Samoilla Länsi-Lapin ja Peräpohjan kesämatkoilla, 1920-1922, kerättyjä
kuin viime vuonna ilmestyneiden "Lapin muistelusten", ovat tämänkin
kirjan ainekset. Lisäksi olen kesän alussa 1923 tehnyt uuden lyhyehkön
keräilyretken Kittilään, Muonioon, Enontekiölle ja Tornion jokilaaksoon
täydentääkseni ja tarkistaakseni edellisillä matkoilla saatuja
muistiinpanojani.
Saman Lapinkorven entiskansan elämää, tapoja ja oloja kuvailevina
liittyvät nämä kirjoitukset kuin jatkona ja toisena osana "Lapin
muisteluksiin". Samat kiveliöiden vanhukset, jotka edellisen kirjani
muisteluksia saarnailivat, ovat olleet näidenkin kirjaanpanojen
haastelijoina. Kymmenet, milteipä sadat vaarit ja muorit, ukot ja
eukot ovat saaneet sanoa sanansa, semmoiset vanhan polven eläjät
kuin Kittilän Marjalan ja Karilan äijit, Kaukosen Tuomas, Auton
Heikki, Koskaman Janssi ja Pokan Pekka, Kieringin Kurtin Eeva,
Rovaniemen Tarkiaisen ukko, Lohinivan Heikki ja Martinin ukko, Muonion
Liikavainion Kalla, Töyrän Penhartti ja Purasen Iisakki, Kolarin
Kankaan Heikki, Käki-Salkko, Raution Erkki, Niilo Heikkilän leski,
"Friskin äiti" ja Koivuniemen muori, Turtolan Heikki Jolma, Iisakki
Matti, Tornakan muori, Matinlompolon Pekka sekä Nallin "faariska"
ja "muoriska", Ylitornion Anuntin Pekka, Enontekiön Eiran Pekka
sekä Köngäsen ruukinpatruuna Sohlberg -- mainitakseni vain muutamia
huomatuimpia haastelijoita. Monet keski-iän ihmisetkin, samoin kuin
nuorempikin polvi, ovat olleet mukana muistelemassa. Ja minkä kiveliö
on kertonut, sen on kirjoitusmies merkinnyt paperille. Niinpä siis ovat
nämäkin muistelukset syntyneet ahkeralla yhteistyöllä, "seurapyydöllä",
Lapinkorven vanhojen -- ja osaksi nuortenkin -- kanssa. Ja tälle
kiveliön kansalle, etupäässä vanhalle väelle, saa kirjoitusmies olla
kiitollinen muistelustensa aikaansaamisesta.
Korpi on miltei pohjaton muisteluksissaan. Kaukaisen erämaankin kansan
elämä kaikessa yksinkertaisuudessaan on kuitenkin niin monivivahteista,
ettei sitä kaikkea voi yrittääkään sisällyttää yhteen eikä
useampaankaan kirjaan. Niinpä eivät nämäkään muistelukset suinkaan
saata "tyhjentävästi" kuvata Lapinkorven entistä elämää, vaan ovatpahan
ainoastaan muutamia palasia ja piirteitä menneen polven kadonneista
ja katoavista tavoista sekä oloista, kerrotut ja nähdyt semmoisina
kuin muistelusten haastelijat ovat niitä kirjamiehelleen esittäneet.
Satalukuisen, tuhattietoisen muistelijaparttion täytyy tyytyä siihen,
että saavat vain vähäisen osan muisteluksiaan painopaperille.
Muisteluksiin liittyvät valokuvat ja piirrokset ovat myöskin
matkojen tuloksia. Lukujen alkukirjaimet on jäljennetty vanhojen --
muutamat aina 1700-luvun alkupuolelta -- aittojen, kalapirttien y.m.
ikähuoneiden seinäleikkauksista. Samoista "puukkostyylin puustaimista"
on niinikään saatu lukujen otsakkeet sekä nimi- ja kansilehden
tekstaus.
Kalevalaseuralle, jolta olen saanut matkarahoja vv:n 1920 ja
1921 keräilyretkille, olen myös kiitollisuuden velassa näistä
muisteluksistani.
Osan muisteluksissani esiintyvistä asioista on kirjalle pannut vaimoni,
Jenny Paulaharju, joka matkoilla on seurannut mukana "apumiehenä"
kansaa haastattelemassa.
Oulussa, elokuulla 1923.
Samuli Paulaharju.