"Tidningar i andliga ämnen" ja "Hengellisiä sanomia".
"Seisomme nyt Suomen nykyisen kristillisyyden rakennuksen edessä.
Jos vain pintapuolisestikin sitä katselemme, huomaamme helposti,
että sitä tuskin voi korjata. Miltä näyttää sitten tämä rakennus?
Näemme siinä suuren yleisön tietämättömyyttä, välinpitämättömyyttä,
uneliaisuutta, väärinkäsitystä, ylönkatsetta, syvään juurtuneita
ennakkoluuloja. Ja tuossa kansalaistemme suhteellisesti pienessä
joukossa, joka pitää huolta autuudestaan, huomaamme suuria
erehdyksiä, Kristuksen etsimistä kammioissa ja erämaassa,
pyrkimistä sovinnon osallisuuteen itsetekoisilla ulkonaisilla
ja sisällisillä parannuskeinoilla, itsevanhurskautta, levotonta
pyhityksen tavottelemista ja siihen luottamista ilman sitä ennen
tapahtunutta vanhurskauttamista y.m. ja syrjäyttämällä autuuden
elävää Kristuskalliota. Semmoinen on rakennus. Sen korjaaminen olisi
vanhan vaatteen paikkaamista uudella tilkulla. Se on revittävä ja
uudestaan rakennettava. Kuinka tässä on meneteltävä? Mielipiteeni on,
että kristinuskon kaikki totuudet ovat vapautettavat siitä kuonasta
ja pimeydestä, johon ne ovat joutuneet. Hellällä ja hoitavalla
kädellä tulee meidän vetää valkeuteen kaikki tietämättömyyden ja
kevytmielisyyden synnyttämät, menneiltä ajoilta perityt sekä yleiset
että yksityisten ennakkoluulot ja näyttää ihmisille, millaisia ne
ovat evankeliumiin verrattuina. Emme saa kirjoittaa sanaakaan,
säilyttääksemme ihmisten suosiota, emmekä kiertämällä puhua
mistään totuudesta, vielä vähemmän vaitiololla sitä syrjäyttää,
siten säästääksemme mielipiteitä, joihin ihmiset ovat tottuneet.
Asettukaamme vanhurskauttamisoppia peräytymättä puolustamaan;
se olkoon meille kaikki kaikessa. Jesus Kristus on esitettävä
tienä, totuutena ja elämänä, syntisten ainoana auttajana. Lähin
seuraus tämmöisestä päämäärän alituisesta silmällä pitämisestä on
oleva sisällinen eripuraisuus heränneitten kesken, tahi oikeammin
heränneitten ja meidän välillä. Emmehän voi kieltää, että moni
heistä on muodostanut itselleen ykspuolisia mielipiteitä ja
vanhurskauttamiseen ehkä sekoittanut töitä y.m. He eivät olisi
ihmisiä, jolleivät olisi sangen taipuvaisia itsevanhurskauteen. Mutta
me emme ole, mitä meidän tulee olla, ellemme rakkauden äänellä puhu
heille Jumalan karitsasta, joka ottaa pois maailman synnin, ja veljen
kädellä osoita heille häntä" [Akiander VI, 245-246.]
Näin kirjoitti tammikuussa 1836 Jonas Lagus J. Fr. Berghille
"Tidningar i andliga ämnen" ja "Hengelliset sanomat" nimisten
aikakauslehtien ilmestymisen johdosta, joiden toimittamiseen
he muiden heränneitten pappien avustamina vuoden alusta olivat
ryhtyneet. Selvä ohjelma. Aate yksin, ei mikään muu, ohjaajaksi,
yksin jumalallinen totuus, Jesus Kristus keskustana, silmämääräksi.
Berghin kanta oli sama, mutta hänen luonteensa oli toisenlainen.
Ja hyvä oli, että niin oli laita, sillä muussa tapauksessa olisi
silloinen sensuuri pian tehnyt lopun koko hankkeesta.
Vaikea oli näiden lehtien toimittaminen jo siitä syystä, etteivät
Lagus ja Bergh olleet tilaisuudessa tapaamaan toisiansa. Kirjeet
heidän välillään viipyivät matkalla noin kolme viikkoa, lehdet
tarkastettiin Porvoossa ja painettiin Helsingissä, muista ja vielä
suuremmista vaikeuksista puhumattakaan. Mutta innostus asiaan ja
toimittajani keskinäinen rakkaus voittivat kaikki esteet.
Jo joulukuun alussa 1835 lähetti Lagus J. I. Berghille, joka
Helsingissä valvoi toimituksen juoksevia asioita, [Kert. (1896)
rovasti N. G. Arppe y.m.] muutamia kirjoituksia lehteen. Ne
viipyivät matkalla niin kauan, ettei hänen "Uudenvuoden tervehdys",
[Akiander VI. 245.] joka silminnähtävästi oli aiottu yleisölle
lyhyesti, muutamin rohkein piirtein ilmaisemaan "Tidningar i andliga
ämnen" ja "Hengellisten sanomain" kantaa ja tarkoitusta, tullut
julkisuuteen. Laguksen sujuva kynä oli taitava varsinkin tuommoisia
piirteitä muodostamaan, ja jonkummoisella pettymyksellä kaipaamme
juuri tämänkaltaista kirjoitusta lehden ensimmäisessä, tammikuun
8 p:nä 1836 ilmestyneessä numerossa. Semmoinen "tervehdys" olisi
muotoonkin nähden paremmin sopinut nuorta herännäisyyttä elähyttävien
aatteiden tulkiksi, kuin se sävyisä, osaksi viralliseen ulkoasuun
pukeutunut kirjoitus, jossa toimitus ilmoittaa lehdelle annetusta
ilmestymisluvasta sekä lyhyesti tekee selkoa sen suunnitelmasta.
Tämä henkii kyllä elävää kristillisyyttä ja ainakin siinä kohden
ilmaisee se uuden, valoisamman ajan koittoa Suomessa, että siinä
ensi kerran julkisesti puhutaan hengellisen äänenkannattajan
tarpeellisuudesta maassamme, vaan enemmän sopisi niin yhdessä kuin
toisessa suhteessa vaatia toimituksen ensimmäiseltä kirjoitukselta,
se kun sitäpaitsi silminnähtävästi on lähtenyt J. Fr. Berghin
kynästä. Oudolta tuntuu myös, varsinkin ensimmäisen vuosikerran
alkupuoliskoon nähden, alkuperäisten kirjoitusten harvalukuisuus.
