Henri Murger syntyi 1822 Pariisissa, jossa hänen isänsä, ammatiltaan
räätäli, toimi myös portinvartijana talossa n:o 5 Trois-Frères-kadun
varrella. Murgerin isän kansallisuudesta ei olla oikein selvillä.
Jotkut arvelevat, että hän oli saksalainen, johon nimen toinen
kirjoitustapa, Mürger, viittaa, toiset taas sanovat hänen olleen
kotoisin Savoijin maakunnasta. Pariisiin hän oli joutunut otettuaan
Napoleonin armeijan mukana osaa useihin taisteluihin, ja tällöin kai
tiedot hänen syntyperästään olivat sekaantuneet.
Isä oli ankara käytännön ja työn mies, joka ei suvainnut mitään
turhanpäiväistä haihattelua eikä vähänkään epäsäännöllistä elämää. Äiti
oli puhdasverinen ranskatar, hiukan tunteellinen ja helläluonteinen.
Hänestä oli hirveää panna ainoa poikansa ruumiilliseen työhön, istumaan
päivät päästään räätälin pöydällä, ja hän teki parhaansa hankkiakseen
Henrille mahdollisimman paljon sivistystä. Sattui niin, että talossa
asui Garcian kuuluisa taiteilijaperhe sekä tunnettu akateemikko Jouy.
Näiltä äiti sai kannatusta puuhilleen, ja poikanen pääsi kouluun.
Keskikoulun kurssin suoritettuaan hän sai kirjurin toimen eräässä
asianajajakonttorissa ja tapasi siellä monta vertaistaan, jotka myöskin
harrastivat runoutta ja taidetta. Mutta tämä ala ei kauan miellyttänyt
nuorta Murgeria. Silloin kääntyi äiti herra Jouyn puoleen, ja tämän
välityksellä Henri pääsi 1839 Venäjän Pariisissa olevan lähettilään,
kreivi Tolstoin, palvelukseen. Täällä hän sai tehtäväkseen laatia
Ranskan kirjallisuudesta selontekoja, jotka sitten lähetettiin
Pietariin. Palkkaa tästä loimesta maksettiin 40—50 frangia kuussa,
sillä tuskin eli kunnollisesti.
Murgerin elämä sujui kuitenkin verrattain hyvin näinä aikoina.
Taiteeseen ja kirjallisuuteen ihastuneena hän sai usein tilaisuuden
keskustella samoin ajattelevien kanssa ja solmi taiteilijapiireissä
monia ystävyydenliittoja, jotka kestivät hänen elämänsä loppuun saakka,
vieläpä hän tutustui moniin kuuluisuuksiinkin, jollaisia siihen
aikaan olivat Alfred de Musset, Brizeux, Moreau ym. Mutta sitten äiti
kuoli. Henri menetti parhaan suojelijansa, ja hänen elämänsä muuttui
alituiseksi riidaksi poroporvarillisen ja karuluonteisen isän kanssa.
Tämä ei lainkaan suvainnut pojan viettämää vapaata taiteilijaelämää, ja
lopulta välit kiristyivät uin, että isä ajoi talvella 1841 Henrin pois
kotoa, pääsiallisesti erään rakkausjutun johdosta, johon nuorukainen
hyvän sydämensä vuoksi oli sekaantunut ja josta hänen osalleen ei
tullut muuta kuin elämän suurin pettymys. Hän kertoo sen hiljaa ja
yksinkertaisesti romaanissaan _Scènes de la vie de jeunes_, ja myös
Boheemielämässä siihen viitataan Musetten tarinassa.
Murgerille alkoi nyt se elämä, jonka runoilija ja kuvailija hänestä
tuli, »boheemin» koditon olo. Usein hän sai, niin kuin hän itse
sanoo, »mennä illallisetta vuoteeseen ja vuoteelta illalliselle».
Taistelu jokapäiväisestä leivästä kävi yhtä työlääksi kuin pyrkimys
kuuluisuuteen ja maineeseen. Niin raskasta oli hänen elämänsä, että
nälkä ja puute veivät hänet ensi kerran sairaalaan jo 1841.
