Myyty herra L———lle, muinaisesineiden kerääjälle, se harppi, jota
Arkhimedes käytti Syrakusan piirityksen aikana, 75 fr.
Ostettu herra V———ltä, sanomalehtimieheltä, Akatemian jäsenen herra
N———n kootut, aukileikkaamattomat teokset. 10 fr.
Myyty samalle Akatemian jäsenen herra N———n koottuja teoksia
käsittelevä arvosteleva kirjoitus, 30 fr.
Myyty herra N———lle, Akatemian jäsenelle, 12-palstainen hänen koottuja
teoksiaan käsittelevä sanomalehtileike, 250 fr.
Ostettu herra R———ltä, kirjailijalta, Akatemian jäsenen herra N———n
koottuja teoksia käsittelevä kriitillinen tutkielma, 10 fr, sitäpaitsi
50 naulaa kivihiiliä ja 2 kiloa kahvia.
Myyty herra D———lle posliinimaljakko, joka on kuulunut rouva du
Barrylle, 18 fr.
Ostettu pikku S———ltä hänen hiuksensa, 15 fr.
Ostettu herra B———ltä kasa tapoja koskevia artikkeleita ja kolme
viimeistä Seinen prefektin oikeinkirjoitusvirhettä, 6 fr., lisähintana
pari napolilaisia kenkiä.
Myyty neiti O———lle vaalea tukkalaite, 120 fr.
Ostettu herra M———ltä, laatukuvamaalarilta, sarja pilapiirroksia, 25 fr.
Ilmoitettu herra Ferdinandille aika, jolloin rouva paronitar R———
de P——— menee messuun. — Samalle vuokrattu yhdeksi päiväksi pieni
välikerros Faubourg-Montmartressa; kaikkiaan 30 fr.
Myyty herra Isidorelle hänen muotokuvansa Apollona, 30 fr.
Myyty neiti R———..e pari hummeria ja kuusi paria käsineitä, 36 fr.
(Saatu 2 fr. 75 centimea).
Hankittu samalle kuuden kuukauden luotto rouva P———n muotiliikkeestä.
(Hinta toistaiseksi määräämättä.)
Toimitettu muotiliikkeen omistajalle, rouva P———lle neiti R———
asiakkaaksi. (Maksuna saatu kolme metriä silkkikangasta ja kuusi
kyynärää pitsiä.)
Ostettu herra R———ltä, kirjailijalta, hänen 120 frangit suuruinen
saatavansa suoritustilaan joutuneelta lehdeltä, 5 fr., lisämaksuna
kaksi naulaa unkarilaista tupakkaa.
Myyty herra Ferdinandille kaksi rakkauskirjettä, 12 fr.
Ostettu herra J———ltä, maalarilta, muotokuva, joka esittää herra
Isidorea Apollona, 6 fr.
Ostettu herra H———ltä 75 kg hänen teostaan »Vedenalaiset
vallankumoukset», 15 fr.
Lainattu kreivitär de C———lle saksilainen pöytäkalusta, 20 fr.
Ostettu herra C———ltä, sanomalehtimieheltä, 52 riviä hänen _Courrier de
Paris_-lehdessään, 100 fr., lisähintana kamiinanreunuskoristeet.
Myyty herroille O... ja Kumpp 52 riviä herra C...n _Courrier de
Paris_-tehdessä, 300 fr., lisähintana kamiinanreunuskoristeeL
Vuokrattu neiti S. G———lle yhdeksi päiväksi vuode ja vaunut (maksutta;
kts. neiti S. G———n tiliä, pääkirja siv. 26 ja 27).
Ostettu herra Gustave C———ltä pellavateollisuutta käsittelevä
kirjoitelma, 50 fr., lisähintana harvinainen, vanha painos Flavius
Josephuksen teoksista.
Myyty neiti S. G———lle nykyaikainen huonekaluun. 5000 fr.
Maksettu saman puolesta apteekkilasku, 75 fr.
Samoin maitolasku 3 fr. 85.
Jne., jne.