Paitsi mainittua kirjoitusta sisältää lehden kolme ensimmäistä
numeroa yksinomaan käännöksiä ja otteita ulkomaan sanoma- ja
aikakauslehdistä ilman että edes niitä valitessa kylliksi on pidetty
silmällä sitä käytännöllistä kristillisyyttä, jonka herättäminen
kuitenkin oli lehden päätarkoitus. Lähetystoimenkin alalla, johon
heränneet papit ja heidän kauttansa herännyt kansakin alusta
alkaen kiinnittivät huomionsa ja jonka aatteen toteuttamiseksi
moni heistä auliisti uhrasi pienet säästönsä, löytyy lehden
ensimmäisessä vuosikerrassa, samoinkuin seuraavissa, yksinomaan
Tukholmassa vuodesta 1834 ilmestyneestä "Missions-Tidning"
nimisestä kuukausilehdestä sekä muista ulkomaan sanomalehdistä
lainattuja kirjoituksia ja kertomuksia. Väärin olisi vaatia, että
"Tidningar i andl. ämnen" ja "Hengellisten sanomain" olisi pitänyt
tässäkin suhteessa olla tienviittaajina muille sanomalehdille,
joiden toimittamisessa, oman maan oloja syrjäyttämällä, yleisesti
noudatettiin samankaltaista menettelytapaa, vaan kun ainakin yksi
toimittajista, Jonas Lagus, tämän kysymyksen suhteen selvään
edusti toista kantaa, sopisi odottaa, että toimitus enemmän olisi
noudattanut hänen mielipiteitään. Pari esimerkkiä. Alusta alkaen ja
sittemmin tuon tuostakin oli lehteen otettu kirjoituksia hurskasten
sielunpaimenten ja muiden kristittyjen viimeisistä hetkistä. Näiden
kirjoitusten sisällys oli kyllä poikkeuksetta sopusoinnussa elävän
ja itsekieltävän kristillisyyden kanssa ja siis omiaan tukemaan
herännäisyyden taistelua kaavakristillisyyttä vastaan, vaan
paljoa suoranaisemmalla tavalla olisi lehti voinut toteuttaa tätä
tarkoitusta. Tämän lisäksi on huomattava, että kysymyksessä olevat
kertomukset vielä aivan alkuperäisellä kannalla olevan suomenkielisen
lukijakunnan mielestä epäilemättä monesti tuntuivat oudoilta, ne kun
melkein kaikki olivat syntyneet vieraissa maissa ja käsittelivät
ventovierasten henkilöiden elämänvaiheita. Tapahtuihan Suomessa
hengellisellä alalla juuri niinä aikoina niin paljon huomattavaa,
ettei Laguksen kertomuksen hänen omasta kääntymisestään (I osa, 257)
aineiden puutteen tähden olisi tarvinnut jäädä laatuaan ainoaksi.
Ja tämäkin kertomus ilmestyi ainoastaan ruotsinkielisessä lehdessä,
ei "Hengellisissä sanomissa". Laguksen käsitys asiasta näkyy muun
ohessa hänen huhtikuussa 1836 J. Fr. Berghille kirjoittamastaan
kirjeestä, jossa hän lausuu: "Minun mielestäni olisi hyödyllistä
supistaa uskovaisten viimeisiä hetkiä ja esimerkkiä rohkeudesta
kuolinhetkellä y.m. käsitteleviä kirjoituksia ja antaa semmoisten
vain silloin tällöin esiintyä kaskujen ja pienempien kertomusten
sijalla. Käytännöllistä elämää koskevien ja suoranaisesti opettavien
kirjoitusten julkaiseminen on pidettävä pääasiana. Toivon ettei
semmoisia tulevaisuudessa puutu, jos minun mielipiteeni ja
esitystapani saavuttavat hyväksymistä. Muidenkaan apua ei meidän
tarvinne kaivata". [Akiander VI, 248.] Samasta kirjeestä näkyy,
että Bergh ei ollut taipuvainen lehteen ottamaan erästä Laguksen
hänelle lähettämää, Malmbergin kirjoittamaa kirjoitusta. Tästä
kirjoituksesta, johon Malmbergin ennen (I osa, 317) mainittu väittely
"Helsingfors Morgonbladet'issa" lienee antanut aihetta, [Kert. (1896)
past. J. Hemming.] kirjoitti Lagus: "Kirjoitus Kajaanilaisista
sisältää kyllä väittelyä, mutta mitä on kristinusko muuta kuin
väittelyä koko ihmiskuntaa vastaan? Eihän siinä ole katkeria eikä
loukkaavia lauseita, ja pitäisihän ajattelevan yleisön saada kuulla
ajattelevan miehen ajatuksia asiasta, joka ei ole mikään pikkuseikka.
Kirjoita siis lyhyt, taistelun syytä ja sen vaiheita näihin asti
ilmaiseva alkulause ja toimita kirjoitus sitten ensi tilassa
lehteen. Siten saamme luultavasti myöskin lupaavan aputoimittajan".
Mutta kirjoitus jäi kun jäikin lehteen ottamatta. Pääsyynä,
ehkä ainoana, olivat silloiset paino-olot, joiden monet karit
Bergh, ollen maltillisempi ja väkirynnäkköihin haluttomampi, näki
selvemmin kuin Lagus. Sitäpaitsi asui hän lähellä Porvoota ja oli
tilaisuudessa neuvottelemaan asianomaisten kanssa. Berghin silloiset
sisälliset ahdingot ja kiusaukset, joita lisäämässä oli jonkunmoinen
häälyväisyys Ruotsalaisen ja Renqvistin kannattajien välillä
jatkuvien riitojen johdosta, näkyvät myöskin lamauttaneen hänen
tarmoaan ja tehneen hänet haluttomaksi pukeutumaan taisteluasuun.
Jonkunlainen levottomuus sen johdosta, että maailma yhä kuuluvammin
alkoi soimata herännäisyyttä lahkoksi, lienee myöskin painaneen hänen
mieltään. Toisin arvosteli Lagus asemaa. Hänen kantaansa kuvaavat
esim. seuraavat sanat, joilla hänen Berghille kirjoittamansa vasta
mainitsemamme kirje päättyy: "Sarkasmi puree kipeämmästi kuin mikään
muu kirjoitustapa. Hurskaus ilman voimaa on lapsen leikkiä -- lausuu
Tegnér -- ja näiden sanojen merkitys on syvä. Valitettavasti on
sanomalehtemme useimmissa seurakunnissa aivan tuntematon vielä.
Siitäkin syystä olisi välttämätöntä, että kylväisimme vähän suolaa
lehteen nukkuvaa papistoa varten. Ehkä tuo avaisi monenkin silmät.
Älä sitä oudoksu, että sinua ja meitä kaikkia, jotka halajamme
elävän kristillisyyden leviämistä, pidetään kerettiläisinä. Niin
on käynyt ennen, niin vastakin käy. Emme saa maailmaa vakuutetuksi
puhdasoppisuudestamme, jollemme poikkeuksetta kaikissa asioissa
noudata sen elämäntapoja ja lihallista vapautta". --
Ruotsinkielisen lehden 4:ttä numeroa kaunistaa Stenbäckin runo
"Katumus". Lainaamme sen tähän kuvaamaan runoilijan omaa ja samalla
lehden Helsingissä ja sen läheisyydessä asuvien kannattajien
silloista uskonnollista katsantotapaa, jonka ehkä huomattavinta
piirrettä sekä runon nimi että sen pääsisältö mitä selvimmällä
tavalla ilmaisee. Jo v. 1835 [Eliel Aspelin, Lars Stenbäck, 195.]
se luultavasti on kirjoitettu. Stenbäckin runokokoelmassa esiintyy
se toisessa asussa. Sisällykseenkin nähden on erotus huomattava.
Sanomalehdessä "Tidningar i andliga ämnen", jossa se ensin
painettiin, on runoilija antanut sille seuraavan muodon: [Yrjö
Veijolan käännös.]
_Katumus._
Oi, mua seuraa, vainoo synninvalta,
Se valon riistää elon taivahalta,
Se kauheana minuun tuijottaa,
Jos minne käyn, en siltä rauhaa saa.
Sua, Herra, loukannut ma olen yhä,
Vihaani kilpistyi sun armos pyhä,
Sai sieluraukka runon haaveihin
Ja ilman sua viihtyi kuitenkin.
Yön, valheen valtaan vaipui elämäni,
Ja elon valo väistyi edestäni,
Mun sielun' rauhaa kyll' on huutanut,
Mut synnist' erota ei tahtonut.
Niin, synnist' ei se raukka enää erii,
Siks kuolo, helvetti sen kurjan perii.
Ei sillä lohduttajaa päällä maan,
Ei ystävätä taivahassakaan.
Sa tuomar' ylhä oikean ja väärän
Nyt kirjaas panet syntieni määrän.
Kun mitta täys' on, silmistäs sä mun
Pois ajat katalan ja kirotun.
Oi minne pakenen? Miss' saanen kerran
Mä voimaa kantaa pyhää vihaa Herran?
