Oli hauskaa nähdä Agneta-rouvan kasvoja hänen tutkiskellessaan tätä
kirjettä. Alun hän kuittasi jokseenkin vähällä, mutta päästyään
sanoihin: "Vihdoinkin saatan sanoa solmineeni tuttavuuden", rupesi
hän jo kuvittelemaan mielessään pientä romaania. Saatammepa senvuoksi
käsittää hänen mielenkarvautensa, kun hän huomasi, että tuttavuus,
sensijaan että olisi koskenut jotakuta perheenisää ja tämän rikkaita
kauniita tyttäriä, muitta mutkitta supistui vanhaan laivuriin, ja siinä
koko kirjeen loppu! Seuraavasta kirjeestä hän luonnollisesti saattoi
odottaa vieläkin vähemmän; mitäpä olisi kerrottavaa matkasta jollekin
_vuorelle_! "Niin, niin, kaikki mitä Karl August kirjoittaa, on kyllä
hyvää ja rakasta ja hauskaa — mutta olisi hän kuitenkin saattanut olla
melkoista hauskempi ja laajasanaisempi!"
Mutta ruukinpatruuna sanoi kotiin tultuaan ja luettuaan kirjeen:
— Se oli sentään jotakin, rakas Agnetani! Huomaan hänen tulevan
tarkkaavaisemmaksi, ja se mitä hän kirjoittaa laivurista, on varsin
hyvää: se todistaa, että hän alkaa harkita näkemiään ja kuulemiansa. Ja
joskin tuo kuunsäteitä, kasakkoja ja pyhää Birgittaa koskeva loru olisi
joutanut olemaan poissa, niin kirje on kuitenkin hyvä sellaisenaan. —
Täytäpä piippuni, Agneta, ja anna minulle hieman juomista.