Ylläolevasta voi jo nähdä, kuinka tavattoman laajalle ulotti toimiaan
Medicis-juutalainen, jota hänen tavattoman sekalaisesta, hiukan
lainvastaisesta liikkeestään huolimatta kukaan ei ollut hätyyttänyt.
Astuessaan ystäviemme huoneeseen, luonteva, älykäs ilme kasvoillaan,
juutalainen oivalsi heti saapuneensa otolliseen aikaan. Nuo neljä
ystävää olivat näet kokoontuneet neuvotteluun, ja tuiman ruokahalun
johtaessa puhetta käsittelivät vakavaa leipä- ja lihakysymystä. Oli
sunnuntai kuukauden loppupuolella. Kohtalokas ja synkeä päivä!
Medicisin tuloa tervehdittiin siis äänekkäin ilonhuudoin, sillä
tiedettiin, että juutalainen oli liian saita ajastaan tuhlatakseen
sitä kohteliaisuuskäynteihin. Hänen läsnäolonsa merkitsi aina jotain
liiketointa.
— Hyvää iltaa, herrat, sanoi juutalainen, — mitä kuuluu?
— Colline, huomautti Rodolphe, joka makasi vuoteellaan vaakasuoran
asennon suloudesta nauttien, — täytä vieraanvaraisuuden velvollisuudet
ja tarjoa tälle vieraallemme tuoli, sillä vieras on aina pyhä. Olkaapa
Abrahamin nimessä tervetullut, lisäsi hän juutalaisen puoleen kääntyen.
Colline työnsi esiin nojatuolin, joka oli kimmoinen kuin valurautainen
levy, ja sanoi juutalaiselle mitä kohteliaimmin:
— Kuvitelkaa hetkinen olevanne Cinna ja vallatkaa tämä paikka!
Medicis vaipui nojatuoliin ja aikoi juuri valittaa sen kovuutta, kun
hän samassa muistikin, että hän itse oli sen aikoinaan luovuttanut
Collinelle, saaden vastineeksi puhekyvytöntä kansanedustajaa varten
laaditun poliittisen uskontunnustuksen. Hänen istuessaan olivat
hänen taskunsa helisseet merkillisesti, mikä pani neljä ystävystämme
hautomaan suloisia unelmia.
— Kuunnelkaamme nyt laulua, kuiskasi Rodolphe Marcelille. — Alkusoitto
ei ollut niinkään huono.
— Herra Marcel, aloitti juutalainen, — olen tullut suorastaan avaamaan
teille onnen ovet. Tarkoitan, että tarjoan teille suurenmoisen
tilaisuuden päästä maineen kukkuloille. Nähkääs, herra Marcel, taide on
kuiva erämaan polku, jonka keitaana on maine.
— Ukko Medicis, vastasi Marcel, joka kärsimättömyydestä oli kuin
tulisilla hiilillä, — viisikymmenprosentin, teidän kunnioitetun
suojeluspyhimyksenne, nimessä olkaa lyhytsanainen.
— Niin, puuttui Colline puheeseen, — lyhyt kuin kuningas Pipin pieni,
joka oli ympyriäinen, sillä olettehan te kerrassaan ympärileikattu, te
Jaakopin poika!
— No, no! huudahtivat toiset boheemit kauhistuneina ja katselivat
ympärilleen kuin odottaen, että lattia avautuisi ja nielisi filosofin.
Mutta Collinea ei vielä nielty tällä kertaa.
— Näin on asia, jatkoi Medicis. — Eräs rikas taiteensuosija, joka kerää
paraikaa taulukokoelmaa pitkin Eurooppaa näytteille lähetettäväksi,
on antanut tehtäväkseni ostaa tätä varten joukon huomiota herättäviä
maalauksia. Tarjoan teille nyt mahdollisuuden päästä tähän kokoelmaan.
Sanalla sanoen tekee mieleni ostaa teiltä _Kulku Punaisen meren poikki_.
— Rahat pöytäänkö? kysyi Marcel.
— Pöytään, jatkoi juutalainen ja antoi kolikko-orkesterin taas soida.
— Kunpahan edes pöydälle, tokaisi Colline.