Oi minne piilen? Mull' ei päällä maan,
Oo toivoa, ei kuolemassakaan.
Kaikk' ilo, toivo, turva multa puuttuu,
Mi mulle voitto oli, mullaks muuttuu,
Ja paljastettuna mä syntinen
Nyt Herran tuomiota vapisen.
Tok' ensipäivinäni mulle loisti
Sun rauhas, joka synnin pilvet poisti;
Hyv' enkel' silloin ain' oi' lähelläin
Ja Herra Jeesus oli ystäväin; --
Jumalan poika, suuri sovittaja,
Ja armon, lohdun luoja, vapahtaja;
Mi synnit kaikki kantoi maailman
Ja voitti helvetin ja kuoleman;
Sun helmaas riennän, lapsuusystäväni,
Mua armahda ja auta hädässäni!
Voit vihollistas vielä vapahtaa
Ja vastustajaasi voit armahtaa.
Vaikk' oonkin paha, vaivun ristis juureen;
Ja luotan lujasti sun armoos suureen.
Oi, kiitos olkoon sulle taivaan, maan!
Sun tähtes syntinen viel' armon saan.
Yhtä kauniita, vaan toivosta rikkaampia ovat Stenbäckin "Gaseleja"
nimiset runot, jotka hän seuraavana vuonna julkasi lehdessä. Nimen
(persialainen sana) on hän lainannut saksalaiselta runoilijalta
Rückertiltä, [Eliel Aspelin, Lars Stenbäck, 212.] jota hän paljon
ihaili.
Muita Stenbäckin runoja ei näy lehden palstoilla. Ei sovi
kummastella, ettei niitä koetettukaan kääntää "Hengellisten sanomain"
lukijakunnalle. Sensijaan löytyy viimemainitussa lehdessä muita
runoja, joiden perin suomalainen muoto viittaa herännäisyyden monessa
suhteessa likeiseen suhteeseen silloiseen kansalliseen herätykseen.
Tarkoitamme tässä lähinnä Kalevala-runoja, joiden keräilemiseen
Lönnrot vasta oli ryhtynyt. Kernaasti myönnämme osaksi oikeaksi tuon
monesti lausutun arvostelun, että herännäisyys esti kansaa tajuamasta
kansallisepoksemme ihanuuksia tuomitsemalla noita vanhoja, pakanuuden
ajoilta perittyjä runoja perkeleen virittämiksi, taikauskon ja muiden
eksytysten ansoiksi. Mikäli kysymys koskee heränneitten syvien rivien
käsitystä asiasta, oli tämä katsantotapa ainakin alkuaikoina siksi
luonnollinen, ettei se kaipaa mitään selitystä. Vaan että Kalevalan
runollinen henki sai osakseen monen heränneenkin mitä lämpimimmän
myötätuntoisuuden, sitä ei suinkaan saa kieltää. Tämä koskee tietysti
etupäässä sivistyneitä, vaan se tiedetään myöskin, etteivät kaikki
heränneet kansanmiehetkään ehdottomasti vanhoja runoja hyljänneet.
Todistuksena on muun ohessa sanomalehti "Hengellisiä sanomia", jossa
löytyy verraten paljon sekä oppineitten että talonpoikien runomitalla
sepittämiä hengellisiä lauluja. Toiset näistä ovat käännöksiä,
toiset alkuperäisiä runoja. Ensinmainituista ansaitsevat huomiota
varsinkin muutamat tähän muotoon pukeutuneet Davidin psalmit. Kieli
on harvinaisen puhdasta, sisältö oivallisella tavalla säilytetty
muuttumattomana. Näytteeksi lainaamme tähän alkuperäisessä asussaan
1:sen psalmin käännöksen:
_Jumalisuuden palkka._
1. Autuus ompi aivan varma
Tuolla miesi miekkoisella,
Jok' ei juonissa kävele
Julki jumalattomien
Taikka tiellä turmeltuen
Seiso syntisten, seassa
Istu pahain pilkkaitten,
2. Vaan on halu Herran laissa,
Herran käskyissä hyvissä;
Yöt ja pitkät päiväkaudet
Herran lakia lukeepi,
Mietiskelee mieluisesti.
Kaunihisti kasvavaisen
Puisen varsin viherjäisen,
Ihanaisen, istutetun
Ojan juoksevan ohessa
On hän kaltainen alati,
Joka hyvän hedelmänsä
Kantaa kauniin, kelvollisen
Ajallansa antimensa;
Jonk' ei katoo kannihinen
Lehti liioin lenneksele
Tuulen tuiman turmellessa,
Mitä tehdä tahtoneepi,
Ottaneepi etehensä
Mieluisesti menestyypi.
_Jumalattomuuden palkka._
4. Toisin käy kelvottomalle
Rikkojalle röykiälle;
Sillä kuin tuulessa tuhka,
Ruumen ilmassa rajussa
Sinne tänne temmatahan,
Jätetään myös jumalatoin
Oman onnensa nojahan.
5. Ei siis julki jumalatoin
Pidä paikkaansa pitämän
Herran istuimen edessä
Tullessa tuomiohetken;
Eikä syntinen suruton
Pysy parissa pyhien.
_Päätös._
6. Tien vanhurskaan Herra tietää,
Väärähän väärin tekijän
Polut poikkeevat peräti.
[Hengellisiä sanomia 1836 n:o 6.]
Tämän niinkuin muidenkin psalmien käännösten alla on nimimerkki
J(ulius) K(allio). Se johtaa huomiomme J. I. Berghiin, joka
varmuudella tiedetäänkin näiden käännösten tekijäksi. [Aschan, Kuopio
stifts matrikel.] Alkuperäisiäkin runoja on sama mies "Hengell.
sanomissa" julkaissut. Koska Berghin lahja tällä alalla tuskin
ensinkään on tunnettu ja koska hänen runotuotteensa ilmaisevat mitä
syvällisintä uskonnollista valistusta, otamme tähän seuraavan hänen
"Hengellisissä sanomissa" (N:o 27, 1837) julkaisemansa runon:
_Lahti._
Istuin kerran itkusilmin,
Lahden rannalla lepäsin.
Murhe mieltäni muserti,
Sydäntäni synti särki,
Enkä löynnyt lievitystä,
Huolilleni huojennusta,
Levottomuudessa lepoa.
Luonto, kaunis Luojan laitos,
Oli aivan otollinen
Ympärillä ihanainen,
Lahti liikkumattomana,
Eikä tuuli tuuvitellut,
Ilman henki heilutellut
Kalvoansa kaunokaista.
Lehto kaunis lintuinensa
Ranta varsin vihantoinen
Kuvans kaavaili vedessä.
Linnut lehdossa lokersit
Vihannossa visertelit,
Luojalle kiitosta kannoit.
Tuossa minä turpehella
Makaisin maan manterella,
Mietin mielialojani,
Huolissani huokaelin.
Tasaisesti taivahalla
Päivä luoteelle likeni,
Armas aurinko aleni
Ehti ehtotienoillensa.
Minä vilkaisin visusti
Tähyistin päivän teräistä;
Kovin koski kuitenkini
Sätehensä silmihini;
Pistämällä päivä paistoi,
Näön hiukais ja hävitti.
Vesi kasvoille valuupi
Putoo kyynel poskelleni,
Katkerasti kangertaapi,
Suru särkeepi sydäntä,
Muistuessa mieleheni,
Kuinka samoin sieluiseni
Huolellisest' huikeneepi,
Pahoin kyllä peljästyypi,
Koska kasvot kirkkahammat,
Aurinkota ankarammat,
Näkee julkisen Jumalan.
Raskas tuosta rinnalleni
Kuorma lankesi kovempi,
Sydäntäni synti särki,
Kipu kangers' ja kivisti.
