Hänen lukiessaan leimahti hänen silmiinsä riemuinen välke. Gian Marian
ehdot olivat kovin auliit. Hän hyväksyisi ne, ja Valentina oivaltaisi
liian myöhään, millaiseen katkenneeseen ruokoon hän oli nojannut
luottaessaan herra Francescoon. Pelastaisiko Francesco hänet nyt,
kuten hän niin suurisuisesti kerskaili? Eikö tosiaankaan syntyisi
kapinaa, kuten hän oli niin itsevarmasti ennustanut? Gonzaga hihitti
pahanilkisesti itsekseen. Valentina saisi opetuksen, ja Gian Marian
vaimona ollessaan hän kenties katuisi sitä, että oli kohdellut Romeo
Gonzagaa sillä tavoin.
Hän naurahti hiljaa itsekseen. Sitten hän äkkiä jähmettyi ja tunsi
ihonsa menevän kanannahalle. Hänen takaansa kuului hiipiviä askelia.
Hän rypisti herttuan kirjeen kädessään ja hetken levottomuudessa
tipautti sen muurin toiselle puolelle. Turhaan koettaen saada
rauhallisiksi kasvonpiirteitään, joita hyytävä pelko nyt rumensi, hän
kääntyi katsomaan, kuka tulija oli.
Hänen takanaan seisoi Peppe juhlalliset silmät oudon tarkkaavasti
suunnattuina Gonzagan kasvoihin.
"Etsitkö minua?" kysäisi Romeo, ja hänen äänensä värinä sopi huonosti
hänen röyhkeyteensä.
Narri kumarsi omituisesti.
"Monna Valentina haluaa teitä seuraansa puutarhaan, teidän
korkea-arvoisuutenne."