-- Kuulkaa nyt, mitä minä ehdotan: me kieltäydymme tekemästä uutta
uskollisuusvalaa, koskemme ole rikkoneet edellistä ja vaadimme,
että meidän sallitaan valtakunnan neuvoston edessä todistaa
syyttömyytemme, jotta kaikki kunniaamme ja arvoamme alentavat
epäluulot tulisivat poistetuiksi.
-- Se on liian röyhkeää.
-- Sitä me emme uskalla tehdä.
-- Mitä me senkautta voimme kadottaa?
-- He näkevät kasvoistamme, että valehtelemme.
-- Mitä turhia! Kyllä minä katson heitä suoraan silmiin. Agneta
inhoisi minua.
-- Ei suinkaan, hän vahvistaisi sanasi oikeiksi.
-- Hän, joka niin ankarasti pysyy totuudessa.
-- Hahaha, hahaha!
-- Etkö sinä usko sitä?
-- Kaikki naiset valehtelevat.
-- Sinun emäntäsi myöskin?
-- Brigitta ei ole muiden naisten kaltainen.
-- Mutta se ei kuulu tähän, huusi herra Ture melkein epätoivoissaan,
-- teidän kotiolonne ovat eri asia! Minä suostun Måns Bryntenpojan
ehdotukseen ja tulen sanomaan: voitteko todistaa minua vastaan?
-- Jos minä vaan varmaan tietäisin, että kirjeet, kaikki kirjeet
todella ovat hävitetyt!
-- Tiedättekö mitä! Minä ja Ture Eerikinpoika lähdemme Lindholmiin
ja otamme kuninkaan nimessä kartanon takavarikkoon, tietysti
virkainnosta; sitte kirjoitamme hänelle, että koska olemme saaneet
kuulla Ture Jönsinpojan pahoista aikeista Larfassa, niin olemme
luopuneet hänestä.
-- Se käy päinsä!
Herra Niilon omatunto alkoi taipua.
-- Minä vannon, että toivoin olevani niin kaukana kuin suinkin, kun
seisoin hänen takanaan siellä kankaalla... sillä minä puolestani
oikein häpesin.
-- Niin minäkin.
-- Olemme siis samaa mieltä, nauroi Måns Bryntenpoika, -- ja voimme
kai nyt pyytää kuningasta kutsumaan kokoon herrainpäivät sekä
takaamaan itsellemme varman turvan, sitte lähdemme käräjiin ja
puolustaudumme miehuullisesti.
Kuningas vastasi Upsalasta tähän kirjoitukseen, että hän
"Uplannin valtakunnan neuvoston suostumuksella" on kutsunut
kokoon herrainpäivät Strängnäsiin ja kehoittaa hän herroja,
samoin kuin Länsigötlannin yleistä rälssiä, muutamia miehiä joka
kauppakaupungista ja kahta miestä jokaisesta kihlakunnasta, joiden
miesten kutsumisen "sananlähetyksellä ja kirjeillä" he itse saavat
tehtäväkseen, saapumaan valtiopäiville.
Lindholmin valloitukseen ei kuningas ollut tyytyväinen; eihän hän
tietänyt, tahtoivatko Ture herra ja piispa ruveta ystäviksi vaiko
vihollisiksi. Sentähden hän mieluummin olisi suonut, että teko olisi
jäänyt tekemättömäksi; mutta asiain näin ollen käski hän herroja
pitämään huolta siitä, ettei kukaan kajoa Ture herran omaisuuteen,
sekä että kuninkaan miehet pysyvät siellä, kunnes asia saadaan
selvitetyksi.
Kesäkuun 17 p:nä kokoontuivat valtiopäivät Strängnäsissä. Kuningas
huomautti kokoontuneille säädyille, että hän aina, jos häntä itseään
tai hänen virkamiehiään vastaan on ollut jotakin muistuttamista,
on ollut valmis koettamaan saada aikaan parannusta, jopa on hän
kaikessa ystävyydessä ja hyväntahtoisuudessa tarjoutunut luopumaan
hallituksesta, jos valtakunnan neuvostolla ja Ruotsin kansalla on
syytä pitää häntä siihen sopimattomana.
Tietääkseen ei hän koskaan ole antanut Ture Jönsinpojalle tai muille
vähintäkään aihetta kapinaan, jonka he hiljan panivat toimeen.
Säätyjen harkittaviksi ja tuomittaviksi alistaa hän itseään vastaan
tehdyt syytökset:
1) että hän valtakuntaan on antanut tuoda uuden kerettiläisen opin,
jota on saarnattu;
2) että hän on rikkonut valansa siten ettei hän ole pitänyt kirkon
henkilökuntaa voimassa;