Tuossa toki tuskissani,
Katkerassa kivussani
Vielä nyt vilkaisin kerran
Veden kantta kaunukaista,
Peiliä perin puhasta,
Lahtea liikkumatointa.
Tuolta loisti lempiästi
Lahden puhtahan povesta
Päivän kuva kaunukainen.
Kärsi silmät surevatkin
Sätehensä säästäväiset,
Hellät veissä heikonnetut.
Suloisest' ne suutelivat,
Hellimmästi huvittivat
Kasvot kyllin kostutellut,
Kyyneleen kylvämät silmät.
Tuosta muistu mieleheni
Aivan iloinen ajatus,
Miten samoin suloisesti
Herran valon hurskas helle
Pojastansa poikkeneepi
Jesuksesta jakauupi,
Kuvastuupi Kristuksesta,
Niinkuin veissä päiväpaiste,
Että sielu särjettykin
Valoo Herran voimallista,
Armoansa avarata
Kyllin kärsiipi katella.
Sieltä kautta sievimmästi
Viriästi virvoittava
Vuoti sieluuni valistus.
Ilo alkoi ihanampi
Riemu runsas rinnassani
Raittihin rannalla lahden.
Synnin sumu silmistäni
Alkoi hiljankin hajoita,
Katsellessa kaunuisia
Sätehiä suloisia
Herran hellästä povesta.
Usein sitte ehtoisilla
Tulen, tultua tyvenen,
Lahti, luoksesi lähenen
Katselemaan kasvojasi
Puhtahassa peilissäsi,
Aurinkota armiasta,
Josta muistuu mieleheni
Armas armon aurinkoinen,
Ylhäält' Isän istuimelta
Koriasti koittavainen,
Peiliss' sitä puhtaammassa
Poikans' pyhässä povessa.
[Ruotsiksi julkaisi hän "Tidn. i andl. ämnen" 18 8 N-o 50 tämän
runon.]
Paitsi Berghin kynästä lähteneitä muita alkuperäisiä runoja
sekä käännöksiä vanhasta ruotsalaisesta virsikirjasta, joiden
viimemainittujen käännösten etevyys silloisen vieläpä myöhempienkin
suomenkielisten virsikirjojen virsien rinnalla on silmiin pistävä,
tapaamme "Hengellisissä sanomissa" muidenkin sepittämiä runoja.
Nimimerkillä --n. --r. -- silminnähtävästi joku suomalainen pappi
Inkerinmaalla -- ilmestyi tuon tuostakin kauniita kyhäelmiä, milloin
alkuperäisiä runoja, milloin käännöksiä. Ja ettei toimitus suinkaan
vastustanut talonpojissakin herännyttä runoilemishalua, näkyy siitä,
että se otti lehden palstoihin tunnetun kansanrunoilijan Pentti
Lyytisen runon "Yksinkertainen ja lapsellinen kiitosvirsi hyvästä
vuodesta monen hallavuoden jälkeen", [Hengellisiä sanomia 1836, n:o
36.] vaikkei hän kuulunut heränneisiin ja vaikka runo uskonnollisessa
suhteessa on verraten köykänen. Muidenkin talonpoikien sepustukset
saivat sijaa lehdessä. Seuraava toimituksen taitamattomille
runoniekoille kerran lausuma oikaiseva huomautuskin sisältää paljon
enemmän kehotusta kuin moitetta: "Hyvä olisi, jos halulliset virtten
tekijät osaavammiltansa tiedustelisivat siinä vaarinotettavia
ohjeita. Tavallinen runo, s.o. runomitassa sepitetty (toimitus
mainitsi esimerkkinä erään semmoisen lehdessä vasta ilmestyneen),
luonnistaa kyllä selvälle suomalaiselle suuria kouluja käymättäkin.
Mutta muut virrenlajit vaativat tekijältänsä vähän enemmän taitoa
ja tottumusta -- ei kuitenkaan niin paljon, ettei halullinen sitä
vähällä vaivalla käsitä". [Hengellisiä sanomia 1837, n:o 28.]
Verrattuna "Hengellisiin sanomiin" on "Tidningar i andliga
ämnen" runotuotteisiin nähden köyhempi, lukuunottamatta tietysti
Stenbäckin runoja, joita siinä kuitenkin, kuten olemme nähneet,
löytyy ainoastaan kaksi. Muut lehteen otetut säkeet, virret y.m.
senkaltaiset, eniten aivan lyhyet runotuotteet ovat melkein kaikki
lainatut ruotsalaisista lehdistä. Niiden valintaakin täytyy usein
oudoksua. Paitsi Stenbäckiä olisi Lagus kyllä pystynyt runoja
sepittämään, vaan hän ei näy halunneen tälle uralle antautua.
Muussa suhteessa on toimitus sitävastoin hieman äitipuolen tavoin
kohdellut "Hengellisiä sanomia". Niihin näet ei ole otettu kaikkia
ruotsinkieliseen lehteen toimitettuja alkuperäisiä kirjoituksia,
vaan sensijaan käytetty yleiskristillisiä neuvoja sisältäviä,
"Oulun viikkosanomista", "Mehiläisestä" sekä Ruotsin ja Saksan
aikakauskirjallisuudesta lainatuita kertomuksia ja kirjoituksia.
J. Fr. Berghin hellä huolenpito kansan syvien rivien johtamisesta
kristillisen sivistyksen osallisuuteen ei kyllä tässäkään valinnassa
kiellä itseään, mutta epäilemättä olisi sekin tässä osannut
oikeampaan, jos lehdessä olisi käytetty enemmän alkuperäisiä
kirjoituksia. Ja Suomen kansan ihmisauktoriteetin orjuudesta ja
muukalaisuuden vallasta yhä vapautuva uskonnollinen itsetietoisuus
kykeni kyllä omien edustajainsa kautta tulkitsemaan hengelliset
tarpeensa ja toivomuksensa. Näitä edustajia löytyi jo monta, ja
uusia astui näyttämölle. Ei sovi kieltää Laguksen käsittäneen
tämän paremmin kuin Bergh. Kun esim. viimemainittu oli päättänyt
heränneitten lehdissä julkaista erään Nohrborgin pitkän saarnan,
jotta yleisölle perusteellisesti saataisiin näytetyksi se
vanhurskauttamiseen perustuva uskon varmuus, johon jokaisen autuutta
etsivän tulee pyrkiä, ja tästä kirjoitti Lagukselle, vastasi tämä:
"Parempaa saarnaa kuin Nohrborgin on ei löydy. Myöskin olisi hänen
nimensä hyvänä takuuna ja varmuutena lukijalle, mutta kaikki
lukijamme eivät ole kristittyjä. Ne, jotka omistavat postillan,
vaan lukevat sitä harvoin tahi eivät ensinkään, eivät huolisi
lukea otetta, kun kirja on omalla hyllyllä. Kääntymättömän joukon
silmissä, joka aina on suurin ja josta nyt on kysymys, joutuisi
sanomalehti tämän kautta huonoon maineeseen. Miten vähäpätöisiltä
minun esiintuomani syyt saattavatkin näyttää, en voi niistä
luopua. Ehdotan siis, että pidät Nohrborgin saarnaa pohjana, vaan
korjailet sitä toisenlaiseksi, muodostamalla sitä jyrkemmäksi,
jotta se tuntuvammin koskisi. Siten se varmaan paremmin avaisi
asianomaisten silmät". [Laguksen kirje J. Fr. Berghille 11/7 1836
(Akiander VI, 256).] Bergh ei noudattanut Laguksen neuvoa, vaan otti
Nohrborgin saarnan, mitään siinä korjaamatta, lehteen. Alkuperäisten
suorasanaisten kirjoitusten alla ei ole nimiä, ei edes nimimerkkiä,
joista voisi päättää, keiden kirjoittamia ne ovat. Sana "lähetetty",
jonka silloin tällöin tapaa, ei paljon asiaa valaise. Mitä erittäin
Lagukseen tulee, on huomattava, ettei hän tahtonut käyttää tätäkään
merkkiä kirjoituksissaan. Toimitus, johon virallisesti kuuluivat J.
