Vuosia on vierinyt. Colombierissa on elämä hiljaisempaa kuin ennen,
sillä lapsellinen nauru ja iloiset lastenäänet ovat vaienneet.
Burkhard oleskelee St. Gallenin luostarissa, oppiaksensa siellä
kaikkea mitä Kristuksen lauman paimenelta vaaditaan. Adelheid on
sijoitettu Einsiedelniin, perehtyäksensä hurskaiden naisten ohjaamana
kaikenmoisiin jaloihin taitoihin, lauluun, harpunsoittoon ja hienoihin
käsitöihin, mutta ennen kaikkea latinan- ja italiankieleen. Bertha
rouva jäi siis ihan yksin, ilman lapsiansa. Mutta sitä innokkaammin
ja uskollisemmin hän nyt viisaudella ja lempeydellä hoiti maatansa.
Mitä hän kymmenkunta vuotta sitten oli sanonut keskustellessaan
vanhan Pietarin kanssa kuninkaallisessa maatalossa, oli nyt monessa
kohden käynyt toteen. Silloinen autio ja viljelemätön maa oli nyt
viiniköynnösten peittämänä, tai oli se muuttunut puutarhoiksi ja
vihannesmaiksi. Talonpoikaistaloja oli noussut sinne tänne, ja kansa
oli oppinut iloitsemaan maansa viljelemisestä ja työnsä tuloksista.
Monta kirkkoa ja kappelia oli rakennettu maan eri osiin. Hurskas
kuningatar oli ne rakennuttanut, jotta kansa uskollisten paimenten
avulla johdettaisiin iäisen sanan laitumille, kun kellot sunnuntaisin
ja juhlapäivinä kutsuivat jumalanpalvelukseen. Monet naiset
harjoittivat kehruuta, seuraten jalon kuningattaren esimerkkiä. Hän
ruokki nälkäisiä, kävi katsomassa sairaita, lohdutteli surevia ja
hallitsi rakastavan äidin tavalla maatansa, jossa häntä vielä tänä
päivänä säilytetään siunatussa muistossa. --
Suuri ilo odotti Berthaa, kun hänen tyttärensä oli tuleva kotiin.
Adelheid oli viettänyt kuukausimääriä Uffnaun saaressa [Uffnau on saari
Zürichin järvessä], isoäitinsä Regulindan, Einsiedelnin luostarin
perustajan ja suojelijattaren linnassa. Einsiedelnistä oli Regulinda
jo aikoja sitte muuttanut saarilinnaansa, ja iloitsi saadessaan olla
yhdessä rakkaan lapsenlapsensa kanssa. Mutta Adelheidin oloaika
Uffnaussa oli nyt kulunut loppuun, ja Bertha odotteli äidillisellä
huolella ja toivolla nuorta tytärtänsä. Kammariherra Dietrich oli
komean joukon saattamana ratsastanut noutamaan kuninkaantytärtä kotiin.
Tämä oli ihanimpia päiviä Berthan monivaiheisessa elämässä, kun
hän pitkien vuosien erossa olon perästä jälleen sai sulkea rakkaan
tyttärensä syliinsä. Sydämmellisesti he syleilivät toisiansa, ja ilon
kyyneleitä kimalteli heidän silmissään. Adelheidistä oli muodostunut
suloinen, kukoistava neito. Kuninkaallinen ja samalla hempeä oli hänen
olentonsa, harvinaisen ihana hänen muotonsa, sielukkaat ja kuitenkin
lapsellisen iloiset olivat hänen tummat silmänsä, lempeä ja ihastuttava
hän oli, ja sydämmiä voittavalla herttaisuudella hän kaikkia kohteli.
Hän oli kasvanut viisaudessa, mutta ei ainoastaan maallisessa, vaan
myöskin hengellisessä viisaudessa. Sydämmessään iloiten äiti sen
havaitsi. Suuri oli riemu myöskin palvelusväen kesken, joka oli
hänet tuntenut pienestä pitäen ja rakastanut häntä. Innokkaasti he
kaikki tunkeilivat lähelle saadaksensa sanoa kuninkaantyttärelle
tervetuliaiset ja tuodakseen hänelle lahjoja. Hän seurusteli nyt yhtä
vapaasti ja luonnollisesti heidän kanssaan kuin ennen lapsuutensa
päivinä, ikäänkuin he olisivat olleet hyviä, vanhoja ystäviä.
