JUULIA: Ei saa.
VEIJO: Saa.
JUULIA: Minä suutun. Ei täällä.
VEIJO: Täälläkö annetaan vaan vanhuksille näitä suloisia lahjasia?
JUULIA: Oh, joudumme kiinni.
VEIJO: Luoja ei antane meidän joutua kiinni.
JUULIA: Ei ole luottamista hänen hyvään tahtoonsa aina.
VEIJO: Sinä olet hänen lempilapsensa.
JUULIA: Silloin olisi hän neljä vuotta sitten voinut viskata jonkun
toisen miehen minun tielleni tahi asettaa vuoren minun ja mieheni
väliin, ennenkuin tapasimme toisemme. Ei tarvitseisi nyt aina
eroajatuksia hautoa. Eroaisin heti, kun rikastuisin, eroaisin.
VEIJO: Elä, tyhjää, armas. — Jos olisi viskannut toisen miehen, en se
olisi ollut minä. Jos vuoren asettanut, olisin kenties jäänyt vuoren
tuolle puolen. Mutta häneltä unohtui pistää suuret setelit laihaan
lompakkooni.
JUULIA: Se olikin hyvä, sillä silloin et olisi minun.
VEIJO: Näetkö siis, että kaikki on hyvin. Oli Luojan lykky, vakuutit,
että sait miehen jonkunlaisen.
JUULIA: Niin, tarvitsin miehen, tarvitsin elättäjän, kuten toisetkin
naiset.
VEIJO: Ja nyt tarvitset vuoren. No salli, että minä olen se vuori.
JUULIA: Seisotko myös paikallasi?
VEIJO: Niinkuin juna.
JUULIA: Ja erotatko minut miehestäni?
VEIJO: Elä puhu sopimattomuuksia leikilläsikään.
JUULIA: Jos rakastat —.
VEIJO: Niin rakastan. Rakkaus ja avioliitto ovat kaksi aivan eri asiaa.
JUULIA: Myöntäkäämme.
VEIJO: Olen köyhä. En voi elättää sellaista kuin sinua. Se on
onnettomuuteni.
JUULIA: Entäs jos olisin rikas ja vapaa?
VEIJO: Se muuttaisi asian.
JUULIA: Jos olisi suuri omaisuus?
VEIJO: Se muuttaisi asian.
JUULIA: Rakkautesi ei kylmeneisi?
VEIJO: Päinvastoin.
JUULIA: Ja menisit naimisiin kanssani?
VEIJO: Mikään ei olisi minusta sen luonnollisempaa.
JUULIA: Nyt siis tiedän, mitä teen.
VEIJO: Mitä?
JUULIA: Nyt emme tee mitään, nyt odotamme.
VEIJO: En suostu. Olet pettänyt miestäsi ennenkin.
JUULIA: Olen pettänyt, niinkuin lasta petetään, hänen omaksi
hyväksensä. Elämmehän toki järjestyneessä yhteiskunnassa. Mutta nyt
käytämme järkeä hiukan.
VEIJO: En tyydy, en välitä järjestä.
JUULIA: Tuntuu suloiselta, kun et tyydy. Tuntuu armaalta, kun rakas
napisee. Mutta et ymmärrä vielä.
VEIJO: En tahdo, en!
JUULIA: Tuntuu ihanalta, ooh!
VEIJO (tempaa Juulian syliinsä): Hullua, kaikki hullua!
JUULIA: Et saa!
VEIJO: Vien sinut täältä pois.
JUULIA: Et saa, ellen itse tahdo!
VEIJO: Rakastathan minua.
JUULIA: Rakastan itseäni.
VEIJO: Se on selvää, kaikki naiset niin tekevät.
JUULIA: Mutta rakastavat sitäpaitsi sitä miestä, jonka rakkauttaan
varten tarvitsevat.
VEIJO: Tahdon olla se mies.
JUULIA: Olet.