Ma monta kertaa mietin mielessäni
sen tuskan tummuutta, jonk' Amor antaa,
ja usein silloin säälin itseäni
ja huokaan: "Voi, ken moist' on saanut kantaa".
Niin tuimaan Amor iskee sydäntäni,
ett' aivan kosketan jo kuolon rantaa.
Avuksi saan vain yhden hengistäni:
se luoksein jää ja teistä puheen kantaa.
Ma hoivaa saamaan silloin kiiruhdan
niin kalman kalvasna ja voimaa vailla,
luotanne luulen lohdun noutavani.
Vaan kun ma nostan katseen ankean,
väristä sydän alkaa sillä lailla,
ett' on kuin elo virtais suonistani.
Tämä sonetti jakautuu neljään osaan, koska neljä asiaa on siinä
kerrottuna; ja koska niistä on ylempänä puhuttu, en huoli muuta kuin
erottaa osat alkusanojensa mukaan. Sanon siis, että toinen osa alkaa
tästä: _Niin tuimaan;_ kolmas tästä: _Ma hoivaa saamaan;_ neljäs
tästä: _Vaan kun ma nostan_.