Fr. Bergh ja K. Aspegrén, ehdotti, että hän käyttäisi tätä sanaa,
vaan sai kieltävän vastauksen. "Emmehän kokoa lehtiä ajallisia
kuolemattomuuden seppeleitä varten" kirjoitti Lagus, "ja jos niitä
pyytäisimmekin, niin olisivat minun kirjoitukseni varmaankin niiden
halvimmat lehdet". [Akiander VI, 247.] Varmuudella tiedetään
kuitenkin, että kirjoitukset "Mikä on oikea kristillisyys?" ja
"Herätys", kumpikin vuodelta 1836 ovat lähteneet viimemainitun
kynästä. [Katso Akiander VI, 250 ja 259.] "Epäusko ja sen
hedelmät", "Miten voin päästä uskoon Kristukseen?", "Getsemane"
sekä "Kristinuskon ikäluokat", jotka kuuluvat samaan vuosikertaan,
[Seuraamme tässä "Tidningar i andl. ämnen", koska "Hengellisiä
sanomia" on käännös siitä. Kuten olemme maininneet, ei sitäpaitsi
kaikkia kirjoituksia otettu viime mainittuun lehteen.] ilmaisevat
siksi selvästi Laguksen käsialaa ja katsantotapaa, että miltei yhtä
suurella varmuudella voi päättää niidenkin syntyneen Ylivieskan
pappilassa. Tulkitkoot muutamat näistä kirjoituksista lainatut
otteet, miten niiden innostunut, aatteen palvelukseen antautunut
tekijä käsitti silloisen aseman ja arvosteli papin velvollisuutta.
"Heti kun herätyksiä sanan voimasta tapahtuu, on juonikas epäusko
valmis huolellisesti salaamaan Jumalan vanhurskautta sekä
todistamaan hänen rakkauttaan rakkaudeksi, joka ei muka tahdo,
että syntinen huolehtisi ja paljon surisi syntejänsä. Tämä valheen
saarnaaja ei tiedä, että juuri Jumalan rakkaus vaikuttaa tuon
hänen vanhurskautensa vakavan tunnon, jotta kukistuisivat syntisen
petolliset ja ylpeät luulot omasta täydellisyydestä, eikä tajua,
että Jumala tällä tiellä, jonka hän itse on viitottanut, tahtoo
johdattaa ihmistä vastaanottamaan Jesuksen Kristuksen vanhurskautta,
joka ainoana hänelle kelpaa. Epäusko on ylpeä eikä siitä syystä
tahdo kuulla puhuttavankaan hengellisestä köyhyydestä, ei murheesta
eikä vanhurskauden isoomisesta ja janoomisesta. Se vihaa armon
ihmissielussa vaikuttamaa muutosta, julistaen kerettiläisiksi ne,
jotka tuota ovat kokeneet. Raamatun oppi herätyksestä, kääntymisestä,
uskosta y.m. on turhaa lorua vain, jota se rohkeasti pilkkaa. Ja kun
aina, varsinkin suurten herätysten aikoina, toiset tietämättömyydestä
erehtyvät, toiset ensimmäisen kiivauden kuumuudessa eksyvät sanoissa,
suistuvat syrjäteille tahi sortuvat hurmahenkisyyteen, niin käyttää
epäusko tuota pilkataksensa Jumalan työtä ja korottaaksensa omaa,
hengellisesti sokeaa järkeään tuomariksi asioissa, joita järki ei
ensinkään käsitä. Täten koettaa epäusko estää uuttasyntymistä,
jota paitsi emme, niinkuin Kristus itse on sanonut, voi päästä
Jumalan valtakuntaan, ja sentähden on tämä jumalallinen oppi
kaikissa säädyissä monelle tuntematon. Jos oikein saarnattaisiin
ja opetettaisiin Jumalan sanaa, -- -- -- niin ei kansaparka -- -- --
sokeasti luottaisi töihin ja ulkonaiseen kunniallisuuteen, vaan
se tulisi johdatetuksi luokse Jumalan Karitsan, joka ottaa pois
maailman synnit, eikä puuttuisi myöskään elämän vanhurskautta, kun
ihmiset uskosta tulisivat vanhurskaiksi". [Tidn. i. andl. ämnen ja
Hengellisiä s. 1836, n:o 6.]
"Olet ehkä muiden opettaja, jonka tulisi vakaasti ja tarkkaan
osoittaa tietä autuuden elävään tuntoon. Mitenkä tätä voit tehdä,
kun itse hylkäät ainoan tien ja arvaamalla annat muille petollisia
neuvoja?" [Tidn. i. andl. ämnen 1836, n:o 15 (Ei löydy Hengellisissä
sanomissa).]
"-- -- -- Kun nyt lähestymme (Getsemanen) porttia, niin muistakaamme,
että myöskin Judas Iskariot kerran kulki tätä tietä, kun hän petti
Jesuksen. Millä sydämellä me nyt astumme portista sisään? Soimaako
ratiseva lehti meitäkin Jesuksen vihollisiksi, jotka tahtovat
ottaa hänet kiinni ja viedä ristiinnaulittavaksi ja surmattavaksi,
jotta Barrabas, vanha turmeltunut luontomme säästyisi ja jäisi
eloon? Näetkö: pitkä ruoho kasvaa poluilla ja tuskin ainoaakaan
jälkeä näkyy hiedassa. Kuinka harvat lienevätkään täällä käyneet
ja miten harvoin niinä monina vuosisatoina, joina tämä paikka on
ollut nimeltään tunnettu kautta maailman. Ei nytkään näy kukaan
tulleen tänne murheellista sydäntänsä virvoittamaan: ei täällä kuulu
kiitollisia ylistysvirsiä Jumalalle, ei nouse täältä ilonsäveleitä
taivaaseen. Emme täällä näe katumuksen kyyneleitä emmekä huomaa
niiden taivaallisten hedelmien nälkää, joita täällä on niin runsaasti
tarjona. -- -- -- Kuuletko noita etäämmältä uhkaavia huutoja.
Joukko lähenee -- mikä heidän mielessänsä lie? He ovat tulleet
ottamaan kiinni ja ristiinnaulitsemaan elämän Herraa, Jumalan Poikaa
ja syntisten Vapahtajaa. Heillä on lamput ja tulisoitot. Mitä?
Häpeätkö maailmanviisauden, kateuden ja vainon valossa Jesuksen
seuraa? Haluatko kaiken sen perästä, minkä täällä olet nähnyt ja
kuullut, paeta ja salata rakkauttasi häneen tahi ehkä liittyä hänen
vihollisiinsa? Miksi ujostelet, kun lähestyypi kansanjoukko, jossa
on niin monta entisistä ystävistäsi ja tuttavistasi? Pelkäätkö,
että he ottavat sinut kiinni ja rääkkäävät sinua, kun olet hänen
seurassaan? Etkö tiedä että Kristuksen piti kaiken tämän kärsiä ja
sitten kunniaansa mennä? Etkö siis sinäkin tahdo jotakin kärsiä
Hänen tähtensä? Rohkaise mieltäsi! Jesus on kerta voittava kaikki
vihollisensa. Seuratkaamme häntä Getsemanesta kärsimisiin ja
kuolemaan, niin mekin saamme osan siinä autuudessa, jonka hän meille
sillä tavoin on hankkinut". [Tidn. i andl. ämnen 1836, n:o 21 ja
Hengellisiä sanomia n:o 22.]
