ristiriidassa kylmän,
selvän ymmärryksen kanssa, jonka pidän suurempana kaikkea muuta.
En itse uskaltaisi koskaan mennä naimisiin pelosta että sen kautta
ymmärrykseni himmenisi."
"Toivon ja luulen," sanoi hän nauraen, "että ymmärrykseni
voitollisesti kestää koetuksen. Mutta te näytätte väsyneeltä."
"Niin, vastavaikutus on jo alkanut. Tulen olemaan väsynyt ja veltto
ainakin viikon kuluessa."
"Omituista," sanoin minä, "että ajanjaksot, joita muilla nimittäisin
laiskuudeksi, aina seuraavat teidän oivallisia älykkäisyyden ja
voiman kohtauksia."
"Niin," vastasi hän, "minussa on ainetta parantumattomaan hulttioon
sekä myöskin erinomaisen ravakkaan mieheen. Ajattelen usein erästä
Goethen lausetta: 'Vahinko että luonto vaan yhden ihmisen sinusta
muodosti, sillä ainetta oli sekä kunnon mieheen että veitikkaan'."
"Mutta ajatelkaa vielä tätä Norwoodiasiaa, niin näette, että niillä,
kuten otaksuin, oli liittolainen talossa, eikä se voinut olla kukaan
muu kuin Lal Rao, pöydän kattaja. Siis tulee Jonesille todellakin
jakamaton kunnia siitä että hän on saanut ainakin yhden kalan suureen
nuotta-apajaansa."
"Palkkio on kuitenkin hyvin epätasaisesti jaettu", huomautin. "Te
olette tehnyt kaiken työn tässä asiassa. Minä voitan vaimon, Jones
kunnian, mutta te, mitähän te saatte vaivastanne?"
"Minulla," vastasi Sherlock Holmes, "on aina varalla kokainipullo."
Ja hän ojensi kapean valkoisen kätensä ottaakseen sen uuninotsikolta.