Ennätysmatka.
Ennenkuin jatkamme, koetamme muutamin sanoin kuvata, mitä tapahtui
"Titanicin" lähtiessä Southamptonista. Laivalaiturilla tungeskeli
tuhansia uteliaita katsojia, jotka tahtoivat nähdä jättiläisen lähdön
merelle. Koko Southamptonin kaupunki ikäänkuin juhli tätä hetkeä.
Suunnattoman laivamiehistön omaiset seisoivat ensi rivissä laivasillan
reunalla. Naiset nostivat vähäisiä lapsiaan korkealle, jotta nämä
näkisivät paremmin. Kyllä olikin laiva mastoineen, suunnattoman
suurine, sakeata savua tupruavine savutorvineen, lukemattomine
ikkunoineen ynnä muine merkillisyyksineen katsomisen arvoinen.
Höyrypilli vihelsi viime kerran. Kun väki, joka ei aikonut matkustaa
mukana, oli astunut laivasillalle, vedettiin portaat laivaan ja
kylkiportit sulettiin. Voimakkaat hinaajalaivat alkoivat työskennellä.
Kun nyt "Titanic" hiljalleen liukui satamasta, huudettiin tuhansista
suista rannalta sille jäähyväisiä.
Vähän loitommalla oli "New York"-niminen laiva seitsemällä vankalla
teräsköydellä laituritolppiin kiinnitettynä. Sen miehistö seisoi
kannella "Titanicia" tervehtimässä. Yhä lähemmäksi tuli jättiläinen,
kunnes kumpikin laiva oli rinnatusten. Äkkiä kuului muutama kova
paukaus. "Titanicin" voimakas imuvesi veti mukanansa toisen laivan.
Nyt pantiin "Titanicin" koneet käymään taaksepäin täydellä höyryllä.
"New York"-laivan perä kääntyi ulospäin. Yhteentörmäys näytti
välttämättömältä. Mutta ikäänkuin ihmeen kautta se vältettiin,
laivojen ollessa tuskin viiden metrin päässä toisistaan. Kapteenilta
pääsi helpotuksenhuokaus, sillä hän tiesi mitä vaara merkitsi.
Mutta useimmat matkustajat vaan nauroivat, sillä heistä tuntui tämä
näytelmä mielenkiintoiselta. Laurila oli seisonut venekannella ja
sieltä katsonut näytelmää. Hän kääntyi erääseen laivamieheen, joka oli
tehtävissään kahden pelastusveneen välissä.
-- Oli hyvä, että päästiin näin vähällä. Muuten olisi yhtiö saanut
maksaa isot rahat vahingosta, sanoi hän.
-- Kyllä, vastasi merimies. -- Mutta kävi miten kävi. On kuitenkin
huono enne, kun ensimäinen matka alkaa tällä tavalla.
Nyt kulki "Titanic" omalla voimallaan hiljalleen eteenpäin. Kun se
hetkisen kuluttua sivuutti "Oceanic"-laivan, kuului taas köysien
katkeamisen synnyttämä pauke. Mutta kaikki kävi hyvin, ja "Titanic"
pääsi onnellisesti ohi. Matkustajat tuskin kiinnittivät huomiotaan
tähän uuteen kohtaukseen. Ainoastaan vanha merimies lausui siitä
mielipiteensä.
-- Jos tämmöistä jatkuu, sanoi hän, -- niin käy meille pahemmin.
Cherbourgista tulee laivaan suuremman tuhon tuottaja.
Viimein irrotettiin hinaaja-alukset. Määräyksenantaja-sähkökellot
soivat. Nyt alkoi jyske konehuoneissa, ja suunnaton laivanrunko rupesi
tärisemään. "Titanic" sai vauhtia ja ohjattiin kanaalia kohti. Vaahto
kuohui keulan edessä ja valtaavat, vaahtopäiset aallot kohosivat laivan
kummaltakin puolelta. Englannin rannikko katosi näkyvistä, ja Ranskan
rannikko alkoi näkyä. Tuli ilta. Majakat sytytettiin. Jo ollessa pimeä
ankkuroitiin "Titanic" Cherbourgin edustalla.
Southamptonissa oli Laurila sivumennen saanut tavata erään vanhan
tuttavansa ja ylioppilasaikansa toverin Niilo Vieremän, jota ei hän
ollut nähnyt moneen vuoteen.
Nyt tapasivat ystävykset taas toisensa laivan tupakkasalongissa.