"Epäilemättä on nykyaika uskonnollisessa suhteessa merkillinen. Valon
ja rauhan halu on syntynyt kaikissa maissa, ja tuon rauhoittavan
totuuden etsiminen on kieltämätön. Mutta kun tämä tarve pyytää
tulla tyydytetyksi, niin huudetaan toiselta puolen uutuuksista,
lahkolaisuudesta, pietismistä y.m. ja puhutaan eksytyksistä sekä
siellä, missä niitä löytyy, että siellä, missä niitä ei ole. --
Kristinuskosta väitteleminen kuuluu miltei jokaisen ohjelmaan, ja
suurin osa ihmisiä joka säädyssä pilkkaa vielä tänään n.s. pietismiä,
josta sanellaan mitä surkuteltavimmalla sydämmettömyydellä ja
tietämättömyydellä. Uskonnonopettajienkin joukossa on niitä, jotka
ovat kylliksi tunnottomia sanoillaan ja toimillaan vainoomaan
seurakuntansa heränneitä, kun heidän sensijaan tulisi johdattaa ja
neuvoa näitä hellällä rakkaudella. Heidän pitäisi toki huomata,
että kansa kaipaa vakavalle pohjalle perustettua kristinuskoa,
semmoista, joka johtaa rauhaan ajassa ja ijankaikkisuudessa ja joka
siis on toista laatua kuin se kristinusko, jota niin usein esitetään
julkisessa opetuksessa. -- -- -- Varma on, että se uskonnollinen
henki, joka nyt leviää meidänkin maassa, ei enää ole tukehutettavissa
eikä masennettavissa. Onnetonta olisi, jos niin kävisi, ja onnetonta
on, että ne, joita asia lähinnä koskee, toimettomina katselevat tätä
eivätkä Jumalalta saadulla ja Jumalan tykö johtavalla viisaudella
koeta ohjata herännyttä autuuden halua hyvään loppuun. -- -- --
Kun ensimmäiset kristityt kokoontuivat, oli heidän suurin ilonsa
saada puhua Jesuksen armosta, ylistää Hänen rakkauttansa sekä
kehottaa toisiaan uskollisesti seuraamaan Häntä. Jumalan Pojan
kärsimistä ja kuolemaa syntisten edestä ja heidän siihen perustuvaa
vapautumistansa ja autuuttaan ei silloin vielä pidetty häpeällisenä
asiana, jota olisi täytynyt kätkeä sydämmen salaisimpaan loukkoon ja
josta puhuminen olisi häirinnyt seurailoa. Että nyt on toisin, että
kristikunnassa hävetään Kristusta, ettei kukaan saata puhua Jumalan
syntisille osoittamasta armosta, tuon tietää aivan hyvin jokainen,
joka joskus käypi tavallisissa säätyläisten tahi talonpoikien
seuroissa". [Tidn. i andl. ämnen 1836, n:o 23 ja Hengellisiä sanomia
n:o 25-26.]
Niinkuin jo näistä otteista näkyy, ei Laguksen kirjoitusten
päätarkoituksena ollut opin esittäminen, vaan sen soveltaminen
elämään. Ne eivät ole dogmatiikkaa, vaan sydämmeen tähtäävää,
elävää, käytännölliseen elämään kohdistuvaa todistusta synnistä ja
armosta. "Mikä on oikea kristillisyys?" niminen kirjoituskin, jossa
hän pääpiirteissään, paikoin jokseenkin tyhjentävästikin, esittää
autuuden järjestystä, kantaa kuitenkin kauttaaltaan herättävän
hartauskirjoituksen leimaa. Niin myöskin "Herätys", ensimmäinen
niistä kirjoituksista, joissa hän, kuten eräästä hänen J. Fr.
Berghille kirjoittamastaan kirjeestä [Akiander VI, 253.] näkyy,
tarkemmin aikoi selvittää tämän järjestyksen eri asteet. Virkistävää
on lukea näitä kirjoituksia. Niissä on aaterikkautta, henkeä, ja
raitista runoutta tuoksuvat somasti muodostetut lauseet. Stiiliin
nähden vetävät ne vertoja Stenbäckin suorasanaisille kirjoituksille;
uskonnollisessa suhteessa ovat ne näitä etevämmät. Mutta toisin niitä
Laguksen aikana arvosteltiin. Kirkollinen ja maallinen virkavalta,
nukkuva papisto ja sen suruttomat sanankuulijat eivät olleet alttiit
tämmöistä kuulemaan. Ei viipynyt kauan, ennenkuin sensuuri alkoi
ahdistaa heränneitten aikakauslehtiä. Syynä siihen olivat lähinnä
Laguksen kirjoitukset. Marraskuussa 1836 kirjoitti G. H. Forsius,
joka Porvoon tuomiokapitulin puolesta tarkasti tämän virkakunnan
valvonnan alaiset painotuotteet, J. Fr. Berghille: "Älkää paheksuko,
etten ole hyväksynyt tänne viimeksi lähettämiänne kirjoituksia.
Toivon ja pyydän sitäpaitsi teitä huolellisesti lukemaan sekä,
jos tarvitaan, korjaamaan toimitukselle lähetettyjä kirjoituksia,
ennenkuin jätätte ne sensuurin tarkastettaviksi. Siten välttäisin
paljon vaivaa. 'Ihmisen turva' on pääpiirteiltään kristillisesti
hurskas, vaan yksityiskohdat ovat sepitetyt Simonismin hengessä.
Kirjoitus 'Valistus' on tavallista kristillisen aineen esittämistä,
vaan kaipaa korjauksia sekä sisällyksen että muodon puolesta,
ennenkuin sen painettuna voi jättää yleisön luettavaksi. Senkaltaiset
perustelmat saavat aikaan eksytyksiä vain ja käsitteiden hämmennystä,
varsinkin yksinkertaisissa. Mitä taas tulee kirjoitukseen 'Ajan
merkit', sisältää se kyllä monta todenmukaista huomautusta,
mutta ilmaisee tämän ohessa, vallitseviin oloihin sovellettuna,
kirjoittajan hengellistä ylpeyttä, jonka paisuttamana hän Rooman
paavien tavoin luulee voivansa singottaa pannajulistuksiaan kaikkiin
säätyihin, kyntömiehestä valtiolaivan peräsimen hoitajiin asti,
elleivät suosi sitä uskonnollista puoluetta, jonka asianajaja
kirjoittaja on". [Akiander VI, 260.] Ikävä kyllä, eivät yllämainitut
kirjoitukset ole jälkimaailmalle säilyneet. Bergh lähetti Forsiuksen
kirjeen Ylivieskaan. Millä mielellä Lagus vastaanotti uutisen, näkyy
hänen joulukuun 16 p:nä 1836 Berghille kirjoittamastaan vastauksesta.
Se alkaa seuraavilla sanoilla: "Rakas, rehellinen ystävä! Oletko
joskus nähnyt miten levotonna lintunen, illan tyynnyttyä, siipiänsä
räpsyttää puiden latvoissa, epätoivoisena mistä yösijansa löytäisi?
Sen näköinen olin minä kirjeesi luettuani. Mitä nyt on tehtävä? Selvä
on, että tahdotaan sulkea _minut_ pois toimituksesta, ja siihen olen
osaksi itse syypää. Puetin rauhan ruhtinaan haarniskoihin, jotta
hän hyvästi varustettuna sotilaana ryntäisi vihollisten leiriin, ja
poishakatulla Malkus-korvalla luulin tehneeni urostöitä". Puolustaen
kantaansa ja lausuen muun ohessa, että asianomaiset pitävät
materialismiakin vähemmän vaarallisena kuin pietismiä, kehottaa
Lagus toimitusta täyttämään lehtiä otteilla Pontoppidanin, Spenerin,
Francken y.m. teoksista. Kirje päättyy seuraavilla sanoilla: "Jos
tahdot, lähetän kyllä silloin tällöin jotakin viatonta ei-mitään,
mutta siinä tapauksessa täytyy jommankumman meistä pitää huolta
kirjoitusten puhtaaksikirjoittamisesta, sillä muuten niitä ei saada
painetuiksi". [Akiander VI, 259-261.]