— Meidän pitää tosiaan hankkia tulppa kurkkuusi mokomien tyhmyyksien
tukkeeksi! huusi Rodolphe vimmastuneena. — Etkö sinä sen vietävä älyä,
että tässä on puhe suurista rahoista? Eikö sinulle jumalattomalle ole
mikään pyhää?
Colline kiipesi pöydälle ja otti äänettömyyden jumalan Harpokrateen
asennon.
— Jatkakaa, Medicis, sanoi Marcel viitaten maalaukseensa. — Saatte
kunnian itse arvioida tuon taulun hinnan, joka on arvaamaton.
Juutalainen latoi pöydälle viisikymmentä uuden uutukaista kolmen
frangin hopearahaa.
— Entä sitten, sanoi Marcel. — Tuo on vasta etujoukko.
— Herra Marcel, vastasi juutalainen, — tiedätte hyvin, että ensimmäinen
sanani on myös aina viimeinen. En lisää centimeäkään. Miettikäähän:
tuossa on sataviisikymmentä frangia. Se on kaunis summa!
— Mutta riittämätön, väitti maalari. — Yksistään faaraoni viitassa on
kobolttia sen summan arvosta. Jos maksatte minulle vielä lisäksi työn,
teette pinot yhtä korkeiksi ja pyöristätte summan, niin saatte minulta
nimen Leo X, Leo X numero kaksi.
— Se on viimeinen hintani, sanoi Medicis..— En lisää edes yhtä souta,
mutta tarjoan teille kaikille päivälliset, viiniä mielin määrin ja
jälkiruokaa syötäessä maksan kullassa.
— Tarjoaako kukaan enemmän? kiljui Colline lyöden nyrkillään kolme
kertaa pöytään. — Kiinni on!
— No sama se minun puolestani, myönsi Marcel.
— Tulen huomenna hakemaan taulun, sanoi juutalainen. — Ja nyt, herrat,
pöytä on katettu!
Laulaen _Hugenottien_ kuorolaulua: — Pöytään! Pöytään! ystävämme
laskeutuivat Medicisin kanssa portaita alas.
Ukko Medicis kestitsi boheemeja kaikin puolin oivallisesti. Hän tarjosi
heille ruokalajeja, jotka tähän asti olivat olleet heille tuntemattomia
suuruuksia. Näistä päivällisistä alkaen lakkasi hummeri olemasta
Schaunardille vain ihmeellistä tarua, ja hänessä heräsi siitä lähtien
tätä äyriäistä kohtaan oikea intohimo, joka joskus meni mielettömyyteen
saakka.
Neljä ystävystämme nousi tästä herkkupöydästä päihtyneinä kuin
viininkorjuujuhlassa. Siitä oli Marcelille vähällä tulla mitä
arveluttavin vahinko. Kun hän kahden tienoissa aamulla kotimatkalla
hoippui räätälinsä asunnon ohitse, tahtoi hän soittaa tämän velkojansa
hereille suorittaakseen osamaksun niillä puolellatoistasadalla
frangilla, jotka juuri oli juutalaiselta saanut. Pieni järjen hitunen,
joka vielä oli jäänyt Collinen päähän, pelasti maalarin syöksymästä
tähän kuiluun.
Viikkoa myöhemmin Marcel sai tietää, mihin taidegalleriaan
hänen maalauksensa oli joutunut. Harhaillessaan näet silloin
Faubourg-Saint-Honoréssa hän osui ihmisjoukkoon, joka näytti
uteliaasti töllistelevän nimikilven kiinnittämistä erään myymälän oven
yläpuolelle. Kilpi ei ollut mikään muu kuin Marcelin taulu, jonka
Medicis oli myynyt siirtomaatavarakauppiaalle. _Kulkua Punaisen meren
poikki_ oli vain hiukkasen vielä muutettu ja annettu sille uusi nimi.
Lisää oli maalattu höyrylaiva ja nimenä oli nyt _Marseillen satamassa_.
Ihailun hyminää kuului kokoontuneen kansan joukosta, kun taulu tuli
näkyviin. Mielissään tästä voitosta Marcel jatkoi matkaansa mutisten
mennessään:
— Kansan ääni on Jumalan ääni.