Muuten hän ja hänen asemassaan olevat nuoret miehet koettivat tehdä
puutteenalaisen elämänsä niin miellyttäväksi kuin suinkin, ottaa
mahdollisimman keveästi sen vaivat ja vastukset. Niinpä he perustivat
oman yhdistyksen, »Vedenjuojat» (Buveurs d'Eau). Murger on kuvaillut
sen vaiheita samannimisessä romaanissaan. Se kokoontui säännöllisesti
kerran kuussa Murgerin pienessä huoneessa Tour d'Auvergne-kadun
varrella, jossa »saattoi istuakin vain moraalisesti». Kerhon
sääntöihin kuului, että kokouksissa juotiin vain vettä, keskusteltiin
kirjallisista ja taiteellisista kysymyksistä, mutta ei politiikasta.
Jäsenmaksu oli hyvin pieni, mutta jäsenet olivat velvolliset kaikin
lavoin auttamaan toisiaan. Uusia jäseniä hyväksyttäessä ei ollut muita
muodollisuuksia kuin kädenlyönti, ja jokaisen oli luvattava pitää
yhdistyksen ohjesäännöt ja keskustelut salassa. Monet tämän yhdistyksen
jäsenistä on ikuistettu Murgerin teoksissa.
Nuorukaisten keskinäinen apu ei kuitenkaan kyennyt torjumaan puutetta.
Murger sairasteli alinomaa, viettäen esim. suurimman osan vuotta 1842
ja seuraavan vuoden alun sairaalassa, ja eräät hänen läheisimpänsä,
kuten kuvanveistäjä Debrosse, »Francinen puuhkan» sankari, kuolivat
saavuttamatta ansaittua tunnustusta. »Hätää ja kurjuutta» sopisi
nimeksi kertomukselle tästä elämästä, mutta Murgerilla oli verraton
taito kietoa kaikki huumorinsa lohduttavaan verhoon, kärsiä ja odotella
parempia aikoja.
Hänellä oli tähän aikaan yhä vielä toimensa kreivi Tolstoin
palveluksessa, ja joskus kreivi ylimääräisestikin avusti häntä.
Kerran hän sai kokonaista 500 frangia, jotka ovat antaneet aiheen
erääseen »Boheemielämän» parhaista luvuista. Olipa hän jonkin aikaa
hattutehtailijoiden lehden, _Castorin_, päätoimittajana, saaden palkkaa
kokonaista 75 frangia kuussa. Tämä lehti lakkasi kuitenkin kohta, kun
Murger ei oikein kyennyt hankkimaan alaa käsitteleviä kirjoituksia,
ja kun myös hänen toimensa kreivi Tolstoin luona päättyi, oli hän
taas puilla paljailla. Hän sai tämän toimen kyllä myöhemmin takaisin,
pitäen sitä vuoteen 1848 asti, mutta 50 frangia kuussa ei paljon
merkinnyt. Hän yritti kirjoittaa Pariisin teattereita varten kevyitä
laulunäytelmiä, mutta onnistumatta, eivätkä hänen runonsakaan päässeet
julkisuuteen.
Vasta vuoden 1844 lopulla elämä valkeni hänelle jossain määrin.
Tunnettu runoilija Arsène Houssaye toimitti siihen aikaan
_Artiste_-nimistä aikakauskirjaa. Murgerin runot herättivät hänen
huomiotaan, ja hän julkaisi niistä muutaman. Kohta sen jälkeen Houssaye
pyysi häneltä suorasanaistakin. Lyhyet kertomukset miellyttivät
lukijoita siinä määrin, että itse _Figaro_ ja _Revue des deux Mondes_
avasivat hänelle palstansa. Tulot eivät kuitenkaan olleet kehuttavia,
mutta olihan ainakin pahin puute poissa.