Pari päivää sen jälkeen, kun Lagus oli toimittanut tämän kirjeen
postiin, saapui hänen luokseen Malmberg muutamien muiden seudun
heränneitten pappien kera. Oli sunnuntai-ilta. Pappilan tupaan oli
kokoontunut paljon kansaa, ja täysistä sydämmistä kaikui sieltä
veisuu. "Nuo eivät kiellä meitä puhumasta" lausui Lagus, joka
vierailleen vasta oli kertonut kirjoitustensa kohtalosta, "mennään
sinne". Ja siellä puhuttu elävä sana löysi vielä paremmin, kuin
paras sanomalehtikirjoitus, tien ihmisten sydämmiin. Erotessaan
lausuivat nuo innostuneet paimenet toisilleen: "Jos nämä seuratkin
kielletään, leviää herätys kuitenkin. Jumalan sanaa ei voi mikään
tuomiokapituli kahlehtia". [Kert. (1896) J. Hemming.] Ja J. Fr.
Berghille kirjoitti Lagus muutamia viikkoja myöhemmin: "Totuutta,
kristinuskon kallista totuutta, tulee jokaisen tosi kristityn aina,
siis tänäkin aikana, rohkealla suoruudella julistaa, teeskentelemättä
ja ilman kursailemista. Niin ovat Kristus, apostolit ja kaikki
Herran uskolliset todistajat kaikkina aikoina tehneet -- -- --. Joka
kauniilla ja koristetuilla sanoilla tahtoo salata Kristuksen oppia,
hän ei ole oikea tunnustaja, eikä hänen opetuksensa vaikuta mitään
niissä, joiden edestä hän noin pelonalaisena tekee työtä. -- -- --
Meidän tulee pelkäämättä kirjoittaa ja saarnata emmekä saa antaa
kääntämättömien syntisten kuolleen uskon ja väärien mielipiteiden
hallita kieltämme, sydäntämme eikä kynäämme. Onko Jumala antanut
meille valkeutta, jotta sen vakan alle kätkisimme? Ja mitä se
meitä auttaa, jos väärien vaikuttimien ohjaamina sammuttaisimme
valkeuden ja sanoisimme yleisölle: vaeltakaa sen loistossa. Jumala
ei milloinkaan ole ollut todistuksitta ja todistajitta, ei tänäkään
aikana. Hän tahtoo tulevienkin aikojen nähtäviksi jättää lapsiaan
kohtaan osoittamansa rakkauden ja armon jälkiä. -- -- -- Tehkäämme
minkä voimme. Saarnattakoon ja kirjoitettakoon kuinka paljon hyvänsä
tuosta pehmeästä, ryhdittömästä ja voimattomasta rakkaudesta, se
on vahanenä ja pysyy semmoisena, ja teeskentelevä aika vääntää sen
minne tahansa. -- -- -- Se evankeliumi, joka miellyttää ihmisiä, ei
ole Kristuksen ja apostolien evankeliumia. Emme saa puhua yleisin
sanoin vain, vaan meidän tulee kuuluvalla äänellä nuhdella synnin
suruttomuutta, epäuskoa, itsevanhurskautta, tietämättömyyttä y.m.
Muoto, ajatusten ulkoasu on hyvin tärkeä; sillä orjallisen pinnan
alla Jesuksen henkeä ei ole; vapaus vallitsee siinä, missä tämä henki
liikkuu". [Akiander VI, 263-265.]
Jonkun ajan kuluttua alkoi Laguksen kirjoituksia jälleen ilmestyä
heränneitten lehdissä. Ja ilahuttavaa on nähdä, että toimitus,
sensuurin pakkokeinoista huolimatta, ei ensinkään muuttanut niiden
suuntaa. Seuraavinakin vuosina ilmestyi alkuperäisiä kirjoituksia,
joissa peittelemättä, jos kohta jyrkkiä sanoja välttämällä,
tarkastettiin yleistä, raamatun totuudesta poikkeavaa uskonnollista
katsantotapaa ja kirkossa vallitsevia epäkohtia Jumalan sanan
valossa. Semmoisia kirjoituksia ovat esim.; "Lahkolaisuudesta",
"Sananen maailmankaltaisuudesta", "Mitä tulee meidän sanoa
suuresta joukosta?", "Aiot papiksi tahi olet pappi etkä tiedä
tietä autuuteen", vuodelta 1837. Toimituksen katsantotapa lehdessä
käytettävästä kirjoitustavasta oli sama, kuin Laguksen. Vaikka
sensuuri kävi yhä ankarammaksi, kirjoitti viimemainittu vielä
sanotun vuoden alussa siitä J. Fr. Berghille: "Olemme alottaneet
tämän työn Herran nimessä ja luottaen häneen. Älkäämme antako sijaa
toivottomuudelle, jos kohtaisimme vielä kovempia tuulenpuuskia
totuutta julistaessamme. Jos me kukistumme, niin ei kukistu
Jumala; ja olkoon se minkä me hänen avullaan ja hänen armostaan
saamme aikaan, jälkimaailmalle todistuksena hänen heikoissakin
aina vaikuttavasta voimastaan. Aika tulee, jolloin meitäkin oikein
arvostellaan. Ja jos niin ei kävisikään täällä, niin odotamme sitä
päivää, jolloin jokaisen teon ydin ja vaikutin tutkitaan ja jolloin
ei hyljätä sitä, minkä usko Jesukseen on vaikuttanut". [Akiander VI,
263.]
Jos lainattujen kirjoitusten luku vuodesta 1837 alkaen onkin
entistä suurempi, ovat ne sitä paremmin valitut ja soveltuvat hyvin
silloisiin oloihin. Semmoinen on esim.: "Sananen Spenerin kirjasta
Pia desideria" (1837). Etenkin hyvästi valitut ovat niinikään
varsinkin Ruotsissa ilmestyvästä "Missionstidning" nimisestä lehdestä
lainatut kirjoitukset ja otteet lähetystoimen alalta. Niiden suuri
luku osoittaa, miten kallis tämä asia oli Suomen heränneille. Niitä
sovellutettiin sitäpaitsi silloin tällöin meidän maan oloihin.
Paitsi Laguksen kynästä lähteneitä, iskevät ajan mätähaavoihin
kipeästi kirjoitukset: "Sananen lahkolaisuudesta" (1837) sekä v.
1838 "Vaaroista varomattomasta seurustelemisesta ihmisten kanssa",
"Aikamme väärä kristillisyys opissa ja elämässä" ja "Vääristä
profeetoista".
Vaikea on sanoa, mihin määrin päätoimittaja, J. Fr. Bergh, itse
otti osaa lehden toimitukseen. Varmuudella tiedetään [Aschan,
Kuopio stifts matrikel.] nim., että muiden kera hänen veljensäkin,
J. I. Bergh, paitsi runoja kirjoitti alkuperäisiä suorasanaisiakin
kirjoituksia lehteen, vaikkei mikään nimimerkki, ei edes sana
"lähetetty" sitä ilmaise. Yhtä vähän tahtoivat muutkin, jotka lehteen
kirjoittivat, nimillään herättää huomiota. He taistelivat asian,
eivätkä oman kunniansa edestä. Miltei varmuudella saattaa kuitenkin
väittää, että esim. kirjoitus "Mietteitä juoppouden hävittämisestä"
[Tidn. i andl, ämnen 1836 n:o 20. Hengellisiä sanomia n:o 21.] on J.
