RIIKKA: Antakaahan olla. Rupesi nikotuttamaan, pahus, huonoiksi
kaupoiksi se on.
MÖLSÄ: Ei, ehei saa olla taikauskoinen. Noo, minä en näet ole niin
varaton kuin näyttää, enkä niin tyhmä kuin näyttää. Näkö, näes, voi
pettää.
RIIKKA: Niin että on tyhmempikin kuin miltä näyttää.
MÖLSÄ: Jassoo. Siksipä mieti, vaikkei siinä pitäisi olla virstoittain
miettimistä.
RIIKKA: Taitaa tässä tämä leipä riittää, eikäpä tuota miehen puutetta
ole vielä tuntenut.
MÖLSÄ: Jassoo. Se on selvää se.
RIIKKA: Jotta mitä se someni hypätä tästä jonkun konstaapelinkaan
mökille, kun tämä vaan vinkkaa.
MÖLSÄ: Vinkkaa, vinkkaa? Minä en vinkkaakaan, kepuliste. Minä olenkin
rehellinen mies, minä. Minä en pelaakaan mitään markkinapeliä. Minä
kysyn suoraan ihan kristillisten tavalla, tuletko vai et?
RIIKKA: Ja minä kysyn, mitä hyötyä on naiselle naimisista teidänkin
mökillä? Ei pennin palkkaa, ruoka huono ja työtä paljon.
MÖLSÄ: Jassoo, vai niinpäin kysymys kuuluu. Mutta naiminen, se onkin
monipykäläinen juttu. Elättäähän mieskin vaimon, sattui mikä sattui,
laiska, toraisa, pöllö, jos on kituva, niin kustanna pois vapaat ruoat,
vaatteet, apteekit ja muut. Ei mitään jälkilaskuja. Ja kun kuolee, ei
kunnan kelkalla hautaan viedä, kellot kauniisti soida keikuttavat,
ruuna vetää minkä kerkiää, mies perässä kulkee ja itkee — jaa-a. Se on
sellainen pykälä se aviopykälä. Eipä se herkkua monasti ole, lujille se
ottaa. Luoja itse asetti sen niin, että paremmin aisoissa pysyisimme.
Ja kehnolainen, jos oikea vaimo sattuu, saakin siinä mies niin, että
sekä ruumiin että sielun selkä on sivelty.
RIIKKA: Taidatpa pelätä koko komentoa.
MÖLSÄ: En minä pelkää, vaikka se peloittaa. Ja sinulla on poika, noo,
ilmaiseksi sitä opetan ja siinä papan virkaa toimitan, kun ruokansa
vaan maksaa.
RIIKKA: Kuka sanoi, että Matti seuraa minua?
MÖLSÄ: Koko pitäjä ja kaupunginpuolelaisetkin. Sinne olit mennyt
kaupunkiin poikaa löytämään, aina ne vaimoväet näistä asioista selon
ottavat. Ja eivätkös herrasväetkin maksa Matista?
RIIKKA: Eivät maksa.
MÖLSÄ: Jassoo, mutta minä jos kovenen ja suuni aukaisen, maksavat.
Kaikki ne tietävät, että se on tämän entisen metsäherran poika sen
leskeyden ajalta.
RIIKKA: Jos on hänen, pitääkö sen olla silti minun?
MÖLSÄ: Jonkunhan sen olla täytyy.
RIIKKA: Olenko minä koko suuressa luomakunnassa ainoa, joka tähän
pyhään tehtävään pystyn?
MÖLSÄ: Pahentaakos se sinua. Jos olet metsäherralle kelvannut, kelpaat
minullekin.
RIIKKA: Ole vaiti.
MÖLSÄ: Jassoo. Mutta mitenkä vaiti?
RIIKKA: Että jätä jo. Ei tullut kaupoista mitään.
MÖLSÄ: Elähän, mieti nyt vähä.
RIIKKA: En minä nyt isäntää muuta.
MÖLSÄ: Jos olet järkevä, kauppaan suostut, jos et ole järkevä, parasta
onkin, ettet suostu.
MATTI (tulee naisten esiliina edessä): Jassoo. Joko pykälät on
pohdittu? Minulla on sianruoka sotkettu. Tulkaa, Riikka, porsasten luo.
(Vinkkaa.)
RIIKKA: Tullaan.
MÖLSÄ: Komea poikahan sinä jo olet.
MATTI: Komea, komea, vaan en kopea, enkä mammasta nopea.
RIIKKA: Ole vaiti, Matti.
MATTI: Vaiti ollaan, toiste tullaan.