Erityistä huomiota herätti Murger julkaistessaan pilalehdessä
_Corsaire_ 1846 ne kertomukset, joista Boheemielämää sitten on koottu;
ne miellyttivät niin, että Murger yhdessä Barrièren kanssa muovaili ne
draamaksi, joka esitettiin _Variétés_-teatterissa 1849 ja saavutti
suuren menestyksen. Kaksi vuolta myöhemmin hän julkaisi _Corsairen_
kertomukset kirjana _Scènes de la vie de Bohème_, joka teki hänet
suorastaan kuuluisaksi. Se käännettiin melkein kaikille Euroopan
kielille ja esiintyy nyt tässä suomalaiselle yleisölle, kuten siitä
sovitettu kuuluisa oopperakin on meille ehtinyt. Sen jälkeen Murgerin
tie oli avoinna kaikkialle, ja jokaisella uudella teoksella, joista
entisten lisäksi on mainittava romaani _Le pays latin_, näytelmä _Le
bonhomme Jadis_ ja useita runoja, oli taattu menekki.
1855 tapaamme hänet asumassa Pariisin ulkopuolella, Marlottessa, omassa
pikku talossaan. Mutta boheemi-aikana saadut tavat ja tottumukset eivät
lähteneet niin vähällä. Hän oli omaksunut kaksi turmiollista oikkua:
tehdä työtä öisin ja juoda suunnattomat määrät väkevää kahvia. Molemmat
tavat olivat häneen niin piintyneet, että hän ei päässyt niistä irti.
Samalla olivat nälkä ja puute suunnattomasti heikentäneet hänen
ruumistaan, niin että hän sairastui kovin vähästä.
Menestys ja maine ei enää voinut korjata sitä, mikä oli murtunut
puutteessa ja kurjuudessa. Murgerin nimi oli kyllä kaikkien huulilla,
hän pääsi 1860 Akatemiankin jäseneksi, mutta jo 28. päivänä tammikuuta
1861 saapui äkillinen kuolema. Valtio kustansi kuuluisalle vainajalle
suurenmoiset hautajaiset, ja yleisellä keräyksellä pystytettiin
boheemien maailmasta haudan turviin päässeen kummulle Milletin
valkoisesta marmorista veistämä patsas.
Kun kirjallisuushistorioitsijat teoksissaan luokittelevat
kirjailijoita, on heidän hiukan vaikea löytää Murgerille paikkaa
suuntien ja koulukuntien joukossa. Hän ei ole klassikko, ei romantikko,
ei realisti eikä naturalisti. Hän on vain oma itsensä, kertoen
elämästä omalla erikoisella tavallaan, muotisuunnista ja virtauksista
välittämättä. Miellyttävässä runoudessaan Murger on kyllä ilmeisesti
saanut vaikutuksia Alfred de Mussetilta, jota hän suuresti ihaili,
mutta proosakertomuksen alalla hän taas on keksijä ja uudistaja, joka
ei kuulu mihinkään kouluun eikä ole luonut koulua.
Murger oli kaikessa perin tunnontarkka. Hän ei voinut laskea käsistään
mitään puolivalmista eikä tehdä työtä vain ansaitakseen. Sen vuoksi
hänen teostensa lukumäärä on vähäinen ja niiden aihepiiri pieni, koska
kirjailija ei halunnut lähteä aloille, joilla hän ei ollut varma
itsestään. Hän sulkeutui omaan elämäänsä, omaan piiriinsä ja kertoi
kuulemansa, näkemänsä, milloin puhtaan realistisesti, milloin pitäen
todellisuutta mielikuvituksen vallattoman lennon lähtökohtana.
Murger on ehdoton humoristi, mutta sellainen, joka aina ja joka
paikassa tuntee elämän vakavuuden: hänen huumorinsa saattaa hyvin
helposti sulaa kyyneliin. Paljon kärsineenä hän myös ymmärtää ja antaa
mielellään anteeksi monet seikat yhden hyvän ominaisuuden takia. Hän
rakastaa naisia, mutta ei tunne onnellista rakkautta. Kaikki Murgerin
rakkaustarinat päättyvät onnettomasti, surullisesti. Kuitenkaan ei
Musettelle ja Mimille voi suuttua. Heidän kuvansa jäävät lukijan
mieleen surullisen herttaisina, viehättävinä, ja heitä on kaikesta
kevytmielisyydestään huolimatta vaikea tuomita.
Nuorena kuollut Murger lauloi huolettomasta nuoruudesta, joka uhmailee
elämän karuutta ja kylvää sen kalliot täyteen oman mielikuvituksensa
kukkia.
_Eino Palola_.