Fr. Berghin kirjoittama. Se näkyy lähinnä aiheutuneen hallituksen
säädöksistä tuon paheen vastustamiseksi. Kirjoittajan kunnioitus
esivaltaa kohtaan, joka tässä kirjoituksessa paikoin esiintyy
jokseenkin liioitetussa muodossa, sekä Berghin likeinen suhde
Renqvistiin johtavat heti ajatuksen ensinmainittuun. Kirjoitus on
muuten hyvä ja sisältää monta mietittävää ajatusta. Niinpä siinä
esim. lausutaan: "Ei sillä vielä kaikki olisi saavutettu, jos
ainoastaan juoppous saataisiin estetyksi, koska tämä kuitenkaan ei
voi tapahtua ilman koko sisällisen ihmisen muutosta. Parannettava
on johdatettava katuen tuntemaan kaikki pahat taipumukset ilman
poikkeuksetta, hänen tulee vakavasti ja inholla pitää syntinä kaikki,
mikä on pahaa Jumalan silmissä. Tässä eivät auta yksinomaan uhkaavat
ja pelottavat lainsaarnat. Ne päinvastoin monesti paaduttavat
vielä enemmän tahi korkeintaan ajavat syntisen etsimään pelastusta
itsetekoisen parannuksen ja omien hyvien päätösten toivottomalla
tiellä. Olkoon nuhde rakkauden nuhdetta. Ennen kaikkea johdatettakoon
eksynyttä etsimään apua hengelliseen tautiinsa syntisten
vapahtajalta, Jesukselta, pelastusta ei ainoastaan ansaitsemastaan
rangaistuksesta, vaan myös pahan vallasta. -- -- -- Jos tämä
laiminlyödään, ovat kaikki yhdistykset ja rikoslain määräykset
vastedes, niinkuin ennenkin, voimattomat, ja juoppous, murhanhimo
ja kaikenkaltaiset paheet saavat vallan isänmaassamme. Tiedämme
aivan hyvin, etteivät nämä sanat sisällä mitään uutta; päinvastoin
olemme vakuutetut, että esittämämme väitteet perustuvat hyvinkin
vanhaan totuuteen. Mutta se on uutta, ja epäilemättä moni sitä sinä
pitääkin, ettei tätä totuutta käytännössä noudateta sille tulevalla
vakavuudella, uutta se, etteivät kaikki sitä tajua eivätkä hyväksy.
Muussa tapauksessa eivät paheet olisi saavuttaneet sitä valtaa, kuin
valitettavasti nykyään useassa paikassa. Monen papin kurja valitus
kruununpalvelijain leväperäisyydestä, joiden toimenpiteiltä odotetaan
miltei kaikki, todistaa miten vähän luotetaan evankeliumiin. Tahi
eikö Jumalan sana enään olekaan tuo ihmisen sisimpään tunkeutuva
kaksiteräinen miekka, joka häntä valaisee ja jalostuttaa? -- -- --
Kun rikoksellinen lyödään kahleisiin, kun julkiset synnit yhä
enemmän todistavat kasvavasta tapainturmeluksesta, todistakoon
papin herännyt omatunto, kuinka vakavasti hän on tehnyt kaikki,
minkä hän armon kautta on voinut ja on ollut velvollinen tekemään
onnettoman pelastukseksi. Paheen valtaan sortunut kärsii kyllä
ansaitun yhteiskunnallisen rangaistuksensa, mutta laiskan palvelijan,
huolimattoman palkkapaimenen kädestä vaaditaan kerran hänen verensä
ja hänen onnettomuutensa".
Melkein joka numeron lopussa löytyy kummassakin lehdessä "Ajatuksia
ja mietteitä". Toiset niistä ovat ajan oloihin sovitettuja,
sattuvasti valittuja otteita kirkkoisien, Lutherin, Arndtin, Spenerin
y.m. teoksista, toiset alkuperäisiä kirjoituksia. Viimemainituissa
huomaa usein Laguksen ja Stenbäckin hienosti terotettujen kynien
jälkiä. Muut ovat sisällykseltään ja hengeltään näiden vertaisia.
Useat niistä kantavat selvästi Bergh-veljesten kirjoitustavan leimaa.
Kaikkiin oloihin pyysivät "Tidningar i andliga ämnen" ja "Hengellisiä
sanomia" sovittaa raamatun koko totuutta. Ne käsittelivät pyhäpäivän
viettoa ja arkielämän oloja, puhuen papeille ja sanankuulijoille,
oppineille ja oppimattomille vakaata, korutonta kieltään. Ne olivat
uskonnollisessa suhteessa valoisamman ja tietorikkaamman ajan
tienraivaajia. Jos tie jäikin epätasaiseksi vielä, ojat monessa
paikoin kaivamatta, sillat rakentamatta, rotkot täyttämättä ja
liejupaikat perustamatta -- ken tuota oudoksuu? Eikä tätä työtä
sentähden saa ylimielisesti arvostella, etteivät sen rakentajat aina
ymmärtäneet välttää mäkiä ja alankoja, joista sitä tulevaisuudessa
täytyi siirrellä pois. Tärkeintä on, että tie tuli raivatuksi ja että
sen pääsuunta oli oikea. Tätä tunnustusta tuskin kukaan nyt enää
kieltäytyy antamasta sen tekijöille.
* * * * *
Jo vuoden 1838 lopussa lakkasivat "Tidningar i andliga ämnen" ja
"Hengellisiä sanomia" ilmestymästä. Paitsi tukalia paino-oloja
aiheutui tämä päätös osaksi myöskin menoihin nähden pienistä
tuloista. Palkkaa ei kukaan toimittajista tietysti pyytänyt, vaan
tätä lukuunottamatta tuotti yrityksen rahallinen puoli heille liiaksi
paljon huolta. Pääsyynä oli kuitenkin eräs toinen seikka. Lehtien
lukijakunta oli sivistykseen, tietoihin ja vaatimuksiin nähden niin
monenkaltainen, että sen vaatimusten tyydyttäminen alusta alkaen
oli tuntunut Berghistä ylen vaikealta. Epäilemättä oli tämä epäävä
ajatus oikeutettu. Hän kirjoitti asiasta Lagukselle, vaan tämä
vastasi: "Tuleehan lehden olla Jumalan ihanan luonnon kaltaisen,
missä löytyy mitä monenkaltaisimpia kasveja ja kukkia, jotta jokainen
tuosta rikkaasta varastosta saisi, mitä häntä hyödyttää. Talonpoika
tarvitsee osansa, niin myös oppinut". [Akiander VI, 248.] Vuosi
vuodelta kävi yhä selvemmäksi, että Berghin mielipide oli oikea.
Koetettiin valita kirjoituksia kummankin lehden eri lukijakuntien
tarpeen mukaan, vaan tämä kävi vaikeaksi, kun pääasiallisesti samaa
periaatetta kummankin toimittamisessa kuitenkin noudatettiin.
Sentähden päätti toimitus pyytää lupaa 1839 v:n alusta saada siten
muuttaa ruotsinkielisen lehden suunnitelmaa, että siihen otettaisiin
yksinomaan sivistynyttä luokkaa varten aijottuja kirjoituksia.
[Porvoon tuomiokapitulin arkisto ja lehtien tilausilmoitukset.] Lupa
saatiin, ja lehti ilmoitettiin tilattavaksi nimellä _"Evangeliskt
Veckoblad"_. "Hengellisiä sanomia" sitävastoin aikoi toimitus
julkaista entisen ohjelman mukaan. Viimemainittu päätös jäi kuitenkin
riippuvaksi tilaajamäärästä. Tämä osoittautui yhä edelleen niin
pieneksi, ettei lehden ulosantamista heinäkuussakaan, josta ajasta
alkaen uudestaan aijottiin ryhtyä sitä toimittamaan, voitu jatkaa.