Jokaiselle hänellä oli pieni lahja, ja mikä vielä parempi, iloinen,
ystävällinen sana.
Waltrud seisoi hallitsijattarensa takana. Hän oli kaiken aikaa ollut
kuninkaantyttären mukana ja oli nyt myöskin seurannut häntä kotiin.
Ujosti hän vetäytyi syrjään, ääneti ja liikutettuna hän katseli
herttaista näkyä edessänsä. Silloin kuningatar astui hänen luokseen.
Hän laski kätensä tytön hartioille, sanoen: "Kiitän sinua, rakas
Waltrud, siitä, että olet uskollisesti palvellut Adelheidiäni!"
Tyttö punastui ja sanoi: "Älä minua kiitä, rouva kuningatar, Kiitos ei
kuulu minulle, sillä en milloinkaan voi maksaa kaikkea sitä, mitä olet
minulle tehnyt!"
"Komeaksi olet tullut, Waltrud", sanoi kuningatar, katsellen häntä
tyytyväisenä. "Olet oikea saksenilainen tyttö!"
Taaskin tyttö punastui, ja moni katse suuntautui häneen mielihyvällä,
kuningattaren noin ystävällisesti häntä puhutellessa. Hän oli tullut
suureksi ja voimakkaaksi, hänen kultakutrinsa olivat paksuilla
palmikoilla, ja ilme hänen suurissa sinisilmissään oli onnellinen ja
iloinen.
Äidin kanssa Adelheid kävi katsomassa vanhoja tuttuja paikkoja ja
entisiä ystäviä. Pietari, vanha talonhoitaja, oli harmaantunut, mutta
hän liikkui vielä ketteränä talossa ja vainioilla; myöskin hänen
vaimonsa, kunnon Trudel, työskenteli ahkerana toimissansa. Molemmat
katselivat hyvillään ja ihastuneina suloista kuninkaantytärtä, ja
Adelheid nauroi.
"Vanha Pietari, etkö enää tunne minua?" hän sanoi leikillään. "Etkö
muista, kuinka usein olet minua kantanut käsivarsillasi? Entäs miten
lemmikkini kyyhkyset jaksavat?"
"Nuori hallitsijatar on vielä sama rakas kuninkaanlapsi kuin
vuosikausia sitten", sanoi Trudel loistavin katsein. "Ja kuten ennen
tahtoo vanha Trudel nopsasti valmistaa aamiaisen", ja niin hän kiirehti
sisään.
Pianpa vieraat istuivat puhtaaksi hangatun pöydän ääressä, syöden
Trudelin laitteita hyvällä maulla. Pietari ylläpiti puhetta, kertomalla
kuningattarelle miten hänen viimeiset istutuksensa olivat onnistuneet,
ja Trudel kertoi siipikarjastansa. Silloin Adelheidistä oli kuin unta,
että hän milloinkaan oli ollut poissa, niin kotoiselta tuntui kaikki.
"Kuinka Jaakob, teidän poikanne jaksaa? Missä hän on?" kysyi Adelheid.
"Hän on hyvin menestynyt, rouva kuningattaren avulla", sanoi Pietari.
"Ja -- -- --" Mutta kuningatar laski sormensa suulleen, vaitiolon
merkiksi. Vanhus hymyili.
"Me lähdemme häntä katsomaan jonakuna päivänä", sanoi Bertha, ja siihen
Adelheid tyytyi.
Adelheid kysyi paimentyttö Giselaa ja kuningatar ilmoitti, että hänen
äitinsä oli pari vuotta sitten päässyt lepoon kaikista kärsimyksistään
sekä että Gisela vielä asui samassa paikassa, ahkerasti tehden työtä
käsillään. Hänen luoksensa äiti ja tytär muutaman päivän kuluttua
lähtivät käymään. He ratsastivat metsänreunaa pitkin -- nyt piti
paimentytön mökin jo näkyä. Mutta ei vain näkynyt, turhaan Adelheid
sitä etsi. Mökin sijasta hän näki suurehkon talonpoikaistalon,
samankaltaisen kuin kuninkaallinen maatila, jota Pietari hoiti.