JUSTUS: Jotenkuten.
KAROLIINA: Ja vaimoksesi karahteerasit.
JUSTUS: Tottahan, vaimoani, ketäs sitten.
KAROLIINA: Ja sitä muutakin oli meidän välillämme, sitä — rakkautta,
niin että ihan —!
JUSTUS: No, niistä ei nyt täällä puhuta.
KAROLIINA: Vaan etpä muistanutkaan testamentilla. Aina sinä kehuit
juotuasi, sanoit, että näytät pitkän nenän sukulaisillesi, vaan
näytitkös! Sinussa ei ollut miestä sitä tekemään! Ei sillä, että pahaa
heille tahtoisin, tahi että pahaa sinulle nyt toivoisin, ei, lepää
rauhassa, eläkä huolehdi enää näistä maallisista. Mutta en malta olla
muistuttamatta — elä nyt suutu — puhun kuin lapselle kieloitellen —
eipäs ollut mies sanansa kokoinen. En nureksi, olkoon, mutta kysynpä:
miksi minut hyljäsit, kultani?
JUSTUS: Enhän ole sinua hyljännyt.
KAROLIINA: Me etsimme testamenttia kaikkialta, ja sinä sanoit, että se
on —
JUSTUS: Se on, onhan se — täällä saapasvarressani.
AADOLF: Se on hänen saapasvarressaan!
RIIKKA: Elkää uskoko, se on kummituspeliä. Mene pois, mene pois
laudallesi lepäämään. Elä nyi häntä, Karoliina, kaadut kuolleena
maahan.
KAROLIINA: Mene pois, minä tulen vierasmiesten kanssa sen saappaasta
vetämään.
JUSTUS: Minä vaikka sen heti otan ja näytän.
KAROLIINA: Elä ota, elä ota, ei se kuolleille sovi.
JUSTUS: Oletkos niin päissäsi, ettet tajua, etten minä ole kuollut.
KAROLIINA: Kuulitteko, mitä hän sanoo? Mikäs sinä sitten olet?
JUSTUS (vetää Karoliinaa luoksensa): Tunnusteles nyt tarkemmin.
(Karoliina tunnustaa ja saa rohkeutta —) — ee, elä nyi sillä tavalla,
elä kutkuta, ei kainaloista, ha-ha-haa!
KAROLIINA (pannen Justuksen kaulaan kädet): Se on Justus, oma
Justukseni, mies lihaa ja verta, ha-ha-haa. (Riikalle.) Tule
nykäisemään, pääset pelosta.
RIIKKA (nykäisee): Se on Justus-herra ihan omassa persoonassaan. Ja me
kun luulimme teitä kuolleeksi.
JUSTUS: Ilmankos minut oli pantu tähän munteerinkiin. Ha-ha-haa, ei
ollut hullumpaa tehdä pieni, onnistunut pruuvireisu.
KAROLIINA (syleilee vielä): Voi, että se olet sinä, eikä sinun haamusi.
JUSTUS: Otapas nyt saappaan varresta, mitä siellä on.
KAROLIINA (vetää saappaanvarresta piipun, tupakkamassin, tulitikut,
täyttää piipun, pistää sen Justuksen suuhun ja sytyttää sen): Kas niin,
ihan kuten ennenkin.