-- On pitkä aika sitten kun viimeksi keskustelimme, ainakin on siitä
viisi vuotta, alkoi Vieremä.
-- Seitsemänkin vuotta siitä jo on kulunut, väitti Laurila. -- Mutta
sinä olet jo niin amerikkalaistunut, että sinua tuskin enää tuntee.
Ennen oli sinulla viikset ja punaset posket. Nyt ovat ne poissa ja
kasvoissasi on jo ryppyjä.
-- Ensiksikin täytyy minun valittaa, että amerikkalaiset sairastavat
partakauhua, alkoi Vieremä. -- Ei siellä saa nuorehko mies olla
rauhassa, jos eivät hänen kasvonsa ole sileät kuin vasikankuono.
Minulla oli kerran pieni leukapartakin, mutta kun joka suunnalta
mökötettiin pukinäänellä, täytyi se ajaa pois. Samassa rymäkässä
menivät viikseni.
-- Se on todella amerikkalaisen luonteen huono puoli. Miksi ei mies
saisi pitää partaa? En ainakaan minä viiksistäni luovu, sanoi Laurila.
Ikäänkuin ei olisi Laurilan puhetta kuullutkaan, jatkoi Vieremä:
-- Sitten ei elämä Amerikassa ole leikkiä, kuten moni luulee.
Siellä jos missään täytyy tehdä ankarasti työtä, eikä päämiesten
luottamustakaan ole niin helppo saada. Kesti kolme vuotta
ennenkuin minuakaan huomattiin. Mutta kun olin keksinyt uuden
laivanpurkauslaitteen ja saanut sille patentin, ylenin pian. Olen
nyt yli-insinööri. Nyt olen "Titanicilla" tutkimassa sen koneita ja
katsomassa, onko niissä mitään opittavaa.
-- "Titanic" on ihmeellinen laiva, sanoi Laurila. -- Kaikkien sen
osien pintapuolinenkin tarkastus veisi aikaa enemmän kuin jalankäynti
Helsingistä Turkuun.
-- Siinä olet oikeassa, vastasi Vieremä. Matkustajahytteihinkin
mahtuu väkeä enemmän kuin pariin suomalaiseen pikkukaupunkiin. Meillä
on muuten komeata väkeä mukana. Tuolla esim. seisoo amerikkalainen
miljoonamies eversti Astor. Hän on 48 vuoden ikäinen ja nai hiljattain
18-vuotiaan tytön. Hän on nyt toisen kerran naimisissa. Hän on rouvansa
kanssa juuri palannut häämatkalta Egyptissä. Nuori rouva on -- hm --
sinä ymmärrät --
Laurila nyökäytti päätään.
-- Ja tuo harmaapartainen, korkeaotsainen ukko on myös merkkihenkilö.
Hän on kuuluisa sanomalehtimies William Stead. Häntä kutsutaan
rauhanapostoliksi. Tuolla syrjemmällä on Benjamin Guggenheim, suuri
rahamies hänkin. Häntä kutsutaan kuparikuninkaaksi. Äskettäin oli hänen
nimensä kaikkien huulilla Alaskan hiilikaivosrettelöitten johdosta.
Hänen vasemmalla puolellaan on presidentti Taftin adjutantti, majuri
Butt, ja oikealla puolellaan miljoonamiehet John Thayer ja Clinch
Smith. Minä en huolisi siitä rahamäärästä, jota nuo miehet edustavat.
Mitä minä sillä tekisin?
Eräs noin 40 vuoden ikäinen, juutalaisennäköinen mies, nousi ylös,
heitti sanomalehden kädestään ja lähti ulos.
-- Tiedätkö, kuka tuo on, kysyi Vieremä.
-- Joku sinun miljoonamiehistäsi, joita täällä kuuluu olevan alku
toista tusinaa, naurahti Laurila.
-- Eipäs. Kyllä hänkin on varakas mies, mutta tässä laivassa merkitsee
hän enemmän kuin nuo rahakuninkaat yhteensä. Hän on Valkean Tähden
linjan johtaja Bruce Ismay. Kapteenikin saa olla nöyränä hänen
edessään. Mutta mennään nyt kävelylle.
Ystävykset lähtivät. Laivan käytävät olivat pitkiä kuin kaupungin
kadut. Ensi luokan loistohytit oli varustettu kaikella mahdollisella
ylellisyydellä. Talvipuutarha oli ihmeellinen laitos. Siellä oli
tuhansia kasvavia, lemuavia kukkia ja tuuheita palmuja. Uimalaitos ja
voimistelusali olivat myös suuremmoisia.
Laurila ei ollut ennen liikkunut sellaisen ylellisyyden keskellä.
-- Minua ei tämä loisto ollenkaan liikuta, sanoi Vieremä. -- Minun
huomioni on yksinomaan kiintynyt laivan koneistoon. Ajattele, mitä
merkitsee hankkia höyry laivan kolmeen höyrykoneeseen, kahteen
nelisylinteriseen kolmiekspansiokoneeseen ja yhteen Parson-turbiiniin,
joka kolmella jättiläispotkurillaan työntää laivaa eteenpäin. Ajattele,
että laivalla on 29 höyrypannua. Et osaa arvata, kuinka mitättömäksi
ihminen tuntee itsensä tuolla alhaalla konehuoneessa, jossa
puolialastomat lämmittäjät hoitavat 159 tulisijaa.
-- Ai, tuolla tulee ystäväni Saarela, sanoi Laurila. -- Hän on maisteri
niinkuin minäkin, ja suuri kielimies. Taitaa latinaisia virsiäkin ulkoa.
Laurila viittasi Saarelan luokseen ja esitti hänet Niilo Vieremälle.
Kolme tuttavusta ei ollut kauankaan keskustellut, kun Laurilan ja
Saarelan huomio kiintyi erääseen nuoreen naiseen, joka istui isänsä ja
äitinsä keskellä.
-- Tuo nainen on tavattoman kaunis, sanoi Laurila. -- Mitä sinä,
Saarela -- he olivat jo "sinut" -- arvelet?
-- Samaa minä sanon, tuumi Saarela.
-- Oletko sinä vielä nuorimies, kysäsi Vieremä samassa Laurilalta.
Tämä näytti olevan hämillään.
-- Hm -- tuota julkisuudessa kyllä, sopersi Laurila.
-- Ai, sinulla on morsian, ymmärrän, nauroi Vieremä. -- Et siis omaksi
hyväksesi katsele tuota kaunista naista.
-- En suinkaan, vakuutti Laurila.
-- No kuinka on uuden tuttavani Saarelan laita, kysyi Vieremä uteliaan
näköisenä.
-- Täysi nuorimies, vastasi Saarela reippaasti. -- Ei ole salaistakaan
morsianta.
-- Muuten ei kukaan meistä voisi päästä käsiksi tuohon tyttöön, nauroi
Vieremä.
-- Minä arvaan syyn, sanoi Saarela. -- Hän on tietysti miljoonapohatan
tytär.
-- Oikein, sanoi Vieremä. -- Hänen isänsä nimi on Mc Dean. Tämä on
miljoonamies.
-- No niin. Suuri on meidän välillämme oleva juova, sanoi Saarela. --
Minä olen köyhä kuin kirkonrotta.
-- Köyhyydestä viis, sanoi Vieremä. -- Jos meillä olisi kreivin tai
markiisin ontto arvonimi, niin uskaltaisimme kyllä tyttöä lähestyä.
Amerikkalaiset miljoonamiehet ovat hyvin heikkoja eurooppalaisille
aatelisnimille.
-- Kun ei heillä omassa maassaan ole sellaista romua, nauroi Laurila.
-- Aatelit eivät menesty Amerikassa enempää kuin Pohjanmaallakaan.
Päivällispöytiä katettiin.
Ruokasalit säteilivät sähkölamppujen valosta. Kannelta kuului
miellyttävää soittoa.
Päivällistä odottaessaan pistäytyivät Laurila, Vieremä ja Saarela
tupakkahuoneessa. Samassa kun ystävykset olivat astuneet sisään,
tuli sinne ruhtinas Uffiezi, jonka nimen lukija on jo kuullut.
Ohi mennessään nyökäytti hän päätään Vieremälle, kysyen jotakin
turhanpäiväistä asiaa, johon tämä vastasi naurulla.
-- Näyttää siltä kuin sinä tuntisit kaikki tämän laivan matkustajat,
sanoi Laurila. -- Sinusta on tullut todellakin maailmankansalainen
Amerikassa.
-- Eihän siinä ole mitään merkillistä. Olen niin monta kertaa
matkustanut tämän välin. Useat näistä varakkaista matkustajista ovat
olleet mukana. Olen monta kertaa ennen tavannut tuonkin herran,
italialaisen ruhtinas Uffiezin. Mies on viettänyt kovin tuhlaavaa
elämää ja tehnyt suunnattomia velkoja. Nyt koettaa hän saada häkkiinsä
tuon kultalinnun, miljoonamies Mc Deanin tyttären.
Uffiezi oli juuri istuutunut rouva ja neiti Mc Deanin väliin ja vei
viimeksi mainitun käden huulilleen suudellakseen sitä. Hän lausui
muutamia kohteliaisuuksia, joita ei tyttö, merkeistä päättäen,
näyttänyt pitävän pahana. Isä ja äiti näyttivät olevan hyvin halukkaita
antamaan tyttärensä ruhtinaalle. Nousisihan heidän arvonsa tällä
tavalla noitten muitten neljänsadan miljoonamiehen silmissä.
Keskustelu koski kaikenmoisia pikkuasioita. Lopuksi suuntautui se
jalokiviin. Alice kertoi, miten sininen timantti oli joutunut hänen
haltuunsa.
-- Kas vaan, huudahti Uffiezi. -- Onko se jalokivi laivassa? Olen
kuullut sen historian. Täytyy olla rohkeutta -- -- --
-- Minä soisin, etten koskaan olisi kuullut puhuttavan siitä esineestä
enkä nähnyt sitä, sanoi isä Mc Dean.
-- Isä pelkää, että se tuottaa hänelle onnettomuutta, sanoi Alice. --
Mutta kivi on minun eikä isän.
-- Teidän hallussanne tulevat sen huonot ominaisuudet muuttumaan
hyviksi, sanoi ruhtinas imarrellen.
Sillä välin kertoili Vieremä läheisten pöytien ympärillä olevista
vieraista tovereilleen. Hän osotti filadelfialaista rouva Wideneriä,
jolla oli mukanaan 140-tuhannen punnan jalokivet. Tuo nainen istui
Astorien seurassa. Nuori rouva Astor oli viehättävä kaunotar.
Ystävykset ymmärsivät, että koko naiminen oli johtunut kauneuden ja
rahan kiihotuksesta. Astor oli näet 30 vuotta vanhempi vaimoaan.
-- Meillä on muuten mukanamme iso joukko kotiin palaavia
häämatkailijoita, noin 23 paria, jatkoi Vieremä. Mutta kun noita pareja
päivällispöydässä istuttaessa laskettiin, olikin niitä 32.
Päivällisen jälkeen pistettiin eräässä salongissa tanssiksi. Vieremä
esitti siinä tilaisuudessa toverinsa Laurilan ja Saarelan muutamille
herroille, muitten muassa Mc Deanille.
-- Minä pidän suomalaisista, sanoi neiti Mc Dean. -- Olen käynyt
Aavasaksalla huvimatkalla ja matkustanut muuallakin Suomessa, tuossa
tuhatjärvien maassa.
Saarela oli mainio tanssija. Hän pyysi Alicen kanssaan tanssimaan ja
pisti valssiksi. Seuraavalla kerralla sai Uffiezi pyörittää tyttöä.
Saarela palasi paikalleen, ja Laurila loi häneen veitikkamaisen katseen.
-- Pohjalaispojat ovat rohkeita, sanoi hän. -- Kukapa olisi uskonut,
että sinä Amerikanmatkalla saisit tanssia dollariprinsessan kanssa!
Saarela ei vastannut mitään. Hän oli vähäpätöinen suomalainen maisteri,
kirjatoukka, tuo neiti taas miljoonamiehen ainoa tytär. Sitäpaitsi
olisi ruhtinas Uffiezi välttämättä otettava laskuun. Mutta olihan
tuollaisista pulista ennenkin selviydytty. Voisi käydä niinkin, että
ruhtinas arvonimestään huolimatta vielä lyötäisiin laudalta, ja että
Saarela -- -- -- No, se oli rohkea toivomus, mutta saahan ihminen
toivoa mitä tahansa.
Aamulla oli "Titanic" jo kaukana merellä. Atlannin korkeat aallot
hyökkäsivät sen keulaa vastaan. Ylpeänä halkasi "Titanic" niitä.
Keulassa ja peräpuolella tuntui hiljaista huojumista, mutta laivan
keskellä tuskin tiesi valtamerellä oltavankaan. Matkustajat olivat
siellä yhtäläisessä turvassa kuin olisivat istuneet kalliolla. Muuten
oli tässä laivassa mahdoton tulla meritautiin.
Joukko herroja keskusteli kahvilassa laivasta, jossa he matkustivat.
-- Jos suurien höyrylaivojen koko kasvaa samassa määrässä kuin tähän
asti, on vaikea sanoa, mikä tulee lopuksi eteen, huomautti Mc Dean.
-- Taistelu valtameren "sininauhasta" ei lakkaa koskaan, sanoi
herra Bruce Ismay. -- Muistan sen ajan, jolloin saksalaiset "Fürst
Bismarck"-laivallaan vallottivat sen meiltä. Tuo laiva oli 1890-vuoden
jättiläinen. Mutta tuo laiva kantoi ainoastaan 8,400 bruttotonnia. Se
ei enää merkitse mitään. Nyt on "sininauha" jälleen Englannin oma,
mutta se ei ole Cunard-, vaan Valkean Tähden linjan hallussa. "Titanic"
on laivanrakennustaidon tähänastinen viimeinen sana. "Titanic" voisi
ottaa "Fürst Bismark"-laivan kannelleen. Tämä suunnaton kehitys on
tapahtunut 22 vuoden kuluessa.
-- Ja nopeus on tuon ajan kuluessa lisääntynyt suuresti, huomautti Mc
Dean.
-- Niin. Nopeuteen nähden on Cunard-linjalla ennätys, sanoi Ismay
olkapäitään kohottaen. "Lucitania" ja "Mauretania" kulkevat 25
solmuväliä. Meidän yhtiömme ei kilpaile siinä suhteessa. Me pidämme
matkustajien mukavuuden tärkeämpänä. Mukavuus on sellainen, minkälaista
matkustava yleisö voi vaatiakin.
-- Mutta nopeudella on kaikessa tapauksessa myös osansa näyteltävänä,
väitti Mc Dean.
-- Tietysti. Laivojen nopeutta on käytettävä hyväksi. Meidän linjamme
tehtävänä on olla täsmällinen. Matkustajien täytyy olla vakuutettuja
siitä, että jos he haluavat olla Newyorkissa, Pariisissa tai Lontoossa
sinä ja sinä päivänä tunnilleen ja minuutilleen, saavat he mennä siihen
ja siihen laivaan eikä heidän tarvitse pelätä minuutinkaan myöhästystä.
-- Entä sumut ja jäävuoret sekä yhteentörmäykset muitten laivojen
kanssa?
-- Kapteenimme saavat ottaa laskuun nämä vaarat. Heidän täytyy olla
sekä rohkeita että varovaisia. He saavat aavistaa odottamatonta
voidakseen välttää sitä.
-- Mutta kuinka sitten, jos he onnistuvat huonosti.
-- Kunnon kapteeni ei koskaan onnistu huonosti.
-- Pysähtykää! Odottakaapas! Kuinka oli kapteeni Smithin, oman
päällikkömme laita hänen viime kesänä kulettaessaan "Olympic"-laivaa?
Eikö hän epäonnistunut törmätessään yhteen "Hawken" kanssa?
-- Ei suinkaan, sanoi Ismay, jonka varmuutta ei voitu horjuttaa.
"Hawken" kapteeni epäonnistui. Kapteeni Smithillä oli laki puolellaan.
Hän ohjasi oikein ja oli oikeassa.
Eversti Astor, joka tähän asti oli äänettömänä kuunnellut, sekaantui
nyt keskusteluun.
-- Laki suojelee päällikköä. Tämän tarvitsee vaan seurata sen
kirjainta, sanoi hän.
-- Ja panee matkustajiensa hengen vaaraan, huomautti Stead.
-- Matkustajat eivät koskaan ole olleet niin turvattuina kuin nykyajan
laivoissa, sanoi "Titanicin" rakentajien Harland & Wolffin eräs
yli-isinööri. -- Uskokaa minua, herrani. Minä tiedän, mitä puhun.
Olen ollut mukana rakentamassa useampia laivoja. Ne rakennetaan niin
lujiksi, että kestävät kovimmatkin koetukset. Tässä laivassa on 16
tarkasti sulettavaa kammiota. Niitten ovet voidaan sulkea 15 sekunnissa
komentosillalta. Sulkeminen tapahtuu siten, että kapteeni painaa
sormellaan 16 sähkönappulaa.
-- Mutta jos koneisto särkyisi tai muuten joutuisi epäkuntoon. Eikö
silloin olisi turvauduttava pelastusveneihin, kysyi Mc Dean.
-- Pelastusveneillä ei nykyään ole mitään merkitystä, selitti Ismay.
-- Laki määrää, että niitä täytyy olla, ja sentähden kuletetaan niitä
mukana. Meidän turvallisuutemme perustuu vedenpitäviin kammioihin.
Pari, kolme niitä saa täyttää vedellä, ja "Titanic" pysyy sittenkin
pinnalla. Sama on laita, vaikka konehuone on vettä täynnä. Vielä on
laita sama, vaikka laivan kokka ja perä särkyvät. "Titanic" ei voi
upota, hyvät herrat! "Titanic" on turvallisuustoimenpiteitten ja
uudenaikaisen laivanrakennustaidon ennätys. On mahdotonta hukkua, jos
vaan ei hyppää mereen. Ismay kumarsi ja poistui.
-- Tässä mainittiin jotakin ennätyksestä. Kuinka suuri on "Titanicin"
vauhti, kysyi Mc Dean yli-insinööriltä.
-- Se on rakennettu 21 solmuvälin nopeutta varten mutta voi saavuttaa
23 solmuvälin nopeuden.
-- Siinä tapauksessa ei tällä matkalla saada mitään ennätystä. Ja
mitäpä se merkitsisikään, sanoi Mc Dean.
-- Tiedustelkaa asiaa kapteeni Smithiltä. Saadaan ennätys, jos hän
tahtoo. Suora tie ja tasainen vauhti ovat tarpeelliset. Ajatelkaa vaan,
että "Titanic", joka ei ole luvannutkaan erinomaista vauhtia, ehtii
perille pikemmin kuin on laskettu.
-- Katsokaa savua, herrat, sanoi eversti Astor, osottaen kädellään
ylös. -- Näyttää siltä, että konehuoneessa pidetään kovaa kuumuutta.
Kaikki katsoivat savua, joka sakeana tuprusi neljästä suuresta
savutorvesta. Koko laiva tärisi keulasta perään asti.
-- Herra Ismay lienee puhunut kapteenille.
-- Ei tarvitse, sanoi yli-insinööri. Hänen paljas mukanaolonsa riittää.
Atlanninlaivan kapteeni tietää, että kun johtaja on mukana, on kysymys
suurimmasta vauhdista ja suorasta eteenpäinmenosta, vaikka olisi
tuhansia esteitä tiellä.
-- Mutta mitä sanoo laki?
-- Se on vaiti, jos ei mitään tapahdu. Kapteeni ei saa ajatella sitä.
Luuletteko, että nuorallatanssija mietiskelee, mitä tapahtuu, jos hän
putoaa? Leipä ja ansio ovat tärkeämmät kuin itse henki. Herra Ismayn
asemassa oleva mies voi tarkottaa paljon, vaikka ei hän siitä puhukaan.
Mutta jos ei se, jota asia koskee, ymmärrä, niin voi hänen leipänsä
käydä niukaksi.
Muuten on kapteeni lukenut koko asian johtaja Ismayn silmistä. On
varmaa, että "Titanicin" matka tulee olemaan nopea. Joka elää, näkee,
että "Titanic" siinäkin suhteessa saa ennätyksen -- -- --
-- Jos te, hyvät herrat, sallisitte minun lausua julki, mitä tänä
hetkenä tunnen, niin voisi keskustelumme joutua aivan toiselle
suunnalle, jatkoi Mc Dean.
-- Olkaa hyvä, herra Mc Dean, kehotti eräs kauppias nimeltä John Brown.
-- Asia taitaa sittenkin olla hieman arkaluontoista.
-- Ei tee mitään. Nyt sopii puhua kaikista asioista, kehotti useampi
herra.
-- No koska herrat suovat minun puhua, niin uskallan lausua erään
synkän aavistukseni. Tämän laivan pelastusveneet tulevat kysymykseen
tällä matkalla. Meistä miehistä ei tosin monikaan saa niitä
käyttääkseen, mutta me saamme olla mukana todistamassa "Titanicin"
ennätystä.
Herroilta pääsi makea nauru.
John Brown laski kätensä Mc Deanin olkapäälle ja sanoi:
-- Herra Mc Dean ennustaa laivan hukkuvan, mutta onneksi ei se ennustus
toteudu.
-- Saadaan nähdä, sanoi Mc Dean oudolla